Perheväkivalta

Wikipedia

Perheväkivallalla tarkoitetaan perheen sisäistä väkivaltaa toisiaan kohtaan, joka voi kohdistua kehen tahansa perheenjäseneen. Perheväkivaltaan kuuluu avo- tai aviopuolisoiden keskinäinen väkivalta, vanhempien lapsiinsa kohdistama väkivalta ja lasten vanhempiinsa ja toisiinsa kohdistama väkivalta.

Perheväkivalta-käsitteen historia on tapana aloittaa vuodesta 1971 jolloin englantilaisen tv-reportterin vaimo Erin Pizzey perusti naisten toimintakeskuksen Lontoon esikaupunkiin Chiswickiin ja kun keskukseen alkoi tulla kotonaan pahoinpideltyjä naisia. Pizzeyn keskuksessa alkoi ns. naisten turvakotitoiminta. Myöhemmin Erin Pizzey kirjoitti myös kirjan "Huuda hiljaa etteivät naapurit kuule - Scream quietly or the neighbours will hear", josta tuli aikansa bestseller ^[1][2]. Tämä toiminta toi esiin kodeissa tapahtuvaa miesten harjoittamaa väkivaltaa ja sen katsotaan laskeneen, ja jopa poistaneen, naiselta kynnyksen puhua asiasta tai hakea apua.

Sisällysluettelo 1 Perheväkivallan käsite ja lähikäsitteitä 2 Perheväkivallan muotoja 3 Perheväkivalta on rikos 4 Perheväkivallan esiintyvyydestä 4.1 Tutkimus- ja tilastotietoa perheväkivallan esiintyvyydestä 4.2 Seksuaalivähemmistöjen parisuhdeväkivalta 4.3 Lapsiin kohdistuva perheväkivalta 5 Perheväkivalta moniulotteisena ongelmana 5.1 Perheväkivallan ehkäisy moniulotteisena ongelmana 6 Keskustelua perheväkivallasta ja sen käsittelystä 7 Perheväkivallan uhrin tunnistaminen 8 Perheväkivallan seuraamukset uhrille 9 Erään perheväkivallan uhrin oirelista 10 Perheväkivallan hoitaminen 11 Katso myös 12 Lähteet 13 Aiheesta muualla 14 Keskustelua perheväkivallasta muualla 15 Kirjallisuutta

[muokkaa] Perheväkivallan käsite ja lähikäsitteitä

Perheväkivalta on käsitteenä vakiintunut suomen kieleen.^[1] Sille läheinen käsite on lähisuhdeväkivalta, joka eroaa perheväkivallasta siinä, että tekijä ja uhri eivät välttämättä ole saman perheen jäseniä. Englannin kielessä vastaavat käsitteet ovat yleisimmin käytetty domestic violence (kotiväkivalta) ja vähemmän käytetty family violence (perheväkivalta). Erityisesti feministinen tutkimus^{[3][4][5][6][7]} on pyrkinyt systemaattisesti käyttämään ensin "hakatun vaimon" battered wife -käsitettä ja myöhemmin "naisiin kohdistuvan väkivallan" violence against women, våld mot kvinnor ja "sukupuolistuneen väkivallan" käsitteitä^[8][9]. Paljon käytetty käsite on myös intimate partner violence (IPV) ”parisuhdeväkivalta”. Näiden erityyppisten käsitteiden ansioina on nähty, että niillä on tuotu ansiokkaasti esiin vaiettua väkivalta-ongelmaa perheissä ja lähisuhteissa erityisesti naisten kokemana. Lapsiin kohdistuva perheväkivalta on ollut vähäisemmän huomion kohteena. Sitä on tutkittu lähinnä lapsen kaltoinkohtelun (child maltreatment), barnmisshandel, lapsen laiminlyönnin (child neglect) tai lapsen hyväksikäytön (child abuse) käsitteiden kautta. Yleisemmin jotkut ovat kritisoineet uusia käsitteitä siitä, että ne eivät edelleen anna relevanttia kuvaa perheväkivallan eri muodoista^{[10][11][12][13][14]}.

[muokkaa] Perheväkivallan muotoja

Perheväkivallan muodot vaihtelevat aina perheenjäsenten fyysisestä vahingoittamisesta (kuten lyöminen ja tukistaminen) seksuaaliseen ja henkiseen väkivaltaan. Fyysinen väkivalta itsessään on aina samalla myös henkistä väkivaltaa, se loukkaa ja alistaa kohdettaan.^[15] Joissakin maissa Suomessa kielletyt perheväkivallan muodot eivät ole edes laittomia, esimerkiksi oman vaimon raiskaamista ei kaikissa maissa pidetä rikoksena, vaan aviopuolison seksuaalinen tyydyttäminen nähdään vaimon velvollisuutena. Muodoissa erityisesti naisilla korostuu erityyppisten aseiden käyttö joilla he pyrkivät kompensoimaan usein fyysistä voimaa. Esimerkiksi naisten tekemissä henkirikoksissa keittiöveitsi oli tekoväline 44 prosentissa tapauksista. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa noin 10 prosenttia perheväkivaltatapauksista on naisten tekemiä - Tilastokeskuksen lähteen mukaan perheväkivallaksi ei lueta äitien lapsiin kohdistamaa perheväkivaltaa.

Perheväkivallan tekijöiden ja uhrien auttamiseen keskittyvän Ensi- ja Turvakotien liiton sekä A-klinikkasäätiön^[16] mukaan perheväkivaltaa voidaan jakaa muun muassa seuraavanlaisiin muotoihin:

• Fyysinen väkivalta
  • Pahoinpitely (kuten lyöminen, potkiminen, töniminen tai kuristaminen)
  • Fyysinen kurittaminen (ollut kiellettyä vuodesta 1984) ja pahoinpitely (kuten lyöminen, tukistaminen, läpsiminen tai repiminen)
• Seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
• Kodin ja henkilökohtaisten esineiden rikkominen tai tärvely
• Henkinen väkivalta
  • Vähättely (ulkonäön, ymmärryksen tai muun ominaisuuden pilkkaaminen)
  • Uhkaileminen (esimerkiksi väkivallalla, selkäsaunalla, hylkäämisellä tai itsemurhalla)
  • Uhkaileminen katkaista toisen vanhemman yhteys yhteisiin lapsiin (esim. aiheettomilla pahoinpitely- tai insestisyytöksillä)
  • Nöyryyttäminen (kuten nimittely, alistaminen, järjestelmällinen loukkaaminen)
  • Mitätöinti (kuten nimittely, julkinen halventaminen, haukkuminen, kiusaaminen)
  • Eristäminen (esimerkiksi sukulaisista, ystävistä tai työssäkäynnin estäminen)
  • Uskonnollinen fanatismi (kuten ehdottomat uskonnolliset toimintavaatimukset)
  • Kontrollointi (kuten liikkumisen valvonta, oman rahankäytön estäminen, uskonnollinen fanatismi)
  • Mustasukkaisuus (esimerkiksi aiheeton ja korostunut epäluulo puolisoa kohtaan)
• Laiminlyöminen
  • Taloudellinen laiminlyönti (esimerkiksi rahavarojen vastuuton käyttö omiin tarkoituksiin, omaisuuden myyminen tai varastaminen)
  • Hoidon laiminlyönti (esimerkiksi epäasiallinen vaatetus ja ruoka, neuvolakäyntien tai sairauden hoidon laiminlyönti)
  • Puolison hyvinvoinnin laiminlyönti (kuten liiallinen päihteiden käyttö, valvottaminen, mielenterveysongelman hoidon laiminlyönti, parisuhteen laiminlyöminen)
  • Alistaminen kaoottisuudelle ja väkivallalle (kuten epäsäännöllinen elämänrytmi, liiallinen päihteiden käyttö, lapsi vanhempien välisen väkivallan todistajana tai asuinolojen epämääräisyys)
  • Psyykkisten perustarpeiden laiminlyönti (kuten lapsen jättäminen yksin, rajattomuus, lapsi joutuu aikuisen rooliin, tunteettomuus)

Perhe- ja lähisuhdeväkivalta mielletään usein samassa osoitteessa asuvien ihmisten väliseksi ilmiöksi. Perheväkivalta päättyy kuitenkin vain harvoin erilleen muuttamiseen ^[17]. Uhrien mukaan eron jälkeinen perheväkivalta saattaa saada uusiksi muodokseen mm. huoltajuuskiistoilla uhkailun, läheisten ja elinympäristön mustamaalauksen lapselle, lasten hakujen ja palauttamisten kriisiyttämisen, toistuvat perusteettomat oikeudenkäynnit esim. huoltajuusasioissa, perusteettomat ilmiannot viranomaistahoille, lasten eristämisen toisesta vanhemmasta, isovanhemmista, sisaruksista ja ystävistä, lapsikaappaukset.

