Ylikylän koulu
Wikipedia
Ylikylän koulu on Kempeleen kunnassa, Ylikylän kylässä, noin kolme kilometriä kunnan keskustasta sijaitseva peruskoulu.
Ylikylän koulu aloitti kansakoulutoimintansa syksyllä 1908 ja seuraavana vuonna valmistui ensimmäinen koulurakennus.[1]
Nykyään koulussa on 815 oppilasta ja 47 opettajaa. Ylikylän koulu on oppilasmääränsä puolesta kunnan suurin peruskoulu,[2] ja koko maan tasolla se on yksi suurimmista ala-asteen kouluista.
Ylikylän koulun rehtorina on vuodesta 1993 alkaen toiminut Antti Peisterä. Hänen edeltäjänsä oli opetusneuvos Juhani Konola, monipuolinen kirjoittaja, joka on tehnyt muun muassa lukuisia lastenlaulujen sanoituksia.[3]
Koulu on tullut tunnetuksi voimakkaasta painotuksesta musiikkiin. Ylikylän koulun piiristä on lähtöisin muun muassa lapsi- ja nuorisokuoro Musarit. Sen opettajakuntaan kuuluvat tai ovat kuuluneet muun muassa säveltäjä Juhani Rasinkangas, tuottaja-sovittaja Ismo Koskela sekä oopperalaulajat Pekka Itkonen ja Jyrki Anttila.
Ylikylän koulu on ollut myös tietotekniikan opetuskäytön edellä kulkijana. Se toimi useassa Opetushallituksen projektissa kokeilukouluna. Koulu sai myös kiinteät Internet-yhteydet ensimmäisten ala-asteen koulujen joukossa Suomessa ja tämän myötä julkaisi myös omat www-sivunsa, yhtenä ensimmäistä koulutasonsa kouluista koko maailmassalähde?.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Ylikylän koulurakentamien historiaa vuosina 1908–2003 Kempele. Viitattu 20. kesäkuuta 2007. suomi
- ↑ Kempeleen kunnan koulut Kempele. Viitattu 20. kesäkuuta 2007. suomi
- ↑ YLE äänilevystö YLE. Viitattu 2. heinäkuuta 2007. fi
[muokkaa] Aiheesta muualla
Koordinaatit: