Veteen piirretty viiva (elokuva)

Wikipedia

Veteen piirretty viiva
The Thin Red Line
Ohjaaja	Terrence Malick
Käsikirjoittaja	Terrence Malick James Jonesin romaanin pohjalta
Tuottaja	Robert Michael Geisler Grant Hill John Roberdeau
Säveltäjä	Hans Zimmer
Kuvaaja	John Toll
Leikkaaja	Leslie Jones
Pääosat	Sean Penn Adrien Brody John Cusack James Caviezel Ben Chaplin George Clooney Woody Harrelson Nick Nolte John C. Reilly John Travolta Elias Koteas John Savage Miranda Otto Jared Leto Tim Blake Nelson Nick Stahl
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö	20th Century Fox Phoenix Pictures Geisler-Roberdeau Pioneer Films
Ensi-ilta	25. joulukuuta 1998 28. helmikuuta 1999 5. maaliskuuta 1999
Kesto	170 minuuttia
Kieli	englanti, japani
Ikäraja	Suomessa K-15
Budjetti	52 miljoonaa $
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Veteen piirretty viiva (engl. The Thin Red Line, 1998) on psykologinen sotaelokuva, jonka tapahtumat sijoittuvat Guadalcanalin taisteluun toisen maailmansodan aikana. Se perustuu James Jonesin kirjaan Ohut punainen viiva, josta on tehty elokuvaversio samalla nimellä jo vuonna 1964.

Veteen piirretty viiva merkitsi ohjaaja Terrence Malickin paluuta elokuvan pariin 20 vuoden tauon jälkeen. Hänen edellinen ohjauksensa ja käsikirjoituksensa oli Onnellisten aika vuodelta 1978. Malickia pidetään outona nerona ja poikkeuksellisena henkilönä amerikkalaisessa elokuvamaailmassa.^[1]

Kun Malick vihdoin palasi elokuvantekijäksi, suuri osa Hollywoodin tähtikaartista halusi mukaan hänen seuraavaan projektiinsa. Malick aloitti James Jonesin kirjan muokkaamisen käsikirjoitukseksi vuonna 1989, ja valtaisa kuvausprojekti käynnistyi Australiassa kahdeksan vuotta myöhemmin. Ennen kuin elokuva oli valmis, Malick oli eronnut vaimostaan ja katkaissut välit pitkäaikaisiin tuottajaystäviinsä.^[2] Veteen piirretty viiva sai maailmanensi-iltansa joulupäivänä 1998. Se hävisi suosiossa toiselle samana vuonna ilmestyneelle sotaelokuvalle Pelastakaa sotamies Ryan ja floppasi Yhdysvaltojen elokuvateattereissa. Veteen piirretty viiva menestyi kuitenkin hyvin Yhdysvaltojen ulkopuolella, ja maailmanlaajuinen levikki nosti tuoton yli sen budjetin.^[3]

Sisällysluettelo 1 Elokuvan nimi 2 Guadalcanalin taistelu 3 Juoni 3.1 Alku 3.2 Taistelu kukkulasta 210 3.3 Loma 3.4 Taistelu joella 3.5 Loppu 4 Tuotanto 4.1 Kirja 4.2 Malick 4.3 Tuotannon käynnistyminen 4.4 Roolijako 4.5 Tärkeimmät roolit 4.6 Ohjaajan ja tuottajien välinen riita 4.7 Kuvaukset 4.8 Jälkituotanto 5 Vastaanotto 5.1 Kriitikkojen mielipiteet 5.2 Palkinnot 5.2.1 Voitot 5.2.2 Ehdokkuudet 6 Virheet 6.1 Todelliset virheet 6.2 Väärät huomiot 7 Lähteet 7.1 Viitteet 8 Aiheesta muualla 8.1 Esittelyfilmejä

[muokkaa] Elokuvan nimi

Englanniksi elokuvan nimi on sama kuin Jonesin kirjalla: The Thin Red Line. Nimi (sananmukaisesti suom. ohut punainen viiva) viittaa alun perin Krimin sodassa vuonna 1854 käytyyn taisteluun, jossa brittien 93. jalkaväkirykmentti kukisti venäläisen husaariyksikön kahdella yhteislaukauksella. Punaisia uniformuja käyttäneet britit, punatakit, asettuivat leveään, mutta ohueen linjaan käskynään pitää asemat tai kuolla. Ensimmäinen rivi ampui yhteislaukauksen, kun venäläiset olivat vielä vähän kauempana, mutta toisen rivin yhteislaukaus ammuttiin vasta venäläisten ehdittyä alle 50 metrin päähän. Venäläiset menettivät noin 200 miestä eli puolet yksiköstään, mutta britit, jotka eivät olleet hievahtaneetkaan paikaltaan, selvisivät ilman tappioita.

Vuoden 1854 taistelun aikalaiskuvauksissa käytettiin termiä thin red streak. Kirjallisuudessa käsitettä käytti muodossa thin red line ensimmäisenä William Howard Russell, teoksen The British Expedition to the Crimea vuoden 1877 laitoksessa:^[4]

»The ground flew beneath their horses feet; gathering speed at every stride, they dashed on towards that thin red line tipped with steel.^[5]»

Rudyard Kipling kirjoitti brittisotilaiden kunniaksi runon "Tommy", joka sisältää kohdan:

»Ovat huokeita asetakit, jotka untanne vartioi,
mutta vielä huokeammin niitä ivata, pilkata voi.
Jos sotilasparka juopuu, on ilonne melkoinen.
Ihan toista on marssilla olla kera täyden pakkauksen.
Sillä pirun Tommy, helkkarin Tommy, sinun onko selvänä pää?
Mutta "ohut punainen urhojen linja", kun rummut jyräjää,
kun rummut jyräjää, pojat, kun rummut jyräjää.
Niin, "ohut punainen urhojen linja" kun rummut jyräjää.^[6]»

Alkuteksti kuuluu näin:

»"Then it's Tommy this, an' Tommy that, an' Tommy, 'ow's yer soul?
But it's "Thin red line of 'eroes" when the drums begin to roll."^[7]»

Ohuesta punaisesta viivasta tuli käsite Brittiläisessä imperiumissa. Jones antaa kirjansa ensimmäisellä sivulla nimelle myös toisen ja kirjan sanoman kannalta suurimman merkityksen: hän kirjoittaa, että vanhan keskilännen sananparren mukaan "vain ohut punainen viiva erottaa terveet mielettömistä".

Kirjan suomentaja Oiva Oksanen säilytti kirjan nimen sisältävän viittauksen sellaisenaan, kuten myös vuonna 1964 tehdyn ensimmäisen elokuvaversion Ohut punainen viiva suomentaja. Terrence Malickin ohjaaman elokuvan suomenkielinen nimi Veteen piirretty viiva ei vastaa alkuperäistä käsitettä.

[muokkaa] Guadalcanalin taistelu

Pääartikkeli: Guadalcanalin taistelu

Guadalcanal ja sitä ympäröivät saaret kuuluvat itäisiin Salomonsaariin Tyynellä valtamerellä. Guadalcanalin taistelu käytiin 7. elokuuta 1942 – 7. helmikuuta 1943 toisessa maailmansodassa yhdysvaltalaisten ja japanilaisten välillä. Taistelua käytiin maalla, merellä ja ilmassa, ja se pitkittyi japanilaisten kyetessä vahvistamaan asemiaan jatkuvasti.

