Pakkoruotsi

Wikipedia

Pakkoruotsi on ruotsin kielestä Suomen koulujen pakollisena oppiaineena käytetty nimitys.^[1]

Virkamiesten pakkoruotsi tarkoittaa jokaiselle manner-suomalaiselle virkamiehelle asetettua vaatimusta ruotsinkielen todennetusta osaamisesta. ^[2]

Reaktiona käsitteeseen pakkoruotsi käytetään ruotsia äidinkielenään puhuvien pakollisesta suomen kielen opiskelusta joskus käsitettä pakkosuomi (ruots. tvångsfinska).^[3] Virallisissa yhteyksissä ei-äidinkielenä opiskellusta suomen ja ruotsin kielestä käytetään termiä toinen kotimainen kieli.

Ruotsin opettajat ovat arvostelleet käsitteen pakkoruotsi käyttöä epäjohdonmukaisena, koska muidenkaan kouluaineiden yhteydessä ei käytetä pakko-etuliitettä. Lisäksi heidän mielestään termin käyttäminen tiedotusvälineissä lisää kielteisiä asenteita kielen opettelua kohtaan.^[4] Uudistukselliseksi kansallismieliseksi liikkeeksi itseään kuvaava^[5] Suomen Sisu -järjestö on vastannut tähän esittämällä, ettei pakkoruotsia voi verrata muihin pakollisina opetettaviin aineisiin, koska esimerkiksi matematiikalla ja historialla on maailmanlaajuinen tarve, toisin kuin ruotsilla.^[6]

Pakkosuomi-termiä käytetään lähinnä pakkoruotsi-keskusteluissa ruotsia tai muita kieliä äidinkielenään puhuvien oppilaiden kannalta. Professori Kari Sajavaaran mukaan toisen kotimaisen kielen merkitys Suomen ruotsinkielisille on kokonaan toisenlainen kuin ruotsin merkitys suomenkielisille.^[7]

Sisällysluettelo 1 Ruotsin ja suomen kielet oppiaineina 2 Suhtautuminen ruotsin kielen opiskeluvaatimukseen 3 Yhteiskunnallinen keskustelu 3.1 Mielipidetiedustelut 3.2 Politiikka ja järjestötoiminta 4 Lähteet 5 Katso myös 6 Aiheesta muualla 6.1 Internetissä 6.2 Kirjallisuutta

[muokkaa] Ruotsin ja suomen kielet oppiaineina

Pääartikkeli: Toinen kotimainen kieli

Voimassa olevan lainsäädännön mukaan toista kotimaista kieltä voi opiskella joko A1-kielenä peruskoulun 3. luokalta, A2-kielenä peruskoulun 5. luokalta tai viimeistään B1-kielenä 7. luokalta alkaen. 85 % peruskoululaisista opiskelee ruotsia B1-kielenä. Professori Kari Sajavaaran mukaan vain harvat suomenkieliset oppivat kouluopetuksessa ruotsia luontevasti, koska käytännön kokemus kielestä jää pieneksi. Ruotsinkielisistä oppilaista 93,4 % opiskelee suomea A1- tai A2-kielenä. Ruotsinkielisissä kouluissa 90 % valitsee A1-kieleksi suomen ja A2-kielenä sitä opiskelee 3,4 %.^[8] 80 % ruotsinkielisistä oppilaista suorittaa ylioppilaskirjoituksissa suomen kielen pitkän oppimäärän kokeen. Suomen kielen opetus ruotsinkielisissä oppilaitoksissa on käytännössä huomattavasti laajempaa kuin ruotsin opetus suomenkielisissä oppilaitoksissa.^[9]

