Vatja

Wikipedia

Vatja
Muu nimi
Omakielinen nimi	vad̕d̕a tšeeli
englanninkielinen nimi	Votic, Votian
ranskankielinen nimi	Vote
Tiedot
Alue	Inkeri
Virallinen kieli
Puhujia	30–40 (1998)
Sija	ei 100 suurimman joukossa
Kirjaimisto	ei kirjakieltä
Kielenhuolto
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta	uralilaiset kielet
Kieliryhmät	suomalais-ugrilaiset kielet suomalais-permiläiset kielet suomalais-volgalaiset kielet itämerensuomalaiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1	-
ISO 639-2	vot
SIL	VOT
Ohje

Vatja on kieli, joka kuuluu uralilaisen kielikunnan itämerensuomalaiseen haaraan. Vatjan kieltä puhuvat vatjalaiset.

[muokkaa] Nimen alkuperä

Sana vatja on samaa alkuperää kuin suomen sana vaaja eli kiila tai sauva. Vaaja on ilmeisesti ollut jonkin itämerensuomalaisen erä- ja kauppajärjestön nimenä. Sama sana on myös joidenkin saamelaisten itsestään käyttämä nimitys vuowjoš sekä Itä-Virossa sijainneen muinaisen maakunnan nimi Vaiga. Vatjalaisista on merkintöjä venäläisissä asiakirjoissa jo 1000-luvulta alkaen, jolloin heistä on käytetty nimitystä водь (vod') sekä thsud'. Nykyvenäjässä vatjan kieli on водский язык (vodskij jazyk) ja vatjalainen водский (vodskij) (adj:na) / вожанин|вожанка (vožanin|vožanka) (subst:na). Venäjällä paikallishallinnon eri yksiköihin kuuluvia vatjalaisia nimitettiin eri nimillä, eivätkä aikoinaan tshuudeiksi kutsutut länsivatjalaiset päässeet väestönlaskussa vatjalaisten ryhmään vielä Neuvostoliitossakaan.

[muokkaa] Nykytilanne

Vatja on äärimmäisen uhanalainen kieli. Vuonna 1998 vatjaa äidinkielenään puhuvia ihmisiä oli enää 30–40 ja he asuivat Inkerissä kolmessa kylässä Laukaanjoen alajuoksulla. Vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan vatjankielisiä oli vielä 62. Kaikki puhujat ovat hyvin iäkkäitä ihmisiä eikä kieli siirry enää lapsille, joten on suuri uhka, että kieli sammuu kokonaan lähivuosina. Vatjalaiset ovat aina olleet suhteellisen pieni kansa eikä heitä arvioida olleen 1800-luvullakaan enempää kuin 5 000. Viimeisimmän väestölaskennan mukaan vatjaa (vodian) osasi Venäjällä peräti 774 ihmistä^[1]. Tiedon todenperäisyydestä ei ole näyttöä.

Vatja jakautuu neljään päämurteeseen ja useaan eri alamurteeseen:

itävatja
länsivatja
- Mäen vatja
- Oron vatja
- Vainpuolen vatja
Kukkosin vatja
kreevini.

Murteista on elossa enää länsivatjan Vainpuolen murre. Latviassa Bauskan lähellä puhuttu kreevini sammui jo 1800-luvun puolivälissä. Itävatja oli sammumaisillaan jo 1900-luvun alussa, mutta se säilyi Ikäpäivän (Itšäpäivän) kylässä vielä 1960-luvulle asti, kunnes viimeinen puhuja kuoli. Myös länsivatjan Oron ja Mäen murteet sammuivat 1960-luvulla. Kukkosin vatjan puhujat ovat sulautuneet inkeroisen puhujiin.

