Diskurssi
Wikipedia
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteet, mutta niihin ei viitata. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Diskurssi-ilmaisulla (ransk. discours, engl. discourse, ruots. diskurs) tarkoitettiin 1960-luvulle saakka lähinnä pohdiskelevaa erittelyä tai keskustelua, mielipiteiden vaihtoa. Sen jälkeen käsitteestä on tullut teoreettisesti latautunut, ja sen merkitys vaihtelee teoreettisesta viitekehyksestä riippuen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Käsitteen historiaa
Diskurssi-sana tulee ranskan sanasta discours, 'puhe', 'esitelmä', 'juttelu', 'jaarittelu', joka puolestaan on peräisin latinan sanasta discursus, 'ympäriinsä juokseminen'.
1960-luvulla diskurssit tulivat myös tieteeseen. Diskurssiteoreetikoista kenties tunnetuin, ranskalainen Michel Foucault määritteli käsitteen pyykittämällä rajaa strukturaaliseen kielitieteeseen. Foucault huomasi, että kielessä vaikuttaa joukko kielijärjestelmään (langue) tai yksittäisiin puhuntoihin (parole) palautumattomia sääntöjä, jotka ohjaavat merkitysten muotoumista. Foucault sijoittikin diskurssin käsitteen kielijärjestelmän ja yksittäisten puhuntojen väliin. Tutkimuksen painopistealueeksi muodostui sen selvittäminen, miten ja miksi puhunnat varioivat eri aikoina ja eri paikoissa.
Diskurssien tutkimus mahdollisti sekä lingvistiikkaa että yhteiskuntatieteitä hyödyntävän ja avartavan tutkimuksen. Diskurssianalyysia kehiteltiin alun perin epistemologian piirissä, mutta se levisi sittemmin tieteellisen tiedon kehitystä koskevasta tutkimuksesta ennen kaikkea yhteiskunnallisen tiedon ja vallan muotojen tarkastelemisen välineeksi.
[muokkaa] Määritelmiä
Foucault tarkoitti diskurssi-käsitteellä kunkin aikakauden kielessä ilmenevää ymmärrystä todellisuudesta. Foucault'n mukaan "diskurssit ovat käytäntöjä, jotka systemaattisesti muokkaavat puhuntansa kohteita".[1] Diskurssin sisäiset säännöt määrittävät, mitä jostakin aiheesta on mahdollista sanoa, miten siitä voidaan puhua. Diskurssit ovat tässä ajattelussa myös tieto-opillisia järjestelmiä, jotka sisältävät tietyt ontologiset uskomukset. Esimerkiksi länsimainen tiede tai jotkut oppijärjestelmät, kuten vaikkapa marxismi, voidaan nähdä omina diskursseinaan.
Diskurssit nähdään usein vangitsevina siten, että diskurssin omaksuneen on vaikea ajatella toisin. Diskursseihin liittyy vahvasti vallan aspekti, koska erilaiset yhteiskunnalliset diskurssit määrittelevät, mikä on totta, mistä asioista voi puhua, ja miten asioista puhutaan.
Yksinkertaistetusti diskurssilla voidaan tarkoittaa kiteytynyttä ajattelutapojen, käsitysten (kuten arvot, normit ja asenteet) ja olettamusten kokonaisuutta, jota pidetään yllä erilaisten sosiaalisten instituutioiden avulla.[2] Diskursseista käydään aina kamppailua. Tämän vuoksi esiin saattaa nousta erilaisia vastadiskursseja, vaihtoehtoisia ajattelutapoja. Ajan myötä vastadiskurssi voi yleistyä ja jopa muodostua yleiseksi valtadiskurssiksi.
Diskurssien tutkimusta kutsutaan diskurssianalyysiksi. Se sisältää kirjavan joukon tutkimuskäytäntöjä eikä muodosta mitään yhtenäistä metodista kokonaisuutta. Tavallisesti puhutaan kahdesta pääsuuntauksesta, anglosaksisesta ja ranskalaisesta.
[muokkaa] Esimerkkinä hedelmöityshoitolaki
Yksinkertaistettuna esimerkkinä diskurssianalyysista voidaan pitää pohdintaa siitä, millaisilla sanoilla kesällä 2006 valmistellusta hedelmöityshoitolaista puhuttiin. Lakia valmisteltaessa pohdittiin muiden muassa yksinäisten naisten oikeutusta hoitoon. Jos tutkitaan sanaa "yksinäinen nainen" diskurssianalyyttisesti, huomataan termin sisältävän muitakin merkityksiä kuin tarkoitettu ilmaus ilman parisuhdetta elävästä naisesta. Termi "yksinäinen" sisältää ajatukset myös sosiaalisesta ja henkisestä yksinolosta ja vaillinaisuudesta. Nämä merkitykset vaikuttavat omalta osaltaan käytävään keskusteluun, riippumatta siitä, onko keskustelija asian puolesta tai sitä vastaan. Termin sijaan on yleisessä keskustelussa tarjottu termiä "itsellinen nainen", jonka lisämerkitykset eivät ole yhtä negatiivisia kuin alkuperäisesti käytetyn termin. Uusi termi kuuluu asettelultaan siis vastadiskurssiin.
