Nikita Hruštšov

Wikipedia

Nikita Hruštšov



pääsihteeri
Virassa 1953–1964
Edeltäjä	Georgi Malenkov
Seuraaja	Leonid Brežnev
{{{arvo2}}}
Virassa {{{virassa2}}}
Edeltäjä	{{{edeltäjä2}}}
Seuraaja	{{{seuraaja2}}}
{{{arvo3}}}
Virassa {{{virassa3}}}
Edeltäjä	{{{edeltäjä3}}}
Seuraaja	{{{seuraaja3}}}

Tiedot
Syntymäaika	17. huhtikuuta 1894
Syntymäpaikka	Kalinovka
Kuolinaika	11. syyskuuta 1971
Kuolinpaikka	Moskova
Puolue	{{{puolue}}}
Ammatti	{{{ammatti}}}
Puoliso	{{{puoliso}}}
Arvonimet	{{{arvonimet}}}
Allekirjoitus	{{{allekirjoitus}}}
Huomioitavaa

Nikita Sergejevitš Hruštšov (ven. Ники́та Серге́евич Хрущёв, kuuntele ääntämys^?; vanhentunut translitteraatio Hruštšev) (17. huhtikuuta 1894 Kalinovka – 11. syyskuuta 1971 Moskova) oli neuvostoliittolainen poliitikko, kenraali ja kommunistisen puolueen pääsihteeri eli Neuvostoliiton tosiasiallinen johtaja 1953–1964. Hän saavutti Neuvostoliiton johtajuuden Josif Stalinin kuoleman jälkeisessä valtakamppailussa puolueen sisällä. Hän oli myös ministerineuvoston puheenjohtaja 1958–1964. Hruštšov oli kansallisuudeltaan venäläinen mutta ukrainalaistui myöhemmin.

[muokkaa] Nuoruus

Nikita Hruštšov syntyi 17. huhtikuuta 1894 Kalinovkan kylässä, Kurskin kuvernementin alueella (nykyinen Kurskin alue). Vuonna 1908 hänen vanhempansa muuttivat Hughesovkaan (myöh. Stalino, nyk. Donetsk), joka on nykyisen Ukrainan alueella. Kolme vuotta Hruštšov oli Bossen tehtaassa asentajaoppilaana ja työskenteli kaivoksissa. Vuoteen 1914 mennessä hän oli menestyvä ja hyvin palkattu metallityöläinen, oli nainut suhteellisen varakkaasta perheestä. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän tutustui ammattiyhdistysliikkeeseen ja bolševikkien vallankumouksen jälkeen hän liittyi Puna-armeijaan osallistuen sisällissodan taisteluihin.

Hän liittyi kommunistiseen puolueeseen vuonna 1918 ja toimi sen eri tehtävissä Donbassissa ja Kiovassa. Sodasta sekavan nuoren Neuvosto-Venäjän kansa eli vuosia nälänhädässä, ja myös Hruštšovin ensimmäinen vaimo Galina kuoli nälkään. Lapset Leonid ja Julina jäivät isän yksinhuollettaviksi, kunnes hän 1924 meni naimisiin Nina Petrovnan kanssa.

Ukrainassa kommunistipuolueen johdossa oli Lazar Kaganovitš, joka oli Josif Stalinin tukija. Hän otti nuoren Hruštšovin huomaansa, jonka jälkeen hänen uransa lähti nousuun.

Vuonna 1929 Hruštšov lähti opiskelemaan Stalinin mukaan nimettyyn teollisuusakatemiaan Moskovassa. Hänestä tuli koulun puolueosaston johtaja, 1931 kahden Moskovan kaupunginosaneuvoston johtaja ja 1932 Moskovan puolueen toinen sihteeri ja 1934 puolueen Moskovan kaupungin komitean (gorkom) pääsihteeri. Moskovan puoluejohtajana Hruštšov lähetti osana Stalinin puhdistuksia 8 500 "petturia" ammuttavaksi ja 33 000 vankileireille. Vuonna 1934 hänestä tuli varajäsen kommunistisen puolueen keskuskomiteaan ja politbyroon jäseneksi hän nousi vuonna 1939.

