Suomalaisuuden liitto
Wikipedia
Suomalaisuuden liitto ry on yhdistys, jonka ilmoittaa tavoitteekseen herättää ja vahvistaa kansallista tietoutta ja ajattelutapaa, sekä kaikin tavoin edistää suomalaista, nimenomaan suomenkielistä kulttuuria.[1] Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto harjoittaa tutkimus-, tiedotus- ja julkaisutoimintaa, huolehtii suomalaisesta lippu- ja sukunimikulttuurista sekä järjestää seminaareja, esitelmä-, neuvottelu-, keskustelu- ja muita samanlaisia tilaisuuksia. Liitto myy kotimaisten lipputehtaiden valmistamia lippuja ja viirejä. Viime vuosina liitto on tullut tunnetuksi erityisesti ruotsinkielen asemaa kohtaan esittämästään kritiikistä. Yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja on dosentti Heikki Tala ja kunniajäseniä ovat muun muassa kenraali Jaakko Valtanen ja valtioneuvos Riitta Uosukainen. Helsingin Sanomien arvion mukaan yhdistyksessä oli 2002 muutama sata aktiivijäsentä.[2] Turun Sanomien mukaan liitolla oli 2001 noin 1100 jäsentä.[3]
"Sääntöjensä mukaan liiton tehtävänä on vaalia suomen kieltä, suomalaista yhteenkuuluvuutta ja kulttuuriperinteiden omaleimaisuutta, lujittaa itsenäisyys- ja puolustustahtoa sekä kansanvaltaista ajattelutapaa, edistää kansainvälistä yhteistyötä henkisen ja aineellisen kulttuurin eri aloilla sekä ylläpitää yhteyksiä ulkomailla oleviin suomalaisiin ja suomensukuisiin kansoihin."[4] Suomalaisuuden liitto antaa valistusta valtio- ja maakuntalippujen asianmukaisesta käytöstä ja järjestää lipunnostotapahtuman ja seppeleenlaskun Suomen itsenäisyyspäivänä Helsingissä.[5] Järjestölle pitkään annettu valtionapu lopetettiin vuonna 2002, koska järjestö ei ollut antanut lippuneuvontaa ruotsiksi, vaan kehottanut kääntymään ruotsinkielisen lippuneuvonnan osalta sisäasiainministeriön puoleen.[6] Liitto jatkaa kuitenkin edelleen maksutonta suomenkielistä lippuneuvontaa omin varoin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Liitto perustettiin Johannes Linnankosken aloitteesta J.V. Snellmanin syntymän satavuotispäivänä 12. toukokuuta 1906. Yhdistys pyrki pysymään puoluepolitiikan ulkopuolella ja sen ensimmäisessä hallituksessa olivat Juhani Aho, Yrjö Sirola, J.K. Paasikivi, Eero Erkko ja Otto Wille Kuusinen.[4] Liiton perustamisvuonna 1906 ja myös Kalevalan riemuvuoden 1935 aikana Suomalaisuuden liitto osallistui nimenmuutosliikkeeseen, jonka vaikutuksesta lukuisat suomalaiset vaihtoivat ruotsinkieliset sukunimensä suomenkielisiksi. Sukunimien suojaustoiminnan liitto aloitti 1914 ja liitto antoi viranomaisille lausuntoja nimenmuutosasioissa aina 1980-luvulle asti.[4]
Pitkäaikainen Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkonen liittyi Suomalaisuuden liiton jäseneksi vuonna 1926, samana vuonna kuin toinen myöhemmin tasavallan presidenttinä toiminut liiton jäsen Risto Ryti. Hovioikeuden auskultantti Urho Kekkonen oli vuonna 1927 valtaamassa liittoa aktivistien johtoon. Kekkonen tuli valtauksessa valituksi liiton keskushallitukseen. Kekkonen valittiin vuonna 1929 varapuheenjohtajaksi ja puheenjohtajana hän toimi vuosina 1930-1932. Kekkosen ja muiden aktivistien toimesta liiton suomalaisuustyötä voimistettiin, mikä kiihdytti kielitaistelua.[7] Urho Kekkonen kiinnitti erityisesti huomiota ruotsinkielisten alueiden suomalaisvähemmistöihin, ja kirjoitti Suomalaisessa Suomessa vuonna 1931, että "Suomessa harjoitetaan kielisortoa.. ruotsalaiset harjoittavat sitä suomenkielisiä lapsia ja heidän vanhempiaan kohtaan häikäilemättömämmin ja laajemmassa mittakaavassa kuin olisi voitu konsanaan ajatella." Kekkonen oli Suomalaisuuden liiton kunniajäsen elämänsä loppuun asti.[7]
Toisen maailmansodan jälkeen liiton toiminta väheni ja se siirtyi Erkki Salosen puheenjohtajakaudella 1950-luvulla enemmän kulttuuripolitiikan saralle. Suomalaisuuden liitto järjesti tuolloin muun muassa yhteiskuntapoliittisia neuvottelupäiviä yhdessä maakuntaliittojen kanssa. 1980-luvun lopulta lähtien liiton keskeiseksi toiminta-alueeksi on noussut jälleen kielipolitiikka mm. pakkoruotsin vastustamisen kautta. Neuvostoliiton romahtaminen on lisännyt myös mahdollisuuksia heimotyöhön Suomen lähialueilla.[4]
[muokkaa] Kielipolitiikka
Vuonna 1988 liiton toiminnassa alettiin uudelleen korostaa kielipolitiikkaa, ja liitto julkaisi oman kielipoliittisen tavoiteohjelmansa: [7]:
- Liitto pyrkii tekemään ruotsinkielen opiskelun vapaaehtoiseksi suomenkielisissä peruskouluissa ja lukioissa. Näin pyritään luomaan edellytykset nykyistä laajemmalle saksan, ranskan ja venäjän opiskelulle.