Taisteluun osallistui 60 000 amerikkalaista ja 36 000 japanilaista maajoukkojen sotilasta, useita sota- ja kuljetuslaivoja ja satoja lentokoneita.^[8] Kummatkin puolet menettivät yli 600 lentokonetta ja noin 30 alusta. Maataisteluissa amerikkalaisia kaatui yli 1 500 ja japanilaisia noin 25 000. Meri- ja ilmataistelut vaativat myös uhrinsa.^[9] Taistelu merkitsi käännekohtaa sodassa. Japanilaiset kärsivät suuremmat tappiot eivätkä pystyneet korvaamaan menetyksiään yhtä helposti kuin amerikkalaiset, jotka saivat saaresta lisäksi lentotukikohdan pommikoneilleen.

James Jones palveli Yhdysvaltain armeijan 25. jalkaväkidivisioonassa, joka muodostettiin juuri ennen sotaa Havaijilla ja sai Guadalcanalin taistelusta lempinimensä "Tropic Lighting". Jones haavoittui taistelussa ja kirjoitti myöhemmin kolme kirjaa, jotka liittyivät löyhästi hänen kokemuksiinsa Havaijilta, Guadalcanalilta sekä sotasairaalasta. Tunnetuin näistä on Täältä ikuisuuteen.

[muokkaa] Juoni

Kirjan hengen mukaisesti elokuvassakaan taisteleminen ja sotiminen ei ole sankarillista, vaan pakonomaista, paniikinsekaista, säälimätöntä ja julmaa toimintaa, jota ohjaavat eläimelliset vaistot. Joutohetkinään ja jopa kiivaan toiminnan keskellä sotilaat joutuvat kohtaamaan omat tekonsa, joille he yrittävät etsiä syitä ja oikeutusta sisimmästään. He pohtivat omien tekojensa, heille tapahtuneiden asioiden ja toisten ihmisten merkitystä. Unenomaisten ja sanattomien muistikuvien kautta he käyvät läpi myös aiemman siviilielämän tapahtumia. Elokuva on pasifistinen, mutta perinteisestä poikkeavalla tavalla, sillä se pyrkii keskittymään sodan kauhujen kuvaamisen sijasta ihmisessä itsessään tapahtuvaan muutokseen.^[10]

Sotaelokuvalle tyypillisesti naisia on mukana vain vähän. Sotamies Wittin (Jim Caviezel) tunteman alkuasukasnaisen lisäksi elokuvassa esiintyy hänen äitinsä, jota Witt muistelee. Vaimo seuraa myös sotamies Belliä (Ben Chaplin) hänen muistoissaan ja ajatuksissaan.

Terrence Malickin elokuvien luontosuhteessa on yhteyksiä Henry David Thoreaun ja Walt Whitmanin perinteeseen.^[11] Veteen piirretyssä viivassa luonto ja luonnonmukainen elämä muodostaa vastakohdan teknologiselle sodankäynnille. Useissa kohtauksissa ja kuvissa luonto pyrkii jatkamaan normaalia kiertokulkuaan sodasta huolimatta. Tuhoamiseen keskittyvät sotilaat ovat kaukana kotoaan. He eivät kuulu saaren maisemaan ja tutkiskelevat ympäristöään pelokkaan uteliaasti. Tämä näkyy selvästi kohtauksessa, jossa C-komppanian sotilaat marssivat jonossa ja odottavat hermostuneina taistelukosketusta. Vastaan kävelevä alkuasukas ohittaa heidät arkipäiväisesti eikä kiinnitä heihin mitään huomiota. Yksittäiset luontokappaleet joutuvat reagoimaan sotaan: käärme hätistelee kahta amerikkalaissotilasta keskellä taistelua, ja normaalisti päivällä nukkuvat lepakot heräävät seuraamaan sotilaiden ahdinkoa.

[muokkaa] Alku

Veteen piirretty viiva alkaa luontoelokuvalle tyypillisellä kohtauksella, jonka alussa krokotiili ryömii rantapenkalta tummavetiseen lampeen ja sukeltaa vihreän siitepölykerroksen peittämän pinnan alle. Kuvan symbolinen arvo piilee siinä, että krokotiili on syvyyspsykologi Ernst Aepplin mukaan vertauskuva ihmisen sisimmässä vaikuttaville kielteisille voimille ja "ahdistavalle, pahalle elämänasenteelle kollektiivisen tiedostamattoman syvyydessä".^[12] Yksi elokuvan teemoista on ihmisen ja luonnon sisäinen taistelu, mikä ilmenee symboleiden käytössä ja dialogissa, jota henkilöt käyvät sekä sisäisesti että keskenään.

Viidakkoa ja köynnöskasvien peittämiä puita esittelevän montaasin aikana sotamies Wittin kertojanääni pohdiskelee: Mikä on tämä sota luonnon sydämessä? Miksi luonto kamppailee itsensä kanssa? Maa mittelee meren kanssa? Onko luonnossa koston voima?

Alkukohtauksessa kaksi amerikkalaista sotilasta on karannut onnellista ja luonnonläheistä elämää viettävän melanesialaisen alkuasukasheimon pariin. He elävät osana heimoa, mutta todellisuus saavuttaa heidät amerikkalaisen partioveneen muodossa. Toinen karkulaisista on sotamies Witt, yksi päähenkilöistä. Hän joutuu putkaan, ja komppanianvääpeli Welsh (Sean Penn) nuhtelee häntä rakastavasti kuin pahankurista lastaan kasvattava äiti. Keskustelusta käy ilmi myös ero puhujien luonteissa: Welsh on kylmä realisti, mutta Witt uskoo hyvyyteen ja toiseen, parempaan maailmaan. Welshin lähdettyä Witt tunnustaa sellikaverilleen rakastavansa C-komppaniaa.

Wittin komppania on jalkaväen kiväärikomppania, joka on ahdettu joukkojenkuljetusaluksen ruumaan. Se on matkalla maihinnousuun Guadalcanalin saarelle, joka on strategisesti tärkeä kohde siellä olevan lentokentän vuoksi. C-komppanian miehet pohtivat elämäänsä ja sitä, miten tuleva maihinnousu vaikuttaisi heihin. Sotamies Bell, yksi päähenkilöistä, kertoo olleensa aikaisemmin upseerina pioneerijoukoissa, missä hän ei ollut nähnyt vaimoaan neljään kuukauteen. Bell oli eronnut pioneerijoukoista päästäkseen vaimonsa luokse, vaikka olikin tiennyt joutuvansa jossain vaiheessa värvätyksi uudelleen pelkkänä sotamiehenä.

Samaan aikaan yläkannella pataljoonan komentaja Gordon Tall (Nick Nolte) keskustelee prikaatinkenraali Quintardin (John Travolta) kanssa. Tall halveksii itseään, mutta mielistelee nuorempaa Quintardia kuin lakeija. Kenraali tekee hienovaraisesti selväksi, että Tallin ura on juuttunut paikoilleen ja tuleva taistelu voi olla hänen viimeinen mahdollisuutensa yletä kenraaliksi.

Maihinnousu ei kuitenkaan kohtaa vastustusta, sillä japanilaiset ovat sijoittaneet puolustusasemansa saaren sisäosiin. Kun komppania etenee sisämaahan, sotilaat kohtaavat satunnaisia vihjeitä sodan läsnäolosta. Selkein merkki on, kun he löytävät kaksi silvotun amerikkalaisen sotavangin ruumista.