[muokkaa] Ominaispiirteet

Vatjassa on monia piirteitä, jotka erottavat sen muista itämerensuomalaisista kielistä. Huomiota herättävin ominaisuus on k:n muuttuminen etuvokaalin edellä palato-alveolaariseksi afrikaataksi tš /ʧ/, esimerkiksi tšentšä 'kenkä', mätši 'mäki', retši 'reki' ja 'tšeeli' kieli. Sama muutos on havaittavissa myös slaavilaisissa kielissä, mm. venäjässä (четыре, vrt. liettuassa keturi 'neljä'), ruotsissa (köpa [ʧø:pa]) ja italiassa (centro [ʧɛntro]). Vatjassa on astevaihtelu laajempaa ja se koskee klusiilien lisäksi myös klusiiliyhtymiä, affrikaattoja ja kahden s:n yhtymää, esimerkiksi idgõn 'itken', pezäD 'pesät', laizgaD 'laiskat', püsüD 'pyssyt', redžeD 'reet' ja mädžē 'mäen'. Länsivatjassa ovat h ja k kadonneet sanan lopusta, mutta itävatjassa ne ovat säilyneet, esimerkiksi annaɢ 'anna', kasõɢ 'kaste' ja pereh 'perhe'. Myös ensimmäisen persoonan pääte -n on kadonnut ja loppuvokaali on pidentynyt, esimerkiksi annā 'annan' ja johsī 'juoksin'. Kaikki nasaaliäänteet ovat kadonneet klusiilin edeltä painottomassa tavussa, esimerkiksi paratan 'parannan' ja suurõpi 'suurempi'.

[muokkaa] Opetus

Vatjaa voi opiskella useassa eri yliopistossa. Omana oppiaineena sitä ei kuitenkaan ole tarjolla, vaan vatjan kurssit sisältyvät tavallisesti itämerensuomalaisten kielten opintokokoneisuuteen. Vatjan opetusta on seuraavissa yliopistoissa:

Helsingin yliopisto, Suomalais-ugrilainen laitos: Itämerensuomalaiset kielet (20 ov)
Joensuun yliopisto, Suomen kielen ja kulttuuritieteen laitos: Itämerensuomalaiset kielet (15 ov)
Jyväskylän yliopisto, Kielten laitos: Itämerensuomalaiset kielet (40 ov)
Tarton yliopisto, Virolaisen ja suomalais-ugrilaisen kielitieteen laitos.

Yliopistojen lisäksi vatjaa on hiljattain alettu opettaa myös Vatjanmaalla Joenperässä (vatjaksi Jõgõperä) sekä Pietarissa pyrkien elvyttämään kieltä.

[muokkaa] Kirjallisuus

Adler, Elna ja Merle Leppik: Vadja keele sõnaraamat. Tallinna: Signalet, 1990, 1994; Tallinna: Eesti teaduste akadeemia, Eesti keele instituut, 1996, 2000.
Ariste, Paul: A grammar of the Votic language. Bloomington, Indiana: Indiana University, 1968.
Kettunen, Lauri: Vatjan kielen äännehistoria. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 185. Helsinki, 1930.
Kettunen, Lauri: Vatjan kielen Mahun murteen sanasto. Castrenianumin toimitteita 27. Helsinki, 1986.
Kettunen, Lauri ja Lauri Posti: Näytteitä vatjan kielestä. Suomalais-ugrilaisen seuran toimituksia 63. Helsinki: Suomalais-ugrilainen Seura, 1932.
Laakso, Johanna: Vatjan käänteissanasto. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 49. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1989.
Lauerma, Petri: Vatjan vokaalisointu. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1993. ISBN 951-9403-57-4.
Posti, Lauri: Vatjan kielen Kukkosin murteen sanakirja. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1980.
Salminen, Väinö: Runonäytteitä Vatjan kielestä. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1928.
Tsvetkov, Dmitri: Vatjan kielen Joenperän murteen sanasto. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1995.
Viitso, Tiit-Rein: Vadja keele Luutsa-Liivtšülä murraku fonollogia. Emakeele Seltsi aastaraamat VII. Tallinna, 1961.