Gianni Amelio
Wikipedia
Gianni Amelio (s. 20. tammikuuta 1945, Magisano) on italialainen elokuvaohjaaja.
Amelio syntyi Calabriassa, mutta isä muutti Argentiinaan jo pian; poika vietti lapsuutensa lähinnä äitinsä ja isoäitinsä kasvattamana. Hän muutti Roomaan vuonna 1965 ja sai kriitikkojen suosion jo 1970-luvulla. Venetsian elokuvajuhlilla vuonna 1982 esitetty Suoraan sydämeen oli kansainvälinen menestys.
Amelion myöhempiä elokuvia ovat Avoimet ovet (1990), Varastetut lapset (1991) ja Lamerica (1994). Hän kuului Cannesin elokuvajuhlien tuomaristoon vuonna 1995. Hän voitti vuonna 1998 teoksellaan Così ridevano (1998) Venetsian Kultaisen leijonan. Lisäksi hän on voittanut mm. useita Nastro d'Argento -palkintoja, kolme European Film Awardsia ja David di Donatellon, sekä ollut ehdolla Kultaisen palmun saajaksi.