Vuonna 1938 hänestä tuli Ukrainan kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteeri. Hän pyysi Moskovasta lupaa vangita 30 000. Vuosina 1938–1941 Hruštšov toimi Ukrainassa Stalinin "varakuninkaana", ja sai huomattavasti omaa toimintavaltaa tottelevaisuutensa ansiosta. Hän vietti runsaasti aikaa Ukrainassa ja näytti ja pyrki näyttämään ukrainalaiselta. Tämä rooli on voinut olla hänelle avuksi noustessaan hierarkiassa ylöspäin aikana, jolloin Stalinin puhdistukset koskettivat monia. Tapansa mukaan Stalin nöyryytti häntä, kuten muitakin käskyläisiään, mm. laittamalla hänet tanssimaan ukrainalaisia kansantansseja vieraille.

[muokkaa] Toinen maailmansota

Vuonna 1939 Ukrainaan liitettiin Stalinin ja Hitlerin jakaman Puolan itäosat, jotka yhtenäistettiin muuhun Ukrainaan. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon Hruštšov toimi kenraaliluutnantin arvoisena poliittisena upseerina. Tässä roolissaan hän loi suhteita Neuvostoliiton armeijan kenraaleihin kuten seuraajansa Leonid Brežneviin, joka toimi samanarvoisena poliittisena upseerina.

Kesällä 1941 Hruštšov koordinoi omalla tasollaan paikallisena puoluejohtajana Ukrainan puolustusta. Katastrofaalisten Kiovan ja Harkovan antautumisten jälkeen hänet kutsuttiin Moskovaan. Hän palasi rintamalle Stalingradin taistelussa ja sen jälkeen hän toimi eteläisen rintaman johtavana poliittisena upseerina. Kiovan vapautuksen jälkeen hän osallistui niiden ukrainalaisten likvidointiin, jotka olivat toimineet saksalaisten puolella.

Hruštšov työskenteli Ukrainassa aina vuoteen 1949 asti, maan uudelleenrakentamisen johdossa. Hän yritti saada Moskovasta avustusta sodan jälkeiseen vuoden 1946 nälänhätään, joka jälleen piinasi Ukrainaa.

[muokkaa] Valtaannousu

Vuonna 1949 Stalin kutsui Hruštšovin Moskovaan vastapainoksi Malenkoville ja Berijalle. Vuosia Hruštšov vaikutti vähiten todennäköiseltä vanhenevan Stalinin seuraajaksi.

Kun Stalin kuoli 5. maaliskuuta 1953, alkoi Neuvostoliitossa vallan uusjako. Hruštšov toimi puolueen ensimmäisenä sihteerinä, ministerineuvoston puheenjohtajana (pääministerinä) toimi Georgi Malenkov ja korkeimman neuvoston puheenjohtajaksi (presidentiksi) valittiin marsalkka Kliment Vorošilov. Malenkov luopui paikastaan puolueen sihteeristössä vallan jakamiseksi. Molotov oli edelleen ulkoministeri ja Berija sisäministeri ja salaisen poliisin päällikkö.

Presidiumissa alkoi kuitenkin pian valtataistelu; Berija vangittiin kesäkuussa ja teloitettiin pian. Pian vangittiin muitakin tiedustelupalvelun johtajia. Valtiollisen poliisin valtaa vähennettiin ja se alennettiin komiteaksi (KGB). Malenkov astui alas helmikuussa 1955 syytettynä virheistä. Hän joutui sähkölaitosministeriksi. Pääministeriksi tuli marsalkka Nikolai Bulganin.

Hruštšov tuki puolueen jäsenistöön ja XX puoluekokous kutsuttiin koolle helmikuussa 1956. Puolueen keskuskomitean jäsenistöstä vaihdettiin puolet. Puoluekokouksen lopuksi Hruštšov arvosteli voimakkaasti Stalinia nelituntisessa puheessaan "henkilökultista ja sen seurauksista". Puhe esitteli termin "henkilökultti". Lehdistö ei julkaissut puhetta, mutta se luettiin puolueen johtaville jäsenille ja levisi pian kansan tietoon. Stalinismista luopuminen merkitsi käännekohtaa Neuvostoliiton historiassa. Puheen motiiveista on monenlaisia tulkintoja. Sitä on kiitelty rohkeaksi yritykseksi uudistaa Neuvostoliittoa. Samalla Hruštšov pönkitti omaa valtaansa ja hyökkäsi kilpailijoitaan vastaan.

