Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita
Wikipedia
Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita (ISBN 951-32-0702-1) on Helsinki Median (nykyinen Sanoma Magazines Finland) marraskuussa 1999 julkaisema Don Rosan Disneyn eläinmaailmaan sijoittuvien sarjakuvien kokoelma.
Kokoelmassa on yhteensä 192 sivua, ja se koostuu Don Rosan esipuheesta, varsinaisista tarinoista, sekä Rosan kommenteista kuhunkin tarinaan. Sen ovat toimittaneet Jukka Heiskanen, Riku Perälä ja Elina Toppari. Kokoelman ensipainoksen yhteydessä julkaistiin sadan kappaleen nahkakantinen erikoispainos, jonka nimilehdellä on Don Rosan piirros – numeroissa 1–20 värillinen ja numeroissa 21–100 mustavalkoinen.
Kokoelma nousi Suomessa melko suureen suosioon sen Kalevalan liittyvän johtotarinan, Sammon salaisuuden, vuoksi. Tarinaan liittyi myös kirjan kansikuva, joka on Disney-hahmoilla höystetty versio Akseli Gallen-Kallelan Sammon puolustus -teoksesta. Ensimmäinen 15 000 kappaleen painos myytiin nopeasti loppuun, ja jo jouluun mennessä kokoelmaa oli myyty 40 000 kappaletta. Toistaiseksi kokoelmasta on julkaistu jo seitsemän painosta.
[muokkaa] Rosan vierailu Suomessa
Rosa kävi 10.–13. marraskuuta 1999 viidettä kertaa Suomessa juhlistamassa kokoelman julkaisua. Hän jakoi yhteensä tuhansia nimikirjoituksia kolmessa liikkeessä Tampereella, kahdessa Turussa, kuudessa Helsingissä ja yhdessä Vantaalla. Samalla hän antoi useita haastatteluja lehdissä, sekä televisio- ja radiokanavilla.
[muokkaa] Tarinat
Tarinakoodi | Suomenkielinen nimi | Alkukielinen nimi | Suomentaja | Sivuja |
---|---|---|---|---|
D 99078 | Sammon salaisuus | The Quest for Kalevala | Jukka Lindfors | 33+1 |
AR 102 | Auringon poika | The Son of the Sun | Jukka Lindfors | 26 |
AR 103 | Liikenerot | Nobody's Business | Markku Saarinen | 10 |
AR 105 | Monikäyttöauto | Recalled Wreck | Ilkka Syrén | 10 |
AR 106 | Rahavirta | Cash Flow | Jukka Lindfors | 10 |
AR 110 | Onnesta turtana | Oolated Luck | Jukka Lindfors | 10 |
AR 128 | Vaarojen vuori | Fortune on the Rocks | Markku Saarinen | 12 |
AR 143 | Nokkadamuksen kirous | The Curse of Nostrildamus | Jukka Lindfors | 10 |
KD 0190 | Ahneen palkka | The Money Pit | Markku Saarinen | 12 |
D 90227 | Aarre lasimaljassa | Treasure under Glass | Jukka Lindfors | 20 |
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Inducksin listaus kokoelmasta
- Don Rosan Kalevala-ankat, Don Rosan Aamu-TV:ssä antama haastattelu vuodelta 1999.
Suomessa julkaistut kokoelmat
Kadonneen kirjaston vartijat (1995) | Roope Ankan elämä ja teot (1997) | Sammon salaisuus (1999) | Temppeliherrojen kätketty kruunu (2001) | Kymmenen avataran aarre (2003) | Musta Ritari (2005) | Roope Ankan elämä ja teot 2 (2007)
Tarinoita
Hänen Majesteettinsa Roope Ankka | Kirje kotoa | Sammon salaisuus | Temppeliherrojen kätketty kruunu | Musta Ritari | Musta Ritari slurppaa jälleen
Muut
Aku Ankan sukupuu | Pertwillaby Papers | Captain Kentucky
Luettelo Don Rosan Disney-sarjakuvista | Luettelo Don Rosan Suomessa julkaistusta Disney-tuotannosta