Tilastokeskus
Wikipedia
Tilastokeskus on 4. lokakuuta 1865 perustettu Suomen valtion laitos, jonka tarkoitus on toimia tietopalveluna ja tarjota tilastoja ja tilastotieteen asiantuntemusta yhteiskunnan tarpeisiin. Tilastokeskuksen juuret ulottuvat 1700-luvun puoliväliin, sillä vuonna 1748 perustettiin Ruotsin taulustolaitos, ja jo seuraavana vuonna (1749) laadittiin Suomen ensimmäinen väestötilasto. Väestötilasto on maailman vanhin yhtäjaksoisesti ilmestynyt tilasto. Merkittävä virstanpylväs oli myös vuodesta 1879 ilmestynyt Suomen tilastollinen vuosikirja, joka kokoaa merkittävimpiä vuositilastoja samojen kansien väliin. Vuonna 1971 Tilastollinen päätoimisto muutti nimensä Tilastokeskukseksi. Tilastokeskuksen internetsivuilta löytyvät Suomi lukuina ja Maailma numeroina -palvelut tarjoavat tärkeimpiä kotimaan tilastoja ja kansainvälisiä vertailuja ilmaispalveluna havainnollisessa muodossa. Tilastokeskus tarjoaa myös erilaisia maksullisia tilastopalveluita.
Hallinnollisesti Tilastokeskus on valtiovarainministeriön alainen virasto. Henkilöstömäärä on runsaat 1 000, josta 200 on tilastohaastattelijoita. Tilastokeskuksen päätoimitilat sijaitsevat Helsingin Sörnäisissä. Lisäksi keskuksella on aluepalvelutoimistot Tampereella, Turussa, Oulussa ja Seinäjoella.