Aino Kallas

Wikipedia

**Aino Kallas**
Syntynyt:	9. marraskuuta 1956 (78 vuotta) Viipurin maalaiskunta
Kansallisuus:	Suomi

Aino Kallas (o.s. Krohn) (2. elokuuta 1878 Viipurin maalaiskunta – 9. marraskuuta 1956 Helsinki) oli suomalainen kirjailija. Kallaksen tuotantoon kuuluu runoja, novelleja, romaaneja ja näytelmiä.

[muokkaa] Elämä

Aino Kallas syntyi suomalaiseen älymystöön kuuluvaan Krohnin perheeseen. Hänen isänsä oli Julius Krohn, joka käytti myös kirjailijanimeä Suonio. Kallaksen äiti oli Suomalaisen Tyttökoulun johtaja Maria Wilhelmina Lindroos.

Jo nuorena Aino kirjoitti runoja ja novelleja, jotka kuvasivat romanttista rakkautta. Hän julkaisi kolme kokoelmaa, Lauluja ja balladeja, Kuloa ja kevättä ja Kirsti. Vaikka varhaisteokset ovat myöhempien teosten rinnalla aloittelijan harjoituksia, niistä voi löytää eräitä yhteisiä piirteitä tulevien teosten kanssa, kuten proosan lyhytmuotoisuus ja naisen valitseminen päähenkilöksi.

Kallas avioitui 1900 virolaisen kansanrunouden tutkijan ja diplomaatin, tohtori Oskar Phillip Kallaksen, kanssa. Heille syntyi viisi lasta: Virve, Laine, Sulev, vauvana kuollut Lembit, ja Hillar. Perhe asui aluksi Pietarissa mutta muutti vuonna 1904 Viroon ja asettui asumaan Tarttoon. Aino Kallas kiinnostui heti uuden kotimaansa elämästä ja historiasta ja liittyi kulttuuripoliittiseen yhdistykseen nimeltä Noor-Eesti, joka kamppaili Viron itsenäisyyden puolesta.

Pian tämän jälkeen Kallas alkoi käsitellä virolaisia aiheita novelleissaan, joiden kärki oli suunnattu sortoa vastaan. Hän saavutti ensimmäisen taiteellisen menestyksensä novellikokoelmilla Meren takaa, osat 1 ja 2, vuosilta 1904–1905. Tässä kokoelmassa kuten myös novellissaan Ants Raudjalg Kallas kuvaa ajan yhteiskunnallisia oloja Virossa ja virolaisten tukalaa asemaa milloin saksalaisten moisionomistajien, milloin venäläisten viranomaisten painostuksessa, realistisen tarkasti ja tosipohjaisesti.

Novellikokoelma Lähtevien laivojen kaupunki sai vaikutteita symbolismista. Se merkitsi käännekohtaa Kallaksen tuotannossa ja siirtymistä yhteiskunnallisista aiheista yleisempiin, myyttisiin aiheisiin. Tämä kirjallinen murroskausi kuvastaa myös myrskyjä kirjailijan omassa elämässä, joista ehkä vaikuttavin oli rakkaussuhde Eino Leinoon vuosina 1916–1919. Rakkaus Leinoon oli Aino Kallaksen taiteen suuri liikkeellepaneva taustaelämys. Suhteen aikana ja sen jälkeen syntyneisiin symbolistisiin ja impressionistisiin teoksiin kuuluvat muun muassa Seitsemän: Titanic-novelleja ja Katinka Rabe, jossa Kallas kuvaa sukunsa menneisyyttä. Kaiken kaikkiaan Kallas julkaisi kymmenen novellikokoelmaa, joihin sisältyy useita suomalaisen novellistiikan kauneimpia saavutuksia.

