Metsävaahtera

Wikipedia

Metsävaahtera
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya Kunta: Kasvit Plantae Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta Kaari: Siemenkasvit Magnoliophyta Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida Lahko: Sapindales Heimo: Vaahterakasvit Aceraceae Suku: Vaahterat Acer Laji: platanoides
Kaksiosainen nimi
Acer platanoides L.
Katso myös
Metsävaahtera Wikispeciesissä   Metsävaahtera Commonsissa

Metsävaahtera (Acer platanoides) eli vaahtera on vaahterakasveihin (Aceraceae) (tai saippuamarjakasveihin (Sapindaceae)) kuuluva puu.

Sisällysluettelo 1 Ulkonäkö 2 Levinneisyys 2.1 Levinneisyys Suomessa 3 Kasvupaikat 4 Lisääntyminen 5 Kasvu 6 Käyttö 7 Tuholaiset ja taudit 8 Lähteet 8.1 Viitteet

[muokkaa] Ulkonäkö

Vaahteran parhaita tuntomerkkejä ovat isot 3- tai 5-halkioiset lehdet. Vaahtera kasvaa 10–20 metriä korkeaksi. Latvus on leveän puolipallomainen. Nopeakasvuinen puu. Kukkii ennen lehtimistään keltaisin kukin. Liuskaiset lehdet värittyvät syksyllä kauniin keltaisiksi tai oranssinvärisiksi, joillakin jalostetuilla lajikkeilla jopa kauniin hehkuvan punaisiksi.

[muokkaa] Levinneisyys

Metsävaahtera on pääosin lehtimetsäalueen puulaji, jonka levinneisyysalue ulottuu lännessä Pyreneille, idässä Venäjän euroopanpuoleisiin osiin, pohjoisessa Keski-Skandinaviaan ja kaakossa Iraniin. Sitä kasvatetaan laajalti myös luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolella Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.^[1]

[muokkaa] Levinneisyys Suomessa

Metsävaahtera on luonnonvarainen puu Suomessa. Sen luontaisen levinneisyysalueen pohjoisraja kulkee linjalla Pori-Tampere-Korpilahti-Puumala-Värtsilä. Se on yleinen myös istutettuna piha- ja puistopuuna, ja sellaisena sen menestymisalueen raja on Pohjanlahden rannikolla Kemiä ja Torniota myöten. Sisämaassa viljelyn raja on paljon eteläisempi. Vaahteroiden viljelyn menestymisen edellytyksenä on siemenalkuperän kotimaisuus. Keskieurooppalaiset kannat eivät meillä selviä rannikkoa lukuun ottamatta.

Metsävaahtera lienee levinnyt Suomeen jo lämpimänä ja kuivana boreaalikautena, ja sitä lienee ollut nykyistä luonnonvaraista rajaa pohjoisempana lämpimänä ja kosteana atlanttisena kautena. Metsävaahteran levinneisyysalue supistui myöhemmin ilmaston viilenemisen ja puun käytön vuoksi. Pohjoisraja muotoutui 62:n leveyspiirin kohdalle. Vaahtera on viime vuosina yleistynyt Suomen luonnossa, mikä lienee seurausta ilmaston lämpenemisestä. Lehtipuiden yleistyminen rikastaa maaperää, ja lehtojen osuus Etelä-Suomen metsistä tulee kasvamaan hyvinkin runsaasti.

Todelliset vaahterametsiköt on Suomesta hävitetty pellonraivauksissa ja jäljellä on vain yksittäisiä puita ja puuryhmiä, Tästä huolimatta vaahtera on eräs tavallisimmista Suomen etelärannikon jaloista lehtipuista. Rehevöityneissä kaupunkimetsiköissä vaahtera on yleistynyt entisestään. Tämä rehevöityminen on seurausta muun muassa ihmisten lemmikkikoirien ulosteista, jotka pitkällä aikavälillä rikastuttavat maaperää. Tästä syystä monet alun perin kangasmetsät ovat muuttumassa reheviksi lehdoiksi kaupungeissa. Vaahtera leviää Etelä-Suomessa helposti luontoon puutarhoista, ja katupuiden siemenistä.