[muokkaa] Taistelu kukkulasta 210

Taistelut alkavat, kun C-komppania etenee taktisesti tärkeille kukkuloille, jonne japanilaiset ovat kaivautuneet. Japanilaiset ovat piilossa bunkkereissaan tuulessa heiluvan korkean heinikon alla, ja on selvää, että heillä on etulyöntiasema hyökkääjään nähden. Komppania joutuu heti raskaaseen konekivääri- ja kranaatinheitintuleen ja kärsii tappioita edes näkemättä vihollista. Sotamies Tella (Kirk Acevedo) haavoittuu kuolettavasti vatsaan ja jää huutamaan tuskissaan amerikkalaisten ja japanilaisten väliin, kunnes kersantti Welsh käy lopettamassa Tellan kärsimykset antamalla hänelle yliannostuksen morfiinia. Korpraali Doll (Dash Mihok) riemastuu osuttuaan viholliseen ja on ylpeä saavutuksestaan, mutta pohtii samalla mielessään, onko tehnyt syntiä. Kersantti McCron (John Savage) menettää järkensä, koska hän jää ainoana henkiin 13 miehen ryhmästä, josta oli itse vastuussa.

Ankarassa vihollistulessa C-komppania lamautuu paikoilleen. James Staros (Elias Koteas), joka on ollut kaksi ja puoli vuotta komppanianpäällikkönä, ei halua lähettää miehiä hyökkäykseen, joka hänen mielestään johtaisi varmaan tuhoon. Staros ajautuu radiokeskustelussa riitaan eversti Tallin kanssa, koska tämä haluaisi Staroksen johtavan miehet suoraan rynnäkköön. Tall haluaa sotilaallista kunniaa ja on valmis uhraamaan alaisensa sen vuoksi. Hän haluaa toteuttaa käytännössä kaikki teoriat, jotka on oppinut upseerikouluissa. Tall päättää tulla tarkastamaan tilanteen henkilökohtaisesti. Kun hän saapuu paikalle, japanilaisten tulitus oli juuri vaimentunut huomattavasti, mikä saa Starosin varovaisuuden näyttämään hölmöltä. Samaan aikaan sotamies Bell, joka uneksii vaimostaan (Miranda Otto) ja täydellisestä rakkaudestaan, on käynyt tiedustelemassa vihollisbunkkerin sijainnin. Tall kerää vapaaehtoisia suosikkinsa kapteeni Gaffin (John Cusack) johtamaan iskuryhmään, jonka tulee vallata kukkula.

Iskuryhmän miehet kiipeävät kukkulalle, ja vaikka he ovat jännityksestä lähes lamautuneita, he pakottavat itsensä toimintaan lyhyen tykistötuki-iskun jälkeen. Nopeassa ja kiihkeässä taistelussa ryhmä onnistuu valtaamaan kukkulan. Eräs sotilas teloittaa kaksi vankia. Odotellessaan muiden saapumista sotilaat katselevat uteliaina vangiksi jääneitä turtia ja vapisevia japanilaisia. Kun Tall saapuu paikalle, Gaff pyytää miehille vettä ennen hyökkäyksen jatkamista, koska he eivät ole saaneet vesitäydennystä koko päivänä. Tall puhuu vain mitaleista ja vaatii joukkojaan etenemään; Gaffille hän kertoo operaation olevan elämänsä tilaisuus.

C-komppania kiinnittää pistimet ja kulkee sumuisen metsikön läpi lehtoon, jossa japanilaiset odottavat. Komppania käy voittoisan lähitaistelun ja saa vangiksi joukon väsyneitä japanilaisia. Witt kiertelee rauhoittamassa tilannetta ja vankeja ja pohtii: Tämä suuri pahuus. Mistä se tulee? Miten se livahti maailmaan? Mistä siemenestä, mistä juuresta se kasvoi? Kuka tätä tekee? Kuka meitä tappaa? Ryöstää meiltä elämän ja valon. Pitää meitä pilkkanaan näyttäen jotain, jota olisimme voineet tuntea. Hyödyttääkö tuhomme maapalloa? Auttaako se ruohoa kasvamaan tai aurinkoa paistamaan? Onko tämä pimeys sinussakin? Oletko käynyt tässä yön pimeydessä?

Sotamies Charlie Dale (Arie Verveen) kerää kultahampaita kaatuneilta samalla, kun muut katselevat näennäisen välinpitämättöminä japanilaisia, jotka itkevät kaatuneita tovereitaan. Tall vapauttaa Starosin komppanianpäällikkyydestä, koska pitää tätä liian pehmeänä, ja myöntää pataljoonalle viikon loman rintamalta.

[muokkaa] Loma

Starosin miehet käyvät kiittämässä häntä, koska Staros oli pitänyt heidän puoliaan ja huolehtinut heistä. Staros kertoo heille pitäneensä heitä poikinaan. Miehet yrittävät nauttia lomasta, mutta osalle se on vain tyhjää aikaa, jolloin he kohtaavat itsensä ja tekonsa taistelussa. Vankeja kultahampaiden vuoksi tappanut Dale säikähtää itseään, kun muistikuvat tulvivat hänen mieleensä, ja jää itkemään sateeseen.

Bell ajattelee jatkuvasti vaimoaan, kunnes saa tältä kirjeen, jossa tämä pyytää eroa. Vaimo ei ole kestänyt yksinäisyyttä ja on rakastunut ilmavoimien kapteeniin. Witt vierailee uudestaan alkuasukkaiden kylässä, mutta tällä kertaa nämä suhtautuvat häneen pelokkaasti ja torjuen. Witt näkee myös kylässä merkkejä väkivallasta ja ymmärtää sodan muuttaneen sekä häntä että alkuasukkaita. Paluuta yhteiseen menneeseen aikaan ei ole.

Me olimme perhe. Kuinka se rikkoutui ja hajosi? Niin että olemme nyt kääntyneet toisiamme vastaan ja seisomme toistemme valon edessä. Kuinka hukkasimme sen hyvän, joka meille oli annettu? Päästimme sen livahtamaan tiehensä? Huolimattomasti siroteltuna. Mikä estää meitä ojentamasta kättämme? Koskettamasta kunniaa?

Kävellessään takaisin Witt kohtaa ystävänsä, joka on iloinen haavoittumisestaan, sillä hän pääsee takaisin kotiin. Wittin palattua komppaniaan Welsh piikittelee häntä jälleen. Witt moittii Welshia vuorostaan siitä, että tämä on välillä ystävällinen ja välillä taas tekeytyy kylmäksi ja kovaksi kuin kivi. Welsh sanoo tuntevansa itsensä yksinäiseksi vain ihmisten seurassa ja ihmettelee, miten Witt jaksaa uskoa parempaan maailmaan. Witt sanoo näkevänsä vielä kipinän Welshissäkin. Welsh jää pohtimaan ihmisluonteiden eroavuuksia. Mies katsoo kuolevaa lintua ja luulee sen tuntevan vain selittämätöntä tuskaa. Mutta kuolemalla on viimeinen puheenvuoro. Se nauraa hänelle. Toinen mies katsoo samaa lintua ja tuntee kunniaa. Tuntee jonkin hymyilevän lävitsensä.