[muokkaa] Perheväkivalta on rikos

Myös perheessä tapahtuva väkivalta on rikos. Suomessa kaikki perheen sisäinen väkivalta on nykyään kriminalisoitu pahoinpitelyinä ja on virallisen syytteen alaista. Tämä tarkoittaa sitä, että tapauksen tullessa poliisin tietoon se tutkitaan ja saatetaan syyttäjälle syyteharkintaa ja mahdollista rikossyytettä varten riippumatta siitä, haluaisiko väkivallan kohde itse nostaa asiasta syytettä.

[muokkaa] Perheväkivallan esiintyvyydestä

Puolisoon kohdistuva perheväkivalta näyttää olevan yleisemmin miehen tekemää. Lapsiin kohdistuvassa perheväkivallassa taas näyttää korostuvan naisten osuus. Sen sijaan siinä, mikä osa perheväkivallasta tulee ilmi, on todennäköisesti suuria eroja. Tällä hetkellä poliisin tietoon tulevat tapaukset käsittelevät useimmin avo- ja aviomiehen vaimoonsa tai avopuolisoonsa kohdistamaa väkivaltaa, mutta myös vaimojen ja avovaimojen miehiään tai lapsiaan kohtaan harjoittamaa väkivaltaisuutta esiintyy ja on aina esiintynyt^[18]. Perheväkivaltaan luetaan myös lapsiin kohdistuva väkivalta. Tämä väkivallan laji on ollut ehkä vaietuin perheväkivallan laji^[19][20][21]. Lapsiin kohdistuvan väkivallan osalta käytetään perheväkivalta-käsitteen ohella käsitteitä lapsen kaltoinkohtelu (child maltreatment).

Perheväkivallan kaikissa muodoissa esiintyy myös piilorikollisuutta. Kaikki tapaukset eivät siis tule poliisin tietoon. Varsinkin Suomessa perheväkivalta, erityisesti henkirikokset, liittyvät usein alkoholin käyttöön^{[1][22][23][24]}. Alkoholi ei kuitenkaan aina todennäköisesti ole perheväkivallan varsinainen syy vaan sen syyt liittyvät usein alkoholin impulssikontrollia heikentävään vaikutukseen tai sitä käytetään jopa väkivallan tekosyynä^[1][25]. Kaikkein vakavimpaan ja kuolemaan johtaneeseen väkivaltaan liittyy valtaosassa tapauksia alkoholinkäyttöä ja väkivallanteot on tehty humalassa^[26][24]. Perheväkivallan syistä väkivallan sukupolvinen periytyminen ("väkivallan sukupolvinen kierre") eri muodoissaan^{[27][28][29][30][31][15][14][32]} Äidin ja isän väkivaltaisuuden näkemisen ja kokemisen sekä erityisesti suoran lapsen kaltoinkohtelun (child maltreatment) lapsen laiminlyönnin (child neglect) tai lapsen hyväksikäytön (child abuse) kautta näyttää olevan merkittävimpiä väkivallan taustasyitä myös Suomessa.

[muokkaa] Tutkimus- ja tilastotietoa perheväkivallan esiintyvyydestä

Perheväkivallan yleisyydestä on annettu monentyyppistä tietoa. Yleisin näkemys, joka ilmenee myös "Usko, toivo, hakkaus" -kyselytutkimuksen esipuheessa esitettyyn näkemykseen^[33]korostaa sitä, että uhri on 90% nainen ja tekijä mies. Tämä tutkimus toistettiin jälleen 2005 nimellä ” Naisiin kohdistunut väkivalta 2005”^[34]. Valitettavasti miesten osalta ei Suomessa ole tehty vastaavaa tutkimusta. Uuden tutkimuksen mukaan naisten väkivaltakokemukset ovat jonkin verran vähentyneet parisuhteissa. Esimerkiksi naisten väkivalta- tai uhkakokemukset kotona ovat noin puolittuneet vuodesta 1980. Erityisesti vammoja aiheuttava väkivalta on vähentynyt noin neljännekseen. Väkivallan muodoista esimerkiksi läimäyttäminen on vähentynyt. Myös niiden naisten osuus, joita nykyinen puoliso oli vuoden aikana lyönyt tai potkinut, laski 1,8 prosentista 0,8 prosenttiin.

Suomessa fyysisen perheväkivallan määrän kehitys onkin ollut viime vuosikymmeninä aivan viime vuotta lukuun ottamatta erittäin suotuisa. Myös aiemmissa 1980-luvun jälkeen toistetuissa niin sanotuissa uhritutkimuksissa^[35][36] sekä miehiin että naisiin kohdistunut vamman aiheuttanut väkivalta on vähentynyt voimakkaasti. Esimerkiksi naisiin kohdistunut fyysisen vamman aiheuttanut perheväkivalta on vuoden 1980 vajaasta 30 000 tapauksesta vähentynyt noin 8 000 tapaukseen vuonna 2003^[35][36].

Tiedot ovat myös samansuuntaisia useiden muiden tietolähteiden kuten henkirikollisuustilastojen ja poliisin tekemien kansallisten uhritutkimusten kanssa. Myös niiden mukaan vakava naisiin kohdistuva fyysinen perheväkivalta on vähentynyt viime vuosina. Muista lähteistä kuten Tilastokeskuksen tiedoista v. 1997–2005 on saatu viitteitä, että samaan aikaan esimerkiksi miehiin kohdistuva vakava perheväkivalta on samaan aikaan joiltain osin jopa lisääntynyt. Myös lapsiin kohdistuvan perheväkivallan eräät muodot ovat lisääntyneet poliisilähteiden mukaan.

Poliisin rikostilastoista selviää, että vuosina 1997–2005 parisuhdeväkivaltatapuaksissa asianomistajana tai uhrina oli 11 prosentissa tapauksista mies. Läänien poliisijohdon koordinoiman Suomalaisten turvallisuus –tutkimuksessa^[37] Tutkimuksessa oli esillä myös miesten osuus perheväkivallasta, joka oli 30 %. Tämän tutkimuksen perusteella ei eritellä tekijää. Yli puolet miesuhreista on ollut alle 25-vuotiaita tai yli 55-vuotiaita, tästä voi olettaa, että väkivallan tekijä ei ole aina ollut oma puoliso. Mutta mitä vakavampaan perheväkivallan muotoihin mennään, sitä enemmän, henkirikoksia lukuun ottamatta, korostuu myös ilmitullut naisten tekemä parisuhdeväkivalta. Esimerkiksi naisten osuus parisuhteessa tehdyistä törkeistä puolison pahoinpitelyistä on ollut viime vuosina keskimäärin hieman yli 40 prosenttia vuodessa. Viimeisen tilaston (1997–2005) mukaan luku oli jo 43 prosenttia. Sairaalalähteiden mukaan yli kaksi kolmasosaa hoitoa tarvitsevista perjheväkivallan uhreista on miehiä.

Myös ulkomaisissa tutkimuksissa on havaittu, että parisuhdeväkivallan kohteiden ja tekijöiden osuuksien erot sukupuolittain mitattuna ovat olleet useimmiten myös huomattavasti pienempiä kuin aikaisemmin on uskottu ja naisten osuus tekijöinä on yhtä suuri ellei suurempikin kuin miesten^{[38][19][39][40][41][42][43][44]}.