1920-luvulla Oskar Kallas oli Viron suurlähettiläänä Lontoossa, josta tuli Aino Kallaksen kotikaupunki yli kahdentoista vuoden ajaksi. Tästä ajasta kertoo Löytöretkillä Lontoossa. Lontoon vaativan seuraelämän vastapainoksi löytyi Hiidenmaan rannikolta perheen kesäpaikaksi aurinkoinen saari, joka tarjosi Aino Kallakselle innoittavan työympäristön. Näinä voimakkaan luomisvuosina hän kehitti omaperäisen arkaaisen tyylin, jota hän käytti vanhojen hiidenmaalaisten ja liivinmaalaisten aiheiden pohjalta luomissa teoksissaan Barbara von Tisenhusen, Reigin pappi ja Sudenmorsian. Nuo hänen parhaina teoksinaan pidetyt balladityyliset romaanit kuvaavat intohimoista, sovinnaisuuksista piittaamatonta rakkautta, joka tuo onnen ja täyttymyksen, mutta johtaa kuolemaan.

Myöhempinä vuosinaan Kallas kirjoitti näytelmiä, kuten Mare ja hänen poikansa ja Bathsheba Saarenmaalla, joista Tauno Pylkkänen sävelsi oopperat. Natsien valloitettua Viron Kallakset joutuivat maanpakoon Ruotsiin. Oskar Kallas kuoli Tukholmassa. Tukholman vuosinaan 1944–1953 Aino Kallas julkaisi kuusi osaa päiväkirjojaan ja muistelmiaan. Hän muutti vakituisesti takaisin Suomeen 1953, missä kuoli 1956.

Otavan arkistosta löytyi talvella 2007 lähes sata Aino Kallaksen kirjettä Anna-Maria Tallgrenille. Ne julkaistiin Silja Vuorikurun toimittamana keväällä 2008 nimellä Elämisen taiteesta. Vuorikuru teki parhaillaan väitöskirjaa Kallaksesta, ja hän kokosi lisää aineistoa eri puolilta, mutta löysi vielä julkaisemattoman ja kadonneeksi luullun Batseba-käsikirjoituksen Viron kirjallisuusmuseosta.

[muokkaa] Nimikkoseura

Syksyllä 2006 perustettu Aino Kallas Seura vaalii kirjailijan muistoa.

[muokkaa] Valikoidut teokset

Lauluja ja ballaadeja, 1897 (nimellä Aino Suonio)
Kuloa ja kevättä, 1899 (nimellä Aino Suonio)
Kirsti, 1902
Meren takaa 1., 1904
Meren takaa 2., 1905
Ants Raudjalg, 1907
Lähtevien laivojen kaupunki, 1913
Seitsemän: Titanic-novelleja, 1914
Suljettu puutarha,1915
Musta raita, 1919
Katinka rabe, 1920
Barbara von Tisenhusen, 1923
Reigin pappi, 1926
Langatonta sähköä, pieniä kirjeitä Lontoosta, 1928
Sudenmorsian, 1928 novelleja, 1928
Pyhän joen kosto, 1930
Bathseba Saarenmaalla, 1932
Mare ja hänen poikansa, 1935
Talonpojan kunnia, 1936
Valitut teokset 1–3, 1938
Kuoleman joutsen 1942
Kuun silta, 1943
Löytöretkillä Lontoossa, 1944
Polttoroviolla, 1945
Kanssavaeltajia ja ohikulkijoita 1–3, 1945–1947
Seitsemän neitsyttä, 1948
Virvatulia, 1949
Rakkauden vangit, 1951
Päiväkirja vuosilta 1897–1906, 1952
Päiväkirja vuosilta 1907–1915, 1953
Päiväkirja vuosilta 1916–1921, 1954
Valitut teokset, 1954
Päiväkirja vuosilta 1922–1926, 1955
Päiväkirja vuosilta 1927–1931, 1956
Vaeltava vieraskirja vuosilta 1946–1956, 1957
Elämäni päiväkirjat 1–2, 1978
Elämisen taiteesta. Aino Kallaksen ja Anna-Maria Tallgrenin kirjeenvaihtoa, toim. Silja Vuorikuru, Otava, 2008

[muokkaa] Lähteet

Aino Kallas (1878-1956) Viitattu 11.5.2007. (englanniksi)
Laitinen, Kai: Aino Kallas 1897–1921: Tutkimus hänen tuotantonsa päälinjoista ja taustasta. Otava, 1995.
Laitinen, Kai: Aino Kallaksen mestarivuodet: Tutkimus hänen tuotantonsa päälinjoista ja taustasta 1922-1956. Otava, 1995.