Euro

Wikipedia

Euro (valuuttatunnus EUR tai €) on Euroopan unionin yhteinen valuutta, joka otettiin käyttöön tilivaluuttana 1.1.1999 ja käteisvaluuttana kahdessatoista EU-maassa 1. tammikuuta 2002. Se on nykyisin toinen maailman merkittävimmistä kansainvälisistä valuutoista Yhdysvaltain dollarin ohella. Yksi euro määritettiin käyttöönotettaessa vastaamaan 5,94573 Suomen markkaa (eli 1 markka vastasi 0,1681879 euroa). Euron sadasosa on nimeltään sentti.

Sisällysluettelo 1 Euro valuuttana 1.1 Yhteisvaluutan taustaa 1.2 Euro syntyy 1.3 Euron käyttöönotto 1.4 Euron kansainvälinen asema 1.5 Kansalaisten suhtautuminen euroon 2 Eurojen käyttöalue 2.1 Euroja käyttävät maat 2.2 Euroopan unionin maat, jotka eivät käytä euroja 3 Euron vaikutukset 4 Euron merkitseminen 5 Käteisrahat 5.1 Setelit 5.2 Kolikot 5.2.1 Tavalliset käyttökolikot 5.2.2 Kahden euron erikoiskolikot 5.2.2.1 Rooman sopimuksen juhlakolikko 5.2.3 Juhlarahat 5.2.4 Lyöntivirheitä 5.2.5 Pienkolikoiden käyttö 6 Viitteet 7 Aiheesta muualla

[muokkaa] Euro valuuttana

[muokkaa] Yhteisvaluutan taustaa

Rahaliitto (valuuttaunioni, yhteinen raha) ei ajatuksena ole uusi, vaan erilaisia usean kansan käyttämiä yhteisiä rahoja on käytetty historian saatossa usein, levinneisyydeltään ja kestoltaan vaihdellen. Useimmiten kyse on ollut valloittajien mukanaan tuomasta käytännöstä tai pakosta, mutta toisinaan myös vapaaehtoisesta yhteistoiminnasta. Euroopassa yhdeksi yhteisvaluutan ajaksi voidaan laskea antiikin Rooman valtakunnan rahan käyttö maantieteellisesti laajalla valtakunnan alueella ja myös sen ulkopuolella käypänä maksuvälineenä. Vuonna 1865 perustivat Ranska, Sveitsi, Italia ja Belgia latinalaiseksi rahaunioniksi kutsutun liiton. Näiden maiden kulta- ja hopearahat määrättiin pitoisuudeltaan, läpimitaltaan ja painoltaan samansuuruisiksi. Kuva-aiheet olivat kolikoissa kullakin maalla omansa. Samoin jäivät käyttöön kunkin maan omat rahayksikön nimet, siis siten, että esimerkiksi italialainen 5 liiran kolikko oli kooltaan ja hopeapitoisuudeltaan samansuuruinen belgialaisen 5 frangin kolikon kanssa. Myöhemmin latinalaiseen rahaunioniin liittyi Kreikka ja monet muutkin maat alkoivat käyttää samoja standardeja. Rahaunioni oli virallisesti voimassa vuoden 1926 loppuun saakka. Käytännössä sen olemassaolo päättyi I maailmansodan aikana. Kultakanta-ajan loppuun sijoittuva erilaisia taloudellisia alueita sisältänyt yhteisvaluutta-alue oli Itävalta-Unkari.

Nykyiseen yhteisvaluuttaan, euroon, johtaneen kehityksen voi niin ikään sanoa olevan jo melko vanhaa perua, sillä ajatus on esiintynyt jo ennen 1900-lukua. Varsinaisesti on kuitenkin kysymys toisen maailmansodan vuoksi syntyneestä pakottavasta tarpeesta: Euroopan maiden päättäjät halusivat yhdistää aiemmin keskenään verisesti sotineiden maiden kohtalot toisiinsa niin kiintein taloudellisin sitein, että Euroopan resurssien hallinnasta sotimiselle ei olisi enää mitään sijaa eikä tarvetta. Tämä yleistynyt perustelu on koskenut alun perin Saksan ja Ranskan talouksien yhdistämistä Euroopan yhteisöin, minkä huipentuma rahaunioni on.

Yhteisvaluutta liittyi kiinteästi näihin Euroopan unionin, sitä edeltäneen EEC:n ja vielä varhaisemman Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustavoitteisiin, kuten pääomien ja resurssien (työvoima, raaka-aineet yms.) vapaaseen liikkuvuuteen ja maiden talouksien yhdentämiseen.

Realistiset mahdollisuudet yhteisvaluutan synnyttämiseen olivat kuitenkin pitkään heikot. Maiden taloustilanteet vaihtelivat eri tahtiin. Tarvittiin laajan poliittisen tahdon lisäksi suotuisia taloudellisia oloja sekä yhteiskunnallisia ja lainsäädännöllisiä uudistuksia kunkin maan kansantalouden ja rahapolitiikan lähentämiseksi toisten maiden kanssa. Tätä tapahtuikin vähitellen, ja yksi euron esivaihe syntyi 1979, kun luotiin Euroopan valuuttayksikkö, ecu. Tämä ei vielä kuitenkaan ollut varsinainen yhteinen raha, vaan laskennallinen yksikkö budjetointikäyttöön.

[muokkaa] Euro syntyy

Vasta 1990-luvun alussa oli tultu tilanteeseen, jossa todellinen yhteisvaluutta alkoi näyttää yhdentymiskehityksen saavutusten puolesta mahdolliselta. Vuoden 1990 puolivälistä lasketaan käynnistyneen Euroopan talous- ja rahaliiton, EMU:n, ensimmäisen vaiheen, sillä tuolloin silloisen EU:n alueella oli saatu poistettua lähes kaikki entiset pääoman vapaan liikkuvuuden esteet. 1980- ja 1990-lukujen vaihteen tietämiltä 1990-luvun alkuvuosiin jatkunut finanssimaailmassa levoton aika kuitenkin sisälsi mm. lamakausia eri maissa ja voimakkaita kansallisten valuuttojen kurssien vaihteluja, joista osa johtui valuuttakeinottelijoiden toimista. Tämä myllerrys toisaalta lykkäsi yhteisvaluutan luomista, mutta toisaalta vahvisti tahtoa saada yhteisvaluutta aikaan: monen maan yhteinen raha nähtiin mahdollisuutena suojautua sellaisilta globalisoituvan maailmantalouden voimilta, joita vastaan Euroopan minkään maan kansallinen raha ei enää yksinään ollut riittävän suuri ja vahva.

Levottomasta taloustilanteesta huolimatta - ja samalla sen ansiosta - kehitystä jatkettiin. Vuonna 1992 allekirjoitetussa Maastrichtin sopimuksessa sovittiin EMU:n toimintatapa ja ns. lähentymiskriteerit. EMU:n toinen vaihe alkoi vuoden 1994 alusta, jolloin aloitti toimintansa Euroopan rahapoliittinen instituutti, EMI, joka oli Euroopan keskuspankin edeltäjä. EMU:n kolmanteen vaiheeseen eli yhteisvaluuttaan (silloin vielä nimettömään) siirtymiseksi tarvittavat käytännön valmistelut alkoivat toden teolla. Tulevan yhteisvaluutan nimeksi päätettiin myöhemmin euro.

Vuoden 1998 toukokuussa päätettiin, mitkä valtiot olivat kelpoisia osallistumaan euroalueeseen. Päätöstä oli edeltänyt vähintään kahden vuoden pituinen ERM II -vaihe, jonka aikana kelpoisuus eli taloudellisten ehtojen täyttyminen kunkin maan osalta mitattiin. Kelpuutettuja valtioita oli yksitoista: Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa ja Suomi. Samalla kaikkien euroalueeseen osallistuvien maiden valuuttakurssit sidottiin euroon kiinteällä, peruuttamattomalla kurssilla, jota ei enää kutsuttu valuuttakurssiksi vaan muuntokertoimeksi. Nämä muuntokertoimet päätettiin määritellä virallisesti kuudella merkitsevällä numerolla. Taulukko niistä on jäljempänä.