[muokkaa] Taistelu joella

C-komppania kahlaa joessa kohti vihollista. Kun vihollisen tykistötuli osuu aina lähemmäksi, kersantiksi ylennetty Bell kehottaa Starosin tilalle tullutta kokematonta luutnantti Gorea siirtämään miehet pois joelta. Gore sanoo ylpeästi, että hän päättää siitä itse. Gore lähettää korpraali Fifen (Adrien Brody) ja sotamies Coombsin muodostaman partion selvittämään vihollisen sijaintia. Witt ilmoittautuu kolmanneksi, mutta sanoo luutnantille komppanian olevan vaarassa keskellä jokea. Partio törmää pian komppaniaa kohti etenevään japanilaiseen vahvistuspataljoonaan. Coombs haavoittuu, ja Witt jää hänen luokseen ja käskee Fifeä viemään sanaa muille. Fife juoksee C-komppanian luo ja kehottaa kaikkia perääntymään. Kun häneltä kysytään Wittistä, Fife vaikenee. Coombs putoaa virtaan, ja Witt lähtee juoksemaan pakoon, kun japanilaiset lähestyvät. Hän juoksee pienelle aukiolle ja huomaa tulleensa saarretuksi. Ehkä hän muistaa silvotut vangit, ja kohottaa siksi kiväärinsä ja joutuu heti ammutuksi. Witt nähdään vielä paremmassa maailmassa, missä hän leikkii vedessä alkuasukaslasten kanssa. Myöhemmin komppania käy hautaamassa Wittin. Welsh jää seisomaan yksin hänen haudalleen ja kysyy: "Missä on kipinäsi nyt?"

[muokkaa] Loppu

Komppania saa uuden päällikön, kapteeni Boschen (George Clooney). Hän pitää komppanialle viisastelevan puheen, joka muistuttaa Clooneyn aikaisemmasta roolisuorituksesta elokuvassa Hämärästä aamunkoittoon. Bosche kertoo komppanian olevan perhe, jonka isä hän on. Puhetta kuunnellessaan Welsh pohtii esimiesten ja armeijan valheellisuutta: He haluavat sinut hengiltä. Tai mukaan valheeseensa. Kun komppania saapui saarelle, se oli perhe ja sen isä oli kapteeni Staros, joka oli toiminut komppanianpäällikkönä kaksi ja puoli vuotta.

Kun komppania marssii takaisin rannalle laivausta varten, se ohittaa tuoreen sotilashautausmaan. Laivassa nuori sotilas selittää toiselle: Olen ehkä nuori mutta olen elänyt paljon elämää. Olen nyt valmis elämään sitä hyvin. Isäni sanoi minulle aina, että asiat pahenevat ennen kuin ne paranevat. Koska elämän ei pitäisi olla näin kovaa nuorena, luulen, että tämän jälkeen pahin on varmasti ohi. Asioitten on aika alkaa parantua. Sitä minä haluan. Niin tulee tapahtumaan.

Elokuva päättyy kuviin laivan kannella seisovista, saarta vakavina katselevista sotilaista, alkuasukkaista, jotka melovat jokea pitkin, kuhertelevista papukaijoista ja rantahietikossa itävästä kookospalmun pähkinästä. Sodan jälkeen elämä palaa saarella normaaleihin uomiinsa. Sotilaille saari jää edustamaan ensisijaisesti sotaa.

[muokkaa] Tuotanto

[muokkaa] Kirja

Pääartikkeli: Ohut punainen viiva

James Jonesin kirja Ohut punainen viiva ja Terrence Malickin elokuva ovat selvästi erilaisia taideteoksia. Kirja kuvaa päähenkilöiden kokemuksia ja sisäistä elämää tarkasti, eikä siinä ole kertojan ääntä. Kirjassa ei mainita Guadalcanalin alkuperäisasukkaita, vaikka elokuvan melanesialainen heimo on tärkeä sotamies Wittille. Henkilöhahmoissa on suuria eroja: muun muassa ihmisyyteen uskova Witt on kirjassa haiseva ja eriskummallinen hahmo ja kersantti Welsh puolestaan todellinen öykkäri, joka nauttii alaistensa kiusaamisesta. Kirjan C-komppaniaa johtava juutalainen kapteeni Stein on vaihtunut kreikkalaiseksi kapteeni Starokseksi. Malick on käyttänyt myös Jonesin aiempaa kirjaa Täältä ikuisuuteen hyväkseen kirjoittaesaan elokuvan dialogeja.^[13]

[muokkaa] Malick

Pääartikkeli: Terrence Malick

Ennen Veteen piirrettyä viivaa Terrence Malick oli ohjannut vain kaksi täyspitkää elokuvaa. Kummatkin olivat aikanaan arvostettuja menestyksiä. Vuonna 1973 ensi-iltansa saanut esikoisteos Julma maa nosti Martin Sheenin ja Sissy Spacekin elokuvauran uudelle tasolle. Onnellisten aika teki vuorostaan Richard Gerestä tähden.^[14] Itse Malickista puhuttiin perfektionistina, joka kuvaa valtaisan määrän materiaalia ja leikkaa elokuviaan viimeiseen hetkeen asti.^[1] Yllättäen Onnellisten ajan julkaisun jälkeen Malick muutti vähin äänin Pariisiin ja eristäytyi elokuvamaailmasta ja julkisuudesta. Hän matkusteli Nepalissa ja tutki muinoin ihmisasumuksina olleita luolia, kiipeili Ranskan Alpeilla sekä teki pitkiä matkoja mm. Kreikkaan ja Kanadan Nova Scotiaan.^[15] Kirjoittaessaan hän asui aina Austinissa Texasissa. Malick ei ole antanut haastatteluja sitten 1970-luvun eikä myöskään halua itseään valokuvattavan.^[15] Kun hän katosi kahden elokuvan jälkeen, häntä pidettiin karkulaisena ja epävakaana taiteilijaluonteena, mutta elokuvien menestyksen ja taiteellisten ansioiden vuoksi hänen toivottiin palaavan Hollywoodiin.^[15]

[muokkaa] Tuotannon käynnistyminen

Kun Onnellisten aika valmistui, tuottaja Robert Geisler tarjosi Malickin ohjattavaksi elokuvaa David Raben näytelmästä In the Boom Boom Room, mutta Malick kieltäytyi.^[16] Kymmenen vuotta myöhemmin Geisler ja John Roberdeau tapasivat Malickin Pariisissa. He suunnittelivat elokuvaa, joka pohjautuisi D. M. Thomasin romaaniin Valkoinen hotelli, ja halusivat Malickin käsikirjoittavan ja ohjaavan sen. Hän kieltäytyi, mutta kertoi olevansa valmis tekemään elokuvakäsikirjoituksen Molièren Tartuffesta tai James Jonesin Ohuesta punaisesta viivasta.^[16] Tuottajat valitsivat jälkimmäisen ja maksoivat Malickille 250 000 dollaria käsikirjoituksesta.^[16]

Malick aloitti työn vuoden 1989 ensimmäisenä päivänä.^[2] Viisi kuukautta myöhemmin hän lähetti tuottajille ensimmäisen 300-sivuisen luonnoksen. Seuraavana vuonna Malick vieraili James Jonesin lesken ja tyttären luona keskustelemassa käsikirjoituksesta. Heidän mukaansa käsikirjoitus vangitsi kaiken olennaisen elokuvasta.^[17]

Entertainment Weekly -lehden mukaan tuottajat saivat ohjaajan luottamuksen "vastaamalla hänen jokaiseen oikkuunsa". He hankkivat Malickille tämän pyytämän erikoisen materiaalin, kuten australialaisista matelijoista kertovan kirjan, äänitteitä japanilaisesta kodo-rummutuksesta ja tietoa navajoista, jotka palvelivat viestimiehinä Tyynellämerellä toisen maailmansodan aikana.^[2] Tuottajat järjestivät Malickin matkat ja maksoivat hänen Pariisin-talonsa kiinnitykset. He myös käyttivät paljon aikaa, kun he keskustelivat Malickin kanssa hänen näkemyksistään elokuvan suhteen. Vanity Fair -lehden haastattelussa Geisler kertoo: "Malickin versio Guadalcanalista on kadotettu paratiisi, Eden, jonka raiskaa vihreä myrkky, kuten Terry sotaa nimittää. Suuri osa väkivallasta kuvataan epäsuorasti. Sotilasta ammutaan, mutta Spielberg-tyylisen verisen pään sijasta me näemme puun räjähtävän, kasvien repeilevän ja kauniin, mutta siipirikkoisen linnun lentävän puusta." Lopullisessa elokuvassa ei ole juuri tällaista kohtausta, mutta monissa taistelukohtauksissa luontoa ja väkivaltaa kuvataan limittäin.

