Karuselli

Wikipedia

Karuselli on huvittelulaite, jossa keskeistä on vaakasuuntainen pyörivä liike. Perinteinen karuselli koostuu pystyakselin ympäri pyörivästä alustasta ja siihen kiinnitetyistä erilaisista istuimista. Tyypillisesti matkustajat ratsastavat puusta tai nykyään useimmiten lasikuidusta valmistetuilla eläimillä, jotka liikkuvat ylös ja alas laukkamaista liikettä matkien. Tavallisin karusellieläin on hevonen, ja iloinen karusellimusiikki on erottamaton osa laitetta. Karuselliksi voidaan myös kutsua mitä tahansa pyörivää alustaa tai muuta laitetta, jota ihmiset käyttävät ympäri pyörimiseen huvittelutarkoituksessa.

Sana karuselli on alun perin tarkoittanut turkkilaisten ja arabien harjoittamaa ratsastuspeliä, josta ranskalaiset kehittivät carrouseliksi kutsumansa eräänlaiset turnajaiset.

Sisällysluettelo 1 Karusellityypit 2 Historia 2.1 Karusellin varhaishistoria 2.2 Nykykarusellin synty 2.3 Kulta-aika Yhdysvalloissa 2.4 Karusellien kolmas sukupolvi 3 Tunnettuja karusellinvalmistajia 3.1 Eurooppalaiset karusellinvalmistajat 3.2 Yhdysvaltalaiset karusellinvalmistajat 3.2.1 Gustav Dentzel 3.2.2 Charles Looff 3.2.3 Allan Herschell Company 3.2.4 C. W. Parker 3.2.5 Philadelphia Toboggan Company 3.2.6 Stein & Goldstein 4 Karusellihahmot 5 Karusellimusiikki 6 Erikoisia tai tunnettuja karuselleja 7 Lähteet 7.1 Viitteet 8 Aiheesta muualla

[muokkaa] Karusellityypit

Hitaat, perinteiset karusellit on yleensä koristeltu eläimin, joiden selkään matkustajat istuvat. Vähäisen pyörimisnopeuden vuoksi turvavöitä ei tarvita, ja laitteet ovat mieluisia ja turvallisia myös pienille lapsille. Karusellieläimet saattavat myös laukata eli liikkua hiukan pystysuunnassa. Perinteinen eläinkaruselli voi olla joko yksi- tai kaksikerroksinen.

Ketjukaruselli on karuselli, jossa pyörivään sienenmuotoiseen runkoon on kiinnitetty ketjujen varassa roikkuvia istuimia. Alkeellisia karuselleja ovat myös esimerkiksi lasten leikkikentillä tavattavat pyörivät levyt, joissa on kaiteet kiinni pitämistä varten ja joihin vauhtia otetaan työntämällä tai potkimalla. Yhdysvalloissa laitteelle on useita nimityksiä rakenteen ja valmistajan mukaan. Esimerkiksi flying horses ("lentävät hevoset") on karuselli, jossa hevoset on kiinnitetty katosta sivusuunnassa joustaviin tankoihin. Mitä nopeammin karuselli pyörii, sitä enemmän matkustajat ovat kallellaan. Tällaiset alkeellisesti valmistetut karusellit olivat tavallisia ennen kaikkea Yhdysvalloissa karusellin alkuaikoina.^[1]

Karusellin kehityshistorian aikana laitteeseen on yhdistetty miltei kaikki mahdolliset kulkuneuvot. Euroopassa kehitettiin esimerkiksi matkustajien itse poljettavia versioita (velocipède carrousel)^[2] ja vedessä kelluvia, purjeiden, soutajien tai höyrykoneen avulla pyöriviä karuselleja.^[3][4] Rautatiet tulivat huvipuistolaitteisiinkin: karusellitekniikkaa kehitellyt britti Frederick Savage esitteli noin vuonna 1880 uudenlaisen karusellityypin, switchbackin, josta myös tuli hyvin suosittu. Se koostui vaunuista, jotka liikkuivat ympyränmuotoisella, kahdelta sivulta kohotetulla radalla vuoroin ylä- ja vuoroin alamäkeen. Ennen vuosisadan vaihdetta saksalainen Johann Eckert oli jo patentoinut "ilmapallokarusellin" (Luftballon-Caroussel), ja myös muut yrittäjät alkoivat valmistaa karuselleja, jotka lennättivät matkustajia pienissä lentokoneissa tai ilmalaivoissa.^[5]

Uusi tekniikka on mahdollistanut huvipuistolaitteiden pyörimisnopeuden kasvattamisen entistä huimemmaksi. Nykyisissä huvipuistoissa perinteisiä hevosilla, elefanteilla ja hilpeällä musiikilla varustettuja karuselleja tavallisempia ovatkin uudenaikaiset laitteet, joilla ei ole entisajan karusellien kanssa juuri muuta yhteistä kuin pyörivä liike. Niissä matkustajat pyörivät vaakatason lisäksi yleensä kaikissa muissakin mahdollisissa suunnissa. Tällaisissa laitteissa on luonnollisesti oltava vahvat turvalaitteet.