Puhe johti monenlaisiin reaktioihin. Puheen vaikutuksesta kerrotaan useamman kokousedustajan pyörtyneen ja kahden tehneen itsemurhan. Stalingradissa ja Gruusiassa puhkesi mellakoita Stalinin häpäisyn jälkeen. Kiinan ja Neuvostoliiton suhteet ajautuivat välirikkoon ja vuoden 1956 kuluessa seurasi muitakin reaktioita, kuten Unkarin kansannousu, neuvostoliittolaisittain "Imperialististen fasistien organisoima vastavallankumousyritys". Stalinin rikosten myöntämisen on arvioitu laittaneen liikkeelle prosessin, joka lopulta johti Neuvostoliiton hajoamiseen. Molotovin mukaan Neuvostoliitolla ei ollut enää koskaan yhtä paljon ystäviä kuin ennen.

Hruštšovin ja Bulganinin palattua Suomesta kesäkuussa 1957 heidät yritettiin syrjäyttää. Presidiumi vaati ensimmäisen puoluesihteerin, Hruštšovin vaihtamista. Hän kutsui nopeasti koolle koko keskuskomitean ja teki yrityksen tyhjäksi. Malenkov, Kaganovitš ja Šepilov menettivät ministerin paikkansa. Heidän tilalleen keskuskomiteaan nousivat Leonid Brežnev ja ehdokasjäsen Aleksei Kosygin. Stalinin kuoltua kenraali Žukov oli noussut apulaispuolustusministeriksi (1953) ja sitten puolustusministeriksi (1955). Hän tuki Hruštšovia "puolueen vastaisen ryhmän" hyökkäystä vastaan. Kesäkuussa 1957 Žukovista tuli kommunistisen puolueen keskuskomitean täysjäsen. Lokakuussa 1957 Hruštšov kuitenkin vapautti hänet ministerin tehtävistä ja erotti keskuskomiteasta. Kun Hruštšov siirrettiin, Žukov palasi julkisuuteen (1964).

Hruštšov otti maaliskuussa 1957 myös ministerineuvoston puheenjohtajuuden Bulganinilta, jolloin hänellä oli sama valta-asema kuin Stalinilla sekä puolueen että valtion johdossa.

[muokkaa] Talous

Talonpoikainen Hruštšov piti itseään maatalouden asiantuntijana. Hän käynnisti ns. neitseellisen maan ohjelman, jonka puitteissa raivattiin valtava määrä viljelyalaa Kazakstanissa ja Siperiassa. Muutamassa vuodessa raivattiin 42 miljoonaa hehtaaria peltoalaa. Kazakstaniin perustettiin jättimäisiä kolhooseja, joiden keskikoko oli 100 000 ha. Tuotanto nousikin, mutta jo vuoden 1963 kadon jälkeen jouduttiin turvautumaan viljan tuontiin, eikä maatalouden ongelmista päästy eroon.

Taloutta pyrittiin jälleen muutenkin keskittämään ja teollisuuteen perustettiin maanlaajuinen korkein suunnitteluneuvosto. Lisääntynyt byrokratia tosin leikkasi talouskasvua.

Erityisesti asuntojen rakentamiseen käytettiin resursseja. Massamainen asuntotuotanto tuotti valtavia määriä viisikerroksisia kerrostaloja ympäri koko Neuvostoliiton, taloja kutsutaan nimellä hruštšovka. Sanotaan Hruštšovin saaneen idean nähtyään vastaavanlaista asuntotuotantoa Pariisin vierailullaan. Asunnoissa oli suihku pienessä keittiössä ja ne olivat kevytrakenteisempia kuin Stalinin ajan asunnot, missä seinäpaksuus on erittäin suuri. Armenian maanjäristyksessä joulukuussa 1988 Stalinin ajan talot pysyivät tämän vuoksi hruštšovkia paremmin pystyssä.

