Majdanek
Wikipedia
Majdanek oli Puolassa sijainnut natsi-Saksan keskitysleiri.
Kun Operaatio Barbarossan aloittamisesta oli kulunut kuukausi Reicshfuhrer SS Heinrich Himmler käski käydessään Itä-Puolassa 21.7.1941 seudulle perustettavaksi 50 000 vangin keskitysleirin. Tämän seurauksena alueen johtaja, SS Brigadefuhrer Odilo Globocnik määräsi leirin rakennettavaksi Lublinin lähistölle, josta varattiin 270 hehtaarin syrjäinen alue. Rakennustyö alkoi syksyllä 1941 ja sen suorittivat puolalaiset juutalaiset ja neuvostoliittolaiset sotavangit.
Vuoden 1942 alussa leirin suunniteltua kapasiteettia suurennettiin mahduttamaan 250 000 vankia. Vuosina 1941-1944 leiriin rakennettiin 230 eli viidennes suunnitelluista rakennuksista mm. kaasukammiot ja krematorio, kaksinkertaiset piikkilanka-aidat, sähköaidat ja vartiotornit. Itärintaman vastoinkäymisten ja kuljetusongelmien vuoksi rakentaminen keskeytyi.
Hallinnollisesti Majdanek oli muiden keskitysleirien tavoin SS:n, ja erityisesti valtion turvallisuusviraston RSHA:n ja talous- ja hallintoviraston WVHA:n alaisena.
Leirin ensimmäinen komendantti oli SS Standartenfuhrer Karl Otto Koch, joka oli toiminut samanlaisissa tehtävissä Buchenwaldissa 1937-1941. Vuotta myöhemmin hänen tilalleen tuli Ravensbruckin leirin entinen komendantti Obersturmfuhrer Max Kögel. Seuraavat olivat SS Sturmbannfuhrer Hermann Florstedt ja SS obersturmfuhrer Martin Weiss. Leirin viimeinen komendantti oli Auschwitzista siirron saanut SS Obersturmbannfuhrer Arthur Liebenhenschel. Heidän alaisiaan SS-miehiä oli n. 1200. Naisia ja lapsia varten oli olemassa erillinen leiri Majdanekin yhteydessä. Sitä johti Ravensbruckistä tullut Oberaufseherin Else Erich.
Ensimmäiset vangit olivat neuvoliittolaisia sotavankeja, Buchenwaldista, Oranienburgista tai Auschwitzista siirrettyjä vankeja, ja Lublinin ja sen ympäristön juutalaisia. Sitten yhteistyöhaluttomia puolalaisia, juutalaisia Tšekkoslovakiasta, Ranskasta, Belgiasta, Hollannista, Kreikasta, Saksasta ja Unkarista. Valkovenäjältä ja Ukrainasta tuotiin einsatzgruppen-joukoilla kerättyjä naisia ja lapsia. Varsovan ja Bialystokin ghettojen asujaimiston rippeet vietiin Majdanekiin. Kaikkiaan leirillä oli vankeja yli 50 kansallisuudesta, eniten puolalaisia, sitten Puolan ja muiden maiden juutalaisia, venäläisiä, valkovenäläisiä ja ukrainalaisia.
Osa leirille tuoduista murhattiin heti hiilimonoksidilla tai Zyklon B-kaasulla tai ammuttiin. Vahvimmat säästettiin orjiksi. Marraskuun 3.1943 18 400 ihmistä ammuttiin Majdanekin krematorion läheiseen ojaan. On arvioitu, että Majdanekissä murhattiin 360 000 ihmistä nälkiinnyttämällä, kylmään, tappavaan työhön ja teloittamalla. Leiriltä pakeni onnistuneesti n. 250 vankia ja ehkä 300 onnistui pakenemaan siirrettäessä muille leireille.
Puna-armeija vapautti leirin 24. heinäkuuta 1944.
Leiriä yritettiin tuhota venäläisten lähestyessä. Yritys sammui omaan mahdottomuuteensa: suurin osa vangeista oli edelleen leirillä eikä edes vaate-ja hiusvarastoja onnistuttu tuhoamaan ennen antautumista. Kuusi alempaa vartijaa jäi kiinni ja teloitettiin oikopäätä venäläisten toimesta mutta leirin ylin johto pääsi pakoon.
Kirjallisuudessa on polemisoitu runsaasti leirinjohdon suunnitelmista kaiken tuhoamisesta ja vankien evakuoinnista tai tuhoamisesta ennen venäläisten saapumista. Yhteenvetona voi mainita, että noiden vahvasti todellisuuteen pohjautuvien arvioiden mukaan suunnitelman toteutus olisi vaatinut vähimmillään noin 24 päivää: vankeja oli noin neljäkymmentä tuhatta, ja uuneissa pystyttiin polttamaan vain kaksituhatta vuorokaudessa. Pois kuljettaminen rautateitse ei onnistuisi, koska kuljetusupseeri ilmoitti että maksimimäärä käytettävissä vaunuja olisi neljäkymmentä - hyvä jos niinkään monta, siis nelisen tuhatta vankia maksimissaan olisi viety näin pois. Marssitusta ei enemmistö vangeista olisi kestänyt ja uudeksi ongelmaksi olisivat tulleet marsseilla kuolleet - kun perusajatus oli kaiken salaaminen.
Samoin uunien ja kaasukammioiden räjäyttäminen ja raivauskoneilla tasoittaminen tunnistamattomiksi olisi vienyt neljä päivää ja varastojen tuhoaminen pari vuorokautta. Mutta aikaa oli lopulta vain kahdeksan päivää - eikä se riittänyt [1]
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Robert Fisk: Eversti hautaa itsensä
