Ludvig Filip
Wikipedia
Ludvig Filip (6. lokakuuta 1773 – 26. elokuuta 1850) oli viimeinen Ranskan kuningas 1830–1848. Hän oli Louis Philippe d'Orléansin (Philippe-Égalité) poika Bourbonien Orléansin sukuhaaraa ja Ludvig XIII:n jälkeläinen.
Louis-Philippe tuki Ranskan yhteiskunnan uudistamista vallankumouksen alussa ja hän otti osaa jakobiiniklubiin. Vuonna 1785 hän oli saanut perinnöllisen nimityksen 14. rakuunarykmentin everstiksi ja astui palvelukseen 1791 kun sota alkoi näyttää olevan edessä. Hovi suhtautui vihamielisesti Orléansin sukuhaaraan ja kun hänen isänsä äänesti kuningas Ludvig XVI:n teloituksen puolesta, Louis-Philippe neuvotteli itävaltalaisten kanssa marssista Pariisiin ja vuoden 1791 perustuslain palauttamisesta voimaan. Kansalliskokouksen maapetturiksi julistama Louis-Philippe pakeni itävaltalaisten leiriin tykistön julistauduttua tasavallan puolelle.
Louis-Philippe jätti Ranskan 19-vuotiaana, eikä astunut maahan 21 vuoteen. Hänen isänsä Philippe Duc d'Orléans piti puheen kansalliskokouksessa ja tuomitsi poikansa. Louis-Philippe joutui elämään piilossa sekä tasavaltalaisvallankumouksellisilta että légitimisti-emigranteilta Itävallan armeijassa ja Euroopan keskuksissa. Hän liittyi sisareensa Adélaïdeen Schaffhausenissa, mistä he matkustivat Zürichiin ja matkustivat ympäri Sveitsiä. Lokakuussa 1793 Louis-Philippe pääsi maantiedon, historian, matematiikan ja modernien kielten opettajaksi poikakouluun Reichenaussa 1400 frangin palkalla. Ludvig Filip lähti Reichenausta ja mutti Fribourgiin Baijeriin ja sieltä Skandinaviaan vuonna 1795. Hän oli yhden vuoden Muoniossa nimellä Müller. Hän oli paikallisen papin vieraana tämän pappilassa. Hän hurmasi kirkkoherran kauniin kälyn Beata Caisa Walbomin. Kun Filip lähti pohjolasta syntyi Beata Caisalle lapsi Erik oli todennäköisesti Ludvig Filipin aviotonpoika mutta tieto ei ole vahvistettu. Beata Caisa ja Erik asuivat Lapissa ja sittemmin Ruijassa vaatimatonta ja kovaa elämää. Muoniossa tarina Bourbonin prinssistä elää kuitenkin edelleen ja Ranskan aatelisverta uskotaan virtaavan myös lappilaisten suonissa.
Ludvig Filip lähti neljäksi vuodeksi Yhdysvaltoihin jossa hän asui Philadelphiassa, New York Cityssä ja Bostonissa. Hänen isänsä puolestaan teloitettiin giljotiinilla huolimatta tasavaltalaisuudestaan.
Vuonna 1809 hän nai Marie Amélie Thérèsen, molempain Sisilian Ferdinand I:n tyttären. Kun Napoleon viimein syöstiin vallasta ja Ranskan kuninkaaksi nousi hänen serkkunsa Ludvig XVIII, Louis-Philippe palasi Ranskaan. Hän asettui liberaalin opposition puolelle ja hänen suosionsa kasvoi Ludvig XVIII:n ja Kaarle X:n valtakausilla.
Vuonna 1830 heinäkuun vallankumous syöksi vallasta Kaarle X:n. Kaarle luopui kruunusta Henri d'Artoisin hyväksi, jota légitimisti-monarkistit pitivät laillisena Bourbonien kuninkaana. Edustajainhuone hylkäsi kuitenkin légitimistien vaatimukset Louis-Philippen kansansuosion vuoksi ja julisti Louis-Philippen uudeksi kuninkaaksi. Hän hänet kruunattiin ranskalaisten kuningas Ludvig Filipiksi hänen hylätessään légitimistien teorian kuninkuuden jumalallisesta oikeutuksesta. Hänen tyttärestään Louise-Marie Thérèse Charlotte Isabellesta tuli belgialaisten kuningas Leopold I vaimo ja ensimmäinen belgialaisten kuningatar.
Ludvig Filip hallitsi vaatimattomasti ja vältti ylimielisyyttä ja edeltäjiensä tuhlailevaa rahankäyttöä. Aluksi häntä rakastettiin kovin ja nimitettiin kansalaiskuninkaaksi ja porvarimonarkiksi, joka hänen tukensa tuli etenkin varakkaasta porvarillisesta keskiluokasta. Myöhemmin hänen hallintonsa nähtiin muuttuvan etenemässä määrin konservatiiviseksi ja monarkistiseksi. Työläisten olot huononivat ja vuoden 1847 talouskriisi sai kansan jälleen nousemaan kuningastaan vastaan.
Euroopan hulluna vuotena 24. helmikuuta 1848 Ludvig Filip luopui kruunusta nuoren pojanpoikansa hyväksi. Peloissaan edellisten hallitsijoiden kohtalosta hänen pakeni salassa Englantiin. Kansalliskokous päätti aluksi nimittää Ludvig Filipin pojanpojan kuninkaaksi, mutta yleisen mielipiteen painostamana se valitsi presidentiksi Louis Napoleon Bonaparten, joka myöhemmin teki vallankaappauksen ja julisti itsensä elinikäiseksi presidentiksi ja keisariksi.
Louis-Philippe asui perheineen kuolemaansa saakka Surreyssä ,Englannissa. Hänet haudattiin Ranskaan Dreuxiin. Myöhemmin 1870-luvulla Napoleon III:n kaatumisen jälkeen vallanperimyksestä kiistelivät légitimistit ja orléansistit Henri d'Artoisin "Henrik V" ja Philippe d'Orléansin "Ludvig Filip II" välillä.