[muokkaa] Esimerkkinä Suomi-kuva
Suomessa diskurssianalyysia on sovellettu kansallisten suurmiesten, kuten J. V. Snellmanin ja Z. Topeliuksen Suomi-kuvien tutkimukseen. Diskurssianalyyttisesta näkökulmasta suurmiesten tekstit eivät muodosta mitään yhtenäistä kansallista ohjelmaa, vaan heidän teksteihinsä kirjoittautuu useita aikansa diskursseja ja vastadiskursseja. Ne ovat areenoita, joissa suomalaisuudesta käydään kamppailua. Suomalaisuuteen perinteisesti liitetyt ja kansallista itsetuntoa kohottavat merkityksetkuten "suomalaiset ovat työteliäitä" muodostavat vain osan suurmiesten Suomi-kuvista. Esimerkiksi Topeliuksen teksteissä suomalaiset ovat päinvastaista: laiskajaakkoja, jotka makaavat päivät pitkät uuninpankolla. Tutkimuksen motiivina oli laajentaa nykyisin käytössä olevaa Suomi-kuvastoa. Tämä antaa vapauden määritellä suomalaisuutta uudelleen tämän päivän tarpeisiin soveltuvalla tavalla, mutta silti perinteistä ammentaen.[3]
[muokkaa] Kritiikkiä
Diskurssianalyysia on sovellettu monin eri tavoin. Sen on toisinaan tullut merkitsemään mitä tahansa kielenkäytön alaan kuuluvaa tutkimusta, puhetta tai ylipäätään kielellistä esittämistä. Osa diskurssianalyytikoista on ajatellut käsitteen kantavan negatiivisia mielleyhtymiä ja siirtynyt tekemään tutkimustaan pimein lyhdyin. Diskurssien sijasta puhutaan esimerkiksi ajattelumalleista tai -tavoista, formaateista ja tulkintarepertuaareista.
Foucault-kriitikoiden mielestä Foucault ei tuottanut sellaista tarkoin määriteltyä käsitteistöä, jota voidaan soveltaa hedelmällisellä tavalla. Kritiikki kohdistuu Foucault'n ajattelun dynaamisuuteen. Hänen diskursseja koskevat käsitteensä ja teoriansa olivat jatkuvassa muutoksessa. Kriitikoiden mielestä tämä dynaamisuus johtaa voittamattomiin ristiriitoihin, jopa tarkoitukselliseen hämäryyteen. Foucault ironisoi itse ajatusta, jonka mukaan hän olisi halunnut vaihtuvilla käsityksillään naruttaa lukijoita kuin dekonstruktionistit, joille vaikeaselkoisuudesta on tullut monesti jopa kunnia-asia.
Epäilemättä Foucault'n teorioita ei voi soveltaa yhdellä ainoalla tavalla. Tutkijan on työstettävä niitä edelleen ja määriteltävä keskeinen, omaa tutkimuskohdettaan palveleva käsitteistö. Valmiin käsitepakin puuttumista ei kuitenkaan tarvitse nähdä esteeksi, vaan haasteeksi. Diskursseja tutkittaessa valmis metodipaketti voi palvella korkeintaan tyydyttävästi, sillä analyysissa painottuu kulloisenkin aineiston erityisyys, sen selvittäminen, miksi jotkut lausumat, pikemmin kuin jotkut toiset, saavat sijaa esiintyä.[4]
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Archaeology of Knowledge, Chapter 3
- ↑ "Lyhyt johdatus sanamagiaan"
- ↑ Kannisto, Päivi: Suolatut säkeet : Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. Painettu väitöskirja: Rantanen Päivi: Suolatut säkeet. SKS, Helsinki 1997. ISBN 951-717-947-2. Ellibs, Turku, 2007. 978-952-99867-3-6 (PDF). Kirja www:ssä
- ↑ Kannisto, Päivi: Suolatut säkeet : Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. Painettu väitöskirja: Rantanen Päivi: Suolatut säkeet. SKS, Helsinki 1997. ISBN 951-717-947-2. Ellibs, Turku, 2007. 978-952-99867-3-6 (PDF). Kirja www:ssä
[muokkaa] Lähteitä
- Fairclough, Norman: Language and Power. Longman, London, 1989.
- Fairclough, Norman: Discourse and Social Change. Polity Press, Cambridge, 1992.
- Foucault, Michel: Tiedon arkeologia. Suomentanut Tapani Kilpeläinen. 'Alkuteos L'archéologie du savoir vuodelta 1969. Vastapaino, Tampere, 2005.
- Jokinen, Arja & Juhila, Kirsi & Suoninen Eero: Diskurssianalyysin aakkoset. Vastapaino, Tampere, 1993.
- Jokinen, Arja & Juhila, Kirsi & Suoninen Eero: Diskurssianalyysi liikkeessä. Vastapaino, Tampere, 1999.
