Fossiili

Wikipedia

Trilobiitin fossiili n.450 milj.vuoden takaa.

Fossiili eli kivettymä (lat. fossus, kirjaimellisesti ”kaivettu ylös”) on maakerroksessa säilynyt kivettynyt jäännös joskus elossa olleesta muinaisaikaisesta eläimestä tai kasvista. Fossiili voi olla myös niiden jättämä merkki, esimerkiksi eliön kiveen jättämä jälki (kuten jalanjälki) tai jäännös.

Fossiilien kautta voidaan saada tietoja maapallon elämän historiasta. Tunnetuimpia fossiileja ovat dinosaurusten jäänteet, kivettymät ja painanteet. Paleontologia on fossiileja tutkiva tiede.

[muokkaa] Fossiilien synty

Meripihkan vangiksi jäänyt hyönteinen.

Fossiileja syntyy usein kivettyminä: jonkin eläimen kovan osan kuten luiden tai kuoren rakenteet ovat korvautuneet mineraaleilla.^[1] Valelmat ovat syntyneet siten, että kokonaan sedimenttiin hautautuneen eläimen tai kasvin hajottua siitä on jäänyt jäljennös sitä ympäröivään kerrokseen. Painanteina säilyneet fossiilit voivat olla lähtöisin vaikkapa jalanjäljistä.^[1] Fossiileja jää myös meripihkaan.

Fossiilit ovat harvinaisia, koska kuolleen eliön jäänteet hajoavat nopeasti luontoon. Harvinaisia ovat erityisesti sellaiset fossiilit, missä kuollut eliö on säilynyt sellaisenaan tai melkein muuttumattomana.^[1] Fossiilin syntymiseen tarvitaan usein mahdollisimman nopeasti jokin maa-aine peittämään kuollutta eliötä, kuten esimerkiksi maa- tai liejuvyöry. Selkärankaisten luurangot tuhoutuvat nopeasti ilmassa, ja myös esimerkiksi joidenkin merisimpukoiden kuoret liukenevat vähitellen meriveteen. Peittyminenkään ei välttämättä riitä, sillä happamat maakerrokset voivat tuhota esimerkiksi kalkkipitoisia simpukankuoria, tai eliön mädätessä voi muodostua kaasukuplia, jotka häiritsevät kivettymistä. Muitakin fossilisoitumisen tyyppejä on esimerkiksi organismin nopea kivettyminen. Kivettynyt puu on tunnetuin esimerkki tästä prosessista, jossa aikojen kuluessa orgaaninen puumateriaali on korvaantunut mineraaliaineksilla. Eroosio ja mannerlaattojen painautuminen toistensa alle hävittävät fossiilijäänteitä.

Kemiallisiksi fossiileiksi kutsutaan jäännöksiä menneestä elämästä, joita ei voida nähdä, mutta joita voidaan tutkia ja päätellä kemiallisten jäännösten perusteella. Niissä on siis yhdisteitä, joita tiedetään syntyvän elollisen toiminnan yhteydessä.^[1] Grönlannista löydetyissä 3 800 miljoonan vuoden ikäisissä maailman vanhimmissa kivissä on ollut kemiallisia fossiileja.^[1]

[muokkaa] Iän arviointi

Fossiilien suhteellinen ikä voidaan arvioida sen perusteella, missä kohtaa kerrostumaa se oli ja mikä oli sen suhde muihin fossiileihin. Siten saadaan vertailukohde, onko kyseinen fossiili nuorempi vai vanhempi kuin joku toinen.^[1] Tarkempi ikä voidaan arvioida esimerkiksi hiilen isotooppien puoliintumiseen perustuvalla radiohiilimenetelmällä, jos fossiili on iältään alle 50 000 vuotta.^[1] Miljoonia vuosia vanhat fossiilit ajoitetaan joko zirkonkiteiden avulla tai eri isotooppien tunnettuihin puoliintumisaikoihin perustuvien ajoitusmenetelmien avulla. Vanhimmat tunnetut eliöfossiilit ovat Länsi-Australiasta löydetyt 3 400 miljoonaa vuotta vanhat stromatoliitit.^[2]

