Bernard Hopkins
Wikipedia
| Bernard Hopkins | |
| Tiedot | |
|---|---|
| Oikea nimi | Bernard Hopkins |
| Lempinimi | The Executioner |
| Painoluokka | keskisarja |
| Maa | Yhdysvallat |
| Syntymäaika | 15. tammikuuta 1965 |
| Syntymäpaikka | Philadelphia, Pennsylvania |
| Kätisyys | oikeakätinen |
| Ammattilaistilastot | |
| Ottelut | 54 |
| Voitot | 48 |
| Tyrmäysvoitot | 32 |
| Tappiot | 4 |
| Ratkaisemattomat | 1 |
Bernard Hopkins (s. 15. tammikuuta 1965) on yhdysvaltalainen nyrkkeilijä ja pitkäaikainen kiistaton ammattilaisten maailmanmestari keskisarjassa.
Hopkins vietti nuoruutensa Philadelphian levottomilla alueilla ja joutui 17-vuotiaana neljäksi vuodeksi vankilaan aseellisesta ryöstöstä. Vankilassa hän ryhtyi nyrkkeilemään ja voitti amatöörinä Yhdysvaltain vankien keskisarjan mestaruuden.
Ammattilaiseksi Hopkins ryhtyi vuonna 1988 ja hävisi heti ensimmäisen paidattoman ottelunsa Clinton Mitchelliä vastaan. Seuraavat 22 ammattilaisotteluaan hän kuitenkin voitti. 4. joulukuuta 1992 hän voitti Wayne Powellia vastaan käydyssä ottelussa avoimen USBA:n keskisarjan mestaruuden ja puolusti titteliään voitolla Gilbert Baptistia vastaan. Seuraavassa ottelussaan, 22. toukokuuta 1993 hän kohtasi Roy Jones Jr:n ottelussa avoimesta IBF-liiton maailmanmestaruudesta, mutta hävisi 12 erää kestäneen kamppailun kaikin tuomariäänin, vaikka todellisuudessa ottelu olikin huomattavasti tasaisempi miltä se pisteiden valossa näytti. Hän puolusti USBA-titteliään vielä Roy Ritchietä, Wendall Hallia ja Lupe Aquinoa vastaan, kunnes pääsi 17. joulukuuta 1994 iskemään uudelleen jälleen avoimeksi jääneestä IBF:n maailmanmestaruudesta. Ottelussa Segundo Mercadoa vastaan Hopkins kävi kaksi kertaa lattiassa, mutta lopputuomio oli ratkaisematon. 29. huhtikuuta seuraavana vuonna käydyn uusintaottelun hän voitti teknisellä tyrmäyksellä seitsemännessä erässä.
Hopkins puolusti titteliään Steve Frankia, Joe Lipseytä, William Bo Jamesia, John David Jacksonia, Glen Johnsonia, Andrew Councilia ja Simon Brownia vastaan, kuten myös kahdesti Robert Allenia vastaan ensimmäisen kohtaamisen jouduttua mitätöidyksi ja keskeytetyksi, kun tuomari vahingossa työnsi Hopkinsin kehän ulkopuolelle, minkä seurauksena hän loukkaantui, sekä kahdesti Antwun Echolsia vastaan ja kerran Syd Vanderpoolia vastaan. 14. huhtikuuta 2001 hän kohtasi WBC-liiton mestarin Keith Holmesin ja voitti tämän tuomariäänin 3-0, minkä johdosta sai nimiinsä myös WBC-liiton tittelin, ja heti seuraavassa ottelussaan otti nimiinsä lisäksi myös WBA-liiton mestaruuden voitettuaan 12. erässä teknisellä tyrmäyksellä Félix Trinidadin. Hopkinsin menestyksekäs mestaruuksien puolustamisen sarja jatkui voitoilla Carl Danielsista, Morrade Hakkarista, William Joppysta ja Robert Allenista, ja 18. syyskuuta 2004 hän kohtasi ja yhdeksännessä erässä tyrmäsi WBO-liiton mestarin Oscar de la Hoyan ja otti haltuunsa viimeisenkin häneltä puuttuneen suurliiton tittelin. Hän puolusti kiistatonta mestaruuttaan Howard Eastmania vastaan, mikä nosti hänet tarunhohtoiseen 20 mestaruuden puolustajien joukkoon. Seuraavassa ottelussaan hän kuitenkin menetti mestaruutensa Jermain Taylorille äärimmäisen tasaisessa ja suuria vastalauseita herättäneessä 12-eräisessä ottelussa. Miesten uusintakohtaamisessa 3. joulukuuta 2005 Taylor vei voiton kaikin tuomariäänin.
Hopkins otteli vielä kesäkuussa 2006 Antonio Tarveria vastaan IBO- ja NBA-liittojen raskaan keskisarjan mestaruudesta ja voitti tittelin nimiinsä kaikin tuomariäänin. Oma merkityksensä ottelulla oli myös sikäli että Tarver oli aikoinaan voittanut kahdesti Roy Jonesin, jolle Hopkins oli aikoinaan mestaruusottelussa hävinnyt.
Hopkins piti vuoden verran ottelutaukoa, kunnes palasi kehään heinäkuussa 2007. Hän voitti tuolloin pistein Winky Wrightin. Ottelussa ei ollut panoksena titteleitä ja painoraja oli epävirallinen 170 paunaa.
