Hyvinvointivaltio
Wikipedia
Hyvinvointivaltio (myös hyvinvointiyhteiskunta tai sosiaaliyhteiskunta, joskus myös sosiaalivaltio) on valtio, joka takaa ihmisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien lisäksi myös sosiaaliset oikeudet eli oikeuden välttämättömään elintasoon ja huolenpitoon (Thomas Humphrey Marshallin luoman määritelmän mukaan). Suomessa sosiaaliset oikeudet on kirjattu perustuslain 19 pykälään.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Erilaisia hyvinvointivaltiomalleja
Gösta Esping-Andersen jakaa hyvinvointivaltion kolmeen eri malliin, sen mukaan kenelle kuuluu ensisijainen vastuu sosiaalisten riskien hallinnoinnissa ja hyvinvoinnin tuottamisessa:
- Pohjoismainen malli, jossa päävastuu on valtiolla
- Pohjoismaat malli tunnetaan myös sosiaalidemokraattisena hyvinvointivaltiona, joka Esping-Andersenin mukaan on mm. Ruotsissa ja Tanskassa. Hyvinvointivaltion etujen piiriin kuuluvat kaikki kansalaiset tasapuolisesti, ja järjestelmän painopiste on tulonsiirroissa.
- Keskieurooppalainen malli, jossa päävastuu on perheillä
- Keskieurooppalainen tai konservatiivinen hyvinvointimalli on esimerkiksi Ranskan, Saksan tai Itävallan kaltainen yhteiskunta, jossa hyvinvointirakenteet on luotu ydinperheen ympärille.
- Anglosaksinen malli, jossa päävastuu on yksilöillä
- Anglosaksinen malli tunnetaan myös liberaalina hyvinvointivaltiona. Sellainen on esimerkiksi Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Yhdysvalloissa. Yhteiskunta jakaa vähävaraiset avustuksia ansaitseviin ja ansaitsemattomiin. Verokanta ja tulonsiirrot ovat alhaiset ja valtion sosiaalimenojen osuus BKT:sta vähäinen. Työn merkitys ja arvostus on suuri. Järjestöt, vapaaehtoistoiminta ja hyväntekeväisyys on huomattava osa hyvinvointipalvelujen rakennetta. Yksityinen sektori osallistuu hyvinvointipalvelujen kustannuksiin työpaikkaetujen ja yksityisten sosiaalivakuutusten kautta.
[muokkaa] Historiaa
Saksassa luotiin 1800-luvun lopulla Otto von Bismarckin johdolla vieläkin yleisesti käytössä olevia hyvinvointivaltion elementtejä kuten sosiaalivakuutus vastauksena uhkaavalle poliittiselle liikehdinnälle. Modernin hyvinvointivaltion taloustieteellinen pohja perustuu keskeisesti William Beveridgen raporttiin, joka ilmestyi vuonna 1942. Hyvinvointivaltion tavoite on köyhyyden ja suurten sosiaalisten eriarvoisuuksien poistaminen. Beveridgen mallin mukaisesti Iso-Britannia oli maailman ensimmäisiä hyvinvointivaltiokokeiluja. Tämä malli pitkälti purettiin Margaret Thatcherin hallituskaudella 1980-luvulla.