[muokkaa] Fossiilit ja evoluutio

Fossiilit ovat tärkeitä evoluution ja evoluutioteorian todisteita, joista on voitu päätellä yli 100 000 kasvi- ja eläinlajin kuolleen sukupuuttoon. Fossiileja on listattu arviolta 250 miljoonaa kappaletta yli 250 000:sta eri lajista, ja käytännössä nämä kaikki ovat sopineet evoluutioteorian ennusteisiin eliöiden kehittymisestä. Vanhemmista kerrostumista löytyy uudempien elämänmuotojen edeltäjien fossiileja, juuri kuten Charles Darwin ennusti. Fossiiliaineiston perusteella eri ajoitusmenetelmiä hyödyntäen on rakennettu eliöiden sukupuita ja nämä on yleensä pystytty vahvistamaan ja tarkentamaan vertailevalla genetiikalla. Fossiiliaineistosta voidaan löytää myös erilaisia kehityssarjoja välimuotofossiilien avulla mm. kaloista sammakkoeläimiksi tai dinosauruksista linnuiksi.^[1] Kuitenkaan aina sukupuun rakentaminen pelkästään fossiilien perusteella ei onnistu, koska fossiiliaineistossa on aukkoja, pääasiassa fossilisoitumisen harvinaisuuden takia, mutta myös muista syistä. Evoluutioteorian mukainen välimuotofossiili ei välttämättä ole suoraan uuden lajin esi-isä, vaan sillä on piirteitä aikaisemmasta ja uudesta lajista. Löytämättömiä välimuotofossiileja kutsutaan usein "puuttuviksi renkaiksi". Esimerkiksi vanhimman linnuksi luokiteltavan fossiilin archaeopteryxin ikä oli miljoonia vuosia suurempi kuin vanhimman lintujen esimuodoksi kelpaavan dinosauruslaji manoraptorin ikä, mutta välimuodoksi löydettiin kuitenkin eräs manoraptorien alalajiin kuulunut fossiili.^[3]

[muokkaa] Pseudofossiilit

Esimerkki näennäisfossiilista

Pseudo- eli näennäisfossiileiksi kutsutaan kuvioita tai kuvioista muodostuvia sarjoja, jotka ovat muodostuneet kivien pintaan ja joita on mahdollisesti vahingossa luultu oikeiksi fossiileiksi, mutta tarkemmissa tutkimuksissa ne on havaittu ennemminkin geologisesti kuin biologisesti muodostuneiksi kuvioiksi. Subfossiileiksi puolestaan kutsutaan sellaisenaan säilyneitä eliöiden jäänteitä kuten mammuttien luita.^[1]

[muokkaa] Fossiilit Suomessa

Suomen kallioperästä ei juurikaan fossiileja löydy, koska se on hyvin vanhaa ja eri voimat ovat muokanneet ja muuttaneet sitä. Suomessa kallioperä koostuu lähinnä magmakivilajeista ja vain vähän kerrostuneita kivilajeja, joista fossiileja yleensä löytyy.^[1] Fossiileja voidaan löytää Suomesta lähinnä Ahvenanmaalta. Sieltä on löytynyt kalkkikivestä muinaisten merieläinten fossiileja.^[1] Mannerjää hävitti Suomesta suurimman osan fossiilijäänteistä. Suurin osa Suomesta löydetyistä fossiileista on nuoria, viime jääkaudelta tai sen jälkeiseltä ajalta. Lapissa on yli miljardi vuotta vanhoja stromatoliittifossiileja Tervolan-Keminmaan alueella. Kyseessä on eroosiojäännös, jota jääkaudet eivät ole kuluttaneet pois.

[muokkaa] Lähteet

↑ ^1,00 ^1,01 ^1,02 ^1,03 ^1,04 ^1,05 ^1,06 ^1,07 ^1,08 ^1,09 ^1,10 Juha Valste ym.: Biologia: Elämä, s. 236-239. Lukion biologian oppikirja. Porvoo: WSOY, 2000.
↑ Stromatolites Virtual Fossil Museum. Viitattu 28.8.2007. (englanniksi)
↑ Society of Vertebrate Paleontology meeting 21.10.2005, josta kertoi Ylen tiedeuutiset 24.10.2005