Malick oli mukana myös muissa Geislerin ja Roberdeaun projekteissa, kuten tekemässä Kenji Mizoguchin elokuvasta Lääninherra Sansho näytelmäkäsikirjoitusta, joka tunnetaan nimellä The English-Speaker. Näytelmästä tulisi hyvin kallis ja pramea Broadway-tuotanto. Projektien aikana Malick oli kuluttanut tuottajien rahoja parin miljoonan dollarin verran. Vuoden 1995 alkuun mennessä tuottajien rahat kävivät vähiin, ja he painostivat Malickia päättämään, kumman projekteista hän voisi saattaa loppuun. He lähestyivät Malickin entistä agenttia Mike Medavoyta, joka oli aloittamassa omaa tuotantoyhtiötä Phoenix Picturesia. Medavoy, jolla oli sopimus Sony Picturesin kanssa, suostui antamaan heille 100 000 dollaria alkupääomaa Veteen piirrettyä viivaa varten. Malick aloitti kuvauspaikkojen etsinnän aluksi Panamasta ja Costa Ricasta, kunnes löysi sopivan alueen Australian pohjoisosista.

Sony peruutti hankkeen huhtikuussa 1997, kolme kuukautta ennen kuvausten alkua, kun Queenslandissa oleville kuvauspaikoille oltiin jo rakentamassa lavasteita.^[2] Studion uusi puheenjohtaja John Calley ei uskonut, että Malick pystyisi tekemään elokuvan luvatulla 52 miljoonan dollarin budjetilla.^[2] Ohjaaja matkusti Medavoyn kanssa Los Angelesiin markkinoimaan projektia eri yhtiöille. 20th Century Fox antoi 39 miljoonaa sillä ehdolla, että Malick antaisi roolin ainakin viidelle yhtiön näyttelijälle, jotka olivat kiinnostuneita olemaan mukana.^[2] Japanilainen Pioneer Films antoi lisäksi 8 miljoonaa ja Medavoyn oma Phoenix Pictures loput 3 miljoonaa.

[muokkaa] Roolijako

Kun sana Malickin paluusta kiersi näyttelijöiden keskuudessa 1990-luvun puolivälissä, useat tähdet halusivat roolin elokuvassa. Koeluvuissa ohjaajan luona kävivät mm. Kevin Costner, Martin Sheen, Ethan Hawke ja Dermot Mulroney. Lisäksi Matthew McConaughey, William Baldwin, Leonardo DiCaprio, Edward Burns ja Edward Norton lensivät Austiniin keskustelemaan Malickin kanssa mahdollisista rooleista.^[2] Kaikki Malickin suunnittelemat ehdokkaat eivät päässeet tai halunneet elokuvaan.^[2] 20th Century Foxin antamalla näyttelijälistalla olleet Robert De Niro, Robert Duvall ja Tom Cruise saivat kopion käsikirjoituksesta, ja yhtiö ehdotti lisäksi Jason Patricia.^[2] Sean Penn oli innokas pääsemään mukaan ja sanoi kuuluisaksi tulleen lauseen: "Anna minulle dollari ja kerro, minne pitää tulla."^[18][2] Kun Penn oli pestattu elokuvaan, hän kysyi mukaan Harrison Fordia, joka kuitenkin kieltäytyi.^[2]

Käsikirjoituksesta lähetettiin kopio myös Tom Hanksille. Hanks kieltäytyi, koska oli sitoutunut toiseen samana vuonna tehtyyn sotaelokuvaan, joka oli Pelastakaa sotamies Ryan.^[19]

Erään näyttelijän mukaan Nicholas Cage lounasti Malickin kanssa 1996 ja Cage sai vaikutelman, että Malick haluaisi hänet mukaan.^[15] Ohjaaja soitti myöhemmin Cagelle Australiasta, mutta puhelu katkesi tuntemattomasta syystä. Malick luuli Cagen katkaisseen puhelun, loukkaantui eikä ottanut sen koommin yhteyttä.^[15]

Malick kirjoitti erityisen cameo-roolin John Travoltalle, jonka hän olisi halunnut näyttelevän pääosaa Onnellisten ajassa Richard Geren sijasta.^[2]

Malick joutui ottamaan Clooneyn elokuvan lopulla näkyvään pikkurooliin, koska hän oli 20th Century Foxin esittämällä listalla. Tuottaja Geislerin mukaan ohjaaja pelkäsi suuren tähden herättävän liikaa katsojien huomiota ja kutsui Foxin kanssa tehtyä sopimusta faustiseksi.^[2] Clooney oli itse innoissaan päästyään tekemään yhteistyötä Terrence Malickin kanssa.

Suurten nimien lisäksi Malick valitsi kaartiinsa myös vähemmän tunnettuja näyttelijöitä. Suhteellisen tuntematon Jim Caviezel oli kiitollinen siitä, että Malick luotti häneen ja valitsi keskeiseen rooliin. Hän on kertonut pitäneensä tämän koko ajan mielessään kuvausten aikana.^[14] Caviezel harjoitteli oikeaa murretta elokuvaa varten keskustelemalla kentuckylaisten sotaveteraanien kanssa.^[20] Korpraali Dollin rooliin valittu tuntematon nuori näyttelijä Dash Mihok oli onnellinen päästyään mukaan ja vielä onnellisempi siitä, että hänen roolinsa säilyi lopullisessa versiossa. Hän kertoi myöhemmin, että olisi ollut tyytyväinen vaikka kuvausavustajan osaan.^[21]

Väkivahvan korpraali Queenin roolia varten David Harrod joutui kasvattamaan painoaan neljätoista kiloa. Sen hän teki jäätelöä syömällä ja painoja nostamalla.^[2] Will Wallacen valinta oli silkkaa nepotismia. Wallace sekä näyttelee että kirjoittaa, ohjaa ja tuottaa elokuvia, mutta tärkein syy valintaan oli se, että Wallace on Malickin kolmannen vaimon Alexandra W. B. Malickin poika.^[2] Malick seurusteli roolijaon aikana Alexandran kanssa. Kuvausten alettua hän erosi edellisestä vaimostaan Michelestä, josta oli asunut erillään jo muutaman vuoden ajan.^[2] Adrien Brodyn näyttelemän korpraali Fifen rooli oli käsikirjoituksen suurimpia, mutta valmiissa elokuvassa hänellä on vain pari repliikkiä. The Independent -lehden mukaan Brody oli katkera Malickille, joka leikkasi hänen osuutensa lähes kokonaan pois elokuvasta.^[22]

