Kansainvaellusaika

Wikipedia

Kansainvaellusaika on arkeologinen ja historiallinen termi, jota käytetään sekä manner-Euroopassa että Pohjoismaissa. Manner-Euroopassa kansainvaellusaika ajoitetaan yleensä noin 380–470 jaa., pohjoismaissa 400–550 jaa.

Manner-Euroopan ja Välimeren alueen historiassa kansainvaellusaika tarkoittaa epämääräistä ajanjaksoa Rooman valtakunnan loppuvaiheilta keskiajan alkuun. Kansainvaellusajan alkuna on pidetty esimerkiksi hunnien hyökkäystä länteen vuonna 375 ja loppuna Länsi-Rooman viimeisen keisarin syrjäyttämistä vuonna 467. Joskus käytetään myös nimitystä "pimeät vuosisadat" (engl. the Dark Ages). Kansainvaellusaika vastaa ajallisesti ja sisällöltään jossakin määrin käsitettä myöhäisantiikki. Kansainvaellusaika on perinteisesti kuvattu barbarian, sivistymättömyyden ja sekasorron täyttämänä synkkänä kautena. Sotaisa ja rauhaton kyseinen aikakausi epäilemättä olikin. Nykyinen historiankirjoitus kuitenkin pitää tätä perinteistä kuvaa kansainvaellusajasta yksipuolisena ja turhan lohduttomana.

Kansainvaelluksilla tarkoitetaan sitä, että useat eri väestöryhmät ("kansat") lähtivät liikkeelle asuinsijoiltaan muuttaen eri alueiden väestöllisiä ja poliittisia olosuhteita. Liikehdinnässä oli mukana muun muassa germaaneja ja slaaveja sekä turkinsukuisia ja iraanisia kieliä puhuneita väestöjä. Väestöjen liikehdintä kohdistui Euraasian aroilta sekä Keski- ja Pohjois-Euroopasta kohti Rooman valtakuntaa, joka ei pystynyt enää puolustamaan rajojaan ja ylläpitämään keskushallintoa. Liikkuneet väestömassat eivät olleet kovin suuria: lähinnä kyse oli pienistä mutta iskukykyisistä sotajoukoista, jotka toisinaan kuljettivat myös naisia ja lapsia mukanaan.

Germaanien levittäytyminen Britteinsaarilla ja slaavien levittäytyminen Keski- ja Itä-Euroopassa jättivät pysyvän vaikutuksen.

[muokkaa] Rooman valtakunta ja kansainvaellukset

Usein kansainvaellusten käynnistäjäksi mainitaan hunnien hyökkäys Aasiasta Eurooppaan. Hunnit olivat yksi niistä monista aroseutujen paimentolaiskansoista, jotka ovat historian saatossa tunkeutuneet länteen. Paimentolaiskansat eivät milloinkaan edenneet pysyvästi Unkarin aroja lännemmäs, mutta ryöstöretkiä ne tekivät kauemmaksikin. Hunnien mahti hiipui kuningas Attilan kuoleman jälkeen. Toinen paimentolaiskansa, avaarit, perustivat 500-luvulla Unkarin tienoille valtakunnan, joka pysyi pystyssä pari sataa vuotta.

Hunnien hyökkäys ajoi 370-luvulla gootteja pakoon Rooman valtakunnan alueelle. Pakolaisgoottien ja roomalaisten välille syntyi pian aseellisia selkkauksia. Näyttää kuitenkin siltä, ettei goottipäälliköiden tarkoitus ollut kukistaa keisarikuntaa, vaan pikemminkin kaapata itselleen edullinen asema keisarikunnan poliittisessa ja sotilaallisessa hierarkiassa. Gootit siirtyivät lopulta Espanjaan (visigootit) ja Italiaan (ostrogootit).

Vuonna 406 joukko Keski-Euroopan germaaniheimoja tunkeutui Galliaan. Tästä tapahtumasta lähti liikkeelle Länsi-Rooman hajoamisprosessi, joka kesti noin 70 vuotta. Länsi-Rooman alueelle syntyi vähitellen joukko germaaniylimystön johtamia itsenäisiä kuningaskuntia. Germaanihallitsijat kääntyivät kristinuskoon (joko katolisessa tai areiolaisessa muodossa) ja yrittivät ylläpitää roomalaista kulttuuria ja yhteiskuntajärjestystä. Osa näistä uusista valtioista joutui 500-luvulla alistumaan Itä-Rooman valtaan. Voimakkain ja kestävin germaanivaltio oli frankkien valtakunta. Myös visigoottien valtakunta nykyisen Espanjan alueella oli merkittävä voimatekijä ennen kukistumistaan vuonna 711.

Viimeisin germaanien kansainvaellus oli langobardien siirtyminen Pohjois-Italiaan vuonna 568. Tämän jälkeenkin muun muassa slaavit vaelsivat Euroopassa, mutta varsinaisen kansainvaellusajan katsotaan päättyneen viimeistään 500-luvulla.

[muokkaa] Kansainvaellusaika Suomessa ja pohjoismaissa

Pohjoismaiden esihistoriassa kansainvaellusaika on rautakauden jakso, joka vallitsi noin vuosina 400 - 550 jaa. Myös Skandinavian asukkaita otti osaa kansainvaelluksiin liittyviin sotiin ja ryöstöretkiin, kuten roomalaista ja itäroomalaista kultaa sisältävät aarteet todistavat.

Suomessakin tunnetaan melko runsaasti kansainvaellusaikaan ajoittuvia arkeologisia löytöjä. Huomiota ovat herättäneet varsinkin Etelä-Pohjanmaan rikkaat hautalöydöt, joissa on jopa pieniä määriä kultaa. Polttohaudattujen vainajien jäänteet kätkettiin kiviröykkiöihin, usein aseiden ja korujen kera.

Etelä-Pohjanmaan paikallisten päälliköiden uskotaan välittäneen sisämaasta ja Lapista hankittuja turkiksia Keski-Ruotsiin, johon oli jo kansainvaellusajalla syntynyt jonkinlainen pieni kuningaskunta. Näihin kontakteihin viittaavat muun muassa eläinornamentein koristellut aseet ja korut, jotka edustavat ns. Salinin tyyliä I. Suomalaisen arkeologi Aarni Erä-Eskon tutkimus tästä koristetyylistä on uraauurtava.

Hautalöytöjä tunnetaan suurehko määrä myös Lounais-Suomesta. Itä- ja Pohjois-Suomessa ns. tuluskivet, joita lienee käytetty sekä tulentekoon että uskonnollisiin rituaaleihin, kertovat paikallisesta asutuksesta tai rannikoilta saapuneista eränkävijöistä.

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Erä-Esko, Aarni: Germanic Animal Art of Salin's Style I in Finland (1966)
• Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Keski- ja myöhäisrautakausi. Suomen historia 1 (1984)
• Pihlman, Sirkku: Kansainvaellus- ja varhaismerovinkiajan aseet Suomessa (1990)