Isänmaaliitto
Wikipedia
Erakond Isamaaliit (IML) {{{suomenkielinen nimi}}} |
|
Perustettu | {{{perustamisvuosi}}} |
Johto | {{{puheenjohtajat}}} |
Kotisivu | [ ] |
Parlamentaarikkoja | 11 (101 paikasta) |
Isänmaaliitto (viroksi Isamaaliit tai pelkkä Isamaa) oli virolainen kansallismielinen konservatiivipuolue. Isänmaaliitto toimii itsenäisenä puolueena perustamisestaan 2. joulukuuta 1995 lähtien, yhdistymiseen 4. kesäkuuta 2006 oikeistopuolue Res Publican kanssa Isänmaan ja Res Publican liitoksi. Puolueen viimeinen puheenjohtaja oli Tõnis Lukas.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Puolueen historia
Isänmaaliiton juuret olivat kansallismielisissä liikkeissä ja puolueissa, jotka toimivat neuvostomiehityksen aikana 1980-luvun lopulla. Vuonna 1991 Viron kristillisdemokraattinen puolue, Viron Kristillisdemokraattinen Liitto, Viron Konservatiivinen Kansanpuolue ja tasavaltalaispuolue muodostivat vaaliliiton "Isänmaa". Tämän vaaliliiton ehdokas Lennart Meri voitti presidentinvaalit vuonna 1992. Isänmaa-liiton vaalivoiton presidentinvaaleissa tuloksena Kansallinen Itsenäisyyspuolue voitti Riigikogun vaalit ja muodosti hallituksen Mart Laarin johdolla 21. lokakuuta 1992. Samana päivänä vaaliliiton muodostaneet puolueet yhdistyivät Kansalliseksi Yhtenäisyyspuolue Isänmaaksi. Tämä hallitus kesti vain tasan vuoden ja kaatui lokakuussa 1993.
Viron Kansallinen Itsenäisyyspuolue ja Kansallinen Yhtenäisyyspuolue "Isänmaa" yhdistyivät Isänmaaliitoksi vuonna 1995. Samana vuonna 5. elokuuta perustettiin Tartossa Isänmaaliiton 16–35 vuotiaiden nuorisojärjestö Noor–Isamaa, jolla oli 1300 jäsentä vuonna 2006. Vuonna 1996 Isänmaaliiton Lennart Meri valittiin uudelle kaudelle. Vuoden 1998 parlamenttivaaleissa 17. lokakuuta Isänmaaliitto menestyi taas saaden 18 paikkaa ja Mart Laar valittiin toisen kerran pääministeriksi. Tämä hallitus kaatui mm. kiistaan kommunismin kieltämisestä ja tuomitsemisesta. Mart Laarin Isänmaaliiton johtama hallitus kaatui tammikuussa 2002. Tästä lähtien Isänmaaliitto on istunut oppositiossa. Vuoden 2001 presidentinvaaleissa Isänmaaliiton ehdokas ei menestynyt ja Arnold Rüütel valittiin presidentiksi. Vuoden 2003 parlamenttivaaleissa Isänmaaliitto sai 101 paikkaiseen Riigikoguun 11 edustajaa.
Tammikuussa 2006 Isänmaaliitto ylitti 3200 jäsenen rajan. 18. maaliskuuta Viron demokraattinen puolue liittyi Isänmaaliittoon. Samoin alkuvuodesta 2006 näytti siltä, että Isänmaaliiton kannatus olisi nousemassa vuoden 2007 vaaleissa 7 prosentista 11 prosenttiin.
Puolueen oma lehti ja pää-äänenkannattaja oli Tribüün, jota julkaistiin lokakuusta 2001 vuoteen 2003 asti, kunnes sen julkaiseminen katkaistiin. Tämän jälkeen puolueen lehti oli nimeltään Isamaaleht. Toukokuussa 2006 Isamaaleht sai nimen Isamaa ja Respublica Liidu leht puolueliitoksen vuoksi.
[muokkaa] Puolueliitos
4. huhtikuuta 2006 Isänmaaliitto ja Res Publica ilmoittivat perustavansa yhdessä oikeistolaisen puolueen, jonka työnimenä välillä huhtikuu-kesäkuu oli "Erakond Eesti Eest" eli "Puolue Viron puolesta". 4. kesäkuuta 2006 Isänmaaliiton 354 jäseninen puoluekokous Pärnussa hyväksyi puolueliitoksen Res Publican kanssa äänin JAA 348 - EI 13 - EOS 3. Samalla päätettiin puolueliiton uudeksi nimeksi "Isamaa ja Res Publica Liit" eli Isänmaan ja Res Publican liitto. Puolueliitoksen toivotaan auttavan Isänmaaliiton ja Res Publican vaalivoittoon vuoden 2007 Riigikogun vaaleissa.
[muokkaa] Puolueen aatteet
Puolue jo heti 1990-luvun alussa Lennart Meren ja Mart Laarin johdolla ajoi Viron liittymistä NATO:on ja Euroopan unioniin . Puolue on ajatusmaailmaltaan konservatiivinen, kansallismielinen ja kristillisdemokraattinen. Puolue on toiminut voimakkaasti niin Virossa kuin Euroopan parlamentissa kommunismin rikosten tuomitsemisen puolesta.
[muokkaa] Tunnettuja Isänmaaliittolaisia
- Lennart Meri (Viron tasavallan presidentti vuosina 1992-2001)
- Mart Laar (Viron tasavallan hallituksen pääministeri vuosina 1992-1993 ja 1998-2001.)
- Tõnis Lukas (Isänmaaliiton nykyinen puheenjohtaja ja opetusministeri vuosina 1999-2002, Riigikogun jäsen.)
- Kaia Iva (Puolueen varapuheenjohtaja ja vanha Türin kaupungin pormestari.)
- Andres Herkel (Puolueen toinen varapuheenjohtaja ja Riigikogun jäsen.)
- Erki Nool (Kymmenottelun olympiakultamitalisti 2000 Sydneyssä ja puoluehallituksen jäsen).
Viron puolueet | |
---|---|
Riigikogun edustus: |
Reformipuolue (31) | Keskusta (29) | Isänmaan ja Res Publican liitto (19) | Sosiaalidemokraatit (10) | Vihreät (6) | Kansanliitto (6) |
Euroopan parlamentin edustus: |
Sosiaalidemokraatit (3) | Isänmaan ja Res Publican liitto (1) | Keskusta (1) | Reformipuolue (1) |
Muut puolueet: |
Kristillisdemokraatit | Itsenäisyys | Vasemmisto | Perustuslakipuolue | Viron venäläinen puolue |
Historialliset puolueet: |
Kansanrintama | Tasavaltalaisten ja konservatiivien kansanpuolue | Isänmaa | Res Publica | Viron kokoomuspuolue | Maarahva Liit | Vapsit |