Elmo Kaila
Wikipedia
Elmo Edvard Kaila (6. helmikuuta 1888 Jokioinen – 16. toukokuuta 1935 Helsinki) tunnetaan Akateemisen Karjala-Seuran ensimmäisenä puheenjohtajana ja myös salaseura Vihan veljien johtajana. Hänellä oli tärkeä osa Suomen itsenäisyyden alkuvuosien politiikassa vaikka hän ei ollutkaan näkyvästi esillä julkisuudessa.
Kailan isä oli Kokkolan kirkkoherra Edvard Johansson (1859–1915). Kailan veljiä olivat diplomaatti, tilastotieteilijä ja kirjailija Toivo T. Kaila (1884–1961) sekä jääkärieversti Auno Kaila (1898–1975)
Elmo E. Kaila suoritti ylioppilastutkinnon Kokkolan suomalaisessa yhteiskoulussa 1905 ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1908. Hän toimi talousmaantieteen opettajana Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa ja toimitti myös kustannusliike Otavan tietosanakirjan maantieteellistä osuutta. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Elmo Kaila toimi jääkäriliikkeessä värvärinä ja hänen avustuksellaan muun muassa Paavo Talvela aloitti matkan Saksaan. Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen Kaila liittyi itsenäisyysmielisen Uusi Päivä-lehden toimitukseen sen sihteerinä. Kaila oli myös luomassa salaista aktivistiverkostoa käyttäen sen keskuspaikkana ensin omaa työhuonettaan Otavan kustantamossa ja sitten Yrjönkatu 25:ssa toiminutta Uusi Metsätoimisto-nimistä peiteyritystä. Täältä käsin pidettiin yhteyttä Saksassa oleviin jääkäreihin, johdettiin ympäri maata toiminutta asiamiesverkkoa, väärennettiin passeja, välitettiin vakoilutietoja saksalaisille sekä salakuljetettiin aseita Suomeen.
Syksyllä 1917 Kailan verkoston kautta alettiin perustaa ja kouluttaa suojeluskuntia ympäri Suomea. Kaila toivoi että myös työväestö olisi tullut mukaan suojeluskuntiin samalla tavoin kuin aikanaan jääkärikoulutukseen mutta tämä ei toteutunut. 1918 sisällissodan puhjettua Kaila johti edelleen verkostoaan Helsingistä käsin kunnes maaliskuussa pakeni Tallinnan kautta Berliiniin palaten Suomeen sen jälkeen kun saksalaiset valtasivat Helsingin.
Toukokuussa 1918 Kaila asetti verkostonsa monarkistien käyttöön lähettäen asiamiestensä kautta tasavaltalaisvastaista propagandaa. Kailan mielestä vain Saksan tuki ja saksalainen kuningas Suomessa mahdollistaisi Itä-Karjalan liittämisen Suomeen. Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä marraskuussa 1918 Saksan tappioon Kaila muutti suuntaa ja alkoi suunnitella oikeistolaista vallankaappausta jolla Mannerheim nostettaisiin Suomen diktaattoriksi ja aloitettaisiin hyökkäys Pietariin. Nämä suunnitelmat epäonnistuivat kuitenkin kesällä 1919 ja Ståhlbergistä tuli Suomen presidentti.
Talvella 1919–1920 Kaila alkoi hahmotella uutta toimintaohjelmaa jonka tarkoituksena oli suomalaisten yhdistäminen taisteluun Venäjää ja venäläisyyttä vastaan. Tähän ohjelmaan liittyi myös aiemmin Venäjän keisarikunnan armeijassa palvelleiden tsaarinupseereiden korvaaminen jääkäritaustaisilla upseereilla Suomen armeijassa. Kailan mielestä sota Suomen ja Venäjän välillä oli tulevaisuudessa väistämätön ja sitä ennen piti kansa eheyttää ja puolustusvoimat vahvistaa ja hankkia niille kansan tuki. Kaila vastusti siksi suojeluskunnissa esiintyvää sosiaalidemokraattien vastaista oikeistosuuntausta ja halusi koota myös työväestöön kuuluvat suomalaiset suojeluskuntien riveihin. Kaila ryhtyikin mielipidemuokkaukseen asiamiesverkkonsa kautta, lisäksi hän vaikutti rivimiesten mielipiteisiin ensin Suojeluskuntalaisen Lehden päätoimittajana 1919–1923 ja sitten Sanan ja Miekan päätoimittajana 1924–1926. Kaila lähestyi poliittisesti myös aiempaa monarkiataistelun aikaista vastustajaansa Maalaisliittoa ja sen johtajaa Santeri Alkiota, samalla tämä uusi ohjelma johti Kailan pesäeroon entisestä tsaarin kenraalista Mannerheimista.
Kaila toimi 1920-luvulla myös Akateemisen Karjala-Seuran ensimmäisenä puheenjohtajana 1923–1927 sekä 1928–1930 ja painotti myös täällä kansan yhdistämistä ja ryssävihan korostamista. Kailan tavoitteisiin sitoutuneet AKS:n jäsenet muodostivat Vihan Veljet -nimisen sisäpiirin. Kaila ei hyväksynyt AKS:n aitosuomalaisuutta koska se hänen mielestään rikkoi tavoitteena olleen kansan yhdistämisen asettaessaan suomea ja ruotsia puhuvat vastakkain.
1930-luvun alussa Kaila pysyi erillään Lapuan liikkeestä ja alkoi politiikan asemesta keskittyä tutkimustyöhön. Hän väitteli tohtoriksi 1932, väitöskirjan aiheena oli Pohjanmaa ja meri 1600- ja 1700-luvuilla. Kaila nimitettiin Sota-arkiston hoitajaksi ja tässä tehtävässä hän toimi kuolemaansa saakka.
Kaila jäi suhteellisen vähän tunnetuksi politiikassa koska hän ei halunnut itse esiintyä julkisuudessa vaan pyrki tavoitteisiinsa kulissientakaisella vaikuttamisella.
[muokkaa] Lähteet
- Ryssän Vihassa. Elmo Kaila 1888–1935, Aktivistin, asevoimien harmaan eminenssin ja Akateemisen Karjala-Seuran puheenjohtajan elämäkerta. Martti Ahti, WSOY 1999.
- Elmo E. Kailan elämäkerta Kansallisbiografiassa