[muokkaa] Ideologiat ja hyvinvointivaltio
Ideologioita, jotka tukevat hyvinvointivaltiota ja markkinataloutta, ovat sosiaalidemokratia, distributismi, liberalismin muoto, jota kutsutaan hyvinvointi- tai sosiaaliliberalismiksi (jota edustivat vaikkapa John Maynard Keynes ja mainittu Rawls), sosiaalireformismi ja bismarckilainen konservatismi. Konservatismin ja liberalismin monet muodot (kuten libertarismi) suhtautuvat hyvinvointivaltioon kriittisesti. Sosiaaliliberalismia edustavan John Rawlsin yhteiskuntafilosofinen oikeudenmukaisuusteoria on moraalifilosofinen, usein siteerattu puolustus hyvinvointivaltiolle. Hyvinvointivaltion rakentamisella on ollut vahva periaatteellinen kannatus läpi puoluekentän sotien jälkeen ja etenkin 1960-luvulta lähtien. Hyvinvointivaltio on edelleen erittäin suosittu kansalaisten keskuudessa. Suomalaiseen järjestelmään on otettu vaikutteita Ruotsista ja tämän vuoksi maiden sosiaalijärjestelmissä on paljon yhdenmukaisuuksia. Usein puhutaan pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, ja tämä käsite tunnetaan myös pohjoismaiden ulkopuolella.
[muokkaa] Väitteitä hyvinvointivaltion puolesta ja vastaan
Alla on esitelty väitteitä suomalaisten hyvinvointimallin puolesta ja vastaan.
[muokkaa] Väitteitä puolesta
- humanitäärinen – oikeus elämän perusasioihin on perustavaa laatua oleva ihmisoikeus ja ihmisten ei pitäisi joutua kärsimään tarpeettomasti varojen puutteen takia.
- demokraattinen – yhä useammat kehittyneiden valtioiden asukkaat kannattavat vaiheittaista sosiaaliturvan laajentamista osana poliittisten vaalien lupauksia.
- eettinen – vastavuoroisuus on lähes universaali moraalinen periaate ja useimmat hyvinvointijärjestelmät perustuvat vastavuoroisuuteen.
- altruismi – toisten auttaminen on moraalinen velvollisuus useimmissa kulttuureissa; hyväntekeväisyys ja tuki ihmisille, jotka eivät voi auttaa itseään, nähdään laajalti moraalisina valintoina.
- utilitäärinen – sama määrä rahaa tuottaa enemmän iloa köyhälle annettuna kuin rikkaalle annettuna; tällöin varallisuuden jako rikkaalta köyhälle lisää yleistä onnellisuutta yhteisössä.
- uskonnollinen – useimmat maailman valtauskonnot tähdentävät yhteisöjen merkitystä enemmän kuin pelkästään henkilökohtaista menestystä. Uskonnollisiin velvollisuuksiin kuuluu hyväntekeväisyys ja solidaarisuus.
- keskinäinen oma etu – monet valtiolliset järjestelmät on kehitetty vapaaehtoisvoimin keskinäisten vakuutusten pohjalta.
- taloudellinen – sosiaaliset ohjelmat palvelevat monia taloudellisia toimintoja, kuten kysynnän säätely ja työmarkkinoiden rakentaminen.
- yhteisöllinen – sosiaaliset ohjelmat edistävät päämääriä, jotka liittyvät koulutukseen, perheeseen ja työhön.
- yhteiskuntarauha – järjestelmä pitää yllä yhteiskuntarauhaa ja voi alentaa rikollisuutta, koska ihmisten ei tarvitse ajautua rikollisuuteen pysyäkseen hengissä.
- markkinahäiriö – tietyissä tapauksissa yksityissektori ei saavuta sosiaalisia päämääriä tai hoida tuotantoa tehokkaasti, syinä ovat esimerkiksi monopolit, oligopolit tai epäsymmetrinen informaatio.
- suuruuden ekonomia – jotkut palvelut saadaan edullisemmin kun hallitus ostaa ne "bulkkina" yleisölle, kuin jos jokainen kuluttaja ostaisi ne erikseen. Tieverkko, julkinen liikenne, vedenjakelu, palokunta, yleinen terveydenhoito ja maanpuolustus joinakin esimerkkeinä.
- järjestelmä pitää yllä yhteiskuntarauhaa ja voi alentaa rikollisuutta.
- tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä tuo nopean luokkakierron.
- luokkakierto takaa mahdollisimman suuren hyödyn saamisen väestöresursseista.
