Toni Wirtanen
Wikipedia
Toni Juhana Wirtanen (s. 4. huhtikuuta 1975 Heinola) on suomalainen rockmuusikko, joka tunnetaan parhaiten Apulanta-yhtyeen keulakuvana, laulajana, kitaristina ja lauluntekijänä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämäkerta
Wirtasen perhe muutti Saloon Tonin ollessa alle vuoden ikäinen. Wirtanen kävi Pajulan koulua. Hänen isänsä kuoli aivoverenvuotoon Wirtasen ollessa 13-vuotias. Tämän jälkeen perhe muutti takaisin Heinolaan, jossa Wirtanen kävi yläasteen Lyseonmäen koulussa.
Wirtanen kävi lukion Heinolan Kymenkartanon koulussa ja kirjoitti ylioppilaaksi tuloksena kuusi laudaturia. Hän opiskeli myös vähän aikaa yliopistossa tietojenkäsittelytiedettä, mutta Apulannan alettua menestyä, hän jätti yliopiston ja keskittyi musiikkialalle.
Toni Wirtanen suoritti asepalveluksensa Vekaranjärven varuskunnassa. Puolustusvoimissa Wirtanen toimi panssarintorjuntamiehenä ja on sotilasarvoltaan alikersantti.
[muokkaa] Apulanta
Toni Wirtanen perusti Apulannan Antti Lautalan kanssa vuonna 1993. Asiasta oltiin tosin päätetty jo koulun diskossa 1991.
Wirtanen on säveltänyt ja sanoittanut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki Apulannan kappaleet. Hän on yhtyeen laulusolisti ja kitaristi.
[muokkaa] Muu tuotanto
Apulannan tuotannon lisäksi Wirtanen on tehnyt kappeleita muun muassa Irinalle. Wirtasella oli vuonna 2004 Nelosella oma televisiosarja Toni Wirtanen Undercover. Elokuvassa Pitkä kuuma kesä (1999) hän esitti kuvitteellisen The Vittupäät -yhtyeen jäsentä. Hän on myös näytellyt elokuvassa Kuutamolla (2002). Sen lisäksi hän on näytellyt sivuosan eräässä Kylmäverisesti sinun -sarjan jaksossa sekä Isänmaan toivoissa.
[muokkaa] Lähteet
- Pasi Kostiainen: Apulanta – Maalin alta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23261-0.