Tutkimuksissa joissa on käytetty ns. Murray Straus:n Conflict tactics scale (CTS) –tyyppistä menetelmää, joita käytettiin myös osin em. Usko, toivo, hakkaus- ja Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 –tutkimuksissa, erot sukupuolten välillä ovat olleet pieniä^{[12][13][14][45][14]}.

Esimerkiksi muutaman vuoden takaisten Tilastokeskuksen lukujen mukaan mukaan vuonna 2004 poliisin kirjaamista parisuhdeväkivaltatapauksista 87 prosentissa epäiltiin tekijäksi miestä ja 13 prosentissa tekijäksi epäiltiin naista. Vuonna 2005 poliisin kirjaamista perheväkivaltarikoksissa oli 4 109 uhria, 5 prosenttia edellisvuotta enemmän. Naisia perheväkivallan uhreista oli 3 195. Miehiä uhreista oli 914 tapauksessa. Näissä nainen oli epäiltynä 444 kertaa.^[46]

Miesten kohdalla kulttuuriset syyt kuten poliisin haluttomuus kirjata miehiin kohdistuvia väkivaltatapauksia ja häpeä naisen väkivallan kohteeksi joutumisesta vaikuttanevat lisäksi ilmiön esille tuomiseen^[47][11]. Naisten määrä parisuhdeväkivallan tekijöinä lienee suurempikin, sillä miesten kynnys puhua aiheesta ulkopuoliselle - saati sitten ilmoittaa viranomaisille - on korkeampi. Tämä on tullut esille muun muassa Helsingissä sijaitsevan Ensi- ja turvakotien liiton koordinoiman Miesten kriisikeskuksen toiminnassa jossa tuli esille ettei sinne hakeutuneista parisuhdeväkivaltaa kokeneista miehistä juuri kukaan ollut tehnyt asiasta rikosilmoitusta^{[48][49][19][50][51][52][53][54][55]}.

Usein myös ajatellaan, että vain miesten tekemä perheväkivalta on uhrille tuhoisaa, että kun nainen lyö, seurauksena on korkeintaan mustelma. Naiset syyllistyvät kuitenkin varsin paljon myös vakavaan parisuhteissa tapahtuvaan väkivaltaan miesten ohella^{[26][56][57][10][44]}. Vuonna 2000 Tilastokeskus julkaisi raportin, jonka mukaan vuonna 1998 poliisin tietoon tulleista parisuhteessa tehdyistä törkeistä pahoinpitelyistä 37 prosentissa nainen oli pahoinpidellyt miestä. Tilastokeskuksen tiedoista v. 1997–2005 voidaan laskea, että naisten osuus parisuhteessa tehdyistä törkeistä pahoinpitelyistä on ollut keskimäärin hieman oli 40 prosenttia vuodessa. Lisäksi Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen STAKES:n ylläpitämän WHO:n ICD-10 koodistoon perustuvan hoitoilmoitusrekisterin Hilmo STAKES: Hoitoilmoitukset / terveydenhuolto 1994–2003 (Ulkoiset syyt ikä- ja sukupuoliryhmittäin, pahoinpitelyt eritelty ilmoitetun suorittajan mukaan) luokassa "X85-Y09 Pahoinpitely 0 puoliso/partneri" ikäryhmässä 20–64 oli hoidettavana vuosina 2002–2003 noin kaksi kertaa enemmän miehiä kuin naisia. Vielä vuosina 1995 ja 1996 tilanne oli toisin päin.

Naisten osuus pahoinpitelyrikoksiin syyllisiksi epäillyistä on kasvanut seitsemästä prosentista viiteentoista vuosien 1985 ja 2004 välisenä aikana.

Henkirikosten osalta perheväkivalta näyttää esimerkiksi vuosina 2002–2003 oheiselta, lähteenä on Tilastokeskuksen ”Väkivallan uhrina kuolleet tekijän mukaan 2002–2003” luokassa ”tekijänä puoliso tai partneri”:

2002 Miehet 4 (21%)

Naiset 15 (79%)

2003 Miehet 5 (28%)

Naiset 13 (72%)

Vuonna 2004 kaikista henkirikoksista epäillyistä 86% oli miehiä ja 14 % oli naisia^[26]. Perheväkivaltaan liittyen on kuitenkin mielenkiintoista, että tuoreimmat saatavilla olevat tiedot naisten osuuksista vankipopulaatioista ja henkirikollisuudesta kertovat henkirikoksista tuomittujen naisten osuuden olevan suurempi kuin esim. Ruotsissa ja jopa Yhdysvalloissa (Suomi 12%, Ruotsi 11%, Iso-Britannia 10%, Yhdysvallat 11,4%)^[26]. Elinkautisvankeja oli vuoden 2005 lopulla 124, joista 9 oli naisia. Kasvua on tapahtunut kolmessa vuodessa peräti 68%. Naisvankeja oli keskimäärin 242 eli 17% edellisvuotta enemmän. Keväällä 2005 tehdyn kartoituksen mukaan vajaa kolmannes naisvangeista oli tuomittu henkirikoksesta tai sen yrityksestä^[58]. Henkirikoksen yrityksistä, henkirikoksista tuomittuja oli naisvankien keskuudessa esimerkiksi 2005 tehdyn selvityksen mukaan suhteellisesti enemmän kuin miesvangeissa^[58][59]. Kun samaan aikaan tiedetään naisten henkirikosten kohdistuvan pääosin juuri läheisiin ja miesten osalta useimmin toisiin miehiin on naisten osuus myös henkirikollisuuteen luettavassa perheväkivallassa varsin huomattava^{[26][10][56][57]}. Naisvangeista 21 %:lla esiintyi neurooseja, 27 %:lla persoonallisuushäiriöitä ja 6 %:lla psykooseja ja 33 % oli alkoholisteja, vaikka yleisemmin henkirikoksiin syyllistyvät naiset ovat harvoin varsinaisia alkoholisteja.^[59]. Henkirikosten osalta asiaan liittyy vielä Putkosen ja Collanderin^[26] sekä Martti Lehden tutkimuksissa esiin noussut seikka, että miehiin kohdistuvien naisten tekemien henkirikosten osalta "onnistuneiden" surmien lisäksi korkean terveydenhuoltoteknologian maassa, kuten Suomessa henkirikoksen yritykset esimerkiksi keittiön terä-aseella johtavat usein uhrin henkiin jäämiseen hyvästä hoidosta johtuen. Täten selittyy se seikka, että sekä sairaalassa hoidetuista että henkirikoksen yrityksen kohteista huomattava määrä on miehiä, jopa yliedustetusti naisiin nähden, ja joissa naisten osuus tekijöinä on huomattavan korkea^[26].

Viime aikoina myös kansainvälisissä meta-analyyttisissä tutkimuksissa on kiinnitetty kasvavaa huomiota siihen, että perheväkivatailmiön käsittely on ollut sekä lapsiin että miehiin kohdistuvan perheväkivallan osalta varsin puutteellista. Esimerkiksi Dutton ja Nicholls (2005)^[60] sekä Carney (2007)^[61] toteavat että esimerkiksi miesten kokeman perheväkivallan määrä että vammaantuminen perheväkivallassa on ollut huomattavasti luultua suurempaa. Samoin he toteavat että feminismiä lähellä oleva väkivaltatutkimus on osoitettavissa sekä metodeiltaan, aineistonvalinnaltaan, että johtopäätöksiltään tarkoitushakuiseksi. He myös tuovat esiin, että sen perusteella tehdyt yleistykset väkivallan määrästä ja jakaantumisesta sukupuolten välillä eivät anna ilmiöstä oikeaa kuvaa^[60][61].

Tuoreimmat tulokset esimerkiksi EU:n Daphne-ohjelman tutkimuksista kertovat muun muassa sen, että kun Saksassa ja Kreikassa varusmiehille järjestetyn perheväkivaltakoulutuksen osana olleessa tutkimuksessa miehet olivat useammin pahoinpidelleet puolisoaan kuin toisin päin. Suomen osalta tilanne oli kuitenkin päivastoin. Suomessa miesten puolisoiden taholta kokema väkivalta oli yli kymmenkertaista verrattuna heidän tekemäänsä väkivaltaan^[62][63].

