Kiestinki

Wikipedia

Kiestinki (ven. Кестеньга, Kestenga) on entinen kunta, nykyisin asutushallintoalue ja maaseututaajama Louhen piirissä Karjalan tasavallassa Venäjällä.

Sisällysluettelo

1 Kiestingin asutushallintoalue
2 Kiestingin maaseututaajama
3 Kiestingin kunta
- 3.1 Kiestingin kunnan kyliä
4 Historia
- 4.1 Jatkosota
5 Lähteet

[muokkaa] Kiestingin asutushallintoalue

Kiestingin asutushallintoalue sijaitsee Tuoppajärven pohjoispuolella Louhen piirin keskiosassa. Se rajoittuu lännessä Sohjanan kylähallintoalueeseen ja idässä Suurijärven kylähallintoalueeseen. Kiesingin asutushallintoalueen hallintokeskus on Kiestingin taajama. Lisäksi alueeseen kuuluu Kokkosalmen kylä Kiestingin länsipuolelta.

[muokkaa] Kiestingin maaseututaajama

Kiestingin taajama sijaitsee Tuoppajärven pohjoisrannalla Louhesta Pääjärvelle vievän maantien ja rautatien varrella noin 65 kilometriä Louhesta länteen. Vuonna 1987 Kiestingin taajamassa oli noin 2 700 asukasta.

Kiestinkiläisten elinkeinoja ovat kettu- ja minkkitarhaus, metsäteollisuus ja kalanjalostus. Paikkakunnalla järjestetään heinakuussa Pohjois-Karjalaisten juhlat (Viena on karjalankielisen väestön keskuudessa Pohjois-Karjala).

[muokkaa] Kiestingin kunta

Kiestingin entinen kunta sijaitsi Vienan Karjalan pohjoisosassa Kemin kihlakunnassa. Sen naapurikuntia olivat lännessä Oulanka, pohjoisessa Kouta, idässä Kieretti, kaakossa Vitsataipale ja etelässä Vaarakylä. Kiestingin kunna alue käsitti Tuoppajärven pohjoisrannikon ja Tiiksjärven ympäristön. Aikaisemmin myös Vaarakylän kunta Tuoppajärven etelärannalta kuului Kiestingin kuntaan.

Kiestingin kunta lakkautettiin 1920-luvulla ja yhdistettiin Oulangan kunnan kanssa Kiestingin piiriksi vuonna 1927.

[muokkaa] Kiestingin kunnan kyliä

Kiestinki, Jelettijärvi, Heinäjärvi, Kokkosalmi, Käpäli, Lohilahti, Sohjana (Sofporog), Sohjanansuu (Sofjanga) Kiisjoki, Vaarakylä (Happa), Suvi-Suurijärvi, Kananainen (Tungozero)

[muokkaa] Historia

Kiestingin kylä perustettiin jo 1550-luvulla. Nimensä kylä sai metsänkaatajien iskujen äänistä. Kiestinki onkin varsinaiskarjalaisten kansallinen keskus, joten Kiestingillä on nimikko-osakuntia Petroskoissa ja Oulussa. Suomessa on Kiestingistä kotoisin olevia sukuja. Paljon entisiä kiestinkiläisiä asuu myös Siperian Omskin alueella ja Kazakstanissa, jonne he joutuivat Stalinin vainovuosina.

[muokkaa] Jatkosota

Nikolaus von Falkenhorst ja Hjalmar Siilasvuo. Suomen armeijan kuva

Jatkosodassa suomalaiset valtasivat Kiestingin elokuussa 1941 ja rintamavastuun ottaneet saksalaiset joukot vetäytyivät sieltä vasta syyskuussa 1944. Kiestingistä muodostui Pohjois-Suomen päärintama hyökkäyksen alun edistyessä paremmin kuin muualla. Luovuttiin Uhtualla (nyk. Kalevala) etenemisestä ja myös sieltä vedettiin joukkoja Kiestinkiin sodan kuluessa. Sodan alkuvaiheissa saksalaiset joukot pyrkivät Kiestingistä kohti Louhea ja Murmannin rataa, maantietä pitkin ja kokivat kovaa vastustusta. Suomalainen ryhmä J eteni rautatielinjaa pitkin Kiestingistä kohti Louhea alkuun kohtaamatta vastusta. Suomalaiset etenevät melko lähelle Louhea, kun neuvostoliittolaisten vastarinta alkoi tiivistyä lisäjoukkojen myötä. Eteentyöntynyt suomalais-saksalainen tuhatlukuisen osasto kärsi huomattavia tappioita ns. Kiestingin motissa. Elokuussa 1941 motista lopulta vetäydyttiin ja rintamalinja asettui Kiestingin itäpuolelle. Talvella taistelutoiminta oli vähäisempää. Ensimmäinen rintamatalvi tuotti erityisesti saksalaisille suurta tuskaa. Kokonainen osasto saattoi palelluttaa jalkansa kasteltuaan ne vielä upottavilla soilla. Huhtikuussa neuvostojoukot hyökkäsivät pohjoisesta kiertäen usean divisioonan voimin pyrkimyksenään katkaista suomalaisten ja saksalaisten huoltotie Suomeen. Tässä vaiheessa rintaman molemmin puolin arvioitiin olevan lähes 100 tuhatta sotilasta. Suomalaiset siirtivät Kiestinkiin liikeneviä apujoukkoja muilta rintamilta. Venäläisten hyökkäys torjuttiin lähellä Kiestinkiä ja saarrostusta yrittänyt vihollinen ajettiin sille suuria tappioita tuottaen takaisin Jelettijärven kannaksien kautta itään. Osittain suurvaltapolitiikasta johtuen, mm. Yhdysvaltojen mielipiteiden vuoksi, Mannerheim luopui ajatuksesta katkaista Murmanskin rata.