Kreikka sai luvan liittyä euroalueeseen vasta myöhemmin, vuonna 2001.

Eurosta tehtiin varsin kova-arvoinen rahayksikkö: yhden euron arvo oli korkeampi kuin minkään euroon osallistuvan maan rahayksikön, Irlannin puntaa lukuun ottamatta. Kun kyse oli kokonaan uuden rahayksikön luomisesta, niin periaatteessa euron arvo olisi voitu määrätä millaiseksi tahansa. Käytännössä arvoksi kuitenkin päätettiin ottaa jo edellä mainitun, maiden valuutoista muodostetun korivaluutan ecu:n silloinen arvo siten, että 1 eurosta tuli 1 ecun suuruinen.

Vuoden 1998 kesäkuun alusta Euroopan keskuspankki aloitti toimintansa ja korvasi sitä edeltäneen EMI:n. ^[1]

[muokkaa] Euron käyttöönotto

Euroon liittyneet EU-maat ja niiden vanhat valuutat

Maa	Vanha valuutta	Val.tunnus	Muuntokerr. (1 €)[2]:	€ käyttöön
Alankomaat	Guldeni	NLG	2,20371	1.1.1999
Belgia	Frangi (myös Luxemburgin)	BEF (ja LUF)	40,3399	1.1.1999
Espanja	Peseta	ESP	166,386	1.1.1999
Irlanti	Punta	IEP	0,787564	1.1.1999
Italia	Liira	ITL	1936,27	1.1.1999
Itävalta	Šillinki	ATS	13,7603	1.1.1999
Kreikka	Drakma	GRD	340,750	1.1.2001[3]
Kypros	Punta	CYP	0,585274	1.1.2008[4]
Luxemburg	Frangi (myös Belgian)	LUF (ja BEF)	40,3399	1.1.1999
Malta	Liira	MTL	0,429300	1.1.2008[4]
Portugali	Escudo	PTE	200,482	1.1.1999
Ranska	Frangi	FRF	6,55957	1.1.1999
Saksa	Markka	DEM	1,95583	1.1.1999
Slovenia	Tolar	SIT	239,640	1.1.2007[5]
Suomi	Markka	FIM	5,94573	1.1.1999

EMU:n kolmas vaihe eli yhteisvaluutan aika alkoi, kun euro otettiin tilivaluuttana käyttöön 1. tammikuuta 1999 edellä mainituissa yhdessätoista maassa. Kukin maa kuitenkin jatkoi oman valuuttansa käyttämistä käteisrahana, joita tästä eteenpäin pidettiin euron kansallisina ilmentyminä siihen asti, kunnes käteiseurot tulisivat käytöön.

Käteiseurojen käyttöönottopäiväksi päätettiin 1.1.2002. Näin euroalueen maille jäi kolmen vuoden siirtymäaika euroon valmistautumiseksi. Siirtymäaika oli tarpeen ainakin seuraavista syistä:

• Euroseteleitä ja -kolikoita tarvittiin valtava määrä korvaamaan liikkeellä olleet kansalliset valuutat, ja eurojen valmistaminen setelipainoissa ja rahapajoissa vaati useamman vuoden.
• Niin julkisen kuin yksityisen sektorin taloushallinnoissa tarvittiin aikaa toimintatapojen ja tietokonejärjestelmien muuttamiseksi mahdollistamaan euron käytön. Tämä koski niin suuria taloushallintokokonaisuuksia (valtiontaloudet, pankit, suuryritykset) kuin aivan pienimpiä kioskejakin, sillä mm. kassakoneiden, lippuautomaattien ja pysäköintimittareiden muuttaminen eurokuntoon oli suunniteltava. Kolmen vuoden siirtymäaikana taloushallinnoissa sai siirtyä käyttämään euroa kirjanpitovaluuttana ("Ei estettä, ei pakkoa"-periaate).
• Kansalaisille haluttiin antaa aikaa totutella tulevaan uuteen rahaan. Eurosta laadittiin tiedotemateriaalia, ja useimmat kaupat alkoivat näyttää hintalappunsa sekä kansallisessa valuutassa että euroina.

Muutamaa viikkoa ennen varsinaista käteiseurojen käyttöönottoa yleisö sai eri maissa ostaa ns. aloituspaketteja, joissa oli muutamia eurokolikoita tutustumista varten. Samoin vähittäiskaupoille jaettiin tietyt määrät käteiseuroja sisältäviä paketteja, jotta ne pystyivät aloittamaan jo 1.1.2002 vaihtorahojen antamisen asiakkaille euroina.

Eurokolikot ja -setelit otettiin suunnitelman mukaisesti käyttöön 1. tammikuuta 2002. Tätä seurasi eri maissa vaihtelevan pituinen vaihtojakso, jonka aikana euroa ja kansallista valuuttaa sai käyttää yhtä aikaa. Tarkoituksena oli, että kun maksoi vielä kansallisella valuutalla, niin vaihtorahat sai euroina, ja siten vanha raha vaihtuisi uuteen luonnollisella tavalla päivittäisessä maksuliikenteessä. Tämä onnistuikin erittäin hyvin, sillä jo viikon-parin kuluttua vuodenvaihteesta huomattava osa kansallisista rahoista oli vaihtunut euroiksi.

Kun rahojen vaihtojakso virallisesti päättyi, eurosta tuli yksinomainen maksuväline. Tästä kuitenkin useamman kuukauden ajan liikepankeilla oli velvollisuus ottaa vastaan ja vaihtaa asiakkailta saadut vanhat rahat euroiksi. Kun tämäkin jakso päättyi, kunkin maan keskuspankit jatkoivat edelleen maansa vanhan rahan vaihtamista euroiksi. Useimmissa maissa on vuosien tai vuosikymmenten pituiset ajat, joina varsinkin vanhoja seteleitä saa käydä vaihtamassa euroiksi. Lisäksi eräillä vähittäiskaupoilla on ollut tempauksia, joiden aikana asiakkaat ovat saaneet maksaa vanhalla rahalla.

Nykyisin vanhoja kansallisia käteisrahoja on edelleen vaihtamatta euroiksi yhteenlaskien miljardien eurojen arvosta, yksin Suomessakin yli 200 miljoonaa euroa vastaava määrä^[6]. Syitä tähän on useita: rahoja on muisto- ja keräilykappaleina, lojumaan jääneinä (esim. pikkukolikoina, joita ei ole viitsinyt lähteä vaihtamaan), unohtuneissa kätköissä, tuhoutuneina, ja myös rikollisten käsiin jääneenä pimeänä rahana, jota ei rahanpesukontrollin tiukennuttua ole saanut vaihdettua euroiksi. On jopa ihmisiä, jotka eivät hyväksyneet euroon siirtymistä ja ovat säästäneet vanhaa rahaa siinä toivossa, että se palautettaisiin vielä uudelleen käyttöön.

[muokkaa] Euron kansainvälinen asema

Euro on kelluva valuutta, eli sen kurssi suhteessa maailman muihin valtavaluuttoihin määräytyy kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla (katso tarkemmin: Valuuttajärjestelmä). Euron arvon tärkein mittari on sen valuuttakurssi Yhdysvaltain dollariin nähden. Euron dollarikurssi on euron olemassaolon aikana vaihdellut voimakkaasti: vuoden 1999 alussa 1 euro oli hiukan alle 1,2 dollaria, vuoden 2000 loppupuolelle mennessä 1 euro heikkeni noin 0,84 dollariin, ja sen jälkeen euro on taas vahvistunut vähitellen (eräin väliaikaisin laskukausin) niin, että vuoden 2008 alussa yhden euron arvo oli noin 1,47 dollaria. On kuitenkin huomattava, että myös dollari on kelluva. Sen vuoksi on tarkasteltava valuuttamarkkinoiden muitakin suhdannetekijöitä kuin euron ja dollarin keskinäistä kurssia, jotta voi arvioida kurssinmuutosten syitä: euron vahvistuminen tai heikkeneminen ei välttämättä ole vain euron tai euroalueen talouden omaa ansiota tai syytä, vaan se voi johtua enemmän dollariin kohdistuvien tekijöiden aiheuttamasta dollarin heikkenemisestä tai vahvistumisesta.