[muokkaa] Seksuaalivähemmistöjen parisuhdeväkivalta

Myös sateenkaariperheissä esiintyy parisuhdeväkivaltaa^[19]. Seksuaalivähemmistöjen keskinäisten parisuhteiden arvioidaan joissakin tutkimuksissa olevan jopa väkivaltaisempia kuin normiheteroparien — jopa 30–40 prosenttia sateenkaariperheistä olisi joidenkin lähteiden mukaan väkivaltaisia[53]. Tutkimusten mukaan väkivallan esiintymisellä ei homo- ja lesbosuhteissa ole eroja, eli väkivalta olisi yhtä yleistä sekä mies- että naispareissa.

Seksuaalivähemmistöjen parisuhdeväkivalta on usein vielä vaikeammin raportoitavissa ja vielä enemmän uhreissa vaikeita tunteita nostattavaa kuin heteroparien väkivalta. Seksuaalivähemmistöjen jäsenet useinkaan eivät voi luottaa vanhempiensa, sisarustensa ja yhteiskunnan tukeen - miehensä hakkaama heteronainen yleensä voi luottaa poliisin väliintuloon, mutta lesbopartnerinsa pahoinpitelemä nainen voi saada poliisilta kylmäkiskoista kohtelua[54]^[64].

Myös lasten kokeman perheväkivallan osalta on tuotu esiin, että esimerkiksi lesboperheissä tapahtuva parisuhdeväkivalta ja lapsen kaltoinkohtelu on lähes täysin vaiettu asia ^[65].

Transsukupuoliset nuoret joutuvat usein vanhempiensa tai sisarustensa väkivallan kohteeksi - Suomestakin tiedetään sairaalahoitoon johtaneita pahoinpitelytapauksia.

[muokkaa] Lapsiin kohdistuva perheväkivalta

Lapsiin kohdistuva perheväkivalta^[14][66]on pitkään ollut varsin vaiettu aihe. Jotkut ovat tuoneet esille väitteen, että tämä johtuisi siitä, että vallalla ollut pitkälti feminismin teorioihin nojannut perheväkivallan tutkimus on ollut varsin haluton puuttumaan tähän ongelmaan^{[10][11][12][13][14][14]}. Lapsiin kohdistuvasta perheväkivallasta ei ole myöskään henkirikoksia lukuun ottamatta ollut kunnollista tilastointia tai tutkimuksia lukuun ottamatta 1990 luvulla tehtyä Tilastokeskuksen ja Lastensuojelun keskusliiton ”Lasten pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö” -tutkimusta ^[67] sekä uutta 2007 Lastensuojelun Keskusliiton Taloustutkimuksella teettämää ”Lapsiin kohdistuva väkivalta (Omnibus 2007)” -tutkimusta”^[68][69]. ”Lasten pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö” -tutkimuksen mukaan vajaa 20 % 15-vuotiaista vastaajista kertoi joutuneensa vanhempiensa lievän väkivallan kohteeksi ja vajaa 5 % vakavan (nyrkiniskujen tai sitä voimakkaamman) väkivallan kohteeksi edeltäneen vuoden aikana. Elämänsä aikana lievää väkivaltaa oli kokenut 72 % ja vakavaa väkivaltaa 8 % 15-vuotiaista.

Sekä koti- että ulkomaisen tutkimuksen mukaan niin äidit kuin isätkin pahoinpitelevät lapsiaan^[67][70] Tutkimuksissa ei ole havaittu eroja myöskään esimerkiksi siinä kuinka vakavaan väkivaltaan äidit tai isät syyllistyvät ollessaan päävastuullisessa vastuussa lasten hoidosta, vaikka usein erityisesti naisten osuutta yritetäänkin selittää pois sillä että he ovat enemmän vastuussa lapsista^[70].

Niin sanotussa kuritusväkivallassa naisten osuus näyttää uskomuksista poiketen selkeästi ylittävän miesten osuuden. Esimerkiksi uusimman Lastensuojelun keskusliiton Omnibus-tutkimuksen mukaan ^[71][68] naiset ja äidit käyttävät ruumiillista väkivaltaa lasten kasvatuksessa miehiä useammin. Naisten yleisempiä lapsiin kohdistuvia väkivaltaisia tekoja ovat tukistaminen ja näpsäyttäminen esim. kasvoihin tai sormille. Naiset näyttävät asennetasolla vastustavan lapseen kohdistuvaa väkivaltaa ja kuritusväkivaltaa miehiä yleisemmin (naiset 19 %, miehet 32%), mutta tekojen tasolla he kuitenkin syyllistyvät lapsiin kohdistuvan väkivallan käyttöön useammin kuin miehet. Esimerkiksi lähes 60 prosenttia naisista tukisti lastaan, miesvastaajista puolet. Naiset myös esimerkiksi näpäyttävät lastaan sormille miehiä useammin (naiset 33%, miehet 27%). On huomattava, että erot miesten ja naisten käyttäytymisen välillä ovat tilastollisesti merkitseviä. Niin sanottuun piiskaamiseen, eli selkään tai takamukseen lyömiseen erilaisilla välineillä miehet ja naiset syyllistyvät yhtä usein.^{[68][71][72][68]}.

Naisten väkivaltaisessa käytöksessä lapsia kohtaan näyttäisi korostuvan erityisesti omien tunteiden ja impulssikontrollin heikko hallinta^[19], kun pinna palaa lyödään lasta^[71][72]. Tämä piirre on tullut esiin myös muussa naisten tekemässä perheväkivallassa.^[38]

Suomalaiset näyttävät muutenkin hyväksyvän lapseen kohdistuvan väkivallan. Esimerkiksi ns. piiskaamista puolet vastaajista pitää ruumiillisena kurituksena, ei pahoinpitelynä. Myös lapsen tukistaminen on yleistä, 62 prosenttia ja läimäyttäminenkään ei 40 prosentin mielestä ole väkivaltaa vaan ruumiillista kurittamista. 50% suomalaisista tukistaa lapsiaan, 27% näpäyttää sormille, 16% läimäyttää, 12% nipistää ja 7% piiskaa lapsiaan. Jopa hengenvaarallista vauvan tai lapsen ravisteluakaan ei kolmasosa suomalaisista pidä pahoinpitelynä.^{[68][71][72][68]}

Yleisimmin ruumiillisen kuritusväkivallan hyväksyvät myös vastaajat, jotka edustavat yksinäistalouksia tai lapsettomia pareja, asuvat pienillä paikkakunnilla, Pohjanmaan maakunnissa tai Pohjois-Karjalassa/Kainuussa/Lapissa. Myös vastaajat, joilla on henkilökohtaista taustaa ruumiillisesta kurittamisesta omasta lapsuudestaan hyväksyvät keskimääräistä useammin ruumiillisen kuritusväkivallan.^[68][68]

Lapsiin kohdistuvien henkirikosten osalta, joissa piilorikollisuus on pientä, lapsiin kohdistuva perheväkivalta on merkittävin, mutta vaiettu lasten kuolinsyy ^[73][74]. Vuosina 1990–1999 väkivallan seurauksena kuoli 4,4 alle 15-vuotiasta lasta 100 000:ta henkeä kohti (2). Suurin riski kuolla väkivallan seurauksena on alle yksivuotiailla; 2,6/100 000^[26]. Vuosina 1970–1994 sai Suomessa henkirikoksen uhrina surmansa 292 alle 15-vuotiasta lasta. Äiti todettiin tekijäksi 41 prosentissa ja isä 26 prosentissa tapauksista. Tuija Vanamon, Anne Kaupin, Kari Karkolan, Juhani Merikannon ja Eila Räsäsen tutkimuksen mukaan^[75] lapsella on suurin riski tulla surmatuksi alle vuoden ikäisenä: uhreja oli kaikkiaan 113. Äiti todettiin tekijäksi 73 prosentissa ja isä 23 prosentissa näistä tapauksista. Äiti oli tekijä 63 prosentissa ja isä 29 prosentissa tapauksista, joissa lapsi oli 1–4 -vuotias. Isä todettiin tekijäksi 53 prosentissa ja äiti 41 prosentissa tapauksista, joissa lapsi oli 5–15-vuotias. Kun koko tutkimusaineistosta on suljettu pois vastasyntyneiden tapot ja laajennetut itsemurhat, jäljelle jäi 70 lapsen kuolemaa, joista 61 prosenttia oli äidin ja 37 prosenttia isän aiheuttamia. Sekä 1990 tehdyn Lastensuojelun keskusliiton että UNICEF:n julkaisemat tulokset ovat pääosin samansuuntaisia^{[67][74][76][77][78]}. Tämän artikkelin kirjoitushetkellä uusimman julkaistun Tilastokeskuksen henkirikoskatsauksen mukaan kesäkuusta 2002 joulukuuhun 2004 Suomessa surmattiin 18 alle 14-vuotiasta lasta. Lapsista 17 joutui oman vanhempansa uhriksi ja heistä 12 surmasi oma äiti.

