Amerikansuomalaiset
Wikipedia
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Amerikansuomalaiset ovat yhdysvaltalaisia, joilla on suomalaiset sukujuuret. Usein käsite rajataan tarkoittamaan vain niitä, jotka tiedostavat suomalaiset sukujuurensa. Yhdysvaltain väestönlaskennan mukaan vuonna 2000 Yhdysvalloissa asui 623 559 itseään etnisesti suomalaisena pitävää henkilöä. Merkittävä suomalaisyhteisö on Floridassa Lake Worthin seudulla, jossa asuu noin 30 000 amerikansuomalaista. [1] Myös Minnesotassa, Michiganissa ja Wisconsinissa asuu runsaasti suomalaisten jälkeläisiä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Amerikansiirtolaisuuden historiaa ja taustaa
Ensimmäiset amerikansuomalaiset asuivat jo 1600-luvulla Ruotsin siirtokunnassa Uudessa Ruotsissa Delawarejoen varrella. He olivat lähtöisin Keski-Ruotsin suomalaismetsistä ja osin Suomesta. Vähitellen he sulautuivat muihin kansallisuuksiin. Myöhemmin 1830- ja 1840-luvulla pieni suomalaissiirtolaisten siirtyi joukko Venäjälle kuuluvaan Alaskaan Sitkan seuduille.
Laaja siirtolaisuus alkoi 1860-luvulla, jolloin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan muutti paljon ihmisiä erityisesti Pohjanmaalta. Ensimmäiset tämän "toisen vaiheen" siirtolaisista olivat Suomesta Pohjois-Norjaan muuttaneita ja siellä kaivoksissa työskennelleitä. Samanaikaisesti kun Pohjois-Norjan kaivokset alkoivat ehtyä, niin Yhdysvaltojen sisällissodan vuoksi Pohjois-Michiganin Kuparisaaren kaivoksissa vallitsi työvoimapula, ja Pohjois-Norjassa liikkui amerikkalaisia värväreitä.
Siirtolaistulva jatkui 1900-luvun puoliväliin saakka.
Työttömyys, sosiaaliset ongelmat ja seikkailuhenki olivat syitä Amerikkaan lähtöön 1800-luvun lopulla. Myös venäläistämispolitiikka, muun muassa Venäjän armeijan asevelvollisuuden pakoilu, oli monilla syynä. Yhdysvalloissa oli tarjolla runsaasti työtä, ja tavallisesti ajateltiin, että olot siellä olivat vapaammat kuin kotimaassa.
Suomesta lähti vuosina 1870–1929 noin 389 000 siirtolaista Amerikkaan. Vuosina 1870–1914 siirtolaisista 52 prosenttia lähti Vaasan läänistä ja kolmannes Etelä-Pohjanmaalta.
Siirtolaisten lukutaitokoe, joka tuli voimaan vuonna 1917, ei muodostanut suomalaisille ongelmaa, koska lukutaito oli maassa yleinen. Vuonna 1921 säädettiin ensimmäinen siirtolaisten maahanmuuttolaki, jossa siirtolaisia hyväksyttiin Yhdysvaltoihin kiintiöittäin lähtömaiden mukaan. Näin rajoittamattoman siirtolaisuuden aika oli käytännöllisesti katsottuna ohi. Yhdysvaltoihin suuntautuva siirtolaisuus Suomesta väheni, mutta Kanadan siirtolaisuus jatkui.
Aikoinaan siirtolaisuus oli kollektiivista. Suomalaiset muuttivat asumaan yhteisille seuduille, tavallisesti Yhdysvaltojen pohjoisosiin. Oma väki huolehti maahan tulleiden kotouttamisesta. Myös Yhdysvaltoihin perustettiin muutamia utopistisia ihanneyhteisöjä. Työväenliikkeen osuustoiminta-aate synnytti Kaliforniaan osuusfarmin, joka perustettiin vuonna 1912 ja Georgiaan osuusfarmin vuonna 1921. Sotien aikana amerikansuomalaiset auttoivat merkittävästi entistä kotimaataan yksityisesti sekä erityisten järjestöjen välityksellä.
[muokkaa] Suomalaisten suosimat alueet
Merkittävä suomalaiskeskittymä on Michiganin yläniemekkeellä. Copper Islandilla (Kuparisaari) sijaitsevaa Hancockia voi kutsua suomalaisten pääkaupungiksi, sillä siellä on toiminut suomenkielinen, alkujaan pappeja kouluttanut Suomi Opisto, nykyiseltä nimeltään Finlandia University. Suomalaissiirtolaisten perinteiden tallentaja Finnish American Heritage Center toimii niin ikään Hancockissa.