Euroopan keskuspankki harjoittaa jäsenmaista riippumatonta rahapolitiikkaa ja määrää peruskoron, joka on sama kaikissa euromaissa. Korkotaso vaikuttaa rahan hintaan eli lainojen kustannuksiin markkinoilla, ja sitä kautta sillä on vaikutusta myös euron arvoon suhteessa muihin valuuttoihin.

Euron kansainvälinen asema valuuttana on vahvistunut vähitellen. Siitä on tullut maailman toiseksi merkittävin kansainvälinen valuutta Yhdysvaltain dollarin jälkeen. Monet valtiot pitävät osan valuuttavarannostaan euroina. Eräät Yhdysvaltojen politiikkaa vastustavat valtiot, muun muassa Iran, ovat poliittisistakin syistä vaihtaneet dollarivarantojaan eurovarannoiksi. Eurosta on siten tullut dollarin kilpailija, vaikkei Euroopan keskuspankin virallisena tavoitteena olekaan muodostaa eurosta maailmanvaluuttaa tai muiden valuuttojen kilpailijaa.

Kansainvälisen asemansa vuoksi euro käy, dollarin tapaan, usein vähittäiskaupoissa käteisenä maksuvälineenä monissa euroalueen ulkopuolisissakin maissa, varsinkin turistien suosimilla alueilla. Tosin tällöin ostoksen hinta voi usein muodostua jonkin verran tai paljonkin kalliimmaksi kuin maan omalla valuutalla maksettaessa - kauppiaiden valuutanvaihtokulujen ja ehkä myös voitontavoittelun vuoksi.

[muokkaa] Kansalaisten suhtautuminen euroon

Kansalaisten ajatukset eurosta vaihtelevat. Useat katsovat euron helpottaneen matkustamista, kun euroalueen sisällä maasta toiseen matkustettaessa ei tarvitse enää vaihtaa valuuttaa ja sen myötä myös valuutanvaihtokulut ovat jääneet pois. Lisäksi kaupankäynnin euromaasta toiseen katsotaan helpottuneen. Eurojärjestelmän katsotaan myös saaneen aikaan suhteellisten vakaiden korkojen ajan, mikä on tuonut kotitalouksillekin parantuneen kyvyn ottaa pitempiaikaisia lainoja, esimerkiksi asuntolainoja.

Toisaalta useat euroalueen kansalaiset ovat kokeneet euron tulon tehneen tavaroista ja palveluista kalliimpia kuin aiemmin. Viralliset tutkimukset tosin kertovat, ettei euroon vaihtaminen aiheuttanut merkittäviä hintamuutoksia ^[7], ja samaa todistaa viime vuosina vallinnut hyvin maltillinen inflaatio euroalueella. Tällaiset tilastot lasketaan kuitenkin monenlaisten tuotteiden ja palvelujen kustannuksista, mutta kansalaiset ovat huomanneet erityisesti eräiden päivittäisten pientuotteiden, kuten kahvilapalvelujen ja kioskituotteiden, hintojen nousseen ^[8]. Suomessa useat mieltävät "yhden euron korvanneen yhden markan" esimerkiksi kahvikupillisen hinnasta puhuttaessa. Myös useissa muissa euromaissa on esiintynyt vastaavia mielipiteitä. Saksassa euro sai heti vuonna 2002 haukkumanimen Teuro, joka on yhdistelmä sanoista teuer (kallis) ja Euro ^[9]. Tällaisen hintakehityksen ei yleensä tosin katsota olevan euron syytä sinänsä, vaan johtuvan kauppiaiden halusta käyttää hyväkseen ihmisten tottumattomuutta euron arvoon.

Eräät viimeaikaisetkin tutkimukset osoittavat, että kansalaisilla on edelleen vaikeuksia euron arvon mieltämisessä, ja että monet sen vuoksi yhä muuntavat mielessään hintoja euroista vanhaksi valuutaksi, varsinkin suurempia ostoksia tehdessään ^{[10] [11] [12]}. Vastaavaa on ilmennyt joissakin maissa aiemminkin valuuttauudistusten yhteydessä - esimerkiksi Suomessa vuonna 1963 toteutetun rahauudistuksen jäljiltä monet muunsivat hintoja vuosikymmenien ajan vanhoiksi markoiksi.

Useissa maissa on eri kansalaisliikkeitä ja poliittisia puolueitakin, joiden ohjelmassa on vaatimus maan irrottamisesta euroalueesta ja vanhan valuutan palauttamisesta. Tämä vaatimus liittyy useissa tapauksissa liikkeen muuhunkin EU-vastaisuuteen. Huomionarvoista on, että tällaiset liikkeet eivät ole olleet leimallisesti vain esimerkiksi yksittäisten kuluttajien tai kansallismielisten aikaansaamia, vaan samanlaisia ajatuksia ovat esittäneet myös jotkin teollisuustahot, jotka haluaisivat irti euroalueen raha- ja talouspolitiikasta. Ilman näitä liikkeitäkin monien euromaiden kansalaisista suurempi osa haluaisi palauttaa vanhan kansallisen valuutan kuin säilyttää euron ^[13].

Eräiden maiden kansalaiset ovat halunneet, että 1 ja 2 euron kolikot korvattaisiin vastaavilla seteleillä, tai ainakin tällaiset setelit otettaisiin käyttöön kolikoiden rinnalle. Ajatuksena on, että jos rahat olisivat seteleitä, niin kansalaiset mieltäisivät niiden arvon paremmin eivätkä tuhlaisi niitä yhtä helposti kuin kolikoina. Tällainen ehdotus on esiintynyt erityisesti sellaisissa maissa, joissa vanhan valuutan aikana oli käytössä reaaliarvoltaan hyvin pieniäkin seteleitä ja kolikot miellettiin melkein arvottomaksi pikkurahaksi, kuten Italiassa ja Kreikassa. Euroopan keskuspankki on tutkinut ehdotuksen toteuttamista, mutta päätynyt siihen, ettei muutokseen ole riittävästi perusteita. ^[14]

Erityisesti Suomessa monet ovat suhtautuneet markasta luopumiseen hyvin tunnepitoisesti. Markkaa on pidetty yhtenä merkittävänä Suomen itsenäisyyden symbolina, olihan sen käyttöönotto 1860-luvulla merkittävä vaihe Suomen vähitellen pyrkiessä irti Venäjän vallasta kohti täyttä itsenäistymistä. Monissa muissa euroon siirtyneissä maissa kansalaisilla ei ollut vastaavaa vahvaa tunnesidettä rahaan.

[muokkaa] Eurojen käyttöalue

Pääartikkeli: Euroalue

[muokkaa] Euroja käyttävät maat

Euroja käytetään muissa ennen vuotta 2004 EU:iin liittyneissä jäsenmaissa, paitsi Isossa-Britanniassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Lisäksi vuonna 2004 liittyneistä jäsenmaista muutamat ovat jo liittyneet euroalueeseen. Euroopan unioniin kuuluvat euromaat ovat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Saksa, Slovenia ja Suomi.

Viimeksi euroa siirtyivät käyttämään 1.1.2008 alkaen Malta Maltan liiran (MTL) ja Kypros Kyproksen punnan (CYP) sijaan, mihin ne saivat luvan EU:n ministerineuvostolta 10.7.2007. Tämä oli odotettavissa Euroopan Unionin komission suositeltua toukokuussa 2007 siirtymistä, kun maat täyttivät tuolloin julkaistun lähentymisraportin mukaan lähentymiskriteerit. ^{[15] [16]}

Toukokuussa 2008 varmistui Slovakian liittyminen euroalueeseen 1.1.2009. Slovakiasta tulee siten kuudestoista euroa käyttävä valtio.