Tuoreimmasta Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen henkirikoskatsauksesta käy ilmi, että 1.6.2002−31.12.2005 surmattiin kaksikymmentäviisi alle 15-vuotiasta lasta, neljätoista poikaa ja yksitoista tyttöä. Heistä viisitoista (60 %) oli joutunut äitinsä ja yhdeksän (36 %) isänsä surmaamaksi, yksi (4 %) sai surmansa Myyrmannin pommi-iskussa ^[79].

Putkosen ja Collanderin siteeraamassa Weizmann-Heneliuksen ja Viemärön vankila-aineistotutkimuksessa^[56][26] lapsiuhreja oli 10 %, mutta mielentilatutkimusaineistossa heitä oli 20 % tapauksista (tähän sisältyvät myös seitsemän lapsensurmaa). Putkonen ja Collander kysyvätkin, että "vaikka lieneekin niin, että lapsen surmanneet määrätään useammin psykiatriseen hoitoon, herää kysymys, minkälainen on oikeuskäytännön vaikutus – ehkä lapsensa surmanneet naiset eivät saa niin pitkiä ehdottomia vankeustuomioita kuin aikuisen surmanneet?^[26]" Voidaan tietysti perustellusti myös pohtia, koskeeko tämä ajattelumalli laajemminkin lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja sen käsittelyä, ja erityisesti edelliseen perustuen tilanteissa joissa nainen on tämän väkivallan tekijänä.

Systemaattista ja vuosittaista tutkimusta tai tilastoja lapsiin kohdistuvasta perheväkivallasta Suomessa tai siitä, kuinka suuri osa eriasteisista lasten pahoinpitelyistä on äitien ja kuinka suuri osa isien aiheuttamia, ei ole^[73]. Osin asian esilletuloa ja tutkimusta rajoittaa oikeuteen asti päätyneiden tapausten julistaminen lähes poikkeuksetta salaisiksi^[73]. Vuonna 2004 poliisin tietoon tuli 111 alle 6-vuotiaisiin kohdistunutta pahoinpitelyä, joista suurin osa on törkeitä^[73]. Poliisilähteiden mukaan paljon jää piiloon.

Selkeästi lasten fyysiseksi pahoinpitelyksi diagnosoidaan sairaaloissa noin 50 tapausta vuodessa. Todennäköisesti vakavia pahoinpitelyitä hoidetaan sairaaloissa paljon enemmän, mutta vammat kirjautuvat yleensä tapaturmamekanismin ja vammaluokituksen mukaisesti. Tähän on onneksi viime aikoina kiinnitetty kasvavaa huomiota. Esimerkiksi UNICEFin ja The Body Shopin raportti esittää, että Suomi on lasten kokemassa ja näkemässä perheväkivaltatilastossa jopa maailmanlaajuisesti korkealla sijalla^[20][21].

[muokkaa] Perheväkivalta moniulotteisena ongelmana

Perheväkivalta on moniulotteinen ongelma. Perheväkivallan selitysteoriat jakaantuvat karkeasti neljään selitysteoriaan:

1. psykopatologisiin, yksilökeskeisyyttä korostaviin
2. perhedynaamisiin, vuorovaikutteisuutta korostaviin
3. kulttuuriteorioihin, perheväkivalta osana kulttuuria
4. rakenneteorioihin, esimerkkinä feministiset teoriat

Teorioiden tarkastelutaso vaihtelee välillä yksilö – ryhmä - yhteiskunta. Niitä jakaa myös käsitys rangaistus-sairaus-ulottuvuudesta ongelman hoidossa. Tieteenalan mukaan jaoteltuina psykologisia teorioita ovat muun muassa psykopatologiset ja perhedynaamiset teoriat, sosiologisia rakenne- ja kulttuuriteoriat. Perheväkivalta on kuitenkin niin laaja ja monimuotoinen ilmiö, että sen selittämiseen ei riitä mikään yksittäinen teoria, vaan tarvitaan yhtenäinen, eri teoriat kokoava malli.

[muokkaa] Perheväkivallan ehkäisy moniulotteisena ongelmana

Useita eri malleja ja teorioita yhdistäen voidaan todeta, että sekä väkivaltaa että perheväkivaltaa on väkivaltaisten henkilöiden lapsuudessaan saama kohtelu ja kasvatus näyttäytyvät hyvin merkittävänä yksittäisenä taustasyynä sekä miehillä että naisilla^{[80][81][82][12][13][14][20][21][83]}. Perheväkivallan eräänä hyvin tärkeänä syynä näyttää olevan useiden jopa eri taustateoriaan nojaavan tutkimusten mukaan ns. väkivallan sukupolvinen kierre, ts. hoivan ja huolenpidon sekä väkivaltaisuuden psykologis-sosiaalis-yhteiskunnallisen periytyminen kokemusten ja oppimisen kautta^[69][82][83]. Tämä näyttää pitävän paikkansa myös paitsi ihmisellä niin myös ainakin hiirillä^[15] ja useilla apinalajeilla^[84][85][14]. Vauva-ikäisillä ja pienillä lapsilla väkivallan uhriksi joutuminen tai sen kohtaaminen voi johtaa elimistön ylikorkeisiin stressitiloihin ja ylikorkeaan ahdistukseen joka voi häiritä todennäköisesti myös aivojen normaalia kehitystä^{[86][87][88][89][90]}. Isommilla lapsilla väkivaltakokemukset voivat ilmetä muun muassa oppimis-, persoonallisuus- ja käyttäytymishäiriöinä. Näitä voivat olla esimerkiksi yliärtyisyys, univaikeudet, masennus, yksin olemisen pelko ja itsetuhoiset taipumukset. Väkivaltaisissa kodeissa kasvaneilla lapsilla näyttää olevan myös suurentunut, jopa kolminkertainen todennäköisyys joutua tappeluihin tai päätyä itse tekijänä tai uhrina väkivallan tai seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi muihin lapsiin verrattuna.^[91][83]

Väkivallan kierre jatkuu tutkimusten mukaan ainakin noin joka kolmannessa tapauksessa aikuisikään asti, jolloin perheväkivaltaa kohdanneet lapset jatkavat käytösmallia joko lyömällä omaa puolisoaan, lapsiaan tai alistumalla uhriksi väkivaltaisessa suhteessa. Esimerkiksi Lastensuojelun Keskusliiton ”Lapsiin kohdistuva väkivalta (Omnibus 2006)” -tutkimuksessa ne jotka olivat kokeneet itse omassa lapsuudessaan ruumiillista kurittamista ovat keskimääräistä useammin sitä mieltä, että he aikovat käyttää (varmasti/luultavasti käyttää) ruumiillista kuritusväkivaltaa myös oman lapsen kasvatuksessa. Sama koski niitä, joiden mielestä ruumiillinen kuritusväkivalta on hyväksyttävää (ehdottomasti/melkein samaa mieltä). Myös he uskovat muita useammin käyttävänsä ruumiillista kuritusta kasvattaessa omaa lasta.^[69][68]

Kirsti Lagerspetzin kokoaman useiden tutkimusten johtopäätösten tasolla sekä väkivaltaan että perheväkivaltaan altistavat taustatekijät näyttävät olevan^[15]:

1. Lapsi on itse joutunut toisten aggressiivisuuden tai väkivallan kohteiksi,
2. hän on nähnyt muiden ihmisten, erityisesti läheisten ja hänelle merkityksellisten ihmisten käyttäytyvän aggressiivisesti tai väkivaltaisesti,
3. hänellä ei ole ollut lähiympäristössä samastumiskohteina ja sosiaalisen oppimisen malleina aikuisia, jotka ratkaisevat ristiriitatilanteita harkitusti,
4. hänen omaa aggressiivisuuttaan ei ole kontrolloitu ja ohjattu ilman väkivaltaa, kuritusta tms. väkivallattomaan konfliktinratkaisuun ja
5. näiltä lapsilta on puuttunut lämpöä ja empatiaa sekä riittävän turvallisia kiintymyssuhteita^[92].