- Liitto pyrkii yhtenäisten ja tasapuolisten edellytysten luomiseen korkeakouluopintoihin äidinkielestä riippumatta.
- Liitto kiinnittää erityistä huomiota suomenkielisten asemaan enemmistöltään ruotsinkielisissä kunnissa.
- Liitto pitää tärkeänä, että Suomen hallitus ja viranomaiset ryhtyvät toimenpiteisiin Ruotsissa asuvien suomenkielisten äidinkielen opetuksen turvaamiseksi.
- Liitto edellyttää, että pohjoismaisessa yhteistyössä tunnustetaan se tosiasia, että englanti on laajasti käytetty yhteistyökieli (erityisesti tanskalaisten kanssa sekä tieteellisessä yhteistyössä).
- Liitto jatkaa perinteistä lippukulttuuri- ja nimivalistustyötään entiseen tapaan.
Suomalaisuuden liiton näkyvimpänä tavoitteena on viime vuosikymmeninä ollut ruotsin-kielen muuttaminen vapaaehtoiseksi oppiaineeksi Suomen suomenkielisissä kouluissa. Liiton mielestä on ”lopetettava kaikki mahdollinen suomen kielen ja suomenkielisten syrjintä” kaksikielisillä paikkakunnilla ja niissä kunnissa, joissa ruotsinkieliset ovat enemmistönä. Suomi olisi tunnustettava tasavertaiseksi kieleksi ruotsin kanssa myös Ahvenanmaalla, missä suomi on kouluissa valinnainen aine. Edelleen Suomalaisuuden liitto vaatii, että korkeakoulujen pääsytutkinnoissa suomenkieliset opiskelijat on saatettava tasa-arvoisiksi ruotsinkielisten kanssa.lähde?
Liiton tavoitteena on määrätä Suomen ainoaksi viralliseksi kieleksi siirtymäajan jälkeen suomi, mutta historiallisten vähemmistöjen oikeudet omakieliseen kulttuuriin ja palveluihin turvataan alueellisesti ja työpaikkakohtaisesti. Liitto pyrkii toimimaan myös sen puolesta, että Euroopan unionin laajentuessa suomen kieli säilyy unionin virallisena kielenä.[8]
[muokkaa] Kritiikki
Suomalaisuuden liiton toiminta ja kannanotot ovat herättäneet arvostelua niin tiedotusvälineissä, liiton entisten vaikuttajien piirissä kuin politiikassakin. Suomalaisuuden liiton entinen puheenjohtaja dosentti Martti Häikiö sanoi vuonna 2001, että järjestön johtoon ovat nousseet julkisuushakuiset "höyrypäiset fundamentalistit". Myöskään toinen entinen puheenjohtaja, Veikko Löyttyniemi, ei halunnut olla mukana "noin ahdasmielisen" liiton toiminnassa. Entinen pääsihteeri Kai Huovinmaa on kuvannut liittoa "resiinaksi, jossa hiipuvaa vauhtia louskuttaa pari pesäpallofilosofia rohdinpaita päällään ja väinämöispäähineet päässään" ja sen toiminnan olevan "merkityksetöntä ja ällöttävää puuhastelua, jonka ytimessä on ruotsinkielisiin kohdistuva syrjintä eli ”sekoilu kielirasismeineen”"[9]
Helsingin Sanomien pääkirjoituspalstalla päätoimittaja Erkki Pennanen kirjoitti, että "hienon nimen omaava järjestö on joutunut virallisesti hyvän kielisovun maassa ahdasmielisten kielikiihkoilijoiden johtamaksi. Liitto on keskittynyt nostattamaan suomalaista kansallistuntoa kampanjoimalla ruotsin kieltä, suomenruotsalaista vähemmistöämme sekä ”entistä siirtomaavaltaa” Ruotsia vastaan 1930-luvun henkeen, vaikka tämän päivän Suomi on aivan toinen maa".[10] Karjalaisen pääkirjoitustoimittajan Helena Tahvanaisen mukaan "Suomalaisuuden liittoa piinaa patologinen kauna ja viha ruotsin kieltä ja sen opettamista kohtaan".[11]