Euroja käytetään myös neljässä EU:n ulkopuolisessa kääpiövaltiossa eli Monacossa, San Marinossa, Vatikaanissa ja Andorrassa. Kolmella ensimmäisellä on euron käyttöä koskevat rahaliittosopimukset euroalueen kanssa. Andorralla ei ole rahaliittosopimusta, vaan se käyttää yksipuolisella päätöksellään rahanaan euroa. Nämä käytännöt ovat jatkoa euroa edeltäneen ajan järjestelyille, joiden myötä kääpiövaltioissa olivat käytössä niitä ympäröivien maiden valuutat:

• Monaco käytti ennen euroa Ranskan frangia ja Italian liiraa
• San Marino käytti ennen euroa Italian liiraa
• Vatikaani käytti ennen euroa Italian liiraa
• Andorra käytti ennen euroa Ranskan frangia ja Espanjan pesetaa.

Tämä johtui siitä, että kääpiövaltioiden olisi ollut tarpeettoman kallista ylläpitää omaa valuuttaa ja siihen liittyvää rahapolitiikkaa sekä setelipainoja ja rahapajoja. Kun ympäröivät maat vaihtoivat euroon, myös kääpiövaltioiden valuutaksi oli luonnollista tulla euro. Andorraa lukuun ottamatta mailla on myös oikeus lyöttää jonkin verran niiden omilla kansallisilla kuva-aiheilla varustettuja eurokolikoita, jotka ovat käypää rahaa siinä missä EU:hun kuuluvienkin euromaiden kolikot, mutta päätyvät vähäisen lyöntimääränsä vuoksi nimellisarvojaan kalliimmalla hinnalla lähes yksinomaan keräilijöiden kokoelmiin.

Lisäksi euroa käytetään eräissä muissa EU:n ulkopuolisissa maissa, mm. Montenegrossa ja YK:n hallitsemassa Kosovossa, katso tarkemmin Euroalue. Tämä käyttö, jota on kutsuttu euroistumiseksi, on vastaavan tyyppistä kuin eräissä muissa maissa tapahtunut niin sanottu dollarisoituminen eli maan oma-aloitteinen päätös lopettaa oman valuuttansa käyttö ja alkaa käyttää sen sijaan Yhdysvaltain dollaria. Edellä mainitun kaltaisia kääpiövaltioiden tapauksia lukuun ottamatta euroistuminen ja dollarisoituminen ovat yleensä merkki maan talousongelmista: maan oma valuutta on hylätty sen arvon jatkuvan nopean heikkenemisen eli suuren inflaation vuoksi, ja alettu käyttää arvoltaan luotettavaa maailmanvaluuttaa. Euroistuminen ei millään muotoa tee maasta virallisesti eurokelpoista eikä euroalueeseen kuuluvaa, eikä euroistuminen avaa tietä myöhempään viralliseen euroalueeseen liittymiseen - päinvastoin. Toisaalta mikään kansainvälinen tai euroalueen säännöstö ei estä itsenäistä mutta EU:hun kuulumatonta valtiota ottamasta viralliseksi rahakseen euroa. Euroistunut valtio ei ole mukana Euroopan keskuspankin eikä Euroopan keskuspankkijärjestelmän toiminnassa.

[muokkaa] Euroopan unionin maat, jotka eivät käytä euroja

Useat EU-jäsenvaltioista eivät käytä euroa vaan kansallisia valuuttojaan. Maat voidaan jakaa neljään luokkaan sen mukaan, mistä syystä ne eivät käytä euroa:

1. Maat, jotka ovat ottamassa euron käyttöön: Slovakia

Slovakia täyttää Euroopan keskuspankin julkistaman lähestymisraportin ja liittyy euron käyttäjiin 1.1.2009.

2. Maat, joilla on oikeus olla ottamatta euroa käyttöön: Iso-Britannia ja Tanska

Iso-Britannia oli EU:n jäsen jo ennen Maastrichtin sopimusta, ja neuvotteli sopimukseen itselleen oikeuden olla ottamatta yhteisvaluuttaa käyttöön. Ison-Britannian euroskeptikkojen mukaan yhteisvaluutta lähentää liikaa mahdollisuutta syntyä liittovaltiomuotoinen EU, joka alkaisi pian muistuttaa Yhdysvaltoja. Euroskeptikkojen mukaan euron myötä Ison-Britannian talouselämä kärsisi, jos sen pitäisi kehittyä euroalueen raha- ja talouspolitiikan tahtiin, mutta punnan aikana Iso-Britannia voi määrätä itse kehittymisnopeutensa.

Ison-Britannian tapaan Tanska oli EU:n jäsen jo ennen Maastrichtin sopimusta ja neuvotteli itselleen oikeuden olla ottamatta yhteisvaluuttaa käyttöön. Vuoden 2000 kansanäänestyksessä 53,2 % vastusti liittymistä yhteisvaluuttaan. Toisin kuin Ruotsi ja Iso-Britannia, Tanska on kuitenkin kiinnittänyt kruununsa arvon euroon ja on ERM II -vaiheessa. Siten Tanskan voi sanoa olevan muodollisesti askelta lähempänä euron käyttöönottoa kuin Ruotsi ja Iso-Britannia.

3. Maa, jonka pitäisi EU-sitoumustensa mukaan vaihtaa euron käyttöön, mutta joka ei ainakaan toistaiseksi ole halunnut tehdä vaihtoa: Ruotsi

Ruotsissa pidettiin 2003 kansanäänestys kruunujen vaihtamisesta euroihin. 55,9 % vastusti euron käyttöönottoa ja 42,0 % kannatti. Toisin kuin Iso-Britannia ja Tanska, Ruotsi liittyi mukaan EU:iin Maastrichitin sopimuksen ollessa voimassa, mikä periaatteessa velvoittaisi sen vaihtamaan yhteisvaluuttaan. Ruotsi on pyytänyt EU:lta, että se saisi säilyttää oman valuuttansa. Muodollisena, joskin keinotekoisena pidettynä syynä on, että Ruotsi ei täytä Maastrichtin sopimuksen määrittämiä euron käyttöönottokriteereitä. Ruotsissa keskustelu euroista oli kansanäänestyksen aikaan ajoittain hyvin kiivasta.

4. Maat, jotka eivät vielä ole täyttäneet euron käyttöönottokriteereitä: Bulgaria, Latvia, Liettua, Puola, Romania, Tšekki, Unkari ja Viro

Euron käyttöönotto EU-maassa edellyttää tiettyjen taloudellisten kriteerien täyttymistä (ks. lähentymiskriteerit ja Maastrichtin sopimus). Lähentymiskriteerien tarkoituksena on ohjata uudet euroa tavoittelevat maat laittamaan taloutensa riittävän hyvään kuntoon sekä maiden itsensä hyvinvoinnin kannalta että euroalueen suojaamiseksi.

EU:hun liittyi 1.5.2004 kymmenen uutta jäsenmaata, joista Slovenia siirtyi käyttämään euroa vuoden 2007, Kypros ja Malta vuoden 2008 alussa. ^[17]. Slovakia liittyy euroalueeseen 1.1.2009.

Vanhoja kansallisia valuuttojaan käyttävät toistaiseksi loput kuusi, eli Latvia, Liettua, Puola, Tšekki, Unkari ja Viro. Millään näistä maista ei ole EU-liittymissopimuksessaan neuvoteltuna oikeutta pidättäytyä euron käyttöönotosta, joten mailla on velvoite pyrkiä taloutensa saattamiseen eurokuntoon ja ottaa euro käyttöön niin pian kuin mahdollista. Näissä kuudessa maassa rahan vaihtaminen euroksi on vielä määrittelemättömässä tulevaisuudessa, koska maiden talous ei täytä euron käyttöönottokriteerejä. Oman lisävärinsä tilanteeseen tuovat poliittisen tahdon erot eri maissa. Osa maista haluaisi euron käyttöön heti kun mahdollista. Viro ja Liettua suunnittelivat alun perin ottavansa euron käyttöön jo niinkin aikaisin kuin vuoden 2006 lopulla tai vuoden 2007 alusta, mutta ne joutuivat lykkäämään rahan vaihtoa mm. liian korkean inflaationsa vuoksi. Tällä hetkellä Viron tavoite on vuoden 2011 alku ^[18]. Myös Latvia toivoo saavansa euron mahdollisimman pian käytöön. Eräissä muissa uusissa jäsenmaissa, kuten Puolassa, hallitusvallassa olevien poliitikkojen kanta on ollut vähemmän euromyönteinen tai jopa eurovastainen. Tällaisessa tilanteessa maassa ei ole aktiivisesti pyritty kohti euron käyttöönottoa.

