Suomen luonto
Wikipedia
Suomen luonto koostuu pääasiassa metsätalousmetsistä, ojitetuista soista ja järvistä. Lähes luonnontilaisia metsiä ja soita on luonnonpuistoissa, jotka on tarkoitettu tutkimuskäyttöön. Erilaisilla suojelualueilla on metsätalouskäytöltä rauhoitettuja metsiä ja soita. Näitä käytetään tavallisesti virkitysalueina.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tila
Suomen ympäristökeskuksen ensimmäisen luontotyyppien tilaa arvioineen tutkimuksen mukaan Suomen luontotyypeistä puolet on uhanalaisia. Sen mukaan Suomessa on vajaa 400 luontotyyppiä ja niistä on uhanalaisia 51 prosenttia. Vakavimmin uhanalaisia luontotyyppejä on 52 kappaletta, joista taas yli puolet on perinnebiotooppeja eli ketoja, niittyjä ja hakamaita. Uhanalaisuusarvio perustui luontotyypin määrän ja laadun muutokseen 1950-luvulta 2000-kymmenluvulle.[1]
[muokkaa] Metsät
Metsiä voidaan lajitella niiden lajiston, iän ja käytön perusteella. Tyypillinen suomalainen metsä on sekametsä, jossa kasvaa sekä havu- että lehtipuita. Suurin osa Suomen metsistä koostuu metsätaloudesta johtuen kauttaaltaan nuorista puista.
[muokkaa] Suot
Suomen pinta-alasta liki kolmannes on ollut suota, josta noin puolet on ojitettu lähinnä metsätalous käyttöön. Myös maatalous- ja turpeenkäyttöön on ojitettu jonkin verran suota.
[muokkaa] Kasvisto
Suomessa on 1 200 putkilokasvia, 800 sammallajia ja yli 1 000 jäkälälajia. Yleisimmät puut ovat mänty, kuusi ja koivu. Tärkeimpiä tuotantokasveja ovat mänty, kuusi, koivu, ohra, kaura, vehnä, ruis, rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas.
[muokkaa] Eläimistö
Suomen eläimistö on tyypillinen pohjoisen havumetsävyöhykkeelle. Suurista eläimistä tyypillisimpiä ovat karhu, susi, hirvi ja poro. Suomesta on tavattu kaikkiaan yli 60 nisäkäslajia, joista yleisimmät ovat kettu, orava ja jänis. Lintulajeja on 350, joista suurin osa on muuttolintuja. Kalalajeja on yli 70 ja matelija- ja sammakkolajeja 11. Tuotantoeläimistä tärkeimmät ovat nauta, sika, kana ja turkiseläimet sekä Lapissa poro.[2]
[muokkaa] Massaosuuksia[3]
- ihmisiä:360 000 tonnia
- hirviä: 3 500 tonnia
- karhuja 200 tonnia
- ilveksiä: 24 tonnia
[muokkaa] Lähteet
- ↑ http://www.yle.fi/uutiset/ymparisto/oikea/id92546.html
- ↑ Suomi Pohjoismaineden Suomen instituutti. Viitattu 18.4.2007.
- ↑ Maailmanlopun käsikirjat Markus Hotakainen
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen luonto Wikimedia Commonsissa.
- Suomen hävinneet, uhanalaiset ja silmälläpidettävät kasvit ja sienet
- Suomen hävinneet, uhanalaiset ja silmälläpidettävät eläimet
- MAA- ja METSÄTALOUSMINISTERIÖ - uusiutuvat luonnonvarat ja biologinen monimuotoisuus (1996)
- Luontohavaintopäiväkirja Hatikka