Timo Korvenpää
Wikipedia
Timo Korvenpää (s. 1952) on tamperelainen ekonomi, MBA ja suomalainen pankki- ja talouselämän vaikuttaja.
Korvenpää työskenteli 1980-luvulla YIT:ssa, Citybankissa ja SKOP:ssa. Skopissa Korvenpää toimi mm. osastopäällikkönä vastaten valuutta- ja rahakaupasta. Hänet nimitettiin Skopin johtokunnan jäseneksi vuonna 1991. Korvenpää ehti olla KOP-Meritan palveluksessa vuoden. Korvenpää nimitettiin marraskuussa 1994 KOP:n johtokunnan jäseneksi, juuri kun KOP aloitti Kansallisannin. Erotuksena useista KOP:n johtajista vuonna 1996, Korvenpää kuitenkin välttyi syytteiltä KOP:n antia koskevassa jupakassa [1].
Nokian Kirsi Sormusen siirryttyä Nokian tietoliikenneryhmän talous- rahoitusjohtajaksi, silloinen Meritan johtokunnan varajäsen Korvenpää nimitettiin Nokia Oyj.:n treasuryn rahoitusjohtajaksi 1.12.1995 ja sittemmin myös Nokian Eläkesäätiön hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 1996[2]. Korvenpää siirtyi Nokia Networksin talousjohtajaksi vuonna 2000[3], mutta erosi Nokian palveluksesta yllättäen vuonna 2002.
Nokian jälkeen Korvenpää on toiminut useiden eri yritysten hallituksissa.
Reservin luutnantti [4]Timo Korvenpää harrastaa mm. purjelentämistä ja murtomaahiihtoa.[5]
[muokkaa] Luottamustoimia
- Merita Pankki Oy; johtokunnan varajäsen 1995
- Suomen Arvopaperikeskus Oy; hallituksen jäsen 1999
- Nokian eläkesäätiö; hallituksen puheenjohtaja 1996 - 2000
- Työeläkelaitosten Liitto (TELA); hallituksen jäsen 1998 - 2000
- Helsingin Arvopaperipörssi Hex, sittemmin Helsingin pörssi OMX:n hallintoelimissä vuosina 1997 - 2002
- Sponda Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2006-
- Metsä Group Financial Services Oy hallituksen jäsen
- Meridea Financial Software Oy, hallituksen jäsen
- Evli Pankki Oyj. hallituksen jäsen vuodesta 2003-
- Catella Property Oy, hallituksen jäsen
- Hallitusammattilaiset ry:n jäsen; [6]
- Suomen Punainen Risti, Tampereen osasto, hallituksen jäsen
- Suomen Ilmailuliiton hallituksen jäsen vuodesta 2007-
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Helsingin Sanomat Talous - 15.11.1996
- ↑ http://helecon3.hse.fi/FI/yrityspalvelin/pdf/2001/Fhex2001.pdf
- ↑ Helsingin Sanomat. Talous. 10.11.1995
- ↑ http://www.kesayonmarssi.fi/2004/osallistujat/joukkuetiedot.html?OJId=6004
- ↑ Suomen Ilmailuliitto. http://www.ilmailuliitto.fi/index.php?mid=53&a=show&id=247
- ↑ http://www.hallitusammattilaiset.fi