- humanitaariselta kannalta kehittyneimmissä hyvinvointivaltioissa syrjäytymisen äärimmäinen muoto eli asunnottomuus harvinaista.
- onnellisuuden kokeminen hyvinvointivaltioissa korkealla tasolla.
[muokkaa] Väitteitä vastaan
- epämoraalisuus - sosiaalivaltio puuttuu yksilönvapauteen, joka pakottaa yksilön subventoimaan toisten kulutusta. Rahan käyttö sosiaalipalveluihin vähentää yksilöiden oikeutta antaa osan rahoistaan toisille ja on vertailukelpoinen yksityisomaisuuden takavarikoinnin kanssa (libertaari näkemys).
- ylisääntely - hyvinvointivaltio ylikuormittaa yksityisyrityksiä, joka hidastaa talouskasvua ja luo työttömyyttä.
- tehottomuus - vapaat markkinat tuottavat ja kohdentavat palvelut tehokkaammin ja vaikuttavammin kuin valtion hyvinvointiohjelmat, ja voidaan rahoittaa vähemmillä veroilla. (Friedrich Hayekin mukaan markkinamekanismi on paljon tehokkaampi ja pystyy vastaamaan suuren ihmisjoukon nimenomaisiin tarpeisiin valtiota paremmin.)
- väärä motivointi - hyvinvointivaltiolla on epätoivottuja vaikutuksia käyttäytymiseen, kuten vähentämällä motivaatiota itsestä ja muista huolehtimiseen tai työntekoon.
- yhteisöllisyyden väheneminen - valtion ottaessa vastuun ihmisten taloudellisesta huolenpidosta, yksityisten ei tarvitse enää huolehtia heikommissa asemassa olevista pitämällä huolta perheestä, suvusta tai lahjoittamalla rahaa hyväntekeväisyyteen tai vaikeuksissa olevien auttamiseen.
- monimutkaisuus - lainsäädäntöön ja julkiseen hallintoon perustuva sosiaalijärjestelmä johtaa päällekkäiseen ja monimutkaiseen sääntelyyn, jonka hallinnointi on kallista ja jonka seurauksena ovat kannustinloukut
[muokkaa] Poliittiset liikkeet ja hyvinvointivaltio nykyään
Perinteistä hyvinvointivaltiota kannattavat kaikki suomalaiset eduskuntapuolueet, vaikka puolueiden tavoitteissa on painotuseroja vasemman ja oikean laidan välillä. Yleensä kaikki ryhmät ovat kiinnostuneita ratkaisuista, joissa hyvinvointivaltiota voidaan tehostaa ilman, että sen käytännön toiminnot kärsivät. Tämäntyyppistä lähestymistapaa edustaa esimerkiksi keskustelu kansalaispalkasta ja negatiivisesta tuloverosta.
[muokkaa] Yhteiskunnallisen hyvinvoinnin määritelmä
Hyvinvointi prof. Erik Allardtin mukaan
1) elintaso
- tulot
- asumistaso
- työllisyys
- koulutus
- terveys
2) yhteisyyssuhteet
- paikallisyhteys
- perheyhteys
- ystävyyssuhteet
3) itsensä toteuttamisen muodot
- arvonanto
- korvaamattomuus
- poliittiset voimavarat
- mielenkiintoinen vapaa-ajan toiminta (”tekeminen”)
[muokkaa] Tulonsiirrot
Suomalaisessa hyvinvointivaltiojärjestelmässä on mm. seuraavia tulonsiirron muotoja:
- KELA: mm. opintotuki, työttömyysturva, sotilasavustus
- sairausvakuutus
- kuntoutus
- perhe-etuudet: mm. lapsilisä, lapsen kotihoidon tuki
- asumistuki
- toimeentulotuki
- myös eläkkeet voidaan katsoa tulonsiirroiksi, vaikka ne ovatkin vain ajassa tapahtuvia siirtoja
- Euroopan Unionin ja kansalliset maataloustuet