1.1.2007 EU:hun liittyi kaksi maata lisää, Bulgaria ja Romania. Nämäkään eivät alkaneet käyttää euroa heti liityttyään, vaan niillä on mahdollisuus vaihtoon teoriassakin aikaisintaan kahden vuoden kuluttua (ERM II -aika), taloustilanteensa vuoksi käytännössä vasta huomattavasti myöhemmin.

[muokkaa] Euron vaikutukset

Euron yksi suurimmista nettohyötyjistä on ollut Espanja, jonka rakennustoiminta ja kotimarkkina on vilkastunut halpakorkoisen euron myötä. Espanjan väkiluku on kasvanut 10%:lla työvoimapulan ja siirtolaisuuden vuoksi.

Euro on aiheuttanut suuria ongelmia ja sopeutumisvaikeuksia Italialle, joka ei ole voinut jatkaa liiraan liittyvää inflatorista politiikkaansa, erityisesti pienyrityssektorille sekä koneenrakennukseen, joka on kohdannut kilpailua keskisestä Itä-Euroopasta.

[muokkaa] Euron merkitseminen

Euron kansainvälinen kolmikirjaiminen tunnus (ISO-standardin mukaan) on EUR, jota käytetään pääasiassa kansainvälisessä rahaliikenteessä. Lisäksi on olemassa erityinen euro-symboli €, jota käytetään muun muassa hintamerkinnöissä. Jos symboli ei ole käytettävissä, euron lyhenteenä käytetään joskus e-kirjainta.

Jos euron symbolia käytetään, se kirjoitetaan suomen kielessä aina rahamäärän perään välilyönnillä erotettuna: 10 €. Mahdollinen taivutuspääte liitetään symboliin kaksoispisteellä: "Sain tingittyä hinnan 10 €:oon." Usein yksinkertaisinta ja luontevinta on kuitenkin välttää symbolia ja kirjoittaa rahayksikön nimi sellaisenaan: "Sain tingittyä hinnan 10 euroon."

Euron symboli on mukana Unicode-merkkijärjestelmässä, ja sen esittämiseksi voi käyttää myös niin sanottua Latin 9 -merkistöä, joka on Latin 1:stä eurokelpoiseksi muokattu versio. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että sen paremmin Unicode- kuin Latin 9 -merkistö ei ole käytössä kaikissa tietokoneissa eivätkä ne €-symbolin osalta ole keskenäänkään yhteensopivia, joten esimerkiksi sähköpostiviestiin kirjoitettu euron symboli saattaa vastaanottajalle näyttää joltain ihan muulta.

Sentin viralliseksi lyhenteeksi suomen kielessä kelpuutettiin ensin vain snt, mutta myöhemmin sen rinnalle hyväksyttiin myös muissa kielissä yleinen lyhenne c ^[19]. Jälkimmäistä on kuitenkin arvosteltu siksi, että se voi sekaantua euron symboliin: useimmissa fonteissa € näyttää lähinnä C-kirjaimelta, jonka poikki on vedetty kaksi vaakaviivaa, ja toisinaan poikkiviivat ovat niin huomaamattomia, että erityisesti heikkonäköisten ihmisten voi olla vaikea erottaa, mistä merkistä on kyse. Yleensä sentinkin lyhentämistä on viisainta välttää, ja senttihinnat kannattaa merkitä euron kymmenyksinä: 0,70 €. Täysinä kymmeninä sentteinä olevien hintojen kirjoittaminen vain yhdellä desimaalilla (esim. 12,3 €) ei ole suotavaa, vaan niissäkin tulisi käyttää kahta desimaalia (12,30 €).

[muokkaa] Käteisrahat

Eurosta on käytössä käteisrahana seteleitä ja kolikoita. Kutakin setelinimellisarvoa on kuvioinniltaan vain yhtä mallia koko euroalueella, mutta kustakin kolikkonimellisarvosta on useita eri kuvioinnilla varustettuja malleja.

Koko käyttösetelien ja -kolikkojen sarja muodostuu lukusarjan 1, 2 ja 5 toistumisesta luvun 10 kerrannaisina: rahojen nimellisarvot ovat 0,01 €, 0,02 €, 0,05 €, 0,10 €, 0,20 €, 0,50 €, 1 €, 2 €, 5 €, 10 €, 20 €, 50 €, 100 €, 200 € ja 500 €. Tämän säännöllisyyden vuoksi kaikkien nimellisarvojen summa on 888,88 €.

[muokkaa] Setelit

Eurosetelien suunnittelemiseksi järjestettiin 1990-luvun puolivälissä EU-maissa kilpailu, johon kutsuttiin osallistumaan useita kuvataiteilijoita. Kilpailun voitti itävaltalainen setelitaiteilija Robert Kalina, jonka voittotyö päätettiin joulukuussa 1996 ottaa pohjaksi euroseteleiden ulkonäölle.

Toisin kuin kansallisissa rahoissa, euroseteleissä ei ole kansallisia kuva-aiheita eikä tekstejä, vaan niissä korostetaan eurooppalaisille yhteisiä arvoja. Pääasiasiallisena kuvituksena ovat eri aikakausien ja tyylisuuntien ikkunat, ovet ja sillat, jotka kuvastavat avautumista kohti muita ihmisiä ja yhteyksiä heihin. Setelien suuruudet eli nimellisarvot ja kuva-aiheiden tyylisuunnat ovat seuraavat:

• 5 euroa: antiikin aikakausi
• 10 euroa: romaaninen tyyli
• 20 euroa: goottilainen tyyli
• 50 euroa: renessanssi
• 100 euroa: barokki
• 200 euroa: teollistumisen aikakausi
• 500 euroa: moderni aika.

Seteleiden koko vaihtelee siten, että pieniarvoiset setelit ovat pienimpiä ja koko on sitä suurempi mitä suurempiarvoinen seteli on kyseessä. Tällä, samoin kuin setelien suurilla numeroilla ja nimellisarvon mukaan vaihtelevilla kohokuvioinneilla, setelien tunnistaminen on tehty mahdolliseksi myös näkövammaisille.

Liikkeellelaskevan kansallisen keskuspankin symboli on setelin sarjanumeron ensimmäinen kirjain. Ensi näkemältä maiden järjestys kirjaimiin nähden vaikuttaa sattumanvaraiselta, mutta maat ovat kuitenkin kunkin maan pääkielen mukaisten nimien mukaan käänteisessä aakkosjärjestyksessä. Kreikka on poikkeus, sillä sille on valittu Y-kirjain ilmeisesti siksi, että sama kirjainmerkki esiintyy myös kreikkalaisessa kirjaimistossa ypsilon-kirjaimena.

Kirjain	Maa	Valtakielellä
Z	Belgia	België
Y	Kreikka	Ελληνική Δημοκρατία
X	Saksa	Deutschland
V	Espana	España
U	Ranska	France
T	Irlanti	Ireland
S	Italia	Italia
R	Luxemburg	Lëtzebuerg (kirjain ei kuitenkaan käytössä seteleissä)
P	Alankomaat	Nederland
N	Itävalta	Österreich (saksankielisessä aakkostossa o ja ö ovat samanarvoisia)
M	Portugali	Portugal
L	Suomi	Suomi

Seteleitä painetaan eri EU-maiden setelipainoissa. Välttämättä ei tarvitse olla kyse euroja käyttävästä EU-maasta: esimerkiksi Isossa-Britanniassa on painettu osa käytössä olevista euroseteleistä, vaikkei euro ole Isossa-Britanniassa käytössä. Setelien painomaan ei siis myöskään tarvitse olla sama kuin liikkeellelaskumaa.