[muokkaa] Kasvupaikat

Menestyäkseen hyvin metsävaahtera vaatii ravinteikkaan ja mielellään kalkkipitoisen maan. Luontaisesti metsävaahtera kasvaa tuoreissa tai kuivahkoissa lehdoissa sekä tuoreissa ja runsasravinteisissa lehti- ja sekametsissä. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat lisäksi kiviset, jopa louhikkoiset kallionalukset ja puronvarsirinteet. Se pitää alueista, joilla on joki tai vesistö leudontamassa ilmaa. Se viihtyykin erityisesti meren läheisyydessä. Kylmillä savimailla metsävaahtera ei viihdy.

Metsävaahteraa pidetään yleisesti puolivarjoisen paikan puuna. Se sietää kohtuullisesti varjoa, joten sitä tapaa myös kuusimetsissä. Kuitenkaan tiheimmissä kuusikoissa se ei viihdy. Metsävaahtera ei siedä soistuvia seisovan veden alueita, mutta pitää kuitenkin kosteudesta. Se sietää melko paljon kuivuutta.

[muokkaa] Lisääntyminen

Vaahtera kukkii touko–kesäkuun vaihteessa lehtien puhkeamisen aikoihin. Metsävaahtera on yksikotinen, eli sama yksilö tuottaa sekä heteitä että emejä. Hede- ja emikukkien määrä vaihtelee vuosittain. Usein kukat ovat ainakin toiminnallisesti yksineuvoisia, sillä niissä joko heteet eivät muodosta siitepölyä tai emiö on surkastunut. Metsävaahtera on hyönteispölytteinen ja sitä pölyttävät muun muassa mehiläiset. Siemenet kypsyvät kesän lopulla ja itävät usein jo syksyllä. Metsävaahtera tuottaa runsaasti siemeniä jo nuorella iällä ja joka vuosi.

Siementen itävyys on hyvä ja ne säilyttävät itävyytensä 1–2 vuotta. Myös siemenen leviäminen on tehokasta. Se leviää kaukolevintänä jopa 5 km:n päähän. Metsävaahtera lisääntyy luontaisesti sekä siemenistä että kantovesoista. Kantovesat ovat kuitenkin usein lahovikaisia ja lyhytikäisiä. Metsävaahtera muodostaa myös tyvivesoja.

[muokkaa] Kasvu

Vaahtera aloittaa kukintansa aikaisin keväällä usein jo toukokuun lopussa ja lehdet puhkeavat samoihin aikoihin. Lehdet avautuvat ennen muita jalopuita. Lehdet säilyvät melko myöhään syksyllä puussa ja varisevat miltei samanaikaisesti. Siemenet kypsyvät kesäkuun lopulla ja varisevat sekä itävät syksyllä.

Metsävaahteran kasvu on nopeata ensimmäisinä vuosina ja taimissa voi olla jopa metrin mittaisia vuosikasvaimia. Taimet kasvavat 5–6 metrin korkuisiksi noin 15 vuodessa. Keski-iässä noin 40-vuotiaana kasvu hidastuu. Ensimmäisen sadan vuoden aikana voi paksuuskasvu olla 3 cm vuodessa. Vaahtera saavuttaa luonnon olosuhteissa noin 150 vuoden iän, mutta rakennetussa ympäristössä sen elinikä on lyhyempi. Poikkeuksellisesti se saattaa saavuttaa 400 vuoden iän.

[muokkaa] Käyttö

Metsävaahteran käyttö on erittäin monipuolista. Tasalaatuisuutensa, tasaisen vaaleutensa ja usein kiiltävän pintansa sekä ohutlustoisuutensa vuoksi se on haluttu erikoistarkoituksin. Metsävaahtera sopii tarkoituksiin, joissa tarvitaan lujuutta. Sitä käytetään mm. työkalujen ja niiden varsien, työkalupenkkien, höylän tukkien, kiväärin tukkien, kävelykeppien, piipunvarsien ja -koppien, reen jalasten, kitaran otelaudan sekä viulujen valmistukseen.

Yksinkertaisia vaahterahuonekaluja ovat keittiökaapit, penkit, pöydät ja tuolit. Vaahteraviilupäällysteisestä vanerista puristetut tuolien istuimet ovat tunnettuja kaikkialla. Vaahtera soveltuu erityisesti puuosiin, jotka vaativat kulutus-, puristus- ja iskukestävyyttä. Kokopuuta käytetään paitsi huonekaluteollisuudessa myös taidepuusepänteollisudessa.

