Max Jakobson

Wikipedia

Max Jakobson (s. 30. syyskuuta 1923, Viipuri) on suomenjuutalainen diplomaatti ja ministeri, joka paljolti muovasi Suomen puolueettomuuspolitiikkaa 1960-luvulla.

Jakobson aloitti uransa lehtimiehenä mm. BBC:n palveluksessa. Hän toimi ulkoministeriössä 1953–1974, esimerkiksi Suomen YK-suurlähettiläänä ja Suomen Ruotsin-suurlähettiläänä. Diplomaattiuransa jälkeen Jakobson oli Elinkeinoelämän Valtuuskunnan toimitusjohtaja 1975–1984.

Hän oli erityisesti Urho Kekkosen suosiossa, jolle Jakobson oli yksi harvoista, joilta presidentti suvaitsi myös kriittisiä kantoja. Jakobson vaikutti yhä vahvasti vaikkei enää yhtä näkyvästi myös Mauno Koiviston ja Martti Ahtisaaren kausilla. Vuoden 1970 paikkeilla Kekkonen esikuntineen yritti junailla Jakobsonia YK:n pääsihteeriksi. Tämän hankkeen katsottiin kaatuneen etenkin Neuvostoliiton vastustukseen, mutta myöhemmin avatuista asiakirjoista on tullut ilmi, että myös Yhdysvalloilla oli muita suunnitelmia. Jakobson on myös sanonut, että hänen juutalaisuutensa olisi ollut syynä siihen, ettei häntä valittu. Toinen Kekkosen ja Jakobsonin hanke samoihin aikoihin, ETYK-kokouksen saaminen Suomeen, onnistui paremmin.

Kekkosen on katsottu alkaneen vierastaa Jakobsonin kriittisyyttä ja itsenäisyyttä, ja on myös väitetty, että jo YK:n pääsihteerihankkeen lopulla Kekkonen olisi toiminut Jakobsonia vastaan.

Kun niin sanottu presidenttipeli eli keskustelu Urho Kekkosen seuraajasta käynnistyi Kekkosen presidenttikauden viimeisinä vuosina, Ahti Karjalaista pidettiin yleisesti vahvimpana ehdokkaana. Jakobson asettui kuitenkin julkisesti vastustamaan Karjalaisen mahdollista ehdokkuutta, koska hän piti tätä ennen kaikkea Neuvostoliiton ehdokkaana Suomen presidentiksi. Jakobson epäili, ettei Karjalainen olisi kyllin tarmokkaasti pystynyt torjumaan Neuvostoliiton Suomelle esittämiä vaatimuksia, vaan Suomi olisi liukunut liiaksi Moskovan valtapiiriin.

Jakobsonin nimi oli esillä Kekkosen valtakauden jälkeen pidetyissä ensimmäisissä presidentinvaaleissa 1982 niin sanottuna mahdollisena mustana hevosena. Aarno Laitinen toi kirjassa Tamminiemen pesänjakajat ilmi erään mielenkiintoisen näkökohdan: Jakobssonin englantilaissyntyinen puoliso Marilyn olisi ollut ehdottomasti eräs parhaita tasavallan emäntäehdokkaita: hän on diplomaattiperheen lapsi, joka osaa monta eri kieltä ja on tottunut diplomaattikunnan kiemuroihin niin kauan kuin on niistä jotain ymmärtänyt. Samoin suurten juhlien emäntänä hän olisi ollut taidokas.

1990-luvulla Max Jakobson ajoi näkyvästi Suomen EU-jäsenyyttä ja 2000-luvulla NATO-jäsenyyttä.

Kirjallisesta tuotannosta on etenkin mainittava kolmiosainen muistelmasarja sekä lukuisat kolumnit ja artikkelit etenkin Helsingin Sanomissa ja International Herald Tribunessa.

Helsingin Sanomat julkaisi vuonna 2002 valikoituun kyselyyn perustuvan listan Suomen "suurimmista intellektuelleista". Jakobson sijoittui listalla toiseksi, ja oli artikkelin mukaan ainoa kärkikymmenikköön yltänyt oikeistolainen.

Sodassa Jakobson oli rintamalla jatkosodassa vuosina 1942–43 Karjalan kannaksella II divisioonan kenttätykistössä ja on sotilasarvoltaan yliluutnantti. Koulutukseltaan hän on ylioppilas.

[muokkaa] Kirjat

Diplomaattien talvisota (1955)
Kuumalla linjalla (1968)
Paasikivi Tukholmassa (1978)
Veteen piirretty viiva (1980)
38. kerros (1983)
Finland: Myth and Reality (1987)
Vallanvaihto (1992)
Finland in the New Europe (1998)
Väkivallan vuodet, 20. vuosisadan tilinpäätös (1999). (kuvaa vuosia 1899–1946)
Pelon ja toivon aika, 20. vuosisadan tilinpäätös (2001). (kuvaa vuosia 1947–1972)
Tilinpäätös, 20. vuosisadan tilinpäätös (2003). (kuvaa vuosia 1972-)
Tulevaisuus? (2005)