Ferdinand Schörner

Wikipedia

Ferdinand Schörner (12. kesäkuuta 1892 München, Baijeri, Saksan keisarikunta – 2. heinäkuuta 1973 München, Baijeri, Länsi-Saksa) oli Saksan armeijan Wehrmachtin kenraali ja myöhemmin sotamarsalkka^[1] toisen maailmansodan aikana. Schörner komensi saksalaisia joukkoja myös Suomessa jatkosodan aikana. Hän aloitti sotilasuransa 1911 ja palveli myös ensimmäisessä maailmansodassa komppanianpäällikkönä.

Schörner syntyi Münchenissa 1892. Hän opiskeli kieliä yliopistossa tullakseen kieltenopettajaksi, mutta keskeytti opinnot 18-vuotiaana ilmoittautuakseen vapaaehtoisena Baijerin armeijaan. Vapaaehtoisuudessa oli etunsa, kuten palvelusajan lyhennys ja hyvä kohtelu. Lisäksi Schörner saattoi valita aselajinsa ja meni jalkaväkeen.

Sisällysluettelo 1 Ensimmäinen maailmansota 2 Sotien välinen aika 3 Toinen maailmansota 3.1 Schörner Suomessa 3.2 Itärintama 4 Sodan jälkeen 5 Lähteet 5.1 Viitteet

[muokkaa] Ensimmäinen maailmansota

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä 1914 Schörner oli ylennyt upseeriksi perinteikkäässä kuninkaallisessa Baijerin Leib-jalkaväkirykmentissä.^[2] Schörner taisteli yksikkönsä mukana mm. Verdunissa Ranskassa, Hermannstadtissa Romaniassa, Tirolissa, Serbiassa ja Isonzo-joen taisteluissa Italian rintamalla. Isonzo-joella Schörner palveli uusissa alppijoukoissa,^[3] jotka todellisuudessa vastasivat vahvuudeltaan ja varustukseltaan yhtä jääkäridivisioonaa. Caporetton taistelussa syksyllä 1917 luutnantti Schörner kunnostautui ja palkittiin Saksan korkeimmalla kunniamerkillä Pour le Méritellä. Vuonna 1918 hänet ylennettiin yliluutnantiksi.

[muokkaa] Sotien välinen aika

Sodan jälkeen Schörner liittyi Franz Ritter von Eppin vapaajoukkoihin. Hän oli mukana tukahduttamassa Freikorpsin ja armeijan kanssa Münchenin kommunistikapinaa 1919. Schörner siirtyi ammattisotilaaksi Baijerin 19. jalkaväkidivisioonaan ja oli tukahduttamassa myös Hitlerin johtamaa oluttupavallankaappausyritystä 1923, vaikka sympatisoi natseja ja oli itsekin useiden äärioikeistolaisten ja rasististen järjestöjen jäsen.^[4] Schörner liittyi itsekin natsipuolueeseen 1920-luvulla. Hänet lähetettiin opiskelemaan Dresdenin jalkaväen sotilasakatemiaan. Ylennys majuriksi seurasi pian ja Schörner palveli esikuntatehtävissä ja Dresdenin sotilasakatemian luennoitsijana, kunnes sai ylennyksen everstiluutnantiksi ja 98. vuoristojääkärirykmentin komentajuuden 1937. Sotien välisenä aikana Schörner osallistui SS:n aseellisen siiven Waffen-SS:n muokkaamiseen taistelukelpoiseksi osaksi Wehrmachtia.

[muokkaa] Toinen maailmansota

Natsi-Saksa aloitti toisen maailmansodan hyökkäämällä Puolaan 1939. 98. vuoristojääkärirykmentti kunnostautui erityisesti Lvovin taistelussa. Puolan valtauksen jälkeen Schörner sai vastamuodostetun 6. vuoristojääkäridivisioonan komentajuuden ja hän johti yksikköä Balkanilla. Schörnerin divisioona onnistui valtaamaan Metaxas-linjan Kreikan ja Bulgarian rajalla, jossa kreikkalaiset sotilaat pitivät puoliaan vielä kaksi päivää Kreikan antautumisen jälkeen. Toiminnastaan Kreikan valtaamisessa Schörner palkittiin rautaristin ritariristillä.

[muokkaa] Schörner Suomessa

15. tammikuuta 1942 Schörner matkusti Suomeen ja otti johtoonsa aikaisemmin Eduard Dietlin johtaman vuoristoarmeijakunta Norjan Gebirgskorps Norwegen, joka nimettiin loppuvuodesta XIX armeijakunnaksi.

Upseeriston keskuudessa häntä arvostettiin taitavana strategina ja miehistö puolestaan piti hänen tavastaan varmistaa paras mahdollinen huolto joukoilleen. Häntä kuitenkin pelättiin, sillä Schörner oli ankara komentaja, joka ei epäröinyt langettaa kuolemantuomioita miehilleen ja jopa korkeille upseereilleen. Muutenkin Schörner seurasi sotaoikeuksien tuomioita ja kannusti yleensä ankarimpiin rangaistuksiin. Yhteysupseeri luutnantti Åke Freyn kertoman mukaan muuan saksalainen kapteeni Pasch oli usein lausunut natsijärjestelmää koskevia arvosteluja. Kuultuaan Schörnerin olevan tulossa tapaamaan häntä komentopaikalleen Pasch oli odottanut aikansa hermostuneena, mutta sitten ampunut itsensä ennen kenraalin saapumista.^[5] Kansallissosialistisen hengen mukaisesti Schörner kielsi jumalanpalvelusten pidon joukoiltaan, joka vaikutti joukkojen mielialaan negatiivisesti.^[6] Hän käytti myös paljon metamfetamiinipiristettä pervitiiniä.^[7] Aseveljistä Schörner käytti ajoittain halveksivaa ilmausta "Finnenlümmeln" (suomalaislaiskurit),^[8] mutta pääosin toimi sopuisasti liittolaisten välisessä yhteydenpidossa.

