Optiikka
Wikipedia
Optiikka (muinaiskreikaksi ὀπτική, optike, ’näyttää’) on fysiikan haara, joka kuvailee valon käyttäytymistä ja ominaisuuksia sekä valon ja aineen vuorovaikutusta. Optiikka selittää optisia ilmiöitä ja ilmiöt sinällään havainnollistavat optiikkaa. Optiikka voidaan jakaa tutkimuksen näkökulman avulla geometriseen optiikkaan, jossa tarkastellaan valon kulkua (esim. heijastuminen), fysikaaliseen optiikkaan, jossa tarkastellaan valon ominaisuuksia ja valoon liittyviä ilmiöitä (esim. valon intensiteetti, diffraktio), ja sähkömagneettiseen optiikkaan, jossa valoa tutkitaan sähkömagnetismin näkökulmasta. Optiikan alahaara on myös kvanttioptiikka, joka syntyi 1900-luvulla kvanttimekaniikan seurauksena. Se kuvaa valon vuorovaikutusta. Optiikan yhteydet alahaarat osoittavat sen yhteydet muihin fysiikan haaroihin (kvanttimekaniikka, sähkömagnetismi).[1] Historiallisesta näkökulmasta katsottuna optiikka voidaan jakaa klassiseen ja moderniin optiikkaan.
Optiikka mielletään helposti muusta fysiikasta jossakin määrin erilliseksi alaksi. Tieteellisestä optiikan tutkimuksesta käytetään usein nimitystä optinen tiede tai optinen fysiikka. Sovellettua optista tiedettä kutsutaan optiseksi tekniikaksi. Valaistukseen liittyvien sovellutusten ollessa kyseessä puhutaan valaistustekniikasta. Koska optiikalla on paljon käytännön sovellutuksia, optinen tiede ja optinen tekniikka ovat usein sidoksissa toisiinsa. Optiikka on kiinteä osa mm. sellaisia aloja kuten sähkötekniikka, psykologia ja lääketiede.
Henkilöä, joka tutkii optiikkaa sanotaan optiikan tutkijaksi. Tätä ei pidä sekoittaa optikkoon eli optometristiin, joka on näkemisen asiantuntija.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Valo- ja säteilyoppi Helsingin normaalilyseo. Viitattu 12.4.2008.
