Jukka Roos
Wikipedia
Jukka Antero Roos (s. 29. toukokuuta 1948, Perniö) on suomalainen poliitikko. Hän on toiminut Suomen sosialidemokraattisen puolueen kansanedustajana vuosina 1987–1999 ja vuosina 2004–2007. Roos on ollut mukana Perniön kunnanvaltuustossa vuosina 1981–1996 ja vuodesta 2000 lähtien. Kunnanhallituksessa hän on ollut vuosina 1981–1991. Sotilasarvoltaan Roos on ylimatruusi.
Tammikuussa 2007 kirjailija Sofi Oksanen kertoi TV2:n haastattelussa eduskunnan 2007 jättäneen Roosin käpälöineen ja kourineen häntä joulukuussa 2006 ravintola Bottalla. Oksanen oli kertomansa mukaan mennyt kansanedustajaksi tunnistamansa miehen seurueen pöytään ja tuntenut tämän tarttuneen takamukseensa. Oksanen oli siirtänyt käden pois ja hänen mukaansa mies oli huutanut hävyttömyyksiä. Oksanen kertoi lyöneensä miestä kasvoihin, jolloin lohikeitto oli valunut ulos tämän suusta. Tämän jälkeen mies oli hermostunut ja huutanut olevansa kansanedustaja. Oksanen oli myöhemmin selannut puolueen verkkosivustoa ja tunnistanut miehen Jukka Roosiksi, tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajaksi. Roos kielsi jyrkästi tapahtuneen ja kaksi muuta Roosin seurueessa ollutta kansanedustajaa kielsi nähneensä tapahtunutta, joskin he muistivat sanaharkkaa esiintyneen. Tapaus sai paljon julkisuutta jääden sana vasten sanaa -asteelle.[1][2]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Jaakko Hautamäki: Kirjailija syyttää kansanedustajaa kourimisesta 27.1.2007. Helsingin Sanomat. Viitattu 7.10.2007.
- ↑ Christina Kellberg: Svart skildrare i Stalins skugga DN.se. 22. huhtikuuta 2007. Tukholma: Dagens Näringsliv. Viitattu 6. helmikuuta 2008. (ruotsiksi)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Jukka Roos Edustajamatrikkeli. Helsinki: Eduskunta.