Valtaosassa tällaiset seikat ovat yhteydessä juuri perheväkivaltaan ja perheen sisäisiin ongelmiin, mutta lapsi voi joutua kokemaan niitä myös muun ympäristön taholta. Myös muun muassa median mallien on todettu vaikuttavan erityisesti juuri lapsiin jolta puuttuu erityyppisiä väkivallattomuuteen ohjaavia vastavoimia. Väkivallan sukupolvien kierteen takia juuri lasten kokemaan ja näkemään perheväkivaltaan tulisi kyetä puuttumaan erityisen hyvin^{[69] [93][80][84][85][94][81][82][14][83]}.

Perheväkivaltaa on myös typologisoitu sekä miesten että naisten osalta erityyppisiin alatyyppeihin^[95][96][14]. Tämän perusteella on esitetty, että perheväkivaltaan syyllistyvät eivät ole yhtenäinen ryhmä vaan sekä miesten että naisten osalla se jakaantuisi useammantyyppisiin alaryhmiin. Näitä ovat muun muassa vain perheissään väkivaltaiset (family only), dysforinen/rajatilainen (dysphoric/borderline), joka on väkivaltainen sekä perheensä jäsenelle tai jäsenille mutta voi olla osin väkivaltainen/syyllistyä rikoksiin myös muualla, ja yleisesti väkivaltainen (generally violent/antisocial) ja jonka äärimuotona pidetään psykopatiaa^[95][96]. Nämä tutkimukset ovat myös tukeneet kuvaa, että väkivalta periytyy edellä esitetysti sosiaalisesti ja usein sukupuolilinjassa, isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle^[81]. Samoin on muun muassa havaittu, että lapsiaan pahoinpitelevät naiset esimerkiksi pahoinpitelivät usein myös puolisoaan ja että erityisesti puolisolleen ja lapsilleen väkivaltaisen naisen taustalta löytyi useimmiten väkivaltainen ja kaltoinkohteleva äiti^{[96][97][98][99][83]}. Sama pitää paikkansa tutkimusten mukaan myös miehillä^{[100][101][81]}. Asosiaalisella persoonallisuudella väkivaltaisine ilmenemismuotoineen on yhteys myös tyypin 2 alkoholismiin, joka oletettavasti siirtyy ainakin isältä pojalle. Muun muassa turvakotien ja muiden järjestöjen harjoittaman väkivaltatyön kokemukset ilmiöstä ovat yleisesti samansuuntaisia.

[muokkaa] Keskustelua perheväkivallasta ja sen käsittelystä

Muiden kuin miesten tekemän naisiin tai lapsiin kohdistuvan perheväkivallan osuutta on käsitelty varsin vähän aina viime vuosiin saakka ^{[102][10][103][11][104][45][105][106][107][108]}.

Viime aikoina jotkut ovat arvostelleet sitä, että perheväkivaltaa on tarkasteltu viime vuosina lähes yksinomaan tasa-arvokysymyksenä, ja selitysteoriana viitataan lähes yksinomaan miesten maskuliiniseen väkivaltaisuuteen tai patriarkaaliseen yhteiskuntaan. Tämän on väitetty johtuvan siitä, että se sopii yhteen feminismin "tasa-arvotaistelun" kanssa^{[60][61][102][10][103][109][110][111][112][113][114][115]}. Myös eräät naistutkijat ovat myöntäneet tämän^[116]. Tässä yhteydessä on väitetty, että keskustelussa piilotellaan perheväkivallan moninaisuutta, monisyisyyttä, sen vaiettuja taustasyitä, kuten psykopatologisia, perhedynaamisia, kulttuurisia ja yhteiskunnan yleisiin rakenteisiin liittyviä selityksiä. Tähän liittyen on tuotu esille, että perheväkivaltaa käsitellessä yhden selitysteorian käyttö paljastaa todellisuudesta vain pienen osan^{[60][61][102][102][11]}.^{[10][11][20][21]} Perheväkivalta-ilmiöstä on aivan viime aikoina käyty kasvavassa määrin keskustelua muun muassa iltapäivälehdistössä.^[117][114] Keskustelussa ovat myös viime aikoina nousset esiin aikaisemmin vähälle huomiolle jääneet perheväkivallan muodot kuten lapsiin kohdistuva ja lasten näkemä perheväkivalta^{[69][68][12][13][14][20][21][118]}. Aivan viime aikoina on muun muassa YK kiinnittänyt WHO:n ohella kasvavaa huomiota lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan ja perheväkivaltaan ^{[119][20][21]}. Myös miehiin kohdistuvasta perheväkivallasta naisiin kohdistuvan perheväkivallan ohella on puhuttu kasvavassa määrin^{[60][61][12][13][14][45][120]}.

Viime aikaisissa meta-analyyttisissä tutkimuksissa eri kulttuureista on myös havaittu, että naisten aseman voimistuminen jopa miesten asemaa paremmaksi yhteiskunnassa sekä perheväkivaltaan liittyvien tukipalvelujen tarjoaminen vain heille yhdessä yhteiskunnan yksilöllistymisen kanssa on vaikuttanut perheväkivalta-ilmiöön. Samaan aikaan kun näissä maissa jossa kehitys on näissä suhteissa edennyt pisimmälle, kuten Ruotsissa ja Suomessa naisiin kohdistunut perhe- ja parisuhdeväkivalta vähenee ja naisten mioehiin kohdistuva väkivalta samaan aikaan kasvaa ja on erittäin merkittävä, ja yllättävän yleinen ilmö.^[121]. Tästä ilmiöstä keskustelu on kuitenkin herättänyt jopa raivoa sekä eräissä feminismin että profeminismin edustajissa. Ilmiötä näyttäisi leimaavan eräiltä osin vaikeneminen toisista väkivallan muodoista lähes kokonaan samaan aikaan kun toisia tuodaan voimallisesti esiin ^{[122][121][38]}.

[muokkaa] Perheväkivallan uhrin tunnistaminen

Koska perheväkivalta on edelleenkin ainakin alkuvaiheessa asia, joka hävettää sekä tekijää, tekijän vanhempia ja sukua sekä myös perheväkivallan uhria tilanteet pääsevät usein kehittymään varsin pitkälle ennen kukaan ulkopuolinen osaa edes epäillä asiaa. Pitkällinen väkivalta myös usein lamaa uhriaan koska siihen liittyy usein myös vahvaa psyykkistä väkivaltaa. Lisäksi yleensä tekijä yrittää viimeiseen asti peitellä ja vähätellä omaa osuuttaan tapahtumiin.

Usein uhri on joutunut itse hakeutumaan terveydenhuollon piiriin erilaisten ongelmien vuoksi. Tyypillisiä esitettyjä ongelmia ovat uupumus, masentuneisuus, huimaus, neurologiset oireet, univaikeudet, painajaiset, paniikkikohtaukset sekä erilaiset kivut ja säryt sekä naisilla esim. gynekologiset vaivat. Monet perheväkivallan uhrit ovat kiertäneet eri terveydenhuollon systeemeissä ”tuloksetta”, koska itse asia on niin hävettävä.

