Hyrynsalmen–Kuusamon kenttärata
Wikipedia
| Perustiedot | |
| Reitti | Hyrynsalmi–Kuusamo |
| Rakennettu | 1942–1944 |
| Avattu | 1944 |
| Lakkautettu | 1944 |
| Purettu | kyllä |
| Museorautatieksi | ei |
| Ylläpitäjä | Saksan Lapin Armeija |
| Liikenne | |
| Operaattori(t) | Saksan Lapin Armeija |
| Tekniset tiedot | |
| Pituus | 178 km |
| Raiteiden lkm | 1 |
| Raideleveys | 750 mm |
| Sähköistys | ei |
| Liikenteenohjaus | |
| Miehitetyt asemat | tarpeen mukaan miehitetyt liikennepaikat |
Hyrynsalmen–Kuusamon kenttäradan rakennuttivat saksalaiset jatkosodan aikana vuosina 1942–1944 Kiestinki-Uhtua -suunnan rintaman huoltokuljetuksia varten. Rata oli kapearaiteinen, sen raideleveys oli 750 mm.
Rata kulki Hyrynsalmen, Suomussalmen, Taivalkosken ja Kuusamon kuntien kautta, ja Hyrynsalmi–Kuusamo-osuuden yhteispituus oli noin 178 kilometriä. Rata rakennettiin saksalaisen Todt-organisaation ja venäläisten sotavankien pakkotyönä, mistä kertovat yhä tänäkin päivänä radan linjauksen varrella näkyvät joukkohaudat. Tämän vuoksi kenttärata sai puhekielessä nimekseen Kuolemanrata. Myös saksalaisia poliittisia vankeja tiedetään olleen radan rakentajina. Sotavangeista pääosa oli neuvostoliittolaisia, runsaasti heitä oli mm. Donin Rostovista.
Rata alkoi Valtionrautateiden Hyrynsalmen asemalta, johon tuolloin keskeneräinen Taivalkosken-Ämmänsaaren rata päättyi. Myöhemmin rakennettu leveäraiteinen Hyrynsalmi–Taivalkoski-osuus seurasi kenttäradan pohjaa aina Korvuan asemalle saakka. Radan päätekohta oli lähellä Kuusamon nykyistä keskustaa. Saksalaiset suunnittelivat radan jatkamista 130 kilometrillä aina Kiestinkiin saakka. Suomen rautatiehallitus ja Saksan armeija sopivat radan jatkamisesta Kiestinkiin 21. tammikuuta 1943.[1]
Korvualta pohjoiseen linjaus kulki myöhempää Taivalkosken rataa idempänä reittiä Yli-Outujoki - Iijoki - Isokumpu - Harjajoki - Inkee eteläinen - Inkee pohjoinen - Käsmä - Penttilänvaara - Säkkinen - Kuusamo - Vanttaja.[1]
Saksalaiset räjäytivät saman vuoden alussa käyttöön otetun radan asemineen vetäytyessään syksyllä 1944.[1] Radan kalusto luovutettiin Neuvostoliitolle rauhansopimuksen mukaan Suomeen jääneenä saksalaisena omaisuutena. Saksalaisella perusteellisuudella tehdyn miinoituksen takia kiskotuksen purkaminen osoittautui niin hitaaksi, että saataviaan kiirehtineelle Neuvostoliitolle luovutettiin raskaampaa 30 kilon kiskomateriaalia noin 70 kilometrin matkalta sekä suoraan pystymetsästä tätä kiskotusmatkaa varten tehdyt kyllästämättömät ratapölkyt. Kenttäradan 15-kiloiset kiskot jäivät VR:n haltuun, ja ne myytiin suomalaisille teollisuusradoille Juankoskelle ja Riihimäelle. Aivan viimeiset kiskot myytiin liikenteen loputtua Riihimäeltä Konnunsuon vankilan radalle. Kiskotuksen erikoisuus oli kapearaiteisella rautatiellä harvinainen ruuvikiinnitys pölkkyihin.
Jotakin näistä kiskoista on tiettävästi vielä jäljellä: ratojen purkamisen jälkeen parhaista kiskoista tehtiin aitapylväitä teollisuusalueiden aitaamista varten. Purkutyössä mukana olleet paikalliset kuitenkin kätkivät muun muassa raidemateriaalia, mistä vuonna 1948 luettiin käräjillä tuomioita.
[muokkaa] Mitä radasta on jäljellä?
Kenttäradan linjaus on yhä suurelta osin nähtävissä. Linjaukseen ja räjäytettyyn rautatiesiltaan voi helpoimmin tutustua Sänkikankaan kylän koululta alkaen. Koulurakennus sijaitsee Kuusamosta noin viisi kilometriä Kajaanin suuntaan. Metalliromua ja vankien hautoja on jäljellä siellä täällä ratavarressa muun muassa Suomussalmen alueella Vääkiön ja Leinon läheisyydessä.[1]