[muokkaa] Suhtautuminen ruotsin kielen opiskeluvaatimukseen

Suomen kielikoulutuspolitiikkaa pitkään tutkineen professori Kari Sajavaaran mukaan ei ole yllättävää, että ruotsin kielen oppimistulokset peruskoulun päättyessä eivät ole hyvät, kun 85 %:lla peruskoululaisista opiskelu jää kolmivuotisen B1-kielen varaan. Hänen mielestään ruotsin osalta suurin pulma ei suoranaisesti ole opiskelun pakollisuus vaan sekä peruskoulun että lukion huonot oppimistulokset, joihin pakollisuus osaltaan on vaikuttamassa. Sajavaaran mukaan toisen kotimaisen kielen määrääminen pakolliseksi oli puhtaasti kielipoliittinen ratkaisu, jota tehtäessä ei ole otettu huomioon pedagogisia tai koulutuspoliittisia näkökohtia. Hänen mukaansa opetuksen pakollisuuden perusteleminen kieliryhmien välisellä tasa-arvolla on lähes kestämätöntä, kun kieliryhmien lähtökohdat pakollisen kielen opiskeluun ovat aivan erilaiset. Ruotsin kielen pakollisuuden muita perusteluja voidaan hänen mukaansa kuvata akateemisesti ja yhteiskunnallisesti merkityksellisiksi, mutta niitä on oppilaiden omalta kohdaltaan vaikea ymmärtää. Tällaisia perusteluja ovat muun muassa "vetoaminen yhteiseen kulttuuriperintöön, Suomen historiallisen kehityksen ymmärtäminen, lähinaapuruus Ruotsin kanssa, ruotsin asema toisena kansalliskielenä, pohjoismaisen yhteistyön helpottaminen ja oman maan tuntemuksen kasvattaminen seuraamalla ruotsinkielisten keskistä vuorovaikutusta heidän omalla kielellään".^[7] Euroopan Komission kielten opetusta käsittelevä raportti, Key data on Teaching Languages at School in Europe 2005, toteaa Suomen kielenopetuksen johtuvan poliittisista ja historiallisista syistä, ei siis itse kielen tarpeesta.^[10]

Sajavaaran mukaan pakollinen ruotsin kieli vie yhden kielen paikan oppilaiden ohjelmasta, ja koska englanti on käytännössä myös pakollinen oppiaine, vaatii muiden kielten aseman parantaminen erityisjärjestelyjä. Sajavaaran mielestä siinä tapauksessa, että työelämän tai koulutuksen tarpeen katsottaisiin nykyistä tärkeämmiksi voisi erityisesti venäjää pitää monella tapaa merkityksellisempänä kuin ruotsia.^[7]

Opetushallitus katsoo, että ruotsin kielen opetuksella edistetään vuorovaikutusta ja kaksikielisyyden ja pohjoismaisen elämänmuodon arvostusta.^[11] Opetushallituksen mukaan myös ruotsin kielen opiskelun pakollisuus on opiskelijoiden edun mukaista, koska muuten erityisesti poikien ruotsin opiskelun epäillään vähenevän. Se puolestaan voi hankaloittaa heidän jatko-opintojaan ja myöhemmin asettumistaan työelämään. Opetushallituksen mukaan ruotsin kieli on myös osa suomalaista kulttuuria ja identiteettiä.^[12]

Suomessa ilmenee kiinnostusta ruotsiin koulukielenä myös joidenkin suomenkielisten piirissä ja jotkut vanhemmat ovat halunneet tarjota lapsilleen ruotsinkielisen koulutuksen. Tämän vuoksi koko 1990-luvun ajan ruotsinkielisten koulupaikkojen kysyntä on ylittänyt 10 prosentilla ruotsinkielisiksi rekisteröityjen lasten ikäluokkien koon.^[13]