Ennen käteiseurojen käyttöönottoa 1. tammikuuta 2002 useimmissa painoissa painettiin kaikkia setelien nimellisarvoja, koska käyttöönottoa varten seteleitä tarvittiin valtava määrä. Nykyisin vuosittain painetaan paljon pienempiä määriä uusia seteleitä. Ne tarvitaan lähinnä korvaamaan käytössä loppuun kuluneita seteleitä ja lisäämään liikkeellä olevan setelirahan kokonaismäärää (jälkimmäinen johtuu pääosin euron kasvavasta merkityksestä yhtenä maailman päävaluutoista, mikä lisää käteiseurojen kysyntää euroalueen ulkopuolella). Sen vuoksi kussakin setelipainossa ei tarvitse painaa kuin yhtä tai vain muutamaa nimellisarvoa, esimerkiksi vain 20 euron seteleitä.

Setelien etupuolella näkyy pienenä tekstinä painopaikan kuusimerkkinen koodi, jossa on kaksi kirjainta ja neljä numeroa, mutta sen sijainti vaihtelee eriarvoisissa seteleissä. Esimerkiksi 20 euron setelissä koodi on vasemmanpuoleisimman EU-tähden sisällä. Suomessa sijaitsevan setelipaino Setecin painamissa seteleissä koodin ensimmäinen merkki on D. Setec ei tosin nykyään enää paina seteleitä, vaan kaikki Suomessa liikkeelle laskettavat käyttämättömät setelit ovat joko vanhaa varastoa Setecin taannoin painamasta määrästä tai ulkomailla painettuja.

Euroseteleissä on suuri määrä ns. turvatekijöitä, joiden tarkoituksena on vaikeuttaa seteleiden väärentämistä. Tutuimpia näistä ovat vesileima, hologramminauha tai -kuvake ja varmuuslanka setelipaperin sisällä. Vähemmän tunnettuja ovat mm. setelin ultravioletti- ja infrapunavalossa näkyvät ominaisuudet, magneettiset ominaisuudet, mikrokokoiset tekstit sekä monet muut, joiden havaitseminen vaatii erikoisvälineitä ja joista useita ei ole edes julkistettu yleisölle. Mitä pidempään setelit ovat käytössä, sitä paremmiksi kehittyvät niiden väärennystekniikat ja väärentäjien taidot. Sen vuoksi kaikki maailman valtiot joutuvat uusimaan setelisarjansa muutaman vuoden välein ja lisäämään seteleihin uusia turvatekijöitä. Myös Euroopan keskuspankilla on jo suunnitteilla uusi eurosetelistö nykyisen ensimmäisen sarjan tilalle. Tämän toisen sarjan setelimallistoa ja käyttöönottoajankohtaa ei ole kuitenkaan vielä julkistettu.

[muokkaa] Kolikot

[muokkaa] Tavalliset käyttökolikot

Kolikkojen nimellisarvot ovat 2 euroa, 1 euro ja 50, 20, 10, 5 ja 2 senttiä sekä 1 sentti. Kolikkojen yhteiset puolet on suunnitellut belgialainen Luc Luycx^[20], jonka nimikirjaimet "kaksois-L" ovat pienellä kolikoiden arvopuolella.

Eurokolikoissa käytetyt materiaalit:

• 1, 2 ja 5 senttiä: kuparipinnoitettu teräs
• 10, 20 ja 50 senttiä: Nordic Gold
• 1 euro: rengas alumiinipronssia, keskusta kuparinikkeliä ja nikkeliä
• 2 euroa: rengas kuparinikkeliä, keskusta alumiinipronssia ja nikkeliä

Kolikkojen arvopuoli on yhteinen kaikissa jäsenmaissa. Arvopuolella on rahan nimellisarvo sekä kartta-aihe, joka 1, 2 ja 5 sentin kolikoissa esittää Eurooppaa osana maapalloa ja suuremmissa kolikoissa vuoden 2007 alusta koko Eurooppaa ^[21].

Ennen vuotta 2007 10 sentin ja sitä suuremmissa kolikoissa kuva-aiheena oli vain EU:n jäsenmaita esittävä kartta. 1.5.2004 tapahtuneen EU:n laajentumisen vuoksi kartta-aihe kuitenkin oli jo vanhentunut ja olisi myöhemmin entisestään jäänyt jälkeen todellisesta EU:n kartasta, kun EU laajentuu lisää. Siksi 10 sentin ja sitä suuremmissa kolikoissa päätettiin korvata vuoden 2007 alusta lähtien pelkkiä EU-maita esittävä kartta koko maantieteellistä Eurooppaa esittävällä kartalla. Uuden kartan käyttöönotto ei tosin ollut pakollista vielä vuoden 2007 alusta, ja osa euromaista on lyönyt kolikoitaan vielä vuonna 2007 vanhalla kartalla. Alle 10 sentin kolikoihin muutosta ei tarvittu. Vanhoja kolikoita ei kuitenkaan vedetty pois käytöstä, vaan ne säilyttivät arvonsa ja niiden käyttö maksuliikenteessä jatkuu. ^[21]

Toisen puolen eli ns. kansallisen puolen aiheen päättää kukin kansallinen keskuspankki. Kansallisella puolella on kuitenkin aina oltava EU:n 12 tähteä sekä kolikon lyöntivuosi (poikkeuksena käteiseuron käyttöönottoa edeltänyt 3 vuoden siirtymäaika, jolloin kolikoihin sai lyödä joko lyöntivuoden tai käyttöönottovuoden 2002). Uusimpien päätösten mukaan ainakin euroalueeseen tulevaisuudessa liittyvien uusien jäsenmaiden kolikoissa on kansallisella puolella oltava myös valtion nimi tai sen lyhenne. Joidenkin nykyistenkin jäsenmaiden kolikoissa valtion nimi on jo ilmaistu, esim. España tai RF (République Française), mutta tämä on pohjautunut vapaaehtoisuuteen. Lisäksi kansallisella puolella ei tule toistaa rahan arvoa ja nimeä; tähän kuitenkin sallitaan poikkeus, jos maassa on käytössä eri kirjainmerkistö, esimerkkinä Kreikka nykyisine kolikoineen. Ennen vuotta 2007 lyödyistä kolikoista kreikkalaisten lisäksi ainoastaan itävaltalaisissa on ollut arvomerkinnät myös kansallisella puolella.

Eurokolikoiden kansalliset puolet:

• Alankomaat
  • 1 c - 2 €: Kuningatar Beatrixin profiili ja sanat Beatrix, Koningin der Nederlanden (suom. Beatrix, Alankomaiden kuningatar)

• Belgia
  • 1 c - 2 €: Kuningas Albert II

• Espanja
  • 1 c - 5 c: Santiago de Compostelan katedraali
  • 20 c - 50 c: Miguel de Cervantesin kuva
  • 1 € ja 2 €: Kuningas Juan Carlos I

• Italia
  • 1 c: Castel del Monten linna
  • 2 c: Mole Antonelliana, vuonna 1863 suunniteltu kupoli
  • 5 c: Amfiteatteri Colosseum
  • 10 c: Yksityiskohta Sandro Botticellin maalauksesta Venuksen syntymä
  • 20 c: Umberto Boccionin suunnittelema veistos
  • 50 c: Keisari Marcus Aurelius ratsastamassa
  • 1 €: Leonardo da Vincin piirros ihmisen ruumiinosien suhteesta toisiinsa – Vitruvianuksen ihminen
  • 2 €: Rafaelin tekemä Dante Alighierin muotokuva

• Itävalta
  • 1 c: Katkeronkukka (katso Gentianales)
  • 2 c: Alppitähti
  • 5 c: Alppiesikko
  • 10 c: Stephansdom (Pyhän Tapanin katedraali)
  • 20 c: Belvederen barokkilinna
  • 50 c: Wienin nykytaiteen museo
  • 1 €: Wolfgang Amadeus Mozart
  • 2 €: Rauhannainen Bertha von Suttner

• Irlanti
  • 1 c - 2 €: Iiriläisharppu.