[muokkaa] Historia

Karusellilla on ihmisten huvitusvälineenä monituhatvuotinen historia, sillä pyöriminen erilaisissa tätä tarkoitusta varten suunnitelluissa kojeissa on kuulunut todennäköisesti monien varhaisten kulttuurien hauskanpitotapoihin. Näistä alkeellisista puurakennelmista laite on kehittynyt nykyajan sähkökäyttöisiksi huvipuistolaitteiksi. Eläimet tulivat mukaan karuselliin 1600-luvun Ranskassa, jossa aatelisnuorukaiset harjoittelivat turnajaisia varten keskitolpan ympäri pyörivillä puuhevosilla ratsastaen. Höyrykoneen keksiminen mahdollisti suurempien väkijoukkojen pyörittämisen, ja teollistumisen myötä laite sai nykyisen muotonsa. Kukoistukseensa karusellitaide nousi 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taloudellisen hyvinvoinnin aikana Yhdysvalloissa, jonne eurooppalaiset siirtolaiset veivät kotimaidensa karuselliperinteet.

[muokkaa] Karusellin varhaishistoria

Ensimmäiset karusellit koostuivat keskitolppaan sidotuista koreista, joissa matkustajat istuivat: tällaista laitetta kuvaa bysanttilainen kohokuva noin vuodelta 500. Laitteita pyöritettiin käsipelillä, ja joskus matkustajien tavoitteena oli potkaista tai lyödä pyörittäjältä hattu päästä. Alkeellinen ketjukaruselli saatettiin rakentaa nostamalla tolpan päähän kärrynpyörä, johon kiinnitettiin roikkuvia istuimia. Myös muinaisilla intialaisilla on ollut samanlaisia huvituksia. Asteekit puolestaan pyörivät köysien varassa korkean tolpan ympäri petolintujen höyheniin sonnustautuneina. Seremonia, jossa osallistujat pyörivät suurella nopeudella pää alaspäin, oli hengenvaarallinen.^[6]

Englantilainen Peter Mundy näki matkoillaan vuonna 1620 kahdenlaisia pyöriviä huvittelulaitteita turkkilaisten vallan alla olleessa nykyisessä Bulgarialle kuuluvassa Plovdivin kaupungissa (tuolloin Philippopolis). Toista laitetta pyöritettiin vaakasuunnassa ja toista pystysuunnassa maailmanpyörän tapaan. Mundy kuvaili ihmisvoimin toimivaa kummallista laitetta näin:

»Se on kuin suuri kärrynpyörä, jonka ulkosivulle on kiinnitetty pieniä istuimia. Kun lapset ovat istuutuneet, pyörä pannaan liikkeelle, ja he pyörivät ympäri vaakatasossa.^[7]»

Sana karuselli tulee alun perin italiasta (garosello) ja espanjasta (carosella), "pikku sota". Se merkitsi arabialaisten ja turkkilaisten hevosmiesten 1100-luvulla harjoittamaa peliä, jota eurooppalaiset ristiretkeläiset ihmettelivät. Pelissä ratsastajat heittelivät toisilleen hajustetulla vedellä täytettyjä savipalloja. Taitamattoman pelaajan saattoi pelin jälkeen erottaa tuoksun perusteella päiväkausia. Ristiretkeläisten mukana peli tuli tunnetuksi myös Euroopassa, ennen kaikkea Ranskassa, jossa sitä kutsuttiin nimellä carrousel. Siitä kehkeytyi turnajaisten kaltainen suosittu tapahtuma, jossa ottelijat mittelivät taitojaan hevosen käsittelyssä ja tarkkuudessa. Carrouselin kohokohta oli kilpailu, jossa ratsastajat lävistivät peitsillään tolppiin kiinnitettyjä pieniä renkaita täydessä vauhdissa. Erityisen valtavan spektaakkelin järjesti Aurinkokuningas Ludvig XIV vuonna 1662 Pariisissa Tuileries'n ja Louvren välisellä aukiolla, joka on tänäkin päivänä nimeltään Place du Carrousel. Vastaavia tapahtumia pidettiin myös muutamissa muissa Euroopan maissa.^[8]

1600-luvun loppupuolella keksittiin peliin uusi harjoitusmuoto, josta tuntemamme karuselli sai alkunsa. Keskitolpan varassa pyöriviin palkkeihin kiinnitettiin puisia hevosia, joiden selässä nuorukaiset ratsastivat renkaita lävistäen ja valmistautuen siten carrousel-peliin. Pyörittäjänä toimi palvelija tai vetojuhta. Laite yleistyi nopeasti kun huomattiin, että siinä ympäri pyöriminen oli myös aatelisnaisten ja lasten suosiossa. Tässä vaiheessa karusellihevosilla ei usein ollut lainkaan jalkoja. Myöhemmin laitetta paranneltiin lisäämällä sen alle pyörät. Lisäksi pyöritysmekanismia kehitettiin hammaspyörien avulla niin, ettei pyörittäjän enää tarvinnut kulkea ympyrää, vaan karusellin sai liikkeelle kampea kiertämällä.^[9]

