Petsamon suuri vakoilujuttu
Wikipedia
Petsamon suuri vakoilujuttu oli syksyllä 1939 paljastunut vakoilutapaus johon liittyen pidätettiin ja kuulusteltiin useita petsamolaisia siviili- ja sotilashenkilöitä epäiltynä vakoilusta Neuvostoliiton hyväksi. Juttuun liittyi useita epäselviä kuolemantapauksia ja siihen liittyvät asiakirjat ovat edelleen salaisia vuoteen 2013 saakka.
Vakoilujutun keskushenkilönä oli Petsamon rajakomppanian päällikkö jääkärikapteeni Jalmari Pajakka. Pajakka oli toiminut nimellä Jalmari Id Sallan rajakomppanian päällikkönä 1920-luvun alussa ja häntä oli tällöin epäilty SKP:n salaisen etappiliikenteen sallimisesta rajan yli rahallista korvausta vastaan. Vuonna 1922 tapahtuneen läskikapinan aikana Pajakka oli suostunut olemaan miehineen toimettömana 12 tuntia, ja läskikapinalliset saattoivat siirtyä esteettä Neuvostoliiton puolelle ryöstösaaliineen. Tämän vuoksi Pajakka sai 42 vuorokauden arestirangaistuksen mutta saattoi kuitenkin jatkaa uraansa rajavartiolaitoksen palveluksessa. Petsamon rajakomppanian päälliköksi Pajakka nimitettiin syksyllä 1935.
Petsamossa paikalliset asukkaat, Kalastajasaarennon suomalaiset kalastajat ja varsinaisen Petsamon alueen kolttasaamelaiset poromiehet, olivat liikkuneet suhteellisen vapaasti Suomen ja Neuvostoliiton rajan yli aina 1930-luvun puoliväliin saakka ja monilla heistä oli sukulaisia rajan takana. Poliittisen tilanteen kiristyessä ja Petsamon alueen strategisen merkityksen kasvaessa nikkelikaivoksen perustamisen jälkeen myös rajavalvontaa alueella alettiin kiristää ja tällaisia rajanylityksiä alettiin tulkita aiheetta tai aiheellisesti vakoiluun liittyviksi. Myös Valpo alkoi toimia alueella sijoittaen muun muassa oman miehensä, rajakersantti Eero Rautaveden, Petsamon rajavartiostoon Kalastajasaarennon Maattivuonon aseman vartiopäälliköksi.
Maattivuonon kylässä paljastui pari luvatonta rajanylitystä joista ainakin toiseen liittyi vakoilua. Lisäksi havaittiin että kylän läpi Norjasta Neuvostoliittoon kulkeva puhelinlinja, joka oli katkaistu 1936, oli otettu uudelleen käyttöön niin, että sen kautta pystyi salakuuntelemaan suomalaisten rajavartioasemien puhelinliikennettä. Nämä tapaukset saivat Valpon liikkeelle, ja elokuussa 1939 pidätettiin viisi henkilöä kuulusteluja varten. Kuulusteltavat siirrettiin Kemiin, jossa heitä alkoi kuulustella Valpon etsivä Sulo Auer. Auer osasi venäjää ja oli useita kertoja etsivänä toimiessaan soluttautunut kommunistien joukkoon. Auer sai kuulusteltavilta puristettua tunnustukset, joiden nojalla heidät myöhemmin tuomittiin vakoilusta vankeusrangaistuksiin.
Juttu laajeni lokakuussa, kun Maattivuonossa pidätettiin poromies Uula Haltta, jonka havaittiin hiihtäneen salaa Suomesta rajan yli Neuvostoliiton puolelle ja palanneen takaisin pari päivää myöhemmin. Haltta pidätettiin viikkoa myöhemmin, ja Valpo vei hänet Kemiin kuulusteluihin. Kuulusteluissa Haltta tunnusti toimineensa vakoilijana ja ilmiantoi lisäksi useita kymmeniä petsamolaisia, joiden joukossa oli myös rajavartioston sotilaita ja päällystöä, mukaan lukien rajakomppanian päällikkö Pajakka ja komppanian vääpeli Siltala.
Haltan tunnustusten perusteella Valpo pidätti useita kymmeniä henkilöitä Petsamossa, Pajakka heidän joukossaan, ja 2. marraskuuta 1939 jutun tutkinnan ottivat johtoonsa Lapin maaherra Kaarlo Hillilä ja Valpon osastopäällikkö Pollari Oulusta. Myös Valpon päällikkö Paavo Säippä saapui Kemiin, ja on jopa väitetty, että silloinen sisäministeri Urho Kekkonen olisi myös tullut paikalle. Tämä ei luultavasti pidä paikkaansa, mutta Kekkosta pidettiin kuitenkin ajan tasalla jutun kehittymisestä.
Pidätettyjen kuulustelut saivat dramaattisen käänteen, kun kapteeni Pajakka ammuttiin 4. marraskuuta kuulustelujen yhteydessä. Etsivä Sulo Auer tunnusti ampuneensa Pajakan vahingonlaukauksella, ja hänet tuomittiin tästä myöhemmin 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. On kuitenkin esitetty epäilyjä, että Pajakan olisi todellisuudessa ampunut vakoilutapauksen vuoksi malttinsa menettänyt Lapin rajavartioston komentaja eversti Oiva Willamo, ja Auer olisi ottanut asiassa syyn niskoilleen.
Myös toinen pääepäillyistä, komppanian vääpeli Siltala, kuoli kuulustelujen aikana hämärissä olosuhteissa. Siltala oli kuulustelujen aikana kiistänyt syyllistyneensä vakoiluun. Siltalan ranne oli jostain syystä turvonnut kuulustelujen aikana, ja hän sai turvotuksen hoitoa varten lyijyvettä käyttöönsä. Siltalan kunto heikkeni äkkiä 11. marraskuuta, ja hänet toimitettiin Kemin sairaalaan, jossa hän kuoli seuraavana päivänä; kuolinsyyksi merkittiin asiakirjoihin lyijymyrkytys.
