Kulutus

Wikipedia

Tuotannon ja kulutuksen teoria

Kulutus on taloustieteessä jonkin hyödykkeen käyttämistä ja nauttimista yleensä muussa kuin tuotantotarkoituksessa. Se osa tuloista, jota ei kuluteta, on säästöä. Kulutuksen tekijää kutsutaan kuluttajaksi.

John Maynard Keynes kehitti kulutusfunktion käsitteen. Kulutusfunktio C(Y) kertoo kulutuksen määrän tulojen Y funktiona. Kulutuksen muutosta tulojen muuttuessa dC/dY kutsutaan rajakulutusalttiudeksi.

Keynesin mukaan kulutusfunktio määräytyisi seuraavien lakien mukaan:

kulutus lisääntyy tulojen kasvaessa
kulutuksen osuus laskee tulojen kasvaessa

Lineaarisen kulutusfunktion tapauksessa C = a + bY voidaan havainnollistaa lakien vaikutusta seuraavasti. Tällöin rajakulutusalttius b on välillä 0 ja 1 sekä vakio a > 0.

Sisällysluettelo

1 Kulutus ja identiteetti
2 Kansalainen ja kuluttaja – järki vs. halu
3 Katso myös
4 Viitteet

[muokkaa] Kulutus ja identiteetti

Moderni kuluttaminen voidaan myös nähdä identiteetin rakentamisena: shoppaileva kansalainen ei yksinomaan hanki tietynmallista ja -merkkistä tuotetta, vaan kiinnittää samalla itsensä henkisesti johonkin statusryhmään tai makukulttuuriin. Vastaavasti shoppailusta kieltäytyvä, luomutuotteita ja reilun kaupan tuotteita suosiva yksilö saattaa vahvistaa omaa aatteellista sitoutumistaan. ^[1]

[muokkaa] Kansalainen ja kuluttaja – järki vs. halu

Kuluttaja määritellään yleisesti yhteiskunnassa niin, että se olisi perustavaa laatua oleva olemisen tapa. Keskiajalla oli ritareita, ritareilla oli kunniaetiikka, ritarina piti olla koko päivä. Kuluttajuus poikkeaa ritariudesta - kuluttajuus on aspekti, näkökanta: kaikki ovat jossakin suhteessa kuluttajia. Kuluttajuus on kansantaloudesta oleva kuluttamisen määre; olemme kuluttajia ollessamme kansantalouden partikkeleita. Kuluttajuus on muodostunut osaksi ihmisen identiteettiä, olemisen tapaa. Toisaalta voidaan ajatella, että kuluttaja tai kuluttajuus ei ole se voima, joka sysää ritariuden syrjään – välissä ehti vaikuttaa kansalaisuus. ”Kansalaisuus”-projekti oli voimissaan valistuksen ajalta 1950- 1960-luvuille saakka. Vapaita kansalaisia ohjasi järki. Kansalaisuus alkoi ehtyä, tilalle muodostui USA:n consumer-tyyppinen kuluttajuus. Kuluttajalle on tyypillistä, että hänen toimintaansa ohjaa halu. 1960-luvulla alettiin puhumaan nuorten vieraantuneisuudesta, vieraantumista yhteisestä isänmaasta, kansalaisuudesta ja yhteisestä kulttuurisesta kansallisesta symboliavaruudesta. Nykyään puhutaan vieraantuneisuuden sijasta syrjääntymisestä: primaarinen huoli on, että syrjäännytään markkinoilta. Voidaan ajatella, että kuluttajuus indikoi arvoa tai maailmankuvaa; kuluttajuus on ensisijaista verrattuna kansalaisuuteen. Kuluttajat kuluttavat (~haluavat kuluttaa) sen sijaan että kokoontuisivat yhteen säätämään itselleen lakeja (~demokratian ihanne): kuluttajat äänestäessään populaaripolitiikkoa, kuluttavat lakia (halu) erotuksena, että olisivat kansalaisia (~järki). Voidaan ajatella, että kuluttajamarkkinointi yrittää hämärtää edellistä: "kuluttaja on halujensa mukaan toimiva järkiolento, joka tekee rationaalisia valintoja (vapailla) markkinoilla analysoiden omia tarpeitaan, hinta-laatusuhteita, suhtautuen kuluttamiseen kriittisesti ja rationaalisesti"; vertaa rationaalisen valinnan teoria(t) ja mainonta. Kuluttaja ei kyseenalaista sitä, mikä on järki: kaikki (voi olla) järkevää, mikäli sitä ostetaan ja kulutetaan.