Suomenruotsalaisten kansankäräjien eli Folktingetin pääsihteerin Erik Mickwitzin mukaan Suomalaisuuden liitto on valinnut avoimen konfliktin tien tukemalla Internetistä löytyvää vihanlietsontaa.[12] Kokoomuksen entisen puheenjohtaja Ville Itälän mielestä on valitettavaa, että Suomalaisuuden liitto hänen nähdäkseen "yrittää vahvistaa tärkeää kansallismieltä kielteisten tunteiden avulla ja lietsomalla vihaa muita kansanryhmiä vastaan".[13]
[muokkaa] Suomen Mieli -kohu
Kesäkuussa 2001 liiton silloinen puheenjohtaja Pentti Huttunen kirjoitti Suomen Mieli -lehteen kirjoituksen, jossa hän kritisoi suomenkielisille ennen 1900-lukua annettuja ruotsinkielisiä sukunimiä pitäen niitä Ruotsin "miehitysvallan" aikanaan pakolla määrääminä. Kirjoituksen poleemisin lause oli: "Vapaa suomalainen ei alistu vääryyksiin; hän tekee niin kuin Lalli eli surmaa sortajansa."
Christina Gestrin ja neljä muuta RKP:n kansanedustajaa tekivät aiheesta kirjallisen kysymyksen valtioneuvostolle, jossa tiedusteltiin "Millä perusteella oikeusministeriö katsoo, että kyseinen lausuma Suomen Mielessä ei ole rikoslain 11 luvun 8 §:n mukaista kiihottamista kansanryhmää vastaan?"[14] Myös silloinen pääministeri Paavo Lipponen kommentoi asiaa ja kehotti Suomalaisuuden liittoa käymään perusteellista keskustelua linjastaan.
Vastauksessaan oikeusministeri katsoi, että ilmaisun sisältöä tulkittaessa tulee lähtökohdaksi ottaa se yhtenä kokonaisuutena eikä yksittäisiä lauseita tai väitteitä ja myös se yhteys, jossa ilmaisu esitetään on merkityksellinen. Oikeusministerin mukaan kokonaisuutena katsottaessa artikkeli ei ollut sellainen, että sen johdosta oikeusministeriö "voisi ryhtyä painovapauslaissa tarkoitettuihin oikeudellisiin toimenpiteisiin".[14]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Suomalaisuuden liiton esittely Suomalaisuuden liitto ry. Viitattu 11.5. 2007.
- ↑ Erkki Pennanen: Hienon nimen likaajat. Helsingin Sanomat, 2002, nro 2.9., s. 2.
- ↑ Turun Sanomat, 2001, nro 23.7.
- ↑ 4,0 4,1 4,2 4,3 Suomalaisuuden liiton historiaa Suomalaisuuden liitto ry. Viitattu 11.7. 2007.
- ↑ Lippu- ja nimivalistus Suomalaisuuden liitto ry. Viitattu 11.5. 2007.
- ↑ Talousarvioaloite 425/2001 vp 18.9.2001. Suomen eduskunta. Viitattu 4.2.2008.
- ↑ 7,0 7,1 7,2 Heikki Tala, toim.: Vuosisata suomalaisuuden puolesta. Suomalaisuuden Liitto 1906-2006. Gummerus Oy, 2006. ISBN 951-96348-7-8.
- ↑ Kielipolitiikka Suomalaisuuden liitto ry. Viitattu 11.5. 2007.
- ↑ . Suomenmaa, 2006, nro 15.5.. ,
Entisten puheenjohtajien kanta liiton nykylinjaan. Turun Sanomat, 2001, nro 23.7.. - ↑ Erkki Pennanen: Hienon nimen likaajat. Helsingin Sanomat, 2002, nro 2.9., s. 2.
- ↑ Helena Tahvanainen: Suomalaisuutta ei saa varata vain suomenkielisiä varten. Karjalainen, 2007, nro 20.1..
- ↑ Timo Hämäläinen: Erik Mickwitz: Language law came at convenient time. Helsingin Sanomat, 2004, nro 6.11..
- ↑ Itälä: Suomenruotsalaisten tappamiskehotus huonoa makua. Kaleva, 2001, nro 27.7..
- ↑ 14,0 14,1 Christina Gestrin et al.,Johannes Koskinen: KIRJALLINEN KYSYMYS 892/2001 vp 8 päivänä elokuuta 2001. Suomen eduskunta. Viitattu 11.5. 2007.