Hancockin lähistöllä on lukuisia suomalaiskyliä, mm. Nisula, Toivola ja Tapiola.
Michiganin yläniemekkeen suomalaissiirtolaisilla oli hyvät suhteet alkuperäisväestöön ojibway-intiaaneihin, josta osoituksena monet seka-avioliitot. Seka-avioliittojen jälkeläiset ovat usein vaalineet enemmän intiaani- kuin suomalaisjuuriaan, ja yläniemekkeellä monilla ojibway-heimon jäsenillä on suomalainen sukunimi. On kuitenkin hyvä huomioida, ojibwien kannalta suomalaiset eivät poikenneet muista siirtolaisryhmistä. Ojibwayt ovat lukumäärältään USA:n toiseksi suurin intiaaniheimo, johin on sulautunut pienempiä heimoja. Ojibwien kannalta suomalaiset olivat yksi monista vähemmistöistä heidän asuma-alueillaan. Toisilla alueilla ojibwayt ovat solmineet runsaasti avioliittoja ranskalaisperäisten siirtolaisten kanssa.
[muokkaa] Paluumuuttajat
Useimmat Amerikkaan muuttajat olivat suunnitelleet viipyvänsä maassa muutamia vuosia ja sitten palaavansa synnyinmaahan. Kuitenkin vain joka neljäs tai viides palasi pysyvästi Suomeen.
Eräs takaisinmuuttajaryhmä oli Yhdysvalloista Neuvostoliittoon 1920–30 -luvulla palanneet. Heitä arvioidaan olleen noin 5 000–12 000. Heidän motiivinsa olivat aatteellisia, ja Neuvostoliiton poliittinen johto tuki "paluumuuttoa". Joidenkin amerikansuomalaisten keskuudessa syntyi 1930-luvun alussa "Karjalan kuume". Sen aikana amerikansuomalaiset perustivat 1920- ja 1930-luvulla Neuvostoliittoon useita suomalaiskommuuneja. Kommuuni Kylväjä perustettiin vuonna 1922 Rostovin lähelle Valko-Venäjälle. Itä-Karjalassa sijaitsivat muun muassa kolhoosi Säde Aunuksessa, Hiilisuu Petroskoin lähellä ja Vonganperä Uhtualla. Monien lähtijöiden osaksi koituivat kuitenkin Stalinin puhdistukset 1930-luvun lopulla.
[muokkaa] Amerikansuomalaisuus tänään
Suomalaiset eivät ole suuri tai kovinkaan näkyvä etninen ryhmä Yhdysvaltojen muiden siirtolaisten ja etnisten ryhmien joukossa. Monet aikoinaan aktiiviset suomalaisalueet, kuten esimerkiksi Finntown Brooklynin Sunset Parkin alueella New Yorkissa ovat väestön vanhetessa lakanneet olemasta.
Yhdysvaltain suurin suomalaisyhteisö – suurin Skandinavian ulkopuolella – sijaitsee Lake Worthissa, Floridassa, Miamin pohjoispuolella.
Toisin kuin entisaikojen kollektiiviset siirtolaiset, nykyajan amerikansuomalaiset asuvat usein etäällä toisistaan. Yhdysvaltoihin muutetaan opiskelemaan, töihin tai naimisiin, mutta parantuneista liikenne- ja viestintäyhteyksistä ja tavallisesti hyvästä kielitaidostaan huolimatta uussiirtolaisten suurena ongelmana on sopeutuminen uuteen kotimaahan. Jotkut amerikansuomalaiset ovat halunneet säilyttää myös entisen kotimaansa kansalaisuuden muun muassa paremman sosiaaliturvan takia.
Amerikansuomalaisia lehtiä ovat
- Amerikan Uutiset, Florida
- Vapaa Sana, Toronto (julkaisee myös Canadan Sanomia)
- Raivaaja
Lisäksi amerikansuomalaiset pitävät yhteyttä toisiinsa ja harjoittavat äidinkieltään erilaisten chat-foorumien avulla.
[muokkaa] Kieli
-
Pääartikkeli: Finglish
Suomalaisten sukujuurten lisäksi amerikansuomalaisia yhdistää finglish tai fingelska, jota myös amerikansuomeksi kutsutaan. Se on amerikansuomalaisten keskinäiseen käyttöön syntynyt suomen kielen muoto, jossa on runsaasti englannin kielestä otettuja lainasanoja (esimerkiksi haussi 'talo', kaara 'auto'). Sen perustana on siirtolaisten pääjoukon puhuma 1800-luvun lopun suomalainen kansankieli. Siksi siinä on runsaasti suomen länsimurteille tyypillistä ruotsalaisperäistä sanastoa (hantuuki 'pyyheliina') tai omia uudissanoja, joiden vastinetta ei Suomesta tuodussa kotikielessä vielä ollut olemassa (ilmapiika 'lentoemäntä').