Kuluttajuuteen voidaan liittää ajatus, että kaikki työlliset ovat tuottajia. Voidaan ajatella että suuryrityksen johtaja voisi hyvinkin liittyä tai kuulua kuluttajaliikkeeseen. Kuluttajaliike ei kyseenalaista kuluttamista itseään. Kuluttaminen on kuluttajaliikkeelle itseisarvo. Kuluttajaliikkeelle on sitä vastoin tyypillistä, että se vaatii parempia tuotteita, käyttöohjeita, asiallisempaa tiedottamista pelkän mainonnan asemasta. ^[2]

[muokkaa] Kuluttajan rooli vanhassa maailmassa

Alussa oli Raamatun mukaan Aadam ja Eeva, jotka vaelsivat vapailla markkinoilla paratiisissa kunnes tuli markkinahäiriö, omenapuu ja käärme, ja heidät karkotettiin paratiisista, kunnes ihminen jälleen vapautetaan kuluttamaan. Erotuksena tästä päivästä, paratiisissa ei kuitenkaan oltu tuottajia. Vaikka ihminen on aina syönyt, juonut, asunut, taloustermein ”tyydyttänyt tarpeensa”, ei ihmistä voida nimittää vanhastaan kuluttajaksi vaan nimitys on tuoreempi. Ilmaiseksi leipänsä saaneet roomalaiset lienevät olleet ensimmäisiä, joita voidaan nimittää kuluttajiksi. Roomalaisilta kuitenkin puuttui ”yksilöllisyyden illuusio”, ihmiset olivat massaa ja heitä ruokittiin massana. Toisaalta Roomassa tunnettiin sofistikoituneet markkinat, oli olemassa hyviä ja huonoja viinejä. Kuluttaminen ei kuitenkaan ole olemista ”laatu tietoisena”.

Kuluttajuuden peruste on massatuotanto, joka tuottaa paljon samanlaista, samanlaatuista tavaraa. Kuluttaja on hahmo, joka yrittää tehdä distiktiota. Kuluttaja uusien luotujen, keksittyjen tarpeiden kantaja, kuluttaja haaveilee uudesta tuotteesta (vrt. hedonismi). Voidaan nähdä, että kuluttamiseen liittyy tietty tuhoamisen tarve: henkilö, joka tuhoaa suuremman määrän omaisuutta (~rahaa) on sitä suurempi (kuluttaja). ^[3]

[muokkaa] Kuluttamisen kritiikki

Kuluttaja tai kulutustoiminnan kritiikin alku voidaan nähdä Rouseaussa, joka näki kuluttamisen symboliseksi, statuskesksi ja turhamaisuudeksi, ja josta pääsi eroon vain palaamalla alkuun (luontoon), maalaisidylliin. Kuluttamiskritiikki on puritaanisuuden, nikkuuden puolustamista.

[muokkaa] Kulutusjuhla

Suomen pankinjohtaja, Rolf Kullberg lanseerasi termin kulutusjuhlat: talous voi kärsiä mikäli kulutetaan väärin so. yli varojen. Kulutusjuhlien ongelma on, että kulutus loppuu ennen aikojaan. Kuluttamalla tai velkaantumalla syödään huomisen kulutuskykyä (kilpailukyky).