Tämän vuoksi olisi tärkeää että uhrit saisivat informaatiota, jotta uskaltaisivat kertoa asiasta. Samoin hoitosysteemien pitäisi olla entistä valistuneempia ja ottaa huomioon se että uhri ei aina ole nainen^{[123][124][107][50][51][52][53][54][55]}. Esimerkiksi Flink ja Paavilainen toteavat, että esimerkiksi neuvoloissa tapahtuva naisiin kohdistuvan väkivallan seulonta on tärkeää. Nykyisellään se kuitenkin sulkee pois perheen vuorovaikutuksen, erilaiset väkivallan ilmenemismuodot, naisen väkivallan mahdollisuuden sekä lapsiin ja muihin perheenjäseniin kohdistuvan väkivallan. Väkivallan ilmiö yksinkertaistetaan^[107]. Nykyisin kuitenkin omalääkärisysteemin ja julkisen terveydenhuollon rahoitusvajeen seurauksena perusterveydenhuollon lääkärit ovat aiempaa kokemattomampia ja vaihtuvat usein. Myös yksipuolinen kuva perheväkivallasta julkisuudessa rajoittaa erityisesti naisten tekemän lapsiin ja miehiin kohdistuvan väkivallan esiletuloa. On todennäköisempään että perheväkivallan uhrit uskaltaisivat kertoa asiasta paremmin esim. pitkään hoitaneella lääkärille ja toisaalta uhrin pidempään tuntenut lääkäri osaisi helpommin epäillä asiaa. Perheväkivallan osalta olisi perusteltua noudattaa menettelyä jossa asiaa vähänkin epäiltäessä lääkäri aina kysyy asiaa.

Lapsiin kohdistuvan väkivallan osalta tunnistamisessa on viime vuosina jossain määrin edetty kun asiaan on kiinnitetty huomiota. Erityisesti lasten pahoinpitely on todennäköisesti silti edelleen vahvasti alidiagnosoitu ongelma^[69]. Lapsiin kohdistuvan väkivallan puutteellisella diagnostiikalla ja hoidolla on myös epidemiologisesti suuri negatiivinen terveysvaikutus. On osoitettu, että fyysiseen pahoinpitelyyn liittyy usein muita lapsen kaltoinkohtelun muotoja. Lisäksi lapsen ja vanhemman häiriintynyt varhainen vuorovaikutus helposti vaarantaa normaalin psyykkisen ja sosiaalisen kasvun. On myös arvioitu, että diagnosoimattoman pahoinpitelyn jälkeen tapahtunut uusi pahoinpitely johtaa pysyvään vammaan 30%:ssa tai surullisimmissa tapauksissa lapsen kuolemaan 10%:ssa. Toisaalta on ongelma ratkaista, kuinka suuri joukko ”turhia” tutkimuksia katsotaan hyväksyttäväksi, kun tavoitellaan pahoinpitelyselvitysten korkeaa sensitiivisyyttä.^[125]

Usein uhrit ovat kertoneet asiasta lähipiirin ihmisille, reaktion on usein ongelman kieltävä tai torjuva ja kommenttina uhrit kuulevat usein ” kyllä se siitä” , ”no mitä sinä teit”, ”no.. sopikaa nyt”. Tai erityisesti lasten ja miesten kokeman perheväkivallan osalta vaarana on jopa sen kieltäminen kokonaan^[126][127]. Voi olla että nämä vastaukset johtuvat siitä, että perheväkivallan uhrien lähipiirissäkin, ja jopa näitä asioita hoitavien sosiaali- ja terveyspalvelujen edustajien joukoissa voi usein olla normaalia enemmän perheväkivaltaa, jolloin mahdolliset ”tukihenkilöt” ovat usein joutuneet perhepiirissä vastaavanlaiseen salailun tilanteeseen tai suhtautuvat siihen hyvin sukupuolittuneesti. On esimerkiksi tutkimuksellisesti osoitettu että lapsena väkivaltaa kokeneet sosiaalityöntekijät jättivät useammin puuttumatta lapseen äidin taholta kohdistuvaan väkivaltaan kuin sosiaalityöntekijät jotka eivät lapsena olleet kokeneet väkivaltaa^[128].

Perheväkivaltaa peitellään myös helpommin suljetuimmissa vähemmistökulttuuripiireissä (esim. uskonnolliset, poliittiset, etniset, kulttuuriset, seksuaaliset ym. yhteisöt), jotka ovat muutenkin vähemmän tekemisissä enemmistökulttuurin ja viranomaisten kanssa. Sama ilmiö näkyy muun muassa turvakotipalveluissa, niiden käyttäjistä eräät vähemmistöryhmät kuten romaniväestö ja maahanmuuttajat muodostavat väestöosuuttaan suuremman osuuden.

Perheväkivallan uhrin, naisen, vielä vähemmän miehen lapsesta puhumattakaan on usein vaikea hakea apua itse ongelmaan, sillä hän pelkää avun hakemisen seuraamuksia (pahimmillaan tappouhkauksia, väkivallan laajeneminen lapsiin, itsemurhalla uhkailua)

[muokkaa] Perheväkivallan seuraamukset uhrille

Tyypillisiä oireita fyysisten vammojen lisäksi ovat henkisen vammautumisen merkit^{[129][130][131]}(esim. psyykkinen traumatisoituminen tai dissossosiaatio). Tyypillisesti ainakin aluksi uhri syyttelee itseään siitä että on aiheuttanut tilanteet ja usein tilanne johtaa siihen, että uhrikin antaa hätätilanteessa takaisin esimerkiksi verbaalisesti tai lyömällä tai jopa teräaseilla uhkaamalla (joka mahdollista esimerkiksi kiinalaisessa tai itämaisessa kulttuurissa, jossa keittiö työkaluineen on naisen aluetta) ja tämä lisää vielä syyllisyyttä ja ilmoittamiskynnystä. Lisäksi on usein niin, että väkivallan tekijällä on itselläänkin psyykkisiä ongelmia ja hän saattaakin jossain vaiheessa vedota esim. sanomalla ”jos kerrot asiasta jonnekin niin tapan sitten itseni”. Usein perheväkivallan tekijät ovat olleet itsekin väkivallan uhreja ja kotonakin kiusattuja. Perheväkivallan uhri saattaa tyypilliseen suomalaiseen tapaan alkaa hoitaa oireitaan esimerkiksi alkoholin turruttavalla vaikutuksella, jolloin kynnys hakea apua luonnollisesti kasvaa.

[muokkaa] Erään perheväkivallan uhrin oirelista

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Tässä erään uhrin tapausselostus. Hän itse otti asian esille siinä vaiheessa kun tekijä oli jo hakemassa apua väkivaltaisuuteensa:

Oireet

• Hermostuneisuus
• Lamaantuneisuus
• Masentuneisuus
• Huimaus
• Neurologiset oireet
• Näköoireet
• Sulkeutuneisuus
• Eristäytyminen ystäväpiiristä ja harrastuksista
• Niska-hartiaseudun kiputilat
• Selkäkivut
• Vihan tunteet
• Uupumus, väsymys, voimaton aggressiivisuus
• Täydellinen lamaantuminen
• Pettymys lähipiirin auttamiskykyyn
• Voimakkaat häpeän tunteet
• Huoli siitä että kuormittaisi niitä ihmisiä, jotka ehkä voisivatkin auttaa.
• Pelko siitä mitä tapahtuu jos viranomaiset saavat tietää (viedäänkö lapset, erityinen huolenaihe miesuhrien tapauksissa)
• Välinpitämättömyys (esim. seuraa sivusta kun tekijä tuhoaa vasaralla yhteistä omaisuutta välittämättä siitä mitä tapahtuu jos vasaranisku kohdistuukin itseen) – uhkarohkeus.

Lopulta uhri tajusi että hän on hengenvaarassa ja tätä kautta lapsetkin ovat vaarassa.