[muokkaa] Yhteiskunnallinen keskustelu

Eduskunnan kulttuurivaliokunta julkaisi vuonna 1990 mietinnön valtioneuvoston selvityksestä koulutusjärjestelmästä Suomessa, jossa esitettiin muun muassa, että oppilailla tulisi yläasteella olla vain yksi pakollinen kieli. Herberts ym. (1992) teki tutkimuksen mietinnön yhteydessä käydystä kielikeskustelusta 20 lehdessä. Keskustelussa sekä pakollisuuden puolustajat että vastustajat viittasivat pedagogisiin seikkoihin. Pakon puolustajien näkemys oli, että vapaaehtoisuus kaventaisi kielitaitoa ja muodostaisi riskin, etteivät ne, jotka haluavat opiskella ruotsia, enää saisi siihen mahdollisuutta. Heidän näkemyksensä oli myös, etteivät oppilaat voi itse ennustaa, mitä kieliä he tulevaisuudessa tarvitsevat. Pakollisuuden kannattajat kritisoivat englannin liiallista asemaa ja korostivat ruotsin merkitystä kaupan, teollisuuden ja turismin näkökulmasta. Pakon vastustajien mukaan pakolla ei saavuteta mitään, ja opiskelusta kiinnostuneet oppilaat olisivat motivoituneimpia ja pääsisivät parempiin oppimistuloksiin. Vapaaehtoisuuden puolustajien näkemykset jakaantuivat peruskoulun kielipainotteisuudesta: osa katsoi, että kieltenopetusta on liian paljon, ja toisten mielestä peruskoulussa tarvitaan nykyistä laajempaa kielitarjontaa.^[9]

[muokkaa] Mielipidetiedustelut

Ruotsinopiskelun vapaaehtoistamista kannattavien osuus [14][15] Vuosi Kannatus 1990 66 % 1991 66 % 1997 72 % 1999 71 % 2001 67 % 2003 67 %

Suomalaisten suhtautumista ruotsin kielen opiskelun pakollisuuteen on mitattu useita kertoja. Kaikissa mielipidemittauksissa selvä enemmistö vastaajista on aina toivonut ruotsin kielen vapaaehtoistamista koululaitoksessa. Suomalaisuuden liiton Taloustutkimus Oy:llä vuosina 1990–2003 teettämien kyselytutkimusten mukaan 66–72 prosenttia suomalaisista vastustaa ruotsin kielen opiskelun pakollisuutta tai kannattaa sen vapaaehtoistamista.^[14][15] Vuonna 1992 yli 90 prosenttia peruskoulun kolmannen ja neljännen luokan oppilaiden vanhemmista kannatti pakollisten kielten määrän vähentämistä.^[16] Valittujen Palojen vuonna 2000 teettämän tutkimuksen mukaan 64 prosenttia suomalaisista haluaa luopua pakollisesta ruotsin opiskelusta.^[17] Suomen Gallupin vuonna 2003 tekemässä tutkimuksessa "pakollista toisen kotimaisen kielen opiskelua peruskoulussa" vastusti 42 prosenttia suomalaisista, ja 25 prosenttia vastusti sitä, että suomi ja ruotsi ovat virallisia kieliä.^[18] Civics-tutkimuksessa vuonna 2000 suomenkielisten koulujen nuorista 67 prosenttia kannatti ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoistamista. Parhaiten yhteiskunnallisiin asioihin perehtyneet nuoret olivat tutkimuksessa kriittisimpiä ruotsalaisuuden suhteen.^[19] Folktingetin tutkimuksessa vuonna 1997 ruotsin pakolliseen opetukseen suhtautuivat kielteisimmin korkeakoulututkinnon suorittaneet.^[20]

