AnotherMUD
Wikipedia
AnotherMUD, tai usein leikkisästi "AnotherMUD(tm)", on fantasiatyylinen, vahvasti hack and slashiin suuntautunut DikuMUD, tekstipohjainen monen käyttäjän verkkopeli. Vaikkakaan se ei ole yksi parhaiten suunnitelluista tai viimeistellyimmistä MUDeista, sen ominaisuudet ja rento ilmapiiri ovat joka tapauksessa aikojen kuluessa tuoneet sille ystäviä Pohjoismaista ja Yhdysvalloista sekä esimerkiksi Puolasta. Parhaat päivänsä 1990-luvun puolivälissä nähnyt peli on kuitenkin vuonna 2007 hiljainen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Pelin ominaisuudet
AnotherMUDissa pelaajille on tarjolla neljä perushahmoluokkaa, alkuperäisestä DikuMUDista tunnetut maagi (mage), pappi (cleric), soturi (warrior) sekä varas (thief). Näillä pelataan ensimmäiset 50 tasoa, ja tämän jälkeen hahmon on mahdollista erikoistua johonkin alaluokkaan ja pelata toiset 50 tasoa siinä. Jokaisella perushahmoluokalla on neljä alaluokkaa. Esimerkiksi maagin alaluokat ovat alkemisti (alchemist), arkkivelho (archwizard), illusionisti (illusionist) sekä manaaja (necromancer).
AnotherMUDin ominaisuuksista ehkä merkittävin on mahdollisuus pelata useammalla hahmolla samanaikaisesti (eng. multicharing, multiplaying). Useimmissa MUDeissa tällainen on sääntöjen puolesta kiellettyä, vaikkakin teknisesti yleensä mahdollista. AnotherMUDissa pelaajat saavat käyttää kolmea hahmoa, ja hyvin harva pelaakin vain yhdellä, soolona.
AnotherMUD on todennäköisesti yksi ensimmäisiä MUDeja, jotka ryhtyivät käyttämään merkkipohjaista karttaa (niin sanottu wilderness) pelin eri alueiden (areas, zones) välillä liikkumista varten. Pelissä on sekä yleisiä Diku-alueita (stock areas), kuten Dwarven Kingdom ja Keep of Mahn-Tor, että itse peliä varten tehtyjä alueita. Kaikkien näiden alueiden laatu vaihtelee käytännössä dramaattisesti. Pelimaailma on myös suhteellisen pieni (jos ei wildernessiä lueta mukaan), käsittäen noin 5 000 huonetta.
AnotherMUDille tyypillistä on DikuMUDille ominaisten, niin kutsuttujen spesiaaliproseduurien (special procedures, spec procs) runsas käyttö. Nämä ovat rutiineja, joita liitetään yleensä Dikujen ei-pelaaja-hahmoihin eli mobeihin, jotta niistä saataisiin mielenkiintoisempia ja taisteluvastustajina haastavampia.
Muita AnotherMUDiin liitettäviä ominaisuuksia ovat muun muassa optionaalinen mahdollisuus tappaa toisia pelaajahahmoja (player killing, PK) sekä huutokauppajärjestelmä pelaajahahmojen varusteille ja muille pelin esineille.
[muokkaa] Historiaa
MUDin perustivat Århusin yliopistossa Tanskassa opiskelleet Lars Pedersen ("Flagg") sekä Michael Toft ("Luft") vuonna 1993.[1] Peliä pyöritettiin sen jälkeen muun muassa Yhdysvalloissa, Suomessa sekä Ruotsissa. Vuodesta 2003/2004 peli on ollut käytännössä suurimman osan ajasta alhaalla.
[muokkaa] Lähteet
- Pelaajan käsikirja vuodelta 1995: osat 1, 2, 3, 4, 5 (englanniksi)
- AnotherMud is Back! (Yet again), joulukuu 1994
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Virallinen sivu (englanniksi)
- Muuta AnotherMUD-materiaalia (englanniksi)