[muokkaa] Nykykarusellin synty

Karuselleja alkoi ilmestyä eri puolille Eurooppaa, ja Yhdysvaltoihinkin keksintö rantautui viimeistään 1800-luvulla. Laite oli pian etenkin Ranskassa yleinen huvitteluväline ja esimerkiksi poliittisten pilapiirrosten aihe. Hevosten lisäksi mukaan alettiin ottaa muitakin hahmoja. Renkaansieppaus oli – ja on edelleen – toisinaan vielä mukana: karusellimatkustaja saattoi halutessaan keihästää renkaita pienellä peitsellä tai pyydystää niitä käsin ja ansaita siten ilmaisen uuden kierroksen.^[10]

Ensimmäiset höyrykäyttöiset karusellit valmistettiin Euroopassa 1800-luvun puolivälin jälkeen. Varhaisin kuvaus höyryvoimalla toimivasta karusellista on Isosta-Britanniasta vuodelta 1863.^[11] Tekniikkaa kehitteli erityisesti britti Frederick Savage. Tehokkaampien pyöritysmekanismien avulla laite kasvoi kokoa: hevosia saatettiin sijoittaa pyörivälle alustalle kolmeen tai jopa neljään riviin. Myös nykyajan karuselleille tyypillinen laukkaa jäljittelevä pystysuuntainen keinuva liike tuli mukaan. Vuosisadan loppuun mennessä karusellialalla toimi Britanniassa jo useita yrityksiä.^[12][13] Karusellin nimityksiä olivat Yhdistyneessä kuningaskunnassa roundabout, galloper tai tilt, Ranskassa carrousel tai manège de chevaux de bois ("puuhevosmaneesi"), Alankomaissa stoomcaroussel, Italiassa torneo, Saksassa Karussel ja Yhdysvalloissa muun muassa flying horses, carousel, whirligig, carry-us-all, flying Dutchmen, hobby horses, steam circus, steam riding gallery tai merry-go-round.^[7]

Saksassa joitakin karuselleja ilmestyi huvipuistoihin jo ennen vuotta 1850, mutta laitteille ei ollut erityisempää kysyntää. Vähitellen alan pioneerien kuten Michael Dentzelin rinnalle nousi uusia karuselliyrittäjiä, joista Fritz Bothmann oli ensimmäinen vuonna 1883. Hänen luomuksensa olivat yksinkertaisempia, halvempia ja kevyempiä kuin brittikilpailijoiden.^[14] Vielä vuosisadan lopullakin karusellit saattoivat olla hevosen tai ihmisen pyöritettäviä; muussa tapauksessa höyrykoneen piippu pisti usein esiin karusellin keskitolpasta. Suurempi pyörityskapasiteetti mahdollisti raskaammat laitteet, ja karusellit hukutettiin kaiverruksiin ja muihin koristeisiin. Sähkö tuli karusellin käyttövoimaksi 1910-luvulla.

Eräs kuriositeetti oli karusellien vastakkainen pyörimissuunta Isossa-Britanniassa. Saarivaltiossa renkaansieppaus ei jostakin syystä ollut suosittua, ja kun muut vanhan ja uuden maailman karusellit pyörivät vastapäivään, jotta oikea käsi jäisi ulkoreunalle, hyrräsivät englantilaiset karusellit myötäpäivään. Selitykseksi tähän on esitetty myös Ison-Britannian vasemmanpuoleista liikennettä ja sitä, että hevosen selkään noustaan perinteisesti sen vasemmalta puolelta. Tämän vuoksi myös englantilaiset karusellieläimet olivat vasemmalta sivultaan tyylitellympiä päinvastoin kuin amerikkalaiset ja mannereurooppalaiset virkaveljensä.^[15] Saksalaiset karusellitaiteilijat pysyttelivät hillitymmällä linjalla kuin koristekaiverruksia tuhlailevat britit ja ranskalaiset. Myös hollantilaiset omaksuivat karusellin viihdykkeekseen.^[10] Hollantilaisen stoomcarousselin tyypillinen piirre oli ylenpalttisin kaiverruksin koristeltu jyhkeä julkisivu, jonka läpi kulkiessaan matkustajat ostivat lipun laitteeseen.

[muokkaa] Kulta-aika Yhdysvalloissa

Karusellin suosio kasvoi vuosisadan vaihteessa ja koki todellisen kultakauden 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten taloudellisen hyvinvoinnin aikana luksustuotteiden ja -palvelujen kuten huvipuistojen yleistyessä. Kysynnän myötä kasvoi myös tuotanto, ja karusellitehtailu sai vauhtia myös Yhdysvalloissa, jossa se aiemmin oli ollut esimerkiksi maanviljelijöiden talviajan puhdetyötä. Ensimmäinen patentti alalle myönnettiin vuonna 1850.^[16]