• Kreikka
  • 1 c: ateenalainen kolmisoutu -sota-alus
  • 2 c: Purjelaivatyyppi korvetti
  • 5 c: Säiliöalus
  • 10 c: Rigas Velestinlis-Fereos (1757–1798)
  • 20 c: Ioannis Capodistrias (1776-1831)
  • 50 c: Eleftherios Venizelos (1864 – 1936)
  • 1 €: Neljän drakman kolikko ennen ajanlaskumme alkua (kuva-aiheena pöllö)
  • 2 €: Yksityiskohta 200-luvulta peräisin olevasta mosaiikista

• Kypros
  • 1 c - 5 c: Kyproksenmufloni, villilammas
  • 10 c - 50 c: kauppa-alus Kyrenia neljänneltä vuosisadalta eaa.
  • 1 € - 2 €: ristin muotoinen jumalankuva kuparikaudelta noin 3 000 vuotta eaa.

• Luxemburg
  • 1 c - 2 €: Ruhtinas Henri ja teksti Lëtzebuerg. Luxemburgin laki vaatii metallirahoihin hallitsijan kuvan.

• Malta
  • 1 c - 5 c: alttari Mnajdran esihistoriallisista temppeleistä, rakennettu noin 3 600 vuotta eaa.
  • 10 c - 50 c: Maltan kilpi, jossa Maltan lippu; kilven päällä kaupunkivaltion tunnus muurikruunu; kilpeä reunustavat rauhan tunnukset, oliivipuun oksa ja palmunoksa, joiden sidontanauhassa teksti ”Repubblika ta’ Malta” (Maltan tasavalta).
  • 1 € - 2 €: maltanristi, Maltan ritarikunnan tunnus

• Monaco (ei kuulu EU:hun, mutta käyttää silti euroja; rahat lyödään Ranskan kiintiöstä)
  • 1 c - 5 c: Monacon vaakuna
  • 10 c - 50 c: Ruhtinaan sinetti
  • 1 €: Edesmennyt ruhtinas Rainier III ja nykyinen ruhtinas Albert II,
  • 2 €: Ruhtinas Rainier III

• Portugali
  • 1 c - 5 c: Kuninkaan sinetti vuodelta 1134 ja sana Portugal
  • 10 c - 50 c: Kuninkaan sinetti vuodelta 1142
  • 1 € - 2 €: Portugalilaisia linnoja ja vaakunoita

• Ranska
  • 1 c - 5 c: Fabienne Courtiaden Marianne
  • 10 c - 50 c: tunnettu Kylväjä-aihe, jota on käytetty ennenkin esim. frangeissa
  • 1 € - 2 €: taiteilija Joaquim Jimenezin suunnittelema elämää symboloiva puu

• Saksa
  • 1 c - 5 c: Tammenlehvä (aiheen suunn. Rolf Lederbogen)
  • 10 c - 50 c: Brandenburgin portti (aiheen suunn. Reinhard Heinsdorff)
  • 1 € - 2 €: Perinteinen Saksan valtion symboli, kotka (aiheen suunn. Heinz ja Sneschana Russewa-Hoyer)

• San Marino (ei kuulu EU:hun, mutta käyttää silti euroja; kolikot lyödään Italian kiintiöstä)
  • 1 c: La Guaita -torni
  • 2 c: Taiteilija Stefano Gallettin veistos
  • 5 c: Il Montale -torni
  • 10 c: Basilica del Santo -kirkko
  • 20 c: Pyhä Marinus, San Marinon perustaja
  • 50 c: Kolme linnoitustornia
  • 1 €: San Marinon vaakuna
  • 2 €: San Marinon hallintorakennus Palazzo Pubblico

• Slovenia
  • 1 c: Haikara
  • 2 c: Prinssin kivi, vanha kruunauskivi
  • 5 c: Kylväjä kylvämässä tähtiä ja pisteitä
  • 10 c: Kirjoitus "Katedrala Svobode" (suom. Vapauden katedraali) ja kuva rakentamatta jääneestä, arkkitehti Jože Plečnikin suunnittelemasta parlamenttirakennuksesta
  • 20 c: Kaksi hevosta ja kirjoitus "LIPICANEC" (suom. Lipizzanhevonen)
  • 50 c: Slovenian korkein vuori Triglav, Kravun tähtikuvio ja teksti "Oj Triglav Moj Dom" (suom. Oi Triglav, kotini)
  • 1 €: Protestanttinen uskonpuhdistaja Primož Trubar ja teksti "stati inu obstati" (suom. seistä ja kestää)
  • 2 €: Kansallisrunoilija France Prešeren ja säe hänen kirjoittamansa kansallishymnin tekstistä

• Suomi (katso myös: Suomalaiset eurokolikot)
  • 1 c - 50 c: Suomen vaakunaleijona
  • 1 €: Järvimaiseman yllä lentäviä joutsenia
  • 2 €: Lakan marjoja ja lehtiä (kuva-aihetta tosin kuvataan jopa virallisessa määritelmässä virheellisesti lakan kukaksi)

• Vatikaani (ei kuulu EU:hun, mutta käyttää silti euroja; kolikot lyödään Italian kiintiöstä)
  • 1 c - 2 €: Paavi. Edellisen paavin kuoleman jälkeen, ennen nykyisen paavin valintaa, on lyöty vaakunalla varustettuja sede vacante (suom. vapaa istuin) -kolikkoja.

Vatikaanin, San Marinon ja Monacon eurot ovat erityislaatuisuutensa takia keräilijöiden suosiossa.

[muokkaa] Kahden euron erikoiskolikot

Useissa euromaissa on julkaistu kansallisia kahden euron erikoiskolikoita, jotka ovat laillisia maksuvälineitä koko euroalueella. Jokaisella euromaalla on oikeus laskea liikkeelle yksi aiheeltaan uusi erikoiskolikko vuodessa. Niiden yhteinen arvopuoli on samanlainen kuin kaikissa kahden euron kolikoissa, mutta kansallisen puolen aihe poikkeaa tavanomaisesta. Nämä erikoiskolikot liikkuvat yleisessä maksuliikenteessäkin, mutta suurin osa niistä päätyy ennemmin tai myöhemmin keräilijöiden kokoelmiin.

Tiedot kansallisista erikoiskaksieuroisista julkaistaan Euroopan komission verkkolehdessä.

Suomessa tällaisia erikoiskolikoita on julkaistu tähän mennessä neljä:

• Vuonna 2004 ensimmäinen juhlisti EU:n laajenemista kymmenellä uudella jäsenmaalla^[22].
• Vuonna 2005 toinen (Pala palalta) juhlisti 60-vuotiasta YK:ta ja Suomen 50-vuotista jäsenyyttä järjestössä^[23].
• Vuonna 2006 kolmas kunnioitti 100-vuotista yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta Suomessa^[24].
• Vuonna 2007 neljäs muistuttaa Rooman sopimuksesta (ks. alempaa). Rahaa ei lasketa vuosittaiseen yhden erikoiskolikon kiintiöön^[25].
• Vuonna 2007 joulukuussa julkaistiin raha juhlistamaan Suomen 90-vuotista itsenäisyyttä^[26].

Muissa euromaissa kahden euron erikoiskolikoiden aiheina on ollut mm. erilaisia tapahtumia ja henkilöitä. Saksassa on monien vuosien päähän ulottuva ohjelma, jonka mukaan joka vuosi julkaistaan yhtä Saksan osavaltiota ja sen historiallista rakennusta tai rakennelmaa kuvaava erikoiskolikko^[27].