Joidenkin näyttelijöiden osuudet jäivät pois lopullisesta elokuvaversiosta. Malick oli kirjoittanut roolin Gary Oldmanille, mutta ilmoitti ennen kuin tämän piti osallistua kuvauksiin, ettei häntä tarvitakaan. Oldman korvattiin mahdollisesti Elias Koteasilla, joka lähetti koe-esiintymisensä Malickille videonauhalla kuukautta ennen kuvausten alkua. Kaikki tapahtui nopeasti, ja ennen kuin Koteas huomasikaan, hän oli jo lennolla kohti Australiaa.^[23] Lukas Haas, Viggo Mortensen, Bill Pullman ja Mickey Rourke olivat mukana kuvauksissa, mutta heitä ei nähdä lopullisessa versiossa. Billy Bob Thorntonin oli tarkoitus toimia kertojana ja hän nauhoittikin osuutensa, mutta Malick käytti silti kertojina kahdeksaa elokuvassa näytellyttä.^[2] Kaikki näyttelijät saivat työstään palkkion, mutta kenenkään palkka ei noussut yli miljoonan dollarin.^[15]

[muokkaa] Tärkeimmät roolit

Jim Caviezel	– Sotamies Witt
Sean Penn	– Kersantti Welsh
Ben Chaplin	– Sotamies Bell
Elias Koteas	– Kapteeni Staros
Nick Nolte	– Eversti Gordon Tall
John Cusack	– Kapteeni Gaff
Adrien Brody	– Korpraali Fife
Dash Mihok	– Korpraali Doll
Woody Harrelson	– Kersantti Keck
Miranda Otto	– Marty Bell, sotamies Bellin vaimo
John Travolta	– Prikaatinkenraali Quintard
John Savage	– Kersantti McCron
John C. Reilly	– Kersantti Storm
Kirk Acevedo	– Sotamies Tella
George Clooney	– Kapteeni Bosche
Jared Leto	– Luutnantti Whyte
Arie Verveen	– Sotamies Charlie Dale
Steven Vidler	– Luutnantti Gore
David Harrod	– Korpraali Queen
Don Harvey	– Kersantti Becker
John Dee Smith	– Sotamies Edward B. Train
Will Wallace	– Sotamies Hoke

[muokkaa] Ohjaajan ja tuottajien välinen riita

Elokuvaa Malickin kanssa suunnitelleet ja hänen paluutaan valmistelleet tuottajat Geisler ja Roberdeau kokivat ikävän yllätyksen muutamaa viikkoa ennen kuvausten käynnistymistä. Malick, joka oli vielä hetkeä aiemmin kysellyt tuottajilta neuvoja roolituksen suhteen, soitti heille Australiasta ja sanoi, että he eivät saisi tulla kuvauspaikalle. Syyksi Malick ilmoitti, että heidän liialliset vaatimuksensa tuotantoon osallistumisesta oli suututtanut 20th Century Foxin, joka oli jo lähettänyt paikalle omat miehensä.^[2]

Todellisuudessa Malick oli jo vuonna 1996, kun hän neuvotteli tuotannosta elokuvayhtiön kanssa, lisännyt sopimukseen kohdan, joka kielsi Geisleriä ja Roberdeauta osallistumasta kuvauksiin. Phoenix Picturesin Mike Medavoy asettui Malickin puolelle, koska Geislerillä ja Roberdeaulla oli takanaan useita epäonnistumisia. Myöhemmin kuvausten ollessa vielä kesken Entertainment Weekly -lehti sai kuvauspaikalta allekirjoittamattoman faksin, jossa tuottajaparin kerrottiin olevan "petkuttajia ja vehkeilijöitä, joilla ei ole mitään tekemistä mr. Malickin kanssa". Geisler ja Roberdeau olivat hämmentyneitä ja tunsivat itsensä petetyiksi. Varmaa syytä Malickin ja tuottajien välien rikkoutumiseen ei tiedetä, mutta on epäilty, että Malickin mielestä tuottajat antoivat heidän yhteisistä projekteistaan liikaa tietoja julkisuuteen.^[2]

[muokkaa] Kuvaukset

Kuvaukset käynnistyivät 23. kesäkuuta 1997 Dancer-vuorella, joka sijaitsee Port Douglasin kaupungin lähistöllä Queenslandissa "Australian sarvessa". Matka Los Angelesista kuvauspaikalle kesti noin 16 tuntia. Alue oli niin karua ja vuorelle rakennettu tie niin jyrkkä, etteivät tarvikkeita kuljettaneet rekat päässeet sinne. Näyttelijöitä, statisteja ja kuvausryhmän jäseniä oli yhteensä lähes 500, ja heidän kuljettamisensa tarvikkeineen vuoren juurella olevalle perusleirille kesti kaksi tuntia joka päivä. Tuottaja Grant Hill kuvaili logistisia ongelmia seuraavasti: "Jokainen päivä on sotilasoperaatio. Meillä on mukana 500 ihmistä, jotka tarvitsevat vaatteita, ruokaa ja kuljetuksen. Me emme näe helppoa päivää." Malick itsekin hämmästyi tuotannon suuruutta.^[2]

Tukikohtana toiminut 1200 asukkaan pikkukaupunki Port Douglas tuntui jääneen tuotannon alle. Woody Harrelsonilla ja Sean Pennillä, joka oli ainoana näyttelijänä kuvauksissa koko niiden viisikuukautisen keston ajan, oli oma talo.^[2] Osa kuvausryhmästä asui rantahotellin bungaloweissa ja osa pienessä asuntolassa, muiden asuessa välillä teltoissa. Vapaa-aikana oli vähän tekemistä, ja suurin huvi olivat Pennin ja Harrelsonin toisilleen tekemät pilat. John C. Reilly kuvasi elämää yksinkertaisuudessaan houkuttelevaksi.^[2] Ben Chaplin piti kuvauksia ja niitä edeltävää sotilasharjoitusleiriä ainutlaatuisina ja kertoi niiden luoneen lujat siteet näyttelijöiden välille.^[24]

Kaikki eivät viihtyneet. Näyttelijä Elias Koteas kutsui kuvauksia omaksi sodakseen ja kuvauspaikkaa rintamaksi. Hänen mukaansa näyttelijät olivat ahdistuneita ja pelokkaita eristyksen ja outojen olojen vuoksi.^[23] Tämä lisäsi elokuvaan autenttisuutta.^[23] Hiukan ennen kuvausten alkua rooliin valittu Koteas ei ehtinyt mukaan harjoitusleirille, johon suurin osa näyttelijöistä osallistui. Hän tunsi jääneensä kuvauksissa ulkopuoliseksi.^[2] Samoin se, että Malick vaihtoi hänen roolinsa merkitystä ja painotusta usein, häiritsi näyttelijän keskittymistä. Jopa hänen roolinimensä kapteeni Stein vaihtui kapteeni Starosiksi.^[2]

Toiset, kuten Caviezel, Chaplin, Penn ja Mihok viihtyivät mainiosti ja pitivät kuvauksia erilaisuudessaan mahtavina.^[24][25] Malick suhtautui kaikkiin tasavertaisesti, ja suuttuessaan hän mieluimmin käänsi selkänsä eikä näyttänyt vihaansa. Caviezelin mukaan eräänä sadepäivänä Malick lopetti kuvaukset ja matkusti kuvausryhmän kanssa leiriin, jossa hän johdatti ryhmän sadetanssiin kanssaan.^[2]

Malick improvisoi kuvauksissa. Ilmeni, että hän hahmotteli useita erilaisia tarinankulkuja ja kuvautti valtavasti materiaalia. Hän kuvasi 100 päivää Australiassa, 23 päivää Guadalcanalilla ja 3 Yhdysvalloissa.^[2] Kuvaukset sujuivat täysin aikataulun mukaisesti, ja Malick pysyi budjetissa.^[2] Valmista filmiä kertyi yli 3000 kilometriä.^[19]