Karusellien kulta-aikaa kesti Yhdysvalloissa noin puoli vuosisataa 1880-luvulta 1930-luvulle. Tänä aikana maassa rakennettiin tuhansia puusta käsin kaiverrettuja karuselleja, joista vain noin 150 on yhä käytössä.^[17] Sekä laitteiden taiteellinen että tekninen taso kehittyi, sillä ensimmäisiä hevos- tai höyrykäyttöisiä karuselleja paranneltiin lukuisilla uudistuksilla. Karuselleista tuli sähkökäyttöisiä, ja uusi kampimekanismi pehmensi laukkaavaa liikettä. Yhdysvalloissa karusellit eivät yleensä olleet siirrettäviä, vaan ne sijoitettiin pysyvästi ennen kaikkea huvipuistoihin. Sen vuoksi ne olivat myös suurempia kuin Euroopassa: tyypillisesti hevosia oli 3–5 rinnakkain. Huvipuistokarusellien ympärille rakennettiin yleensä laitetta suojaava koristeellinen paviljonki. Huvipuistoja syntyi ennen kaikkea raitiovaunulinjojen päähän ja rautateiden varsille, koska junat haluttiin saada täyteen myös viikonloppuisin.^[18]

1900-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa palattiin jonkun verran perinteisiin hevoskaruselleihin erilaisten vaunujen, villieläinten ja muiden mielikuvituksellisten kokeilujen sijaan, sillä huomattiin lasten kapuavan mieluiten juuri hevosen selkään. Karusellitaiteilijoiden ammattikunnasta tuli yhä valikoituneempi joukko lahjakkaita käsityöläisiä. Tunnettuja yhdysvaltalaisia karusellinvalmistajia tai -kaivertajia olivat muun muassa Gustav Dentzel, Charles Looff, Allan Herschell, Philadelphia Toboggan Company, Solomon Stein ja Harry Goldstein, Charles Parker, Marcus Illions, Salvatore Cernigliaro, Daniel Müller, Frank Carretta, Charles Carmel ja John Zalar. Monet karusellinvalmistajista olivat Euroopasta muuttaneita siirtolaisia. Näistä ensimmäisinä toimintansa aloittivat Dentzel ja Looff. Molemmat kehittivät omintakeisen kaiverrustyylin, jotka ovat vaikuttaneet Yhdysvaltain karusellituotantoon tähän päivään asti. Dentzelin karuselleille olivat tyypillisiä aistikkaat mutta realistisemmat hahmot, kun Looffin tuotokset olivat mielikuvituksellisempia ja eloisampia. Vielä kolmaskin, yksinkertaisempi tyyli kehittyi maatalousnäyttelyiden siirrettävien karusellien pohjalta.^[19]

Toisin kuin luultiin, olivat lähes kaikki karusellit Yhdysvalloissa valmistettuja, sillä korkeat tullit ja kuljetuskustannukset tekivät laitteiden tuonnin Euroopasta kannattamattomaksi. Poikkeuksena oli Coney Islandilla Brooklynissa vuodesta 1911 sijainnut valtava saksalainen El Dorado -karuselli, jonka saama huomio sai jotkut yhdysvaltalaisetkin valmistajat tavoittelemaan eksoottisuutta väittämällä laitteidensa olevan saksalaisia. Karuselleja kuljetettiin kuitenkin jonkin verran Eurooppaan sekä maihin joissa omaa tuotantoa ei ollut, esimerkiksi Filippiineille, eteläiseen Afrikkaan, Japaniin, Australiaan ja Singaporeen.^[20]

[muokkaa] Karusellien kolmas sukupolvi

Puukarusellien valtakausi alkoi horjua, kun hahmojen valmistukseen alettiin käyttää muun muassa alumiinia. Tähän vaikutti osaltaan myös ensimmäisen maailmansodan aiheuttama materiaalipula. 1930-luvun suuri lama, toisen maailmansodan mukanaan tuoma tuotantoresurssien puute sekä uudet keksinnöt kuten lasikuitu romahduttivat lopullisesti käsintehtyjen puukarusellien valmistuksen. Lasikuitu syrjäytti lopulta kaikki muut materiaalit karusellieläinten raaka-aineena, mutta muotoilussa toistetaan usein edelleen vanhojen mestarikäsityöläisten kädenjälkeä. Viime aikoina on syntynyt myös joitakin uusia puuta raaka-aineenaan käyttäviä karuselliyrityksiä.^[20]

[muokkaa] Tunnettuja karusellinvalmistajia

[muokkaa] Eurooppalaiset karusellinvalmistajat

Euroopassa laajamittaisempi karuselliteollisuus sai alkunsa Saksasta, jossa Michael Dentzel valmisti karuselleja jo 1830-luvulla. Saksassa ja yleisemminkin Euroopassa karuselliteollisuus kasvoi voimakkaasti 1880-luvulla. Karuselleja valmistaneita saksalaisyrityksiä tai -yrittäjiä olivat muun muassa Hövermann & Jürgens, Fritz Bothmann & Glück, Freidrich Heyn, Carl Müller, Josef Hübner ja Alfred Poeppig. Saksalaiset karusellieläimet olivat varsin liioittelemattomia, mutta niiden erikoisuutena olivat lasiset "jalokiviupotukset". Karusellin pyörivä keskiosa oli 1800-luvun lopulla tapana verhota sametilla tai muulla kirjaillulla kankaalla. Saksassa ja Ranskassa myös kaksikerroksiset karusellit olivat suosittuja, mutta Yhdysvalloissa ne hylättiin epäkäytännöllisinä. Perinteisiä karuselleja valmistettiin Saksassa aina toiseen maailmansotaan saakka, vaikka puukarusellien kysyntä oli jo hiipunut ensimmäisen maailmansodan jälkeen.^[21] Saksasta vietiin myös paljon karusellieläimiä muualle Eurooppaan.^[22]

