Dada

Wikipedia

Salvador Dalí (vas.) ja Man Ray Pariisissa vuonna 1936.

Dadaismi tai dada oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen kehittynyt taidesuuntaus, joka vaikutti kuvataiteessa, kirjallisuudessa (lähinnä runoudessa), teatterissa ja graafisessa suunnittelussa. Liike oli ennen kaikkea, muiden syiden ohella, protesti sodan barbaarisuutta ja dadaistien kokemaa taiteen ja jokapäiväisen yhteiskunnan painostavaa älyllistä jäykkyyttä vastaan. Dada-töille on tyypillistä tahallinen irrationalismi ja vallitsevien taiteen standardien hylkääminen.

[muokkaa] Historia

Dadan historian voi katsoa alkaneen Cabaret Voltairesta (ts. kabaretti Voltaire), Zürichistä vuonna 1916 (joidenkin väitteiden mukaan tarkalleen 6. lokakuuta). Aktiivisia dadaisteja oli myös New Yorkissa kuten esimerkiksi Marcel Duchamp ja liberialainen taideopiskelija Beatrice Wood, joka oli jättänyt Ranskan ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Samaan aikaan myös Berliinissä vaikutti dadaistinen liike. Hieman myöhemmin myös Hannoverissa (Kurt Schwitters), Kölnissä ja Pariisissa oli dadaistisia epäyhteisöjä. Kölnin dadaryhmän olivat perustaneet 1920 Max Ernst, Hans Arp ja yhteiskunta-aktivisti Alfred Grunwald.

Ranskalainen avantgarde pysytteli ajan tasalla Zürichin dadatoimintaan Tristan Tzaran säännöllisen kirjeenvaihdon avulla. Hän vaihteli kirjeitä, runoja ja lehtiä Guillaume Apollinairen, André Bretonin, Max Jacobin ja muiden ranskalaisten kirjailijoiden, kriitikoiden ja taiteilijoiden kanssa. Ensimmäinen dadataiteen näytäntö pariisilaiselle yleisölle oli Salon des Indépendantsissa vuonna 1920. Jean Crotti esitteli dadaan liitettäviä töitään, mukaan lukien työn nimeltä "Explicatif", jossa oli sana "Tabu".

Hans Arpin veistos Tunninlyöjän avain Mainzissa, Saksassa.

Dada-liikkeen katsotaan lopettaneen toimintansa vuoden 1924 jälkeen, jolloin monet sen ryhmittymistä joko lopettivat toimintansa tai valitsivat uusia taideteoreettisia suuntauksia. Monet mukaan lukien Tristan Tzara löysivät uuden innostuksensa esimerkiksi surrealismin parista.

Cabaret Voltaire hylättiin ja vasta vuonna 2002 sen valtasi uusdadaisteiksi itseään kutsuva ryhmä. Heidät kuitenkin häädettiin ja Cabaret Voltairesta tuli museo, joka omistettiin dadan ja dadaliikkeen historialle.

Vuonna 2005 Ranskassa järjestettiin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1966 pelkästään dadaa koskeva näyttely. Pariisin modernin taiteen museosta Centre Pompidousta näyttely jatkoi ensin National Gallery of Art -museeon Washingtoniin ja sielä MoMa:an, jossa näyttely loppui 11.syyskuuta 2006.

[muokkaa] Dada-nimityksen alkuperä

Hugo Ball, runo Karawane, vuonna 1917 julkaistusta Dada-lehdestä.

Nimen "Dada" alkuperä on epäselvä. Jotkut uskovat sen olevan merkityksetön sana. Toisten mielestä se tulee romanialaisten taiteilijoiden Tristan Tzaran ja Marcel Jancon usein käyttämästä romaniankielisestä sanaparista "Da, da" - joka tarkoittaa "kyllä, kyllä". Joidenkin väittämien mukaan Zürichiin kokoontunut taiteilijaryhmä, jonka tarkoituksena oli perustaa uusi suuntaus, valitsivat nimen satunnaisesti pistämällä ranska-saksa-sanakirjaa summanmutikassa ja valitsemalla nimen, johon osuisivat. "Dada" on ranskassa lastenkielinen nimitys harrastus-/keinuhevoselle. Ranskan kielessä on myös ilmaisu "c'est mon dada" - se on harrastukseni.

[muokkaa] Antitaidetta?

Kannattajiensa mukaan dada ei ollut taidetta, se oli antitaidetta. Dadan tehtävä oli olla kaiken sen vastakohta, mitä taide edusti. Taiteeseen kuului estetiikka, dada hylkäsi sen. Jos taiteessa oli tarkoitus olla edes piilevä merkitys, dadan pyrkimys oli olla täydellisen viestitöntä - dadan tulkinta riippuu täysin katsojasta. Jos taiteen tehtävä oli olla sovittelevaa, dadan tehtävä oli loukata. Ehkä siinä tapauksessa on ironista, että dada oli nykytaiteen edeltäjä. Dadasta tuli taiteen ja maailman kommentaari, ja siten muuttui itsekin taiteeksi.

[muokkaa] Dada ja nihilismi

Dadaliikkeen taiteilijat olivat turhautuneet taiteeseen, taidehistoriaan ja historiaan ylipäätään. Monet heistä olivat ensimmäisen maailmansodan veteraaneja ja olivat tulleet kyyniseksi ihmisyyttä kohtaan nähdessään, mitä ihminen kykeni tekemään toiselle ihmiselle Euroopan taistelukentillä. Niinpä he viehtyivät nihilistiseen maailmankuvaan ja loivat taidetta, jossa sattuma ja satunnaisuus muodostivat luomisen perustan.

Dadan perusta on järjettömyys. Ensimmäisen maailmansodan tuhottua maailmanjärjestyksen dada oli keino ilmaista hämmennystä, jota moni ihminen tunsi maailman käännyttyä nurin kurin. Dada ei yritä löytää merkitystä epäjärjestyksestä vaan hyväksyy sen luonnollisuutena. Monet löysivät tämän epäjärjestyksen dadan kautta ja käyttivät sitä ilmaistakseen tyytymättömyytensä aikaisemman järjestyksen estetiikalle ja sen aiheuttamalle tuholle. Hylkäämällä tähän tapaan perinteisen kulttuurin ja estetiikan he pyrkivät saavuttamaan henkilökohtaisen ymmärryksen ympäröivän maailman todellista luontoa kohtaan.