[muokkaa] Jälkituotanto

Käsikirjoituksessa oli ollut 213 sivua ja siihen oli kuulunut yli 60 puheroolia, ja elokuvan pituudeksi oli suunniteltu noin kolmea tuntia.^[15] Jälkikäsittelyn ja leikkauksen kestoksi oli sovittu yhdeksän kuukautta. Malick sai myös oikeuden viimeiseen leikkaukseen.^[15]

Koko kuvausvaiheen mukana ollut raakaleikkaaja Leslie Jones ei kertomansa mukaan juuri keskustellut Malickin kanssa kuvausten aikana.^[26] Hänen leikkaamansa ensimmäisen version kesto oli viisi tuntia. Suunnitellun yhdeksän kuukauden sijasta jälkikäsittely kesti kolmetoista kuukautta, joista neljä käytettiin leikkaamiseen. Malick leikkasi elokuvaa viimeiseen saakka. Kuvausten aikana ohjaaja oli kuvannut kohtaukset sekä dialogin kanssa että ilman. Malick ei juuri pitänyt dialogeista ja jätti ne pois aina, kun se oli mahdollista.^[26]

Käsikirjoitus oli keskittynyt kuvaamaan sotamies Wittiä, korpraali Fifea ja kersantti Welshiä Guadalcanalin taistelussa. 20th Century Fox ehti jo mainostaa elokuvaa Fifen hahmolla, mutta kun ensimmäinen täyspitkä leikkausversio valmistui, Fife ei enää kuulunut päähenkilöihin. Myös kersantti Stormin osuus oli pienentynyt yhteen puhekohtaukseen, mutta sotamies Bellin merkitys oli kasvanut.

Kesken jälkituotannon tuottajat Geisler ja Roberdeau kertoivat lehdistölle ongelmallisesta suhteestaan Malickin kanssa. Mike Medavoyn asianajajat syyttivät heitä sopimusrikkomuksesta, sillä sopimuksessa oli kielletty kertomasta elokuvasta tai sen teosta satunnaisia kommentteja enempää. Saadakseen säilyttää nimensä tuotannossa Geisler ja Roberdeau eivät saaneet antaa lisää haastatteluja, eivätkä he saaneet osallistua Oscar-seremoniaan.^[2]

Lehdistötilaisuuteen Malick joutui lähettämään keskeneräisen version, jonka pohjalta New Yorkin elokuvakriitikkojen yhdistys äänesti Malickin vuoden parhaaksi ohjaajaksi Steven Spielbergin edelle. Sean Penn oli vielä leikkausvaiheen lopussa apuna ja ehdotti viiden minuutin verran leikkauksia kerronnallisen toiston vähentämiseksi. Näiden leikkausten jälkeen elokuva sai lopullisen muotonsa.^[2]

[muokkaa] Vastaanotto

Veteen piirretty viiva sai ensi-iltansa 25. joulukuuta 1998 viidessä elokuvateatterissa, ja se tuotti avausviikonloppunaan 282 534 dollaria.^[3] Laajaan levitykseen elokuva päätyi 15. tammikuuta 1999, jolloin avausviikonlopun tuotto ylsi 9 765 762 dollariin. Yhteensä elokuvan bruttotuotto on Yhdysvalloissa 36 400 491 dollaria.^[3] Maailmanlaajuisesti bruttotuotto on 81 600 000 dollaria.^[27]

[muokkaa] Kriitikkojen mielipiteet

Samana vuonna ensi-iltansa saanut Steven Spielbergin elokuva Pelastakaa sotamies Ryan voitti Veteen piirretyn viivan palkintojen, ehdokkuuksien ja lipputulojen määrässä ja usein myös arvosteluissa. Pelastakaa sotamies Ryan on tarinaltaan perinteinen sotaelokuva, joka kertoo pienen partion odysseiasta vihollisrintaman takana. Elokuvat ovat tyyliltään ja sanomaltaan hyvin erilaisia. Washington Postin elokuvakriitikko Michael O'Sullivanin mukaan Veteen piirretty viiva on "ajattelevan ihmisen Pelastakaa sotamies Ryan", joka on kirjoitettu vähemmällä verellä, mutta suuremmalla määrällä kuvallista ja kirjallista runoutta.^[28]

Chicago Sun-Times -lehden tunnettu kriitikko Roger Ebert antoi elokuvalle kolme tähteä neljästä. Ebertin mukaan elokuva on hieno, mutta kärsii ristiriidasta, joka vallitsee ohjaajan runollisen näkemyksen ja realismiin pyrkivien näyttelijöiden välillä.^[29] Los Angeles Times -lehden kriitikko Kenneth Turan antoi sille neljä tähteä viidestä kehuen elokuvan kaunista kuvausta, mutta moittien sen kerronnallista hajanaisuutta. Ohjaaja Martin Scorsesen mielestä Veteen piirretty viiva on 1990-luvun parhaita elokuvia.^[30] Kriitikot ovat usein ylistäneet John Tollin kaunista kameratyötä sekä Hans Zimmerin musiikkia.

Suomessa ja Euroopassa yleensäkin elokuva sai paremman vastaanoton kuin kotimaassaan. Helsingin Sanomien kriitikon Helena Yläsen mukaan Veteen piirretty viiva on yksi sadasta kaikkien aikojen parhaasta elokuvasta.^[31] Kalevan Pentti Kejosen mukaan elokuva on loistava ja hän haluaisi nähdä siitä täyspitkän alkuperäisversion.^[32] Turun Sanomien Tapani Maskula piti elokuvaa ilmeisenä klassikkona. ^[33] Kriittisemmin elokuvaan suhtautui arvostelija Markku Soikkeli, jonka mukaan "Veteen piirretty viiva on nimeään myöten vesitetty filosofinen sotaspektaakkeli. Intensiivisesti ja kirkkaasti kuvatut taistelukohtaukset ovat tunnetäyteisiä, jopa raivoisan surumielisiä, mutta kokonaisuutena elokuva on vieläkin epätasaisempi kuin Coppolan Ilmestyskirja. Nyt."^[34]

[muokkaa] Palkinnot

Veteen piirretty viiva voitti 17 elokuva-alan palkintoa, ja se oli ehdokkaana 26 palkintoon:^[35]

[muokkaa] Voitot

• Berliinin elokuvajuhlien Kultainen karhu parhaasta ohjauksesta 1999.
  • Kunniamaininta John Tollille erinomaisesta kameratyöstä.
  • Kolmas sija Berliner Morgenpostin lukijoiden äänestyksessä parhaaksi elokuvaksi.
• Kansainvälisen lehdistöseuran IPA:n Satelliitti-palkinnot:
  • Kultainen satelliitti parhaasta elokuvaohjauksesta, näytelmällisestä elokuvasta, kuvauksesta, sävellyksestä.
  • Special Achievement -palkinto erinomaisesta teeman soitosta.
  • Ehdokkuudet Kultainen satelliitti-palkintoon parhaasta käsikirjoituksesta romaanin pohjalta sekä parhaasta leikkauksesta.
• Chicagon elokuvakriitikkojen liiton CFCA-palkinnot parhaasta ohjauksesta ja parhaasta kuvauksesta.
  • Myös ehdokkuudet parhaasta elokuvasta, parhaasta sivuosaroolista Nick Noltelle ja lupaavimmalle tulokkaalle Jim Caviezelille.
• Australian elokuvakriitikkojen yhteisön FCCA-palkinto parhaasta ulkomaisesta elokuvasta.
• Japanilainen Kinema Junpo -palkinto parhaasta ulkomaankielisestä elokuvasta.
• New Yorkin elokuvakriitikkojen NYFCC-palkinto parhaasta ohjauksesta ja kuvauksesta.
• Roolistaan sotamies Tellana Kirk Acevedolle myönnettiin latinoamerikkalainen mediataiteiden palkinto ALMA Award.
• Yhdysvaltain kuvaajien liiton ASC-palkinto parhaasta kuvauksesta.
• Australian elokuvan äänikillan ASSG-palkinto parhaasta ulkomailta rahoitetusta ääniraidasta.