Britanniassa karusellien tekniikkaa kehitti erityisesti Frederick Savage, joka sai useita kilpailijoita. Tärkeimmät karuselliyrittäjät Savagen lisäksi olivat Charles John Spooner sekä John Anderson ja tämän poika Arthur Anderson. Englannissa valmistetut karusellihevoset olivat pääasiassa laukkaajia, joiden kaikki jalat ovat irti lattiasta. Hevoset oli joko kiinnitetty tangoilla karusellin kattoon tai sitten laukkamekanismi sijaitsi karusellin lattian alla (ns. Platform Gallopers). Vähitellen yksinkertaisista telttakangaskattoisista karuselleista siirryttiin karusellin reunoja kiertäviin raskaisiin koristekaiverruksiin. Aluksi hahmoissa tavoiteltiin realistisuutta, mutta varsinkin Andersonien yritys vei tyyliä huomattavasti mielikuvituksellisempaan suuntaan. Hevoset olivat taidokkaasti koristeltuja ja kirkkain värein maalattuja. Hahmot olivat usein kahden henkilön istuttavia.^[23][24]

Puuhevoskarusellin kotimaassa Ranskassa karusellien laajamittaisempi valmistus alkoi varsin myöhään, vasta 1800-luvun lopulla. Tunnetuin ranskalainen karuselliyrittäjä Gustave Bayol aloitti karusellinvalmistuksen Angersissa vuonna 1884. Hahmoja tuotiin Ranskaan myös Saksasta. Ranskalaiset suosivat karusellihahmoina erilaisia kotieläimiä, erityisesti sikoja. Usein koko karuselli varustettiin ainoastaan yhdellä eläinlajilla ja nimettiin sen mukaan, esimerkiksi lehmillä (Manège des Vaches) tai kukoilla (Manège des Coqs). Bayol myi hyvin menestyneen tehtaansa vuonna 1909, minkä jälkeen toimintaa jatkoivat hänen työntekijänsä Coquereau ja Maréchal. He valmistivat tyylikkäitä rokokoohenkisiä karuselleja, joissa karusellin keskiosaa peittävät verhot korvattiin peileillä tai maalatuilla paneeleilla. Belgian karusellikeskus oli Gent, jossa karuselleja valmistivat Alexander Devos ja Jules Moulinas. Hollantilaiset ja belgialaiset hahmot muistuttivat huomattavasti saksalaisia karusellieläimiä.^[25]

[muokkaa] Yhdysvaltalaiset karusellinvalmistajat

Yhdysvaltain karusellimestarien kaiverrustyylit voidaan löyhästi jakaa kolmeen päähaaraan:

• Philadelphian style: Philadelphialainen koulukunta oli erityisesti saksalaisten maahanmuuttajien suosiossa. Tyypillisiä piirteitä ovat eläinten suuri koko ja realistisuus.^[26] Hahmot ovat koristeellisia mutta kuitenkin klassisen tasapainoisia. Gustav Dentzelin yritys suosi philadelphialaista tyyliä, ja tätä edusti myös Daniel Müller.^[27]

• Coney Island style: Coney Island -hahmot ovat philadelphialaisia hoikempia ja tyylitellympiä. Hevoset on usein koristeltu koruin ja kultauksin ja harjat hulmuavat mielikuvituksellisesti. Lisäksi itse karuselleissa on usein peilejä pyydystämässä valoa.^[28] Tyyli on saanut nimensä Brooklynin eteläpuolella sijaitsevan Coney Island -huvipuistoalueen mukaan, jonne Charles Looff pystytti ensimmäiset karusellinsa. Looffin tyyli oli aluksi perinteinen, mutta muuttui vuosisadan vaihteessa vapaammaksi. Laukkamekanismin vuoksi eläinten tuli olla mahdollisimman kevyitä, joten pää ja satula korostuivat vartalon pienentyessä. Koristelu muuttui mielikuvituksellisemmaksi, harjat hulmusivat kuvitteellisessa tuulessa ja hevosten asennoista ja ilmeistä tuli hurjempia. Coney Island -tyyliä edustivat Looffin lisäksi muun muassa Marcus Illions ja Charles Carmel. Illions oli Coney Island -kaivertajista mahtipontisin: hänen tyyliteltyjen hevostensa harjat oli usein silattu lehtikullalla.^[29]

• Country Fair style: Tämä kahden suuremman koulukunnan pikkuveli kehittyi maatalousnäyttelyjen ja muiden kiertävien messujen ja tapahtumien tarpeisiin. Hahmot ovat siksi pieniä, kevyitä ja helposti kuljetettavia.^[30] Tällaisia siirrettäviä karuselleja valmistivat ainakin Herschell-Spillman Company ja C.W. Parker Company.