Yleensä viimeistään siirtolaisten kolmas polvi unohtaa alkuperäisen kotimaan kielen, ja nykyään englanti on lähes kaikilla amerikansuomalaislla vahvempi kieli. Suomensukuisten amerikkalaisnuorten kielitaitoa ja kulttuurintuntemusta ylläpidetään Salolammen leirikeskuksessa Pohjois-Minnesotassa. Perinteinen Amerikan finglish tai fingelska on siis kuolemassa sukupuuttoon, mutta vastaavantapaisia voimakkaasti englanninvaikutteisia suomen kielen muotoja voi, ainakin pienemmissä piireissä, syntyä vastakin. Amerikansuomen on todettu säilyvän pisimpään tiiviissä yhteisöissä, kuten suomalaisalueiden seurakunnissa.
[muokkaa] Yhteydet "vanhaan maahan"
Amerikansuomalaisten keskuudessa on tapana sanoa, että kolmas polvi haluaa muistaa sen, minkä toinen unohti. Kiinnostusta vanhempien kotimaahan eli "vanhaan maahan" ja suomalaiseen kulttuuriin on siis myös jälkipolvilla. Vuosittain järjestettävät FinnFest-juhlat, joita järjestetään USA:n lisäksi myös Kanadassa ja Australiassa, ovat osoitus tästä kiinnostuksesta.
Heinäkuussa 2006 FinnFest USA järjestettiin viisipäiväisenä tapahtumasarjana Nasellessa Washingtonissa ja Astoriassa Oregonissa. Tapahtumassa oli muun muassa kokouksia, luentoja, taide- ja muita näyttelyitä, performansseja, näytelmiä, elokuva- ja tanssiesityksiä, liikuntatapahtumia, konsertteja ja keskustelutilaisuuksia. Kesällä 2007 Finnfest USA pidettiin Ashtabulassa, Ohiossa.
[muokkaa] Tunnettuja amerikkalaisia, joilla on suomalaisia sukujuuria
[muokkaa] Näyttelijöitä
[muokkaa] Kirjailijoita
[muokkaa] Muusikkoja
- Jorma Kaukonen
- Arthur Kylander
- Jaco Pastorius[2]
- Hiski Salomaa
- T-Bone Slim
- Viola Turpeinen
- David Uosikkinen
[muokkaa] Arkkitehteja
[muokkaa] Kuvataiteilijoita
- Selim Töyrä
- Eric Aho
- Eino (Eino Romppainen)
- Joyce Koskenmaki
- Tom of Finland (Touko Laaksonen)
[muokkaa] Poliitikkoja
[muokkaa] Urheilijoita
- Dwight Helminen, jääkiekkoilija, New York Rangers
- Jay Häkkinen, ampumahiihtäjä
- Jonni Myyrä, olympiavoittaja, liikemies
- Pete Rademacher, olympiavoittaja, ammattinyrkkeilijä, liikemies
- Ville Ritola, olympiavoittaja, kirvesmies
- Armas Taipale, olympiavoittaja, liikemies
[muokkaa] Muita
- Sheldon Brown, polkupyöräalan asiantuntija (1944 - 2008)
- Jaakko Hintikka, filosofi
- David Lynch, elokuvaohjaaja
- Mike Markkula, sijoittaja
- Bonita Pietila yksi Simpsonit-sarjan luojista, tuottaja, roolittaja
- Benjamin Rubinstein, psykoanalyytikko
- Oskari Tokoi, suomalainen työväenliikkeen poliitikko ja sisällissodan punaisen hallituksen ministeri, myöhemmin maanpaossa USA:ssa
- Lauri Törni, suomalainen ammattisotilas, tunnetaan myös nimellä Larry Thorne.
- Aileen Wuornos, sarjamurhaaja
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Finnish American Lives, a documentary film exploring traditional Finnish-American culture (free download)
- Siirtolaisuusinstituutti
- Siirtolaisuuden lähtöalueet Suomesta Amerikkaan
- American Laws Regulating Immigration and Asylum (englanniksi)
- Satumaata etsimässä, suomalaiset utopiayhteisöt
- Teuvo Peltoniemi, Suomalaiset ihannesiirtokunnat
- Suuri Amerikan-siirtolaisuus 1870–1930
- FinnFest on amerikansuomalaisten kulttuurijuhla (englanniksi)