Lehtometsä
Wikipedia
| Suomen metsien kasvupaikkatyypit |
| lehtometsätyypit |
| kangasmetsätyypit |
| lehtomainen kangasmetsä |
| tuore kangasmetsä |
| kuivahko kangasmetsä |
| kuiva kangasmetsä |
| karukkokangasmetsä |
| Suomen suotyypit |
| suometsät: korpi, räme |
| avosuot: neva, letto |
| Suomen suoyhdistymätyypit |
| keidassuo |
| aapasuo |
| palsasuo |
Lehto on Suomen metsätyypeistä rehevin ja runsaslajisin sekä puuntuotoltaan suurin. Lehdot ovat kuuluneet tämän vuoksi metsäveroluokkaan I A. Suomen metsämaan pinta-alasta lehtoja on vain 1%.
Etelä-Suomessa tavallisin lehtotyyppi on käenkaali-oravanmarjatyyppi, Oxalis-Maianthenum-tyyppi (OMaT), joka muistuttaa lehtomaisten kangasmetsien käenkaali-mustikkatyyppiä.
Erona kuitenkin edelliseen on multamaannos ja edellistä rehevämpi kasvillisuus.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Jalopuulehdot
Harvinaisin lehtotyyppi Suomessa on jalopuulehto, niitä tavataan pääosin vain Etelä-Suomen rannikkoalueen niin sanotulla tammivyöhykkeellä, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Usein nämä vaateliaat lehdot muodostuvat kalkkiperäiselle maaperälle. Tavallisimmat jalopuulehdot ovat lehmus, ja pähkinäpensaslehdot, jotka ovat Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa yleisiä, mutta harvinaisempia pohjoisempana. Vain hieman harvinaisempia, ainoastaan lounais- ja etelärannikolla tavattavia jalopuulehtoja ovat tammi- ja vaahteralehdot. Näistä tammilehdot ovat kaikkein huomiota herättävimpiä. Tammi-ja vaahteralehtoja on Etelä-Suomessa Useita kymmeniä, esimerkiksi jo pelkästään Vantaan kaupungin alueella kasvaa kaksi tammistoa noin 10 km etäisyydellä toisistaan. Kaikkein harvinaisin lehtotyyppi on jalavalehto, joita on maassamme yhteensä vain noin 15 kappaletta. Jalavalehdoissa valtapuulaji on tavallisimmin vuorijalava, usein niiden seassa kasvaa myös metsälehmusta ja pähkinäpensasta. Kynäjalava valtaisia lehtoja on suomessa vain muutama, ja ne kasvavat usein samoilla paikoilla yhdessä vuorijalavien kanssa. Suurin osa jalavalehdoista painottuu Lounais-Suomeen. Eräs vuorijalavalehto löytyy Kuitenkin myös esimerkiksi Korpilahdelta, Jyväskylän eteläpuolelta. Varsinaisia saarnilehtoja kasvaa vain lounaissaaristossa ja erityisesti Ahvenanmaalla, vaikka muutamia saarnilehtoja kasvaa myös Lounais-Suomenkin metsissä.
Suomen jalopuulehdot on tarkoin tunnettuja ja suojeltuja alueita. Luontodirektiivien mukaan jos yhdellä hehtaarilla, yhtenäisellä alueella kasvaa yli 20 jaloa lehtipuuta, joiden rungon halkaisija on rinnan korkeudelta vähintään 7 senttimetriä tulisi suojella. Vastaavasti alueet joissa kasvaa vähintään 20 kpl yli 2m korkeita tai leveitä pähkinäpensaita, tulisi suojella. Suurin osa Suomen jalopuulehdoista on hävitetty peltojen ja kaskeamisen tieltä jo aikoja sitten. Nykyään myös liiallinen havupuiden suosiminen metsätaloudessa on uhka jaloille lehtipuille.
[muokkaa] Lehtojen pensaskerros
Lehtojen pensaskerroksessa tavallisia pensaita ovat terttuselja, pähkinäpensas, koiranheisi, tuomi ja vadelma. Keväällä lehdoissa kukkivat kelta-, sini- ja valkovuokot, kevätesikko, käenrieskat, imikkä ja kiurunkannukset isoina mattoina, ennen puiden lehteen tuloa. Kevätkukkijoista valkovuokko on ylivoimaisesti runsain laji. Kevätlinnunherne on puolestaan eräs vaativimmista kevätkukkijoista, jota tavataan vain lehdoissa. Jaloja lehtipuita kasvaa harvakseltaan myös muissakin lehtotyypeissä, kuin varsinaisissa jalopuulehdoissa, usein yksittäin tai muutaman puun ryhminä. tammea, pähkinäpensasta, lehmusta ja vaahteraa tapaa Etelä-Suomessa joskus jopa tuoreella kankaalla.
Lehdon erottaa rehevästä kangasmetsästä maaperän rakenne: lehdossa lehtijätteestä syntyy multaa, kangasmetsissä osaksi hajonnutta turvetta. Toista metsätyyppiä, kangasmetsää on metsätyyppioppin mukaan lehtomainen kangas, tuore kangas, kuivahko kangas, kuiva kangas ja karukkokangas.
Suomessa metsien luokittelu tyyppeihinsä perustuu siihen, että luokiteltavalla alueella on 75 %:n alalla tyypillisesti siihen kuuluvaa kasvillisuutta. Luokittelun tavoitteena on tunnistaa metsät niiden puuntuoton mukaisesti. Siksi siinä ei oteta huomioon maaperää sinänsä, vaan maaperästä kasvava kasvillisuus. Metsätyyppiopin kehitti Aimo Kaarlo Cajander, joka julkaisi asiasta tutkimuksen 1909.
[muokkaa] Humus
-
Pääartikkeli: Humus
Lehtomulta on runsasravinteista ja vain lievästi hapanta (pH 6-7). Lehtoja syntyy emäksisen tai niukasti happaman kivennäismaan päälle, tyypillisesti kalkkipitoisille alueille. Kunnon lehto syntyy vain paikalle, jossa on lisäksi riittävästi kosteutta ja suotuisa pienilmasto. Lehtomullan tekoon osallistuvat sienten ja mikrobien lisäksi monet makrohajottajat kuten lierot.[1]
[muokkaa] Laajuus
Nykyisin lehtoja on enää yksi prosentti Suomen metsistä.[2] Ihminen on maanviljelyn alusta asti raivannut hedelmällisiä lehtoja pelloiksi.[3]
Suomessa on ollut voimassa vuodesta 1989 lehtojensuojeluohjelma. Siinä on suojeltu 436 aluetta, joita suurin osa on Etelä-Suomessa.
[muokkaa] Lehtotyyppejä
- Saniaislehto
[muokkaa] Soistuminen
Lehtojen ja lehtomaisten kankaiden soistuessa syntyy lehtokorpia.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Tampere.fi
- ↑ Ympäristö.fi
- ↑ Routio, I ja M. Valta: Suomen lehdot. Otava 1990. ISBN 951-1-10870-0