[muokkaa] Gustav Dentzel

Pääartikkeli: Gustav Dentzel

Yhdysvalloissa ensimmäisiä kokeiluja karusellialalla teki Saksasta muuttanut Gustav A. Dentzel, Michael Dentzelin poika. Aluksi karusellit olivat käsin veivattavia tai hevosvoimalla toimivia kuten Euroopassakin, sittemmin höyrykäyttöisiä. Parin pienimuotoisen kokeilun jälkeen Dentzel pystytti ensimmäisen täysikokoisen karusellinsa vuonna 1870 Philadelphiaan, ja sen valtava menestys innoitti Dentzelin lähtemään kiertueelle huvilaitteensa kanssa. Kiertueen tuoma julkisuus lisäsi laitteiden menekkiä ja uusia yrityksiä syntyi.^[31]

Dentzelin ensimmäiset karusellit olivat yksinkertaisia laitteita, joiden istuimet muistuttivat lähinnä puistonpenkkejä. Ne väistyivät kuitenkin pian kaiverrettujen hevosten tieltä. Todennäköisesti Dentzel teki aluksi hevoset itse, mutta myöhemmin hän palkkasi yritykseensä lisää työntekijöitä. Dentzel otti palvelukseensa muun muassa Italiasta muuttaneen pennittömän siirtolaisen Salvatore Cernigliaron, joka osoittautui hyvin omaperäiseksi ja taitavaksi kaivertajaksi. Myös Daniel Müller ja hänen veljensä Alfred työskentelivät Dentzelin yrityksessä. Dentzel kasvatti ja koulutti itse veljekset, jotka olivat jääneet hänen huostaansa ystävän kuoleman jälkeen. Myöhemmin Müllerit jättivät Dentzelin perustaakseen oman yrityksen, joka ei kuitenkaan menestynyt. Dentzel ei koskaan antanut heille anteeksi.^[32]

Gustav Dentzelin seuraajana jatkoi hänen poikansa William H. Dentzel aina kuolemaansa vuoteen 1928 saakka, jonka jälkeen lama teki lopun Dentzelien perheyrityksestä.^[33]

[muokkaa] Charles Looff

Pääartikkeli: Charles Looff

Dentzelin jälkeen uusista tehtailijoista ensimmäinen oli Schleswig-Holsteinissa syntynyt, New Yorkiin muuttanut Charles I. D. Looff. Looff oli huonekalutehtaan työntekijä, joka huvitteli valmistamalla kotonaan puisia eläimiä ja kokoamalla niistä karusellin. Hän pystytti sen Coney Islandille vuonna 1876.^[34] Näin alkanut yritys menestyi niin hyvin, että Looff itse luopui lopulta kokonaan kaivertamisesta ja keskittyi liiketoimintaan.^[35] Aluksi Looffin karusellieläimet olivat saksalaistyyppisiä, mutta myöhemmin Looff ja hänen työntekijänsä loivat niin kutsutun Coney Island -karusellinkaiverrustyylin, jolle on ominaista runsas koristelu ja lennokkuus. Tunnetuin Looffin palveluksessa ollut kaivertaja oli Ljubljanassa syntynyt John Zalar, joka myöhemmin siirtyi Philadelphia Toboggan Companyn työntekijäksi. Myös liettualainen Marcus Illions saattoi työskennellä jonkin aikaa Looffin tehtaassa.^[36]

[muokkaa] Allan Herschell Company

Allan Herschell syntyi Skotlannissa ja muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1870. Hän perusti yhdessä James Armitagen kanssa höyrykattiloita ja muita laitteita valmistaneen yrityksen, jonka nimeksi tuli Armitage Herschell Company. Herschell kiinnostui karuselleista vierailtuaan New Yorkissa vuonna 1882 ja rakensi ensimmäisen steam riding galleryn seuraavana vuonna. Liikekumppanien vastustuksesta huolimatta Herschell jatkoi kokeilujaan ja huomasi karusellin valmistamisen tuottoisaksi. Yrityksen karuselleja myytiin myös ulkomaille, jopa Intiaan.^[37]

Herschellin alkuperäinen yritys Armitage Herschell Company teki konkurssin investoituaan liikaa kiinteistöihin, kun pankit kieltäytyivät ottamasta mittavia voittoja talletukseen. Uusi yritys oli aluksi Herschell-Spillman Company ja myöhemmin Allan Herschell Company, joista jälkimmäinen on karuselliyrityksistä ehkä tunnetuin vuosisadan vaihteessa perustetun Philadelphia Toboggan Companyn ohella. Yritys valmisti kaikkiaan yli kolme tuhatta puusta käsin kaiverrettua karusellia.^[38]

[muokkaa] C. W. Parker

Kansasiin yrityksensä perustanut Charles Parker oli ensimmäinen Yhdysvaltain länsiosissa toiminut karusellinvalmistaja. Kunnianhimoinen nuorimies aloitti 1880-luvun alussa tyhjästä: yritystoiminta laajeni parissa vuosikymmenessä ampumaradasta ja käytettynä ostetusta karusellista kaikenlaisia huvipuistolaitteita valmistavaksi tehtaaksi. Parker kutsui itseään "huvikuninkaaksi", Amusement King, ja karusellejaan nimellä carry-us-all. Ne olivat kevyitä ja siirrettäviksi tarkoitettuja, joten hevoset suunniteltiin siten, että ne saattoi pinota päällekkäin.

