Koulu
Wikipedia
Koulu on paikka, jossa opetetaan ammattiin, harrastukseen tai yleissivistykseen liittyviä hyödyllisiä tietoja ja taitoja. Koulunkäynti perustuu Suomessa oppivelvollisuuteen, johon liittyy perustuslain takaama oikeus ilmaisen peruskoulutukseen ja jatkokoulutukseen varallisuuden estämättä.
Suomen koulujärjestelmä jakautuu peruskouluun (kaikille yhteinen), toiseen asteeseen (lukiot ja ammattikoulut) sekä korkea-asteeseen (yliopistot ja ammattikorkeakoulut). Näiden rinnalla toimii aikuis- ja täydennyskoulutusta antavia yksiköitä, joista osa on yksityisiä. Myös peruskoulun ja toisen asteen oppilaitoksen ylläpitäjä voi olla yksityinen, kuten Steiner-koulu.
Koulut voidaan toisaalta jakaa niiden tarkoituksen mukaan perustaitoja tarjoaviksi, yleissivistäviksi, ammatillisiksi, erikoissivistäviksi tai tieteellisiksi. Kouluksi kutsutaan myös esikoulua.
Suomen sana koulu tulee latinan ja ruotsin kautta kreikan sanasta skhole. Kreikan sana merkitsi vapaiden miesten vapaa-aikaa, joutenoloa, jota he käyttivät henkiseen ja ruumiilliseen itsensä kehittämiseen.
[muokkaa] Historia
Suomeen koulut tulivat kirkon mukana keskiajalla. Suomen ensimmäiset koulut olivat Turussa. Turun tuomiokirkon yhteydessä annettiin koulutusta tuleville papeille 1200-luvulla perustetussa katedraalikoulussa, minkä lisäksi kaupungissa oli dominikaanien ylläpitämä luostarikoulu. Ensimmäinen lukio (1630) ja yliopisto (1640) perustettiin myös Turkuun.
Kansanopetus oli 1800-luvun puoleen väliin kirkon hallinnassa. Periaatteessa kaikilla vanhemmilla oli velvollisuus opettaa lapsensa lukemaan ja tuntemaan kristinopin alkeet. Tätä valvottiin 1600-luvun lopulta alkaen kinkereillä, joilla papisto kuulusteli lasten ja aikuisten kristinopin tuntemista. Vanhempien työtä autettiin kuitenkin kirkon järjestämässä kiertokoulussa, jossa opettaja siirtyi opetuspaikasta toiseen useaan kertaan vuoden aikana. Kiertävä opettaja mahdollisti oppilaille alkeellisen opiskelumahdollisuuden, kun omalla kylällä tai paikkakunnalla ei ollut mahdollisuutta saada kansakouluopetusta.
Uno Cygnaeus tunnetaan Suomessa kansakoulun isänä. Hän jätti 1857 senaatille esityksen kansakoulusta ja hänen ehdotustensa mukaan 1866 annettiin kansakouluasetus. Asetuksessa säädettiin kunnan järjestämästä, kirkosta erillisestä kansakoululaitoksesta, joka perustui erityisesti sveitsiläisiin esikuviin. Kansakoulu oli nelivuotinen, ja sellaisen perustaminen oli kunnalle vapaaehtoista. Kirkollinen kiertokoulu elikin vielä vuosikymmeniä kansakoulun rinnalla. Vasta vuoden 1898 piirijakoasetus pakotti kunnat perustamaan kansakouluja kaikkiin alueensa asutuskeskuksiin. Kansakoulun käyminen tuli kuitenkin pakolliseksi vasta vuoden 1921 oppivelvollisuuslain myötä. Syrjäseuduille myönnettiin pitkät siirtymäajat. Lapin ja Raja-Karjalan kunnissa etäisimmät kylät saatiin kansakoulujärjestelmään vasta 1950-luvulla. Kaupungeissa yksityiset "valmistavat koulut" kilpailivat alkuopetuksessa kansakoulun kanssa keski- ja yläluokan lapsista aina 1940-luvulle saakka.
Kansakoulu piteni 1950-luvulla kuusivuotiseksi ja lopulta 1960-luvulla kahdeksanvuotiseksi, ja myös oppikoulujärjestelmää uusittiin. Samalla aloitettiin suunnittelutyö, jonka seurauksena Suomi siirtyi rinnakkaiskoulujärjestelmästä peruskoulujärjestelmään. Vanha keskikoulu yhdistettiin kansakoulun ylimpiin luokkiin peruskoulun yläasteeksi. Samalla aiemmin yksityiset tai valtiolliset oppikoulut pääsääntöisesti kunnallistettiin. Lukiot säilyivät ammattikoulutuksesta erillisenä koulumuotona.