[muokkaa] Rooman sopimuksen juhlakolikko

Maaliskuussa 2007 euromaat julkaisivat yhteisen kahden euron erikoiskolikon, joka juhlistaa 50-vuotiasta Rooman sopimusta. Kaikkien maiden kolikossa on kansallisella puolella yhteinen kuvio, mutta rahapajan merkki (mint mark), tekstin kieli ja maan nimi ovat maakohtaisia ^[25]. Luxemburgin kolikossa on lisäksi pieni medaljonkimainen kuva ruhtinas Henristä, koska laki vaatii hallitsijan kuvan maan kaikkiin kolikoihin.

[muokkaa] Juhlarahat

Lisäksi jokaisella euromaalla on kansallinen juhlarahaohjelma. Useimmiten juhlarahat lyödään jostakin jalometallista, tavallisimmin hopeasta ja eräät kullasta. Juhlarahat ovat euroarvoisia, mutta ne ovat laillisia maksuvälineitä vain liikkeellelaskumaissaan. Juhlarahan nimellisarvo ei saa olla mikään tavallisten käyttökolikoiden nimellisarvoista. Juhlarahojen myyntihinta on kuitenkin yleensä korkeampi kuin niiden nimellisarvo, ja sen vuoksi ne eivät käytännössä liiku maksuliikenteessä, vaan päätyvät suoraan keräilijöille.

[muokkaa] Lyöntivirheitä

Suomen Rahapaja valmisti vahingossa noin 55 000 kappaleen erän virheellisiä kahden euron kolikoita loppuvuodesta 2006. Kolikossa oli uusi, vuonna 2007 käyttöön otettavaksi tarkoitettu arvopuoli, mutta vuoden 2006 kansallinen puoli ^[28]. Tällainen virhe on syntynyt ilmeisesti siten, että kun Suomen Rahapaja löi vuoden 2007 alusta eurot käyttöön ottaneen Slovenian kolikot ja niihin kaikkiin tuli uuden mallinen arvopuoli, niin sen jälkeen alettiin lyödä Suomen vuoden 2006 kolikoita, mutta arvopuolen meisti unohdettiin vaihtaa vanhan malliseksi. Virhelyönnin keräilyarvo oli alkuvuodesta 2007 noin 120–150€ ja kesän aikana hintataso laski 70 euron tietämille.

Muita, pienempiä virheitä kolikoissa on ollut paljonkin. Tunnetuimpia ovat erilaiset ylimääräiset pahkurat kolikoiden kuvioissa. Esimerkiksi vuosiluvulla 1999 olevissa kolikoissa jonkin yhdeksikön renkaan sisäpuoli saattaa olla umpimetallia. Tällainen lyöntivirhe on johtunut meistin vaurioitumisesta siten, että siitä on kulunut tai murtunut pois palanen, ja tällainen kohta on jäänyt kolikon pinnassa siten koholle. Virhetyyppiä näkee joskus ulkonäkönsä vuoksi kutsuttavan virheellisesti valuviaksi, vaikkei kolikoiden kuvioita muodostetakaan valamalla kolikko muottiin vaan lyömällä kaiverretulla meistillä suurella voimalla sileän kolikkoaihion pintaan kuvio. Näistäkin virhelyönneistä on toisinaan maksettu suurempi keräilyhinta kuin kolikon nimellisarvo.

[muokkaa] Pienkolikoiden käyttö

Suomessa päätettiin alusta alkaen olla käyttämättä yhden ja kahden sentin kolikoita. Syynä on pikkukolikoiden epäkäytännöllisyys käteisellä maksettaessa. Tähän oli Suomessa totuttu jo markka-ajan viimeisinä vuosina, jolloin pienin käytetty kolikko oli kymmenpenninen. Yhden ja kahden sentin kolikot ovat silti Suomessakin laillisia maksuvälineitä, joskin kauppaliikkeet voivat kieltäytyä hyväksymästä niitä maksuksi, jos ilmoittavat tästä näkyvästi esim. liikkeen ovella.

Säästösyistä syyskuusta 2004 alkaen Hollannin vähittäiskaupoissa käteisostosten loppusummat alettiin pyöristää lähimpään viiteen senttiin. Yhden ja kahden sentin kolikot kuitenkin säilyttivät asemansa laillisina maksuvälineinä. ^[29]

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ http://www.bof.fi/en/suomen_pankki/eurojarjestelma/talous_ja_rahaliitto_emu.htm
2. ↑ http://www.ecb.int/bc/intro/html/index.fi.html
3. ↑ Kreikka ei täyttänyt lähentymiskriteerejä vielä 1.1.1999. Kreikka pääsi liittymään euroalueeseen 1.1.2001.
4. ↑ ^{4,0 4,1} Kypros ja Malta ovat uudet euromaat 12.8.2007. kolikot.com. Viitattu 29.10.2007.
5. ↑ Slovenian uudet eurokolikot 1.1.2007. kolikot.com. Viitattu 29.10.2007.
6. ↑ Suomen Pankki lunastaa markkoja... 2.1.2008. Suomen Pankki. Viitattu 9.2.2008.
7. ↑ http://www.stat.fi/tup/tietoaika/ta_02_05_ruuanhinta.html
8. ↑ http://www.bof.fi/NR/rdonlyres/5B974A28-3532-4C29-968F-0E3ECCD54E1F/0/SamuKurri306.pdf
9. ↑ http://de.wikipedia.org/wiki/Teuro
10. ↑ http://www.kuluttajatutkimuskeskus.fi/files/4711/julkaisu_2004_8_euronvaikutus.pdf
11. ↑ http://www.kuluttajatutkimuskeskus.fi/files/4643/10_lehdistotiedote_hintatietoisuus.pdf
12. ↑ http://www.verkkouutiset.fi/arkistojuttu.php?id=61843
13. ↑ http://www.openeurope.org.uk/media-centre/pressrelease.aspx?pressreleaseid=31
14. ↑ http://www.ecb.int/press/pr/date/2004/html/pr041118.fi.html
15. ↑ http://ec.europa.eu/news/economy/070516_1_fi.htm
16. ↑ http://europa.eu/rapid/pressReleasesAction.do?reference=IP/07/673&format=HTML
17. ↑ Kypros ja Malta ovat uudet euromaat 12. elokuuta 2007. kolikot.com. Viitattu 16. elokuuta 2007.
18. ↑ http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Viro+pyrkii+siirtym%C3%A4%C3%A4n+euroon+vuonna+2011/1135227457069
19. ↑ http://www.kotus.fi/index.phtml?s=793
20. ↑ http://www.kunnallislehti.fi/artikkelit/joulukuu01/291201.html
21. ↑ ^{21,0 21,1} HS 27.12.2006: Eurokolikot saavat ensi vuonna uudet kartat
22. ↑ Erikoisraha: EU:n laajentuminen Kolikot.com.
23. ↑ Erikoisraha: YK:n juhlaraha Kolikot.com.
24. ↑ Erikoisraha: Äänioikeuden 100-vuotisjuhlat Kolikot.com.
25. ↑ ^{25,0 25,1} Erikoiseuro: Rooman sopimus 50v 24. maaliskuuta 2007. kolikot.com. Viitattu 2. lokakuuta 2007.
26. ↑ Erikoiseuro: Suomen itsenäisyys 90v 19. syyskuuta 2007. kolikot.com. Viitattu 20. syyskuuta 2007.
27. ↑ Saksan Bundesländer-eurokolikkosarja kolikot.com. Viitattu 1. tammikuuta 2008.
28. ↑ Virheellisiä kahden euron kolikoita 9. maaliskuuta 2007. kolikot.com. Viitattu 23. huhtikuuta 2007.
29. ↑ YLEn uutisarkisto

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Euroopan keskuspankki
• Eurolaskin OnLine kursseilla
• Rahapaja Oy
• Rahapaja Moneta
• Setec
• Kolikot.com
• EuroBillTracker (ks. EuroBillTracker)
• Diagrammit seteleiden jakautumisesta maailmalla
• www.findcoins.eu The best resource for your coins collection
• Suomen rahanarvonkerroin 1860 - 2006