Vuonna 1961 puoluekokous julisti silloisen neuvostosukupolven tulevan elämään kommunismissa vuodesta 1980, jolloin ohjelman mukaan piti saavuttaa kommunismin aineellinen ja tekninen perusta. Neuvostoliiton yhteiskunnallista kehittymistä kuvaamaan otettiin käyttöön termi "kehittynyt sosialismi".

[muokkaa] Kulttuuri

Hruštšovin puhetta seurasi ns. suojasää. Kulttuuripolitiikkaa on luennehdittu: "kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin." Aleksandr Solženitsynin Ivan Denisovitšin päivä sai julkaisuluvan ja Dostojevski tuli jälleen sallituksi. Ivan Denisovitšin päivää seurasi vyöry samankaltaisia leirikuvauksia, jotka kuitenkin jätettiin julkaisematta.

Tieteessä sallittiin jälleen Stalinin aikana kielletyt tutkimusalat ja tiedemiehet saivat mahdollisuuden kansainvälisiin suhteisiin. Vuonna 1953 Neuvostoliitto oli räjäyttänyt ensimmäisen vetypommin. Avaruusaika alkoi vuonna 1957 Sputnik 1:n lennolla, jota seurasivat Laika-koiran lento, Gagarinin lento ja Kuun "pimeän puolen" kuvaaminen avaruusluotaimella.

[muokkaa] Ulkopolitiikka

Nikita Hruštšov Egyptin presidentin Nasserin seurassa

Kapitalismin ja sosialismin taistelu siirtyi kolmanteen maailmaan. Hruštšov kannatti "rauhanomaista rinnakkaiseloa", mikä merkitsi luopumista maailmanvallankumouksesta tarvittaessa sotilaallisin keinoin. Kilpailu lännen kanssa jatkui ideologisena ja taloudellisena.

Merkittävä muutos oli välien katkeaminen Kiinaan, joka ei hyväksynyt yhteistyötä porvarillisten valtioiden kanssa ja syytti Neuvostoliittoa revisionismista. Itä-Eurooppa pysyi tyytymättömänä. Jo kesällä 1953 panssarit kukistivat Itä-Saksan kansannousun ja 1956 Puolan Poznańissa syntyi levottomuuksia. Stalinin syrjäyttämä Władysław Gomułka nousi taas maan johtoon. Unkarissa johtoon nousi Imre Nagy, jonka uudistukset uhkasivat kommunistipuolueen yksinvaltaa ja vetää maan Varsovan liitosta. Varsovan liiton joukot valtasivat maan ja Imre Nagy vangittiin ja teloitettiin. Suezin kriisi vei Hruštšovin onneksi huomion pois Itä-Euroopasta.

Kesällä 1955 Bulganin ja Hruštšov tapasivat Eisenhowerin Genevessä liennytyksen hengessä. Liittoutuneet olivat vain pari kuukautta aikaisemmin päättäneet Itävallan miehityksen. Neuvostoliitto esitti ulkomaalaisista sotilastukikohdista luopumista, ja luopui hyvän tahdon eleenä Porkkalasta Suomessa. Vuonna 1955 Neuvostoliitto sopi myös välinsä Titon Jugoslavian kanssa.

Vuonna 1959 Hruštšov vieraili ensimmäisenä neuvostojohtajana Yhdysvalloissa. Liennytyksen kuitenkin päätti Gary Powersin ohjaaman U-2-vakoilukoneen alasampuminen 1. toukokuuta 1960 Neuvostoliiton yllä. Pariisin kokouksen aikana 16. toukokuuta 1960 Hruštšov vaati Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhowerilta anteeksipyyntöä U-2-vakoilulennoista Neuvostoliiton yllä. Tapaus päätti konferenssin.