Mielipidemittauksissa eri kielten tarpeellisuudesta ja tärkeydestä englantia on yleisesti pidetty kaikista tärkeimpänä kielenä. Ruotsin kieltä pidetään yleensä tutkimuksissa toiseksi tärkeimpänä ennen saksaa, ranskaa ja venäjää. Eurobarometri 2006:ssa kysyttiin, mitä kahta kieltä lasten tulisi oppia. Suomessa 85 prosenttia vastasi englannin, 38 prosenttia ruotsin, saksaa kannatti 24 prosenttia, ranskaa ja venäjää molempia 10 prosenttia ja espanjaa 3 prosenttia.^[21] Taloustutkimuksen toteuttama Pohjoismaiden Suomen instituutti Nifin tutkimus suomalaisten mielipiteistä Suomen ja muiden Pohjoismaiden välisestä yhteistyöstä ilmeni, että lähes kaikki vastanneet pitivät englannin kielen taitoa tärkeänä. Ruotsin kielen taitoa hyvin tai jokseenkin tärkeänä piti 72 % vastanneista ja sitä pidettiin tärkeämpänä kuin saksaa, venäjää tai ranskaa.^[9] Työministeriön tapaustutkimuksessa haastatellut ohjelmistoyritykset mainitsivat pakkoruotsin yhdeksi haitalliseksi kilpailutekijäksi.^[22] Toisaalta kansainvälisessä prolang-tutkimuksessa ruotsin kieli koettiin teollisuudessa edelleen toiseksi tärkeimmäksi kieleksi englannin jälkeen, ja sen merkityksen arveltiin pysyvän samana tai heikkenevän hieman. Tutkimuksen mukaan saksan tarve korostui tekniikan ja liikenteen aloilla, kun taas sosiaali- ja terveysalalla koettiin tarpeellisena osata ainakin englantia ja ruotsia.^[23]

Talouselämä-lehden haastattelututkimuksessa, jossa kysyttiin 40 Suomen suurimpiin kuuluvan yrityksen henkilöstöjohtajien näkemyksiä työvoiman riittävyydestä ja johdon sekä asiantuntijoiden osaamistarpeista, ruotsia pidettiin kolmanneksi tärkeimpänä kielenä englannin ja venäjän jälkeen. Suomalaisen työvoiman kielitaitoa pidettiin venäjää lukuun ottamatta hyvänä.^[24]

[muokkaa] Politiikka ja järjestötoiminta

Kysymys suomen ja ruotsin asemasta oli pitkään Suomessa kiistojen aiheena, kunnes toisen maailmansodan jälkeen saavutettiin poliittinen tasapainotila.^[25] Nykyisin Suomen eduskunnassa olevista puolueista ainoastaan Perussuomalaiset on esittänyt muutoksia ruotsin kielen opetukseen, vaikka eräät muidenkin puolueiden yksittäiset kansanedustajat ovat julkisesti kannattaneet ruotsin kielen opiskelun eri asteista vapaaehtoistamista.^[26] Kuitenkin Helsingin Sanomien vuonna 2001 kansanedustajille tekemän mielipidetiedustelun mukaan 50 prosenttia vastusti pakkoruotsia, 46 prosenttia kannatti ja 4 prosenttia ei ottanut kantaa.^[27] Perussuomalaisten vuoden 2007 vaaliohjelmassa esitettiin ruotsin vapaaehtoistamista peruskoulussa ja puolueen yleisesite kertoo sen vastustavan pakkoruotsia.^[28] Ruotsalainen kansanpuolue puolestaan ilmoittaa työskentelevänsä vahvan ruotsalaisuuden ja kahden tasaveroisen kansalliskielen säilymiseksi Suomessa.^[29]

Ruotsin kielen pakollisuudesta herännyt keskustelu on lähinnä koskenut ruotsin asemaa ylioppilaskirjoituksissa ja niin sanottua virkamiesruotsia.^[30] Vuonna 2003 Vanhasen I hallitus ja eduskunta päättivät Suomen lukiolaisten liiton mielenilmauksen saattelemana vakinaistaa vuosia jatkuneen ylioppilaskirjoitusten rakennekokeilun, ja sen myötä myös ruotsi muuttui suomenkielisten ylioppilaskirjoitusten osalta vapaaehtoiseksi.^[31]

