Elokuvateatteri

Wikipedia

Tukholman, Sandrew Metronomen Grand-elokuvateatteri missä Olof Palme näki murhayönään elokuvan Bröderna Mozart

Elokuvateatteri on tila, jossa esitetään elokuvia suurille katsojaryhmille. Elokuvateatterissa voi olla useita saleja, joissa on erilaiset tekniset ominaisuudet (esim. äänentoistolaitteisto, erikoiskokoinen valkokangas). Useamman kuin yhden salin elokuvateattereita kutsutaan myös multiplekseiksi.

[muokkaa] Tekniikka

Elokuvateatterin sisustusta Australiassa. Akustiikkaa parantavat seinällä olevat verhot. Seinään on myös istutettu kaiuttimia. Tuoleissa mukavuutta lisäävät mukitelineet.

2000-luvun elokuvateatterin tulee täyttää monia direktiivejä ja vaatimuksia, jotka koskevat muun muassa ääni- ja kuvatekniikkaa. Elokuvateattereissa elokuvat esitetään edelleen pääasiassa filmiprojektoreilla, joissa käytetään 35 mm:n levyistä elokuvafilmiä.

[muokkaa] Kuva

Elokuvateatterin kuva saadaan filmiltä kankaalle projisoimalla kirkasta valoa filmin ja suurentavan optiikan läpi. Nykyään valo tuotetaan tavallisimmin ksenonlampuilla, joiden tehot ovat jopa useita tuhansia watteja.

Yhtenäisen liikkuvan kuvan illuusio saadaan aikaan projektorin mekanismilla, joka väläyttää valoa kankaalle tavallisesti 48 tai 72 kertaa sekunnissa ja siirtää filmiä ruudun eteenpäin aina kahden tai kolmen väläytyksen jälkeen, niin että kuva vaihtuu 24 kertaa sekunnissa.

Elokuvia kuvataan ja esitetään useissa eri muodoissa eli kuvasuhteissa. Lukuisista historiallisista kuvasuhteista käytössä ovat lähinnä enää laajakuvaformaatit 1,85:1 ja 2,39:1 ("CinemaScope").

Koneenhoitaja asettaa ennen esitystä oikean kuvasuhteen vaihtamalla projektoriin oikean kokoisen kuvaportin (valoa läpäisemätön metallilevy, jossa on suorakaiteen muotoinen reikä) ja sopivan optiikan, jolla juuri kyseinen kuvasuhde saadaan halutun kokoisena kankaalle. 2,39:1-formaatti vaatii anamorfisen erikoisoptiikan. Teattereihin ei nykyään yleensä enää hankita kalliita optiikoita harvinaisempia kuvasuhteita varten, joten useimmat salit pystyvät esittämään oikeassa muodossaan ainoastaan 1,85:1- ja 2,39:1-formaateissa olevat elokuvakopiot. Tämä on entisestään vähentänyt harvinaisempien formaattien käyttöä viime vuosikymmeninä. "Normaalikuvana" eli kuvasuhteissa 4:3 tai 1,37:1 kuvattuja elokuvia liikkuu jonkin verran, mutta tällöin kuva on usein esityskopiota tehdessä pienennetty 1,85:1-kuva-alan sisälle. Tällainen kopio voidaan esittää samoilla varusteilla ja säädöillä kuin tavallinen 1,85:1-kuvakin.

[muokkaa] Ääni

35 mm:n elokuvafilmillä käytetään nykyään sekä analogista että digitaalista ääntä rinnakkain. Jokaisessa esityskopiossa on aina vähintään analoginen optinen ääniraita (vallitseva formaatti nykyään Dolby SR). Analogiäänen lisäksi kopiossa voi olla digitaaliääni 1–3 erilaisessa formaatissa, jotka ovat Dolby Digital (yleisin), SDDS ja DTS. Kaikki elokuvateatterit pystyvät edelleen esittämään ongelmitta myös filmikopion, jossa on ainoastaan analoginen ääniraita.

Niin analoginen ääni kuin Dolby Digital- ja SDDS-formaattien digitaaliäänetkin on tallennettu 35 mm:n filmikopion reunaan paljaalla silmällä näkyviksi raidoiksi tai laatikoiksi. Elokuvaa esitettäessä projektorien optiset äänilukijat lukevat haluttua ääniraitaa ja lähettävät signaalin erilliselle ääniprosessorille. Prosessori purkaa signaalin ääneksi, joka syötetään päätevahvistimiin ja siitä edelleen salikaiuttimiin. Kaiuttimet on sijoiteltu salin seinille (ja usein lisäksi kankaan taakse) niin, että katsojien ympärille saadaan muodostettua ns. surround-toisto.

Edellä mainituista formaateista poiketen DTS-ääni on tallennettu erillisille CD-ROM-levyille, joita lukee erillinen DTS-lukulaite. DTS-ääni on synkronoitu filmikuvan kanssa filmiltä optisesti luettavan aikakoodin avulla.

Myös THX-sertifikaatti on noussut monien tietoisuuteen joissain teattereissa esitettyjen THX-trailereiden vuoksi. Vastoin yleistä käsitystä THX ei itse asiassa ole edellä lueteltujen tapaan ääniformaatti, vaan yhdysvaltalaisen THX Ltd.:n myöntämä laatuluokitus. Luokitus sisältää vaatimuksia, jotka liittyvät muun muassa projisoidun kuvan laatuun, teatterisalin akustiikkaan ja äänentoiston laatuun. Tämän lisäksi koko äänentoistoketjussa käytettyjen laitteistomallien tulee olla THX-hyväksynnän saaneita.

[muokkaa] Digitalisoituminen

35 mm:n elokuvafilmi on säilyttänyt valta-asemansa elokuvakäytössä niin kuvaus- kuin esitysformaattinakin jo yli sata vuotta. Suurimmat muutokset formaattiin tänä aikana ovat olleet (tässä järjestyksessä) äänen, värin, laajakuvan ja stereoäänen lisääminen. Lähitulevaisuudessa digitaalisten projisointitekniikoiden uskotaan vihdoin syrjäyttävän filmin ainakin kaupallisessa elokuvateatteritoiminnassa.

Tällä hetkellä hallitseva digitaalisen elokuvateatteritekniikan standardi DCI (Digital Cinema Initiatives; käytetään myös nimitystä D-Cinema) julkaistiin heinäkuussa 2005. DCI-saleissa käytetään erittäin korkealaatuisia, moninkertaisesti kotiteatteriprojektoreita kalliimpia ja suurempia videoprojektoreita. Projektorit voivat perustua esimerkiksi DLP- tai SXRD-tekniikoihin, joista DLP on tällä hetkellä yleisempi.

Elokuvateatterien digitalisoitumista hidastavat laitteistohankintojen vaatimat suuret investoinnit. Suomessa DCI-laitteistoja on asennettu vasta pariin yksittäiseen saliin: ensimmäinen otettiin käyttöön Helsingin Tennispalatsissa loppuvuodesta 2006[1] ja toinen Hämeenlinnan Bio Rexissä kesällä 2007.[2]

Useimpiin Suomen elokuvateatterisaleihin on asennettu filmiprojektorin lisäksi matalaresoluutioinen videoprojektori, jota käytetään mainosten ja satunnaisten videonäytösten esittämiseen. Myös tällaisia saleja nimitetään toisinaan harhaanjohtavasti "digitaalisiksi elokuvateattereiksi".