Jutussa pidätettynä ollut saamelainen Matvei Kuvasin hirttäytyi heti vapauduttuaan ja päästyään kotiin. Myös Pajakan jälkeen Petsamon rajakomppanian päälliköksi tullut jääkärikapteeni Salmelo ampui itsensä talvisodan toisena päivänä Petsamon Liinahamarissa.
Talvisodan alettua Salmelo oli antanut määräyksen tuhota Liinahamarin satamalaitteet, polttaa rakennukset, upottaa satamassa olleet alukset ja vetäytyä puolustusasemiin Naamaoaivin tienoille saatuaan tiedon venäläisten joukkojen etenemisestä kohti Kaakkuria ja Yläluostaria. Kun venäläisten eteneminen oli kuitenkin hidasta Salmelo tuli siihen käsitykseen että hänen tuhoamismääräyksensä oli ollut liian hätiköity ja niinpä hän epätoivoissaan ampui itsensä. Salmelon seuraajaksi Petsamon suunnan joukkojen komentamaan tuli kapteeni [Antti Pennanen] joka hoiti tehtävää talvisodan loppuun saakka. Salmelo ei ollut sekaantunut vakoilujuttuun mutta vakoilupidätysten Petsamossa synnyttämä epäluottamus rajavartioston toimintaa kohtaan vaikeutti hänen asemaansa.
Vähän ennen talvisodan alkua tapahtui vielä 28. marraskuuta kello 17 iltapäivällä Kalastajasaarennon Pummangissa välikohtaus jossa rajan yli tulleet neuvostosotilaat hyökkäsivät noin 400 metrin päässä rajasta olleelle Haminatunturin vartioasemalle ja veivät mukanaan kolme asemalla ollutta suomalaissotilasta. Sodan alettua noin 400 Kalastajasaarennon Pummangissa, Vaitolahdessa ja Maattivuonossa asunutta suomalaista jäi venäläisten vangiksi kun väestön evakuointia ei ollut järjestetty.
Pajakka ja vääpeli Siltala olivat varmuudella syyllistyneet juopotteluun, komppanian rahojen väärinkäyttöön ja tehtävien laiminlyöntiin. Pajakka oli 1935 avannut ilman lupaa liikekannallepanon koskevan kirjeen ja lokakuussa 1939 hän laiminlöi yleisen liikekannallepanon käynnistämisen Petsamossa. Hän oli tehnyt myös muutoksia tiedusteluraportteihin ja jättänyt ilmoittamatta eteenpäin partioiden rajavyöhykkeellä tekemiä havaintoja.
Monet juttuun osallisena olleet muutkin henkilöt kuolivat epäselvissä olosuhteissa. Etsivä Sulo Auer osallistui jatkosotaan ja menetti 1941 toisen jalkansa astuttuaan miinaan. Ollessaan sairaalassa hän ampui itsensä repussaan olleella pistoolilla. Valpon edustajana Maattivuonossa toiminut kersantti Eero Rautavesi yleni luutnantiksi ja taisteli jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana Luton suunnalla. Vuonna 1942 Rautavesi oli lomalla Helsingissä ja istui iltaa viettämässä eräässä ravintolassa kun hänelle tuli puhelu. Rautavesi poistui puhelun jälkeen ravintolasta jättäen kuitenkin päällysvaatteensa naulakkoon. Rautavesi ei palannut enää takaisin ravintolaan, ja myöhemmin hänet löydettiin hukkuneena Kolera-altaasta.
Vääpeli Siltalan kuulustelijana ollut etsivä Kaukoniemi puolestaan palveli talvisodassa joukkueenjohtajana Kannaksella ja haavoittui siellä 1940. Jatkosodan aikana hän oli Valpon palveluksessa, mutta sisäministeriksi tullut maaherra Kaarlo Hillilä vapautti hänet tehtävistään. Kaukoniemi poistui tämän jälkeen Ruotsiin, mutta palasi myöhemmin takaisin Suomeen ja palveli kapteenina Oulussa Pohjan prikaatissa. Kaukoniemi ampui itsensä 1961 Oulun kasarmilla keskellä kasarmin kenttää.
Vielä 1980-luvun alussa eräs jutussa mukana ollut aliupseeri, jota kirjailija Erno Paasilinna haastatteli Petsamo-kirjaansa varten, löydettiin kuukausi haastattelun jälkeen hukkuneena Inarin kalakämppänsä rannasta. Monet Paasilinnan haastattelemat henkilöt kieltäytyivät vielä tällöin puhumasta vakoilujutusta, ja Paasilinnaa kehotettiin lopettamaan asian tutkiminen.
Petsamon vakoilujuttuun liittyvät asiakirjat on julistettu salaisiksi vuoteen 2013 saakka.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Hagelberg, Juha: Petsamon suuri vakoilujuttu 1939, teoksessa Vahtola et Onnela (toim.): Turjanmeren maa - Petsamon historia 1920-1944. Petsamo-Seura, Rovaniemi 1999 ISBN 9529108737
- Hagelberg Juha: Petsamon suuri vakoilujuttu 1939, pro-gradu tutkielma. Oulun yliopiston historian laitos 1998
- Paasilinna, Erno: Maailman kourissa - Historiaa ja muistoja Petsamosta. Otava 1983 ISBN 9511076310
- Rislakki, Jukka: Erittäin salainen - vakoilu Suomessa. Love-kirjat 1982 ISBN 951-835-057-4
