Meritursas
Wikipedia
| Meritursas | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||
| Octopus vulgaris Cuvier, 1797 |
||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||
 Meritursas Wikispeciesissä |
- Tämä artikkeli käsittelee eläintä. Taruolennosta katso Iku-Turso
Meritursas (Octopus vulgaris) on tursaisiin kuuluva mustekala.
Pussimainen ruumis on pehmeä ja suojaton, jonka keskellä on suuaukko. Suuaukon kitiinileuat muistuttavat nokkaa ja niitä ympäröi pyöreä huuli. Suun keskellä on riivinrautamainen raastinkieli eli radula. Vaippaontelo muodostuu kiduksia ympäröivästä lihaksikkaasta vaipasta. Tursaan hengitysvesi kulkeutuu vaippaonteloon ja sieltä kiduksiin. Tursaalla on kahdeksan suunnilleen saman mittaista lonkeroa, joissa on kaksi imukuppiriviä per lonkero. Pää liittyy välittömästi pussimaiseen ruumiiseen. Pään molemmilla sivuilla on silmät. Rustokuoppa suojaa tursaan aivoja. Selkärangattomaksi eläimeksi tursaalla on hyvin kehittynyt hermosto. Aivoissa on jopa 30 eri lohkoa, jotka säätelevät tursaan toimintoja. On todistettu, että meritursaskin voi oppia erottamaan esineitä ulkopinnan perusteella.
Ne ovat vuoden vanhoina 75 cm:n pituisia. Normaalisti meritursaan paino on n. 1–10 kg. Ennätyspainoinen 25 kg:n meritursas nostettiin vuonna 1851. Meritursas on suosittu herkku Japanissa, Italiassa, Espanjassa, Kreikkassa ja Tunisiassa.
Meritursaan puolustuskeino saalistajia vastaan on nopea värinvaihto ja sulautuminen ympäristöön. Vaihdoksen aiheuttavat kromatoforisolut, joita on aikuisella yksilöllä 1–2 miljoonaa eri puolilla ruumista. Keskushermosto säätelee niiden toimintaa. Tämän takia meritursasta on melkeinpä mahdoton havaita pohja-aineksen joukosta. Toinen puolustuskeino on muste, tumma melaniiniväri. Vaaran uhatessa tursas tyhjentää mustesäiliönsä vaippaonteloon ja työntää sen vesisuihkun mukana ulos, jolloin se leviää laajaksi pilveksi. Mustepilven turvin tursas pakenee.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ravinto
Meritursaat ovat petoja kuten muutkin pääjalkaiset. Ne käyttävät saalistukseen tarkinta aistiaan eli näköä. Tavallisesti tursas odottaa saalistaan liikkumattomana kolossa, kunnes rapu tai muu saaliseläin tulee näköpiiriin. Tursas lamauttaa saaliin limarauhasten erittämällä myrkyllä. Meritursas paloittelee saaliinsa radulallaan. Tursas syö myös erilaisia kotiloita, simpukoita, taskurapuja ja muita merenpohjasta löytyviä pikkueläimiä.
[muokkaa] Levinneisyys
Meritursas on levinnyt trooppisiin ja lauhkeisiin meriin. Meritursaita elää Atlantilla Englannin etelä- ja luoteisrannikolta aina Afrikan rannikolle, Välimerellä ja Karibianmerellä aina Connecticutin rannikolta Brasiliaan.
Eräänä syynä meritursaiden laajaan levinneisyyteen on pidetty niiden viettämää planktonelämää, jolloin ne helposti voivat kulkeutua pitkiäkin matkoja kauas synnyinseuduiltaan.
[muokkaa] Lisääntyminen
Meritursaat ovat yksineuvoisia. Koiraat ja naaraat tulevat sukukypsiksi eri aikoina. Koiras on jo n. 200-grammaisena sukukypsä, kun taas naaras saavuttaa sukukypsyyden vasta n. 2 kg:n painoisena. Meritursaiden lisääntymiskausi on yleensä maalis- ja lokakuun välisenä aikana.
Meritursaat siirtyvät syvistä vesistä parittelemaan rannan läheisyyteen. Koiras on helppo erottaa naaraasta ulkoisten tuntomerkkien perusteella, mutta koiraassa on toinenkin tunnistusta helpottava asia. Koiraan kolmas lonkero muuttuu sekundaariseksi paritteluelimeksi, jota kutsutaan heterocotyluseksi. Kosiessaan koiras esittelee toisen lonkeroparin alapuolella olevia tavallista suurempia imukuppeja. Parittelu tapahtuu siten, että koiraan heterocotylusen alapinnassa olevaa uurretta pitkin kulkeutuvat sen tuottamat spermatoforit eli siittiöitä sisältävät pakkaukset naaraan vaippaonteloon.
Naaras laskee 50 000–180 000 läpimitaltaan 3,5-millimetristä munaa, joita se vartioi 3,5–9 viikkoa. Poikasten kuoriuduttua naaras kuolee. Munasta kuoriuduttuaan poikaset lähtevät uimaan kohti valoa ja kulkeutuvat helposti virtojen mukana. 1–3 kuukauden kuluttua toukat vajoavat pohjaan ja etsivät mukavan kolon.
[muokkaa] Lähteet
- David Burnie: Matka eläinten maailmaan (alk. The Concise Animal Encyclopedia, WSOY, 2004, ISBN 951-0-29414-4)
- Friedhoff: Eläinten maailma 3, Otava, 1974, ISBN 951-1-01530-3
