Brimin Kiprop Kipruto
Wikipedia
Brimin Kiprop Kipruto (s. 31. heinäkuuta 1985, Korkitony, Marakwet District, Rift Valley Province, Kenia) on kalenjin-heimon marakwet-haaraan kuuluva juoksija. Hänen nimensä on oikeasti Firmin eikä Brimin, mutta se muuttui kohtalokkaasti vuonna 2001, kun Kipruto vei virkailijalle syntymätodistuksensa passia varten, ja hänen nimensä kirjattiin koneelle väärin. Kipruto on itse sanonut nähneensä kun nimi tallennettiin tietokoneelle, ja ajatteli, että hänen täytyy esiintyä jatkossa sillä nimellä minkä he kirjoittivat.[1]
Kipruto on 10-päisen lapsikatraan kolmas lapsi. Hänen vanhempansa ovat maanviljelijöitä. Tällä hetkellä hän asuu synnyinseuduillaan Korkitonyssa ja harjoittelee Kaptagatissa, Eldoretin lähellä. Kipruton managerina toimii Michel Boeting ja häntä valmentavat Patrick Sang ja Joseph Chelimo.
Kipruto aloitti juoksemisen peruskoulussa, ja suurella menestyksellä. Viimeisenä vuonnaan, 1999 hän osallistui kansallisiin peruskoulujen kilpailuihin ja voitti sekä 1500 metrin että 3 000 metrin esteiden kilpailut. Toisen asteen oppilaitoksessa hän neljänä vuonna voitti kansallisissa mestaruuskisoissa 1 500 metriä kahdesti ja estejuoksun kolmesti. Vuosina 1999-2003 hän osallistui Colm O'Connellin vetämille harjoitusleireille legendaarisessa St. Patrick's High Schoolissa.
Vuonna 2001 hän kilpaili Kenian maajoukkueessa Debrecenissä Unkarissa pidetyissä nuorten MM-kilpailuissa ja juoksi hopeaa 2000 metrin estejuoksussa ajalla 5.36,81. Seuraavan kisansa Kenian ulkopuolella hän juoksi vuonna 2003 Afrikan nuorten mesteruuskilpailuissa Kamerunissa, jossa hän tuli myös toiseksi, tällä kertaa 3000 esteillä ajalla 8.46,74.
Vuoden 2003 joulukuussa Kipruto valmistui Kipsoenin toisen asteen oppilaitoksesta ja liittyi Kaptagatin ammattimaisen valmennuksen alaisuuteen, jossa vielä nykyäänkin harjoittelee. Tuolloin hän juoksi ensimmäistä kertaa Euroopassa Grand Prix -kilpailussa toukokuussa, ja voittikin 1500 metrin juoksu Nijmegenissä ajalla 3.37,97. Yhdeksän päivää myöhemmin hän juoksi Hengelon GP:ssä ja paransi 3000 esteiden ennätystään 28 sekunnilla aikaan 8.05,52, jolla hän myös voitti juoksun. Taakse jäivät niin maajoukkuetoveri Paul Kipsielei Koech (8.05,92) kuin Ateenan kilpakumppani Ali Ezzine (8.19,93).
Kenian raaoissa ja armottomissa, 1 500 metriä merenpinnan yläpuolella käydyissä olympiakarsinnoissa hän sijoittui toiseksi heti Ezekiel Kemboin jälkeen ajalla 8.17,1, ja lunasti paikkansa Ateenaan. Samaan aikaan hän oli Kenian nuorten maajoukkueessa, ja päätti kilpailla esteiden sijaan 1 500 metrillä ja jäi vasta pronssille vedettyään ensin huikean eron (800 metriä alle 1.53). Hän kuitenkin juoksi oman ennätyksensä 3.35,96 ja sai kokea karvaan mutta opettavaisen oppitunnin juoksun saloista.
Ateenan olympialaisissa Kipruto oli hopeasijallaan osaltaan tuomassa Kenialle kolmoisvoittoa yhdessä Ezekiel Kemboin ja Paul Kipsielei Koechin kanssa. Kenian edustajat tiputtivat kyydistä kaikki muut paitsi neljänneksi sijoittuneen Qatarin Musa Amer Obaidin, joka hänkin on alkujaan Kenian kansalainen, alkuperäiseltä nimeltään Moses Kipchirchir. Koko kärkinelikko kuuluu vieläpä samaan kalenjin-heimoon. Kipruton aika oli 8.06,11. Kemboi voitti uudella olympiaennätyksellä 8.05,81.
2005 MM-kilpailuissa Kipruto sijoittui estejuoksussa pronssille Saif Saaeed Shaheenin ja Kemboin vanavedessä. Osakan MM-kisoissa 2007 Kipruto kirkasti MM-pronssinsa kultaiseksi Kenian ottaessa kolmoisvoiton.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Saavutukset[2]
[muokkaa] 1500 metriä
2004 nuorten MM-kilpailut | pronssia | 3.35,96 | Grosseto, Italia | 15.7.2004 |
[muokkaa] 2000 m esteet
Nuorten MM-kisat 2001 | hopeaa | 5.36,81 | Debrecen, Unkari | 15.7.2001 |
[muokkaa] 3000 m esteet
kesäolympialaiset 2004 | hopeaa | 8.06,11 | Ateena, Kreikka | 24.8.2004 |
IAAF:n yleisurheilufinaali 2004 | kuudes | 8.16,45 | Monaco | 19.9.2004 |
MM-kilpailut 2005 | pronssia | 8.15,30 | Helsinki, Suomi | 9.8.2005 |
IAAF:n yleisurheilufinaali 2005 | kolmas | 8.09,20 | Monaco | 9.9.2005 |
IAAF:n yleisurheilufinaali 2006 | kuudes | 8.20,05 | Stuttgart, Saksa | 10.9.2006 |
MM-kilpailut 2007 | kultaa | 8.13,82 | Osaka, Japani | 28.8.2007 |
[muokkaa] Maastojuoksun lyhyt matka
2005 maastojuoksun MM-kisat | 37. sija | 12.26 | St. Etienne-St. Galmier | 19.3.2005 |
Maastojuoksun MM-kisat 2006 | 34. sija | 11.17 | Fukuoka, Japani | 1.4.2006 |
[muokkaa] Henkilökohtaiset ennätykset[2]
1500 m | 3.35,23 | Tukholma, Ruotsi | 25.7.2006 |
3000 m | 7.47,33 | Doha, Qatar | 12.5.2006 |
2000 m esteet | 5.36,81 | Debrecen, Unkari | 15.7.2001 |
3000 m esteet | 8.04,22 | Rooma, Italia | 8.7.2005 |
[muokkaa] Lähteet
- ↑ After Athens silver and Helsinki bronze, Kipruto finally strikes gold 28.8.2007. IAAF. Viitattu 30.8.2007.
- ↑ 2,0 2,1 Brimin Kiprop Kipruto IAAF:n tietokannassa (englanniksi)
1983: Patriz Ilg | 1987: Francesco Panetta| 1991: Moses Kiptanui | 1993: Moses Kiptanui | 1995: Moses Kiptanui | 1997: Wilson Boit Kipketer | 1999: Christopher Koskei | 2001: Reuben Kosgei | 2003: Saif Saaeed Shaheen | 2005: Saif Saaeed Shaheen | 2007: Brimin Kiprop Kipruto |