Poliittiset vastustajat pitivät Hruštšovia sivistymättömänä moukkana, jolla oli tapa keskeyttää puhujat pilkatakseen heitä. Kuuluisin tapaus saattui YK:n kokouksessa 12. lokakuuta 1960, jolloin filippiiniläinen edustaja Lorenzo Sumulong kysyi Hruštšovilta miten tämä voi protestoida länsimaista kapitalistista imperialismia vastaan, kun Neuvostoliitto samaan aikaan piti Itä-Euroopan valtioita hallussaan. Hruštšov raivostui ja haukkui kokousedustajan imperialistien kätyriksi ja syljennuolijaksi, otti kengän jalastaan aikoen lyödä sen pöytään. Tapauksesta ei ilmeisesti ole olemassa alkuperäistä valokuvaa, vain jälkeenpäin tehtyjä manipulaatioita.

Elokuussa 1961 Hruštšovin ja Kennedyn tuloksettoman tapaamisen jälkeen pystytettiin Berliinin muuri. Vuonna 1962 Hruštšov pyrki asettamaan ohjuksia Kuubaan, mikä johti maailman ydinsodan partaalle.

[muokkaa] Syrjäyttäminen

Nikita Hruštšovin hauta marraskuussa 2005.

Hruštšovin kilpailijat puolueessa syrjäyttivät hänet keskuskomitean tapaamisessa 14. lokakuuta 1964 Kuuban ohjuskriisin jälkeen. Hruštšovin käyttäytymistä ja ulkopolitiikkaa pidettiin kiusallisena Neuvostoliitolle. Häntä ei kuitenkaan vangittu tai teloitettu, kuten olisi tapahtunut Stalinin aikana.

Hän kuoli Moskovassa 11. syyskuuta 1971 seitsemän vuoden kotiarestin jälkeen ja haudattiin Novodevitšin hautausmaalle Moskovassa ilman valtionpäämiehelle kuuluvia kunnianosoituksia. NKP:n pää-äänenkannattaja Pravda julkaisi kuolemasta pienen ilmoituksen ilman kuvaa.

[muokkaa] Triviaa

Hruštšov tunnettiin maanläheisestä kielenkäytöstään, joka saatettiin ymmärtää väärin.

Marraskuussa 1956 hän ilmoitti Moskovassa lännen lähettiläille: "Me hautaamme teidät" ("Мы вас похороним!"). Ilmaisu ei niinkään uhannut ydinsodalla, kuten lännessä asia ymmärrettiin, vaan ilmaisi vain kannan että sosialismi voittaisi kapitalismin.

Berliinin asemaa hän kuvaili: "Berliini on ruoto Euroopan kurkussa" ja "Berliini on lännen kivekset: jos niistä puristaa, saa lännen kirkumaan".

YK:ssa hän uhosi että "Neuvostoliiton asetehtaat sylkevät mannertenvälisiä ohjuksia kuin makkarakoneet nakkeja".

Suomen ja Neuvostoliiton välien viileneminen sai nimen yöpakkaset.

[muokkaa] Kirjallisuutta

Taubman, William: Hruštšov - mies ja hänen aikakautensa. Suomentanut Matti Rosvall. Helsinki: Art House, 2007. ISBN 978-951-884-429-0
Seppänen, Esa: Miekkailija vastaan tulivuori : Urho Kekkonen ja Nikita Hruštšev 1955-1964. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2628-5
Talbott, Strobe: Hruštšev muistelee. Suomentanut Antti Nuuttila. Helsinki: WSOY, 1971.
Crankshaw, Edward: Hruštšev. Suomentanut Seppo J. Loponen. Helsinki: Otava, 1967.

[muokkaa] Aiheesta muualla

YLEn Elävä arkisto - Hruštšov Suomessa 1957
elämäkerta (CNN) (englanniksi)
Juri Filippov: Is personality cult possible today? (RIA Novosti) (englanniksi)
Kai Hirvasnoro: Käynnistikö Hrustshev Neuvostoliiton tuhon? (Kansan Uutisten viikkolehti)

	Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ensimmäiset sihteerit
	Josif Stalin \| Georgi Malenkov \| Nikita Hruštšov \| Leonid Brežnev \| Juri Andropov \| Konstantin Tšernenko \| Mihail Gorbatšov