Parkerin karusellihevoset olivat aluksi yksinkertaisia Country Fair -hahmoja: kuljetuksen helpottamiseksi niiden hännät olivat lyhyitä ja koristelu maltillista. Jalat kaiverrettiin mahdollisimman yhdensuuntaisiksi rungon kanssa, ja pää saattoi olla painunut melkein etujalkojen väliin. Myöhemmin yhtiön tyyli sai vaikutteita Coney Island -kaivertajilta: koristelu lisääntyi ja harjat olivat usein hyvinkin tyyliteltyjä, vaikka rakenteessa pyrittiin edelleen keveyteen ja helppoon kuljetettavuuteen.^[39] Tyypillisiä teemoja olivat lännenhahmot, kuten intiaanit ja cowboyt, sekä isänmaalliset koristeaiheet. 1900-luvun alussa C. W. Parker Amusement Co. alkoi järjestää joka puolelle maata suuntautuneita kiertueita.^[40][41] Liiketoiminta hiljeni kuitenkin 1920-luvulla. Charles Parker kuoli vuonna 1932 ja jätti yritystoimintansa pojalleen.^[42]

[muokkaa] Philadelphia Toboggan Company

Pääartikkeli: Philadelphia Toboggan Company

Philadelphia Toboggan Companyn perustivat Henry Auchy ja Chester Albright vuonna 1903. Yritys valmisti karusellien lisäksi vuoristoratoja ja palkkasi riveihinsä alan taitavimmat kaivertajat. Karusellien tyyli vaihteli siksi vuosien mittaan paljonkin riippuen siitä, kuka toimi kaivertajien esimiehenä – Auchy ja Albright keskittyivät itse lähinnä liiketoimintaan. Philadelphia Toboggan Company valmisti suuria, ylellisesti koristeltuja huvipuistokaruselleja. Se tilasi karusellieläimiä ja -vaunuja myös ulkopuolisilta kaivertajilta. Philadelphia Toboggan Companyn palveluksessa olivat muun muassa John Zalar ja Frank Carretta, jotka veivät karusellien tyyliä mielikuvituksellisempaan Coney Island -suuntaan.^[43] Yritys toimii edelleen nimellä Philadelphia Toboggan Coasters.^[44]

[muokkaa] Stein & Goldstein

Solomon Stein ja Harry Goldstein olivat venäjänjuutalaisia siirtolaisia, jotka saapuivat Yhdysvaltoihin 1900-luvun alkuvuosina. Molemmat olivat ammatiltaan puuseppiä. Vuonna 1905 Stein ja Goldstein tapasivat toisensa päästyään töihin William Mangelsin karuselliyritykseen. Pian he päättivät yrittää omillaan, ja vuoden 1907 tienoilla syntyi yritys, jonka nimeksi lopulta tuli Stein and Goldstein, the Artistic Caroussel Manufacturers. Yrityksen ensimmäinen karuselli tuhoutui tulipalossa, mutta toisesta tuli suurmenestys. Stein ja Goldstein kaiversivat kaikki karusellihahmot itse, kun yhtiökumppani Henry Dorber huolehti tekniikasta. Hevoset olivat kookkaita ja ilmeeltään kiihkeitä, jopa aggressiivisia. Stein ja Goldstein valmistivat vain parikymmentä karusellia, mutta ne olivat kooltaan valtavia: hevosia saattoi olla jopa kuudessa rivissä. Solomon Stein kuoli vuonna 1937, mutta Harry Goldstein jatkoi toimintaa kuolemaansa vuoteen 1945 saakka.^[45][46]

[muokkaa] Karusellihahmot

Karusellimatkustajien istuimiksi kaiverrettujen eläinten ja taruolentojen kirjo on laaja. Ensimmäisissä karuselleissa käytettiin yleensä tavallisia pieniä puuistuimia, mutta ranskalaisten karuselliin omaksumat hevoset saavuttivat laajan suosion ja saivat karusellinvalmistajat hyödyntämään laitteissa myös muuta eläinkuntaa. Karuselleissa on tavattu ainakin käärmeitä, lohikäärmeitä, strutseja, riikinkukkoja, karhuja, sikoja, leijonia, merenneitoja, kentaureja, tiikereitä, apinoita, lehmiä, kanoja, sarvikuonoja, sammakoita, vuohia, kameleita, merihirviöitä, aaseja, hylkeitä, kauriita, kenguruja, puhveleita, kirahveja, koiria, kissoja, jäniksiä, haikaroita, seeproja, elefantteja, kaloja ja joutsenia. Erikoisuutena eläimet saattoivat toisinaan äännellä tai niillä saattoi olla liikkuvia osia, esimerkiksi kieli, raajat tai pää.^[47] Useimmiten ne tyytyivät kuitenkin vain liikkumaan hiukan pystysuunnassa. Tämän laukkaliikkeen aikaansaamiseksi patentoitiin monia ratkaisuja, ja aina vain uusia keksittiin olemassa olevien patenttien kiertämiseksi.