Schörnerin johtamat joukot eivät kuitenkaan saavuttaneet tavoitettaan Murmanskin valtaamista, vaikka hänen lausahduksensa "Arktis ist nichts" ("arktisuus ei merkitse mitään") oli tarkoitettu kannustamaan saksalaisia sotilaita napapiirin karuissa oloissa. Ennen lähtöään hänen kerrotaan sanoneen: "Dietlistä puhutaan, Rommelista on puhuttu ja minusta tullaan puhumaan".^[9]

[muokkaa] Itärintama

Lokakuussa 1943 Schörner siirrettiin Saksan itärintamalle johtamaan XXXX panssariarmeijakuntaa, jota hän komensi tammikuuhun 1944 asti. Maaliskuussa Schörner ylennettiin kenraalieverstiksi, ja hän sai komentoonsa armeijaryhmä A:n ja toukokuusta armeijaryhmä Etelä-Ukrainaa. Saksan armeija oli perääntymässä ja Schörner uskoi alkuun olevan mahdollista pitää Sevastopol saksalaisten hallussa pitkään, vaikka Krim menetettäisiin. Hän vaihtoi kuitenkin mielipidettään ja sai Hitlerin suostuteltua määräämään vetäytymisen Mustan meren satamasta. Vetäytyminen tapahtui kuitenkin liian myöhään ja saksalais-romanialainen 17. armeija kärsi sen vuoksi suuria tappioita. Useat armeijan sotilaista kuoli tai vangittiin, kun he odottivat evakuointia sataman laitureilla. Keväällä 1944 onnistuneiden puolustustaistelujen ansiosta Schörner onnistui kuitenkin vakiinnuttamaan eteläisen rintaman Romaniassa.

Heinäkuussa hänestä tuli Pohjoisen armeijaryhmän komentaja, joka nimettiin myöhemmin armeijaryhmä Kuurinmaaksi. Tässä vakanssissa Schörner toimi tammikuuhun 1945, jolloin hänestä tehtiin Keskustan armeijaryhmän komentaja. Armeijaryhmä puolusti Tšekkoslovakiaa ja Oder-joen pohjoista aluetta. Schörnerin uskollinen toiminta teki vaikutuksen myös Joseph Goebbelsiin, jonka maalis-huhtikuun ajan päiväkirjoista löytyy monta Schörneriä ylistävää kohtaa. Alle kuukautta ennen tappiota Schörner ylennettiin sotamarsalkaksi 4. huhtikuuta 1945. Hän oli viimeinen kenraali, joka sai marsalkanarvon natsi-Saksan aikana. Ylennystä seurasi nimitys Saksan armeijan päälliköksi Hitlerin testamentissa. Tässä asemassa Schörner toimi nimellisesti, kunnes kolmas valtakunta antautui 8. toukokuuta 1945. Todellisuudessa Schörnerillä ei ollut enää muita joukkoja johdettavana, kuin oma armeijaryhmänsä eikä hänellä ehtinyt olla vaikutusta sotatapahtumiin.

Pääesikunnan komentaja kenraali Alfred Jodl neuvotteli antautumisesta 7. toukokuuta. Pääesikunta ei ollut kuullut saarretusta Schörneristä toukokuun 2. jälkeen. Tuolloin hän oli ilmoittanut yrittävänsä taistella tiensä läpi Puna-armeijan rintaman päästäkseen antautumaan amerikkalaisille. 8. toukokuuta pääesikunnan lähettinä toiminut eversti saatettiin amerikkalaisten linjojen läpi tapaamaan Schörneriä, joka oli määrännyt joukkonsa antautumaan mutta ei ollut kyennyt takaamaan käskyn toteutusta kaikkialla. Myöhemmin samana päivänä Schörner hylkäsi joukkonsa ja pakeni Itävaltaan, jossa hänet pidätettiin amerikkalaisten toimesta. Keskisen armeijaryhmän osia jatkoi taisteluja, kunnes Puna-armeijan ylivoima pysäytti kaiken vastustuksen. Armeijaryhmä oli viimeinen divisioonaa suurempi yksikkö, joka jatkoi taistelua antautuakseen vasta 11. toukokuuta 1945.

[muokkaa] Sodan jälkeen

Neuvostoliiton viranomaiset pidättivät Schörnerin elokuussa 1951 syytettynä "osallisuudesta entisen Saksan armeijan johtamiseen, joka aktiivisesti kävi rikollista sotaa Neuvostoliittoa vastaan rikkoen kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia". Helmikuussa 1952 Neuvostoliiton korkeimman oikeuden sotatuomioistuin tuomitsi hänet 25 vuodeksi vankeuteen. Tuomio puolitettiin kuitenkin saman vuoden huhtikuussa. Vuonna 1954 hänet siirrettiin Saksan demokraattisen tasavallan virkamiehille, jotka päästivät hänet lähtemään Länsi-Saksaan 1958, jossa hänet pidätettiin syytettynä laittomista kuolemantuomioista, joita hän oli jakanut saksalaisille pakenemisesta syytetyille sotilaille sodan aikana. Hänet tuomittiin 4 ja puoleksi vuodeksi vankeuteen, josta hänet vapautettiin 1963. Tämän jälkeen Schörner eli unohdettuna Münchenissä, kunnes kuoli 81-vuotiaana vuonna 1973.

[muokkaa] Lähteet

• Louis L. Snyder: Encyclopedia of the Third Reich. Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1.
• Robert Alftan (toim.): Aseveljet. WSOY, 2005. ISBN 951-0-30421-2.

[muokkaa] Viitteet