[muokkaa] Perheväkivallan hoitaminen

Ensisijaista ja viime kädessä välttämätöntä on perheväkivallan ja sen uhan loppuminen. Muussa tilanteessa asian hoitaminen on lähes mahdotonta ja onkin ymmärrettävää että useimmat perheväkivallasta irti päässeet kehottavatkin uhreja eroamaan niin nopeasti kuin vielä voivat. Muitakin keinoja toki on, mutta väkivallan ja sen uhan loppuminen on ensisijaista riippumatta siitä mikä on syy. Se että tekijä vakuuttelee kymmenettä kertaa, ettei enää toista kertaa lyö, ei riitä.

[muokkaa] Katso myös

• Väkivalta
• Pahoinpitely
• Lapsen kaltoinkohtelu
• Lapsen hyväksikäyttö
• Vauvan ravistelu
• Kuritus
• Mediaväkivalta
• Päihteet
• Alkoholismi
• Fetaalialkoholisyndrooma

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Apua nopeasti -osaan on linkitetty kriisi- ja neuvontapuhelinten, turvakotien ja nuorten turvatalojen, A-klinikoiden, ja muiden auttamispaikkojen yhteystiedot.
  • http://www.apua.info/apua_nopeasti.html

• Apua.info tarjoaa koottua tietoa perheen lähisuhteissa koetusta väkivallasta, sen ilmenemismuodoista, väkivaltaan liittyvästä lainsäädännöstä sekä mahdollisuuksista selviytyä.
  • http://www.apua.info/perhevakivalta.html

• Kaapatut Lapset ry. on valtakunnallinen lastensuojelu- ja ihmisoikeusjärjestö kansainvälisten lapsikaappausten ja vaikeiden huoltokiistojen parissa kamppailevien perheiden sosiaaliseen tarpeeseen
  • http://www.kaapatutlapset.fi/

• Lapsen Oikeus Väkivallattomaan Elämään, LOVE LOVE tarjoaa vertaistukea ja turvallisuusneuvoja internetissä ja sähköpostitse sekä pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnallisesti perheväkivallasta kärsivien perheiden lasten aseman parantamiseksi.
  • http://groups.google.com/group/yhdistys-love/web/yhdistys-love-main-page

• Lastensuojelujärjestö Uhkasakkojen Uhrit ry:n tavoitteena on parantaa lapsen oikeusturvaa: suojella lasta eri väkivallan muodoilta ja taata lapselle kaikissa olosuhteissa riittävä hoiva ja huolenpito. Päämäärän saavuttaminen käytännössä tarkoittaa lapsenhuoltolain ja lapsenhuoltolain täytäntöönpanolain muuttamista siten, ettei vankeudeksi muuntokelpoisia uhkasakkoja enää määrättäisi etävanhemman tapaamisten pakkokeinona.
  • http://www.luu.fi/index.htm

• Lastensuojelun keskusliitto LSKL: Kysy lastensuojelusta, kysymykset aiheesta: Väkivalta
  • http://www.lskl.fi/showPage.php?page_id=39&submit=content&categoryId=2

• Narsistien Uhrien Tuki ry. tarjoaa jäsenilleen laajasti tukipalveluita, tärkeimpänä tukimuotona vertaistuen antaminen henkilökohtaisten tapaamisten sekä yhteisen keskustelukanavan kautta.
  • http://www.narsistienuhrientuki.info/

• Nettiturvakoti tarjoaa väkivaltaisesti käyttäytyneille, väkivaltaa kokeneille sekä lapsille ja nuorille oman palvelualueensa. Sisältönä mm. selviytymiskertomuksia, tehtäviä ja muutosprosessien kuvauksia. Palvelussa voi myös kysyä nimettömänä ammattilaiselta.
  • http://www.turvakoti.net

• Miesten keskus tarjoaa matalan kynnyksen apua miehille, joilla on elämäntilanteeseen liittyvä kriisi
  • http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/miestenkeskus/

• Lyömätön Linja tarjoaa apua väkivaltaa läheisiään kohtaan käyttäneille miehille. Asiakkaaksi voi tulla varaamalla puhelimitse ajan yksilötapaamiseen. Lyömättömän Linjan puhelinnumero on 09-612 66 212.
  • http://www.miessakit.fi

• Jussi-työ on tukea miehiltä miehille perheväkivaltakierteen katkaisemiseksi. Työntekijöiltä saa kriisiapua, keskusteluapua, neuvontaa ja ohjausta.
  • http://www.jussityo.fi/

• Raiskauskriisikeskus Tukinainen
  • http://www.tukinainen.fi/

• Rikosuhripäivystys
  • http://www.rikosuhripaivystys.fi/main.site?action=siteupdate/view&id=2

• Suomen Mielenterveysseura
  • http://www.mielenterveysseura.fi/

• Väkivalta-apua palvelu on psykoterapeuttisesti suuntautunut auttamismuoto omista väkivaltaisista toimintatavoista kärsiville. Erityisinä kohderyhminä palvelulla ovat naiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat.
  • http://www.vakivalta-apua.fi

• Vaiettu naiseus on Ensi- ja turvakotien liiton auttamisprojekti omista väkivaltaisista toimintatavoista kärsiville naisille.
  • http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/vaiettu_naiseus/

• Äimä ry - Äidit irti masennuksesta
  • http://www.aima.fi/vertaistukitoiminta/

• Lasten ja nuorten puhelin ja netti tukee lapsia ja nuoria. Puhelinnumeroon 0800 120 400 voi soittaa maksutta koko maassa. Puhelimen toisessa päässä on koulutettu vapaaehtoinen päivystäjä, joka on vaitiolovelvollinen. Nuorten nettiin voi kirjoittaa luottamuksellisesti ja nimettömänä.
  • http://www.mll.fi/nuortennetti

• Naisten Linja on valtakunnallinen, maksuton puhelinlinja. Naisten Linja antaa neuvontaa, ohjausta ja tukea tytöille ja naisille, jotka kokevat väkivaltaa, uhkaa tai pelkoa. Naisten Linjan puhelinnumero on 0800 02400.
  • http://www.naistenlinja.com

• Demeter-projekti, Maria-instituutti, on psykoterapeuttisesti suuntautunut auttamismuoto omista väkivaltaisista toimintatavoista kärsiville naisille.
  • http://www.mariainstituutti.fi

[muokkaa] Keskustelua perheväkivallasta muualla

Perheväkivalta näyttää olevan aihe josta keskustellaan runsaasti muun muassa Internetissä. Tähän vaikuttanee se, että verkkokeskustelu sallii ns. psykososiaalisen säätelyn viestintätilanteessa, ts. mahdollisuuden muun muassa anonymiteettiin ja siihen, että tunnepitoisesta aiheesta keskusteltaessa emotionaaliset reaktiot eivät välity siinä määrin toisille keskustelukumppaneille kuin kasvokkaisissa viestintätilanteissa. On kuitenkin silti todennäköistä että tunnepitoisen aiheen sanoittaminen, ts. pukeminen sanoiksi erilaisissa online-verkkoyhteisöissä voi tukea yksilön ongelmankäsittelyä mm. sosiaalisen vertaistuen ja ilmiön psykoemotionaalisen jäsentymisen kautta. Alle on kerätty perheväkivalta-aiheisia keskusteluja Internetistä.

• Eroperhe.net, huoltajuuskiistaiset, väkivallan uhrit -osio
  • http://www.eroperhe.net/keskustelu/

• Nettiturvakoti, apua perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan
  • http://www.turvakoti.net/

• Suomi24: Perheväkivalta, Keskustele perheväkivallasta. Mitä tehdä kun toinen lyö?.
  • http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000574&subcat=642

• Tukiasema.net: Ihmissuhteet, parisuhde, seurustelu
  • http://www.tukiasema.net/teemat/ihmissuhteet.asp

• Tukinet: Parisuhde, koti ja perhe
  • https://www.secure-tukinet.net/keskustelu/viestilista_avoin.tmpl?grp=58

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Husso, Marita: Parisuhdeväkivalta. Lyötyjen aika ja tila. Tampere: Vastapaino 2003. ISBN 951-768-116-x