Suomalaisuuden Liitto kannattaa ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoisuutta kaikilla opetuksen tasoilla ja ajaa Suomen viralliseksi kieleksi ainoastaan suomea. Liiton ehdotuksessa ruotsinkielisten oikeudet omakieliseen kulttuuriin ja omakielisiin palveluihin turvattaisiin alueellisesti ja työpaikkakohtaisesti todellisten tarpeiden mukaisesti.^[32] Suomalaisuuden liiton entinen nuorisojärjestö^[33] Suomen Sisu katsoo, että ruotsin kielen pakollinen opetus on perusteetonta muun muassa ruotsinkielisten pienen väestönosuuden (5,5 %) vuoksi.^[6]

Ruotsin opetuksen pakollisuus on yleinen internetin keskustelupalstojen puheenaihe.^[34] 17. helmikuuta 2007 Helsingin Sanomien "Kuiskaaja"-palstalla todettiin: "Käsitteli verkkokeskustelu miltei mitä aihetta tahansa, siihen ryhtyy nopeasti keskustelijaryhmä, jonka tavoitteena on kirjoittaa ja levittää suomenruotsalaisia ja ruotsin kieltä vastustavia kirjoituksia". Esimerkkeinä ilmiöstä palstalla annetaan muun muassa Kokoomuksen vaalikeskustelualue, Helsingin Sanomien keskustelupalsta ja Kjell Westön Finlandia-palkinnosta käyty sananvaihto. Mahdollisena ilmiön selityksenä esitettiin Suomalaisuuden liiton puheenjohtajan Heikki Talan esimerkkiä.^[35] Saman lehden pääkirjoituspalstalla 18. helmikuuta kerrotaan Kokoomuksen verkkosivujen tilapäiseen sulkemiseen johtaneista tapahtumista. Keskustelupalstoille "iskivät suomenruotsalaisuutta ja niin sanottua pakkoruotsia kouluissa vastustaneet aktivistit. Hurrien sättiminen sai sellaiset muodot, jotka pakottivat sivuston sulkemiseen ja sisällön siivoamiseen. Verkossa pidetään sellaista – ikävä kyllä – usein luvallisena, joka painettuna saisi jokaisen lukijan huolestumaan".^[36] Apu-lehti kommentoi keväällä 2008 lehtensä nettisivujen suuriin mittoihin kasvanutta pakkoruotsi-keskustelua toteamalla, että pakkoruotsin vastustajilla on kannattajia vaikuttavampi arsenaali käytössään kielikeskustelussa.^[37]

Vuonna 2007 Tohmajärven kunta anoi kokeilulupaa opettaa venäjää B-kielenä vaihtoehtona pakkoruotsille. Hanketta perusteltiin venäjän kielen suuremmalla tarpeellisuudella Itä-Suomessa verrattuna ruotsiin. Kokeilu sai laajaa tukea muun muassa Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta, yrittäjiltä sekä naapurikunnilta.^[38] Opetusministeriö kuitenkin hylkäsi hakemuksen perustellen kielteistä päätöstä sillä, että kummankin kotimaisen kielen osaaminen on tärkeää koko Suomessa. Suomi–Venäjä-Seura vastasi opetusministeriön perusteluun toteamalla venäjän kielen tarpeellisuuden olevan itäisessä Suomessa selvä ruotsiin nähden.^[39]

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Katso myös

• Toinen kotimainen kieli
• Suomen kielipolitiikka
• Suomen kielilaki
• Virallisten kielten opetus eri maissa

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Internetissä

• Pakkoruotsi.net - Pakkoruotsin valinnaistamista ajava sivusto
• Vapaa Kielivalinta ry - Kieltenopetuksen vapaavalintaisuutta ajava yhdistys
• Suomalaisuuden Liitto -Suomalaisuuden Liiton Kielipolitiikka

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Helispuro, Jari (2007), Virtuaalivaltion varjossa, Pilot-kustannus, ISBN 978-952-464-634-5
• Lempinen, Marja Leena (2007), Agricolan lapset, ISBN 978-952-498-017-3