[muokkaa] Ehdokkuudet

• Seitsemän Yhdysvaltain elokuva-akatemian Oscar-ehdokkuutta, mutta ei voittanut yhtään. Ehdokkuudet olivat paras elokuva, ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, musiikki ja äänitys. Malick sai kolme ehdokkuutta, mutta ei osallistunut gaalailtaan.
• Yhdysvaltain elokuvaleikkaajien Eddie-ehdokkuus parhaasta leikkauksesta.
• Ehdokkuus Australian elokuvainstituutin parhaaksi ulkomaiseksi elokuvaksi.
• Tanskan Bodil-elokuvajuhlien Bodil-ehdokkuus parhaasta amerikkalaisesta elokuvasta.
• Brittiläisen kuvaajien liiton ehdokkuus parhaasta kuvauksesta.
• Broadcast Film Critics Association - kriitikkojen valinta parhaaksi elokuvaksi.
• Chlotrudis-ehdokkuus parhaasta kuvauksesta.
• Ranskalainen César-ehdokkuus parhaasta ulkomaisesta elokuvasta.
• Yhdysvaltain ohjaajien killan DGA-ehdokkuus Terrence Malickille parhaasta ohjauksesta.
• History Channelin Harry-ehdokkuus historiallista tietoa levittävästä elokuvasta.
• Yhdysvaltain äänileikkaajien Golden Reel-ehdokkuus parhaasta äänileikkauksesta.
• Online-elokuvakriitikkojen OFCS-ehdokkuus parhaasta kuvauksesta ja ohjauksesta.
• Poliittisen elokuvan yhteisön PFS-palkinnon "peace"-ehdokkuus parhaasta rauhanasiaa ajavasta elokuvasta.
• USC Scripter-ehdokkuus parhaasta käsikirjoituksesta englanninkielisen romaanin pohjalta James Jonesille ja Terrence Malickille.

[muokkaa] Virheet

Elokuvantekijöille sattuu usein inhimillisiä virheitä. Niitä on myös Veteen piirretyssä viivassa:^[36]

[muokkaa] Todelliset virheet

• Kun kersantti Welsh ja sotamies Edward B. Train juttelevat laivan pesuhuoneessa, kuvan vasemmassa reunassa olevassa peilissä näkyy kamera ja kuvaajan käsi (vain laajakuvaversio).
• Samassa kohtauksessa vilahtaa korpraali Fifen uudenaikainen harjakuvioitu hammasharja.
• Maihinnousun aikana maihinnousuveneitä selvästi nopeammin liikkuva kameraryhmän vene jättää jälkeensä perävanan, joka näkyy kuvassa, kun kuvausvene kaartaa maihinnousuveneryhmän editse.
• Maihinnousuveneessä seisovalla Starosilla on olallaan sinistämätön M1-karbiini, jossa on kiinteästi asennettu pistimenkiinnike. Kun miehet purkautuvat veneistä rannalle ja kokoontuvat Starosin ympärille, Starosilla on sinistetty M1-karbiini, jossa ei ole kiinnikettä.
• Kun edestäpäin kuvattu Doll ampuu japanilaisia sotilaita kohti, hänen kiväärinsä potkaisee aina laukauksen jälkeen. Seuraavassa takaapäin otetussa kuvassa hän ampuu kolmesti, mutta laukaukset eivät aiheuta rekyyliä.
• Kun Staros ja Tall riitelevät, Starosin rannekellon näyttämä aika kulkee edestakaisin.
• Bellin muistikuvassa hän suutelee vaimoaan ja samaan aikaan talon ikkunasta näkyy ohiajava uudenaikainen auto.
• Bellin vaimo kertoo kirjeessään rakastuneensa ilmavoimien kapteeniin, käyttäen termiä "Air Force Captain". Yhdysvaltain ilmavoimien nimi "U.S. Army Air Corps" vaihdettiin muotoon "US Army Air Forces" kesäkuussa 1941, mutta nimeä "Air Corps" käytettiin koko sodan ajan. Näin Bellin vaimo olisi todennäköisesti sanonut "Air Corps Captain".
• Kapteeni Starosin univormussa lukee Cpt. Stein. Malick vaihtoi nimen, kun kreikkalaissukuinen Elias Koteas valittiin rooliin juuri ennen kuvausten alkua.

[muokkaa] Väärät huomiot

Eri internet-sivustoilla on myös perättömiä väitteitä Veteen piirretyn viivan sisältämistä virheistä.

• Elokuvan alussa näkyvää valkoiseksi maalattua puuvenettä on väitetty lainelaudaksi.^[36]
• Elokuvan viimeisessä kohtauksessa marssirivistö ohittaa sotilashautausmaan, jota kastelevat sprinklerit. Sprinkleriä pidetään uutena keksintönä, mutta se patentoitiin Kaliforniassa 1933. Ennen sodan loppua niitä valmistettiin vain pienessä pajassa, mutta silti on mahdollista, että niitä olisi voinut olla sotilashautausmaalla vuoteen 1943 mennessä.^[36][37]
• Sateenkaariluri-lintulajin (Trichoglossus haematodus) väitetään elävän vain Australiassa, jolloin niiden ei pitäisi näkyä elokuvassa. Todellisuudessa niitä on runsaasti myös Indonesiassa ja Salomonsaarilla. Salomonsaarten linnuista on tehty postimerkkisarja, ja sateenkaariluri löytyy 12 sentin merkistä.^[36][38]
• Kersantti Welshillä väitetään olevan digitaalikello, jossa on muoviranneke. Digitaalikelloa ei elokuvassa näy. Sen sijaan kohtauksessa, jossa Welsh on haavoittuneen Tellan luona, hänellä on kangasrannekkeinen analoginen kello ja nahkarannekkeinen kompassi.^[39]

[muokkaa] Lähteet

• Hans Biedermann (toim. Pentti Lempiäinen): Suuri symbolikirja. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18537-x.
• James Jones: Täältä ikuisuuteen. Tammi, Helsinki, 1965.
• James Jones: Ohut punainen viiva. Tammi, Helsinki, 1963.

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Elokuvan viralliset sivut
• Guardian Unlimited/Peter Preston: The Way We War
• The New York Times Review
• Rotten Tomatoes: The Thin Red Line
• Veteen piirretty viiva Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
• Mukana olleen statistin kotivideo Veteen piirretyn viivan kuvauksista Youtubessa
• Elokuvaopas.com: Veteen piirretty viiva

[muokkaa] Esittelyfilmejä

• liberatedfilms.com: Elokuvan traileri flash-formaatissa
• Trailerfan.com: Elokuvan traileri flash-formaatissa
• Foxmovies.com: Elokuvan traileri Apple Quicktime formaatissa