Puu oli perinteisten karusellien valtakaudella karusellieläinten pääraaka-aine. Valmistuksessa käytettiin etenkin poppelia, lehmusta ja mäntyä.^[48] Satulat ja muut koristeet saattoivat olla myös esimerkiksi lasia, sinkkiä tai tinaa ja hevosten harjat ja hännät olivat usein aitoa hevosen jouhta. Tavallisesti puusta valmistettu karusellieläin on sisältä ontto. Pää ja raajat kaiverrettiin yleensä erikseen, minkä jälkeen hevonen koottiin osista tappiliitoksien ja liiman avulla.^[48] Kun karusellien koko kasvoi ja eläimiä tarvittiin yhä enemmän (60–70 hevosen karusellit eivät olleet mitenkään tavattomia), niiden jalat tai vartalot saatettiin tuottaa koneellisesti. Päät kaiverrettiin yleensä kuitenkin käsin.

Matkustajista vanhimpia, nuorimpia ja mukavuudenhaluisimpia varten useimmissa karuselleissa oli myös muutama vaunu, jotka saatettiin muotoilla esimerkiksi autoiksi, gondoleiksi, roomalaisiksi kilpavaunuiksi tai muiksi ajoneuvoiksi. Näiden kaivertajana erityisen tunnetuksi tuli Philadelphia Toboggan Companyn Marcus Illions.

[muokkaa] Karusellimusiikki

Musiikki oli mukana karuselleissa sen syntyhetkistä lähtien jo ranskalaisten hevoshuveissa, josta laite sai nimensä. Jo ennen mekaanisen musiikin aikakautta karusellitunnelmaa saatettiin kohottaa elävällä musiikilla.^[49] Tyypillinen karusellimusiikki on tunnelmaltaan hilpeää.

Karuselleihin rakennettavat sisäiset mekaaniset urut alkoivat yleistyä 1880-luvun puolivälissä. Kuten itse karusellit, myös urut olivat aluksi käsin veivattavia. Niiden toiminta perustui samaan tekniikkaan kuin esimerkiksi posetiivien: rei'itettyihin kartonki- tai paperiliuskoihin. Karuselliurkujen koko sekä repertuaarin laajuus paranivat mekaanisen musiikin kehityksen myötä, esimerkiksi kun rei'itetyt paperirullat keksittiin korvata yhteen nidotuilla kartonkiliuskoilla. Urut oli usein koristeltu kaiverruksin, ja niihin saattoi kuulua pieniä liikkuvia soittoniekkoja tai muita hahmoja.^[50]

Euroopassa mekaanisia urkuja valmistettiin etenkin Ranskassa ja Saksassa. Yhdysvaltalaiset karusellivalmistajat tuottivat urkunsa aluksi Euroopasta, mutta tullien nousu teki tuonnista kannattamatonta ja omaa urkuteollisuutta tarvittiin. Yhdysvaltalaisista urkujen valmistajista tunnetuin oli Rudolph Wurlitzer.^[51]

[muokkaa] Erikoisia tai tunnettuja karuselleja

Euroopan vanhin yhä toimiva karuselli sijaitsee Prahassa, Letnán puistossa. Se oli toiminnassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1892 vuoteen 2004. Tällä hetkellä karusellia korjataan; töiden odotetaan valmistuvan vuoteen 2008 mennessä, jonka jälkeen karuselli avataan jälleen yleisölle.^[52] Helsingin Linnanmäen vuonna 1896 Hollannissa valmistettu Karuselli on huvipuiston vanhin laite.^[53]

William Henry Dentzel III on rakentanut maailman ensimmäisen aurinkovoimalla toimivan karusellin. Se otettiin käyttöön vuonna 2005 ja toimii Solar Living Institutessa Hoplandissa Kaliforniassa.^[54]

Kööpenhaminan Tivolin Himmelskibet on maailman korkein karuselli. Se pyörittää matkustajia 80 metrin korkeudessa.^[55]

Belfastissa Irlannissa toimi pitkään Mickey Marleyn hevosvetoinen karuselli. Marley veti pientä karuselliaan hevosella ympäri Belfastin katuja lasten iloksi vuoteen 1983 saakka. Siitä tehtiin jopa suosittu laulu Mickey Marley's Roundabout.

[muokkaa] Lähteet

• Dinger, Charlotte: Art of the Carousel. Carousel Art Inc., 1986. ISBN 0-914507-00-1.
• Fried, Frederick: A Pictorial History of the Carousel. A. S. Barnes, 1964.
• Weedon, Geoff ja Richard Ward: Fairground Art. The art forms of travelling fairs, carousels and carnival midways. White Mouse Editions, 1981. ISBN 0-89659-529-3.
• IAAPA: A History of the Carousel (englanniksi)
• National Carousel Association (englanniksi)

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta karuselli Wikimedia Commonsissa.
• International Museum of Carousel Art – karusellitietoutta, lyhyet kuvaukset esimerkiksi tunnetuimmista yhdysvaltalaisista karusellinvalmistajista (englanniksi)
• Carousels.com – karusellisivusto (englanniksi)
• Merry-Go-Round Museum (englanniksi)
• 1964–65 New York World's Fair Carousel (englanniksi)
• Lisa A. Pomeroy: Collecting Carousel Art. Artikkeli New England Antiques Journal -lehdessä.