Vaahteran mahlasta voidaan valmistaa vaahterasokeria ja -siirappia, jotka ovat hyvänmakuisia sisältämänsä omenahapon vuoksi. Varsinaisesti vaahterasokeria saadaan sokerivaahterasta (Acer saccharum), jonka mahla sisältää n. 5 % sokeria. Metsävaahteran mahlassa on vähemmän sokeria, mutta mahlaa siitä vuotaa paremmin eli sokeria saadaan puuta kohden suunnilleen yhtä paljon. Lehtiä voidaan käyttää erilaisiin askarteluihin, esimerkiksi kransseihin.

Metsävaahtera ei siedä tiesuolaa, joten se ei aina menesty katupuuna. Piha- ja puistopuuna se on kuitenkin yksi parhaista ja sopii istutettavaksi sekä yksittäin että ryhminä. Metsävaahteran juuret sijaitsevat pääosaltaan maan pintaosissa ja se saattaa tuhota läheisyydessään olevat puutarhakasvit, eikä sen välittömään läheisyyteen tule istuttaakaan muita kasveja. Se vaatii myös suuren tilan, jotta sen muoto pääsisi oikeuksiinsa ja juuristo saisi tarpeeksi kasvutilaa. Mahdolliset leikkaukset on tehtävä syksyllä.

Varsinkin nopeakasvuiset, nuoret taimet saattavat kärsiä kylmästä, jos ne istutetaan avoimelle paikalle. Täysikasvuisena metsävaahtera sen sijaan vaatii hyvin kukkiakseen paljon valoa.

Metsävaahterasta on jalostettu koristekasvikäyttöön monia lajikkeita. Lehdiltään purppuranpunaisilla lajikkeilla on oranssinen tai punainen syysväritys.

• 'Columnare'
• 'Crimson King' – orleansinvaahtera
• 'Dissectum' – liuskavaahtera
• 'Drummondii' – kirjovaahtera
• 'Emerald Queen'
• 'Faassen's Black'
• 'Globosum' – pallovaahtera
• 'Lorbergii'
• 'Reitenbachii – rusovaahtera
• 'Schwedleri' – verivaahtera
• 'Stollii' – stollinvaahtera

[muokkaa] Tuholaiset ja taudit

Metsävaahteralla esiintyy harvoin haitallisia kasvitauteja tai -tuholaisia. Se on myös erittäin kestävä erilaisia sienitauteja vastaan. Joitakin sieniä sillä kuitenkin kasvaa, mutta mikään niistä ei kykene tuhoamaan puuta nuorella iällä. Eläimistä jänis syö metsävaahteran pieniä taimia ja aiheuttaa joskus suuriakin tuhoja.

Kantasienistä metsävaahteraa vaivaavat muutamat sienilajit. Kääpäorakas (Climacodon septentrionalis) lienee niistä huomiotaherättävin. Se on kellanvalkea, yksivuotinen, laakean hyllymäisesti kasvava terävälakkinen orakas, joka voi peittää puun runkoa jopa metrin pituudelta. Sen haju on epämiellyttävä. Kääpäorakas esiintyy ainoastaan asutuksen välittömässä läheisyydessä eikä ole vaarallinen isännälleen. Vaahterankääpä (Oxypones populinus) on valkoinen, kerroksittain kasvava, tylppäreunainen, typäkkä ja monivuotinen kääpä. Sen hyvänä tuntomerkkinä on pienen valkoisen lakin päällä kasvava sammal. Kääpä on yleinen vanhoissa puistopuissa, mutta myös pienet, leikatut metsävaahterat ovat usein käävän infektoimia. Karvavyökääpä (Trametes hirsuta) kasvaa kuolleissa oksissa tai tyven korossa. Se on kuitenkin melko harvinainen. Vaahteran rungolla esiintyy toisinaan myös arinakääpä (Phellinus igniarius). Se on lähes musta, hiukan kiilamainen, ruskeapillinen ja monivuotinen. Se on kuitenkin melko harvinainen.

[muokkaa] Lähteet

• Gunnel Nyblom-Holmberg & Hannele Vainio: Otavan Puutarhakirja. Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava, 1983/1992. ISBN 951-1-11595-2.

[muokkaa] Viitteet