Xing Huina
Wikipedia
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Kiina | |||
Naisten yleisurheilu | |||
Olympialaiset | |||
Kultaa | Ateena 2004 | 10 000 m |
Xíng Huìnà (kiin. 邢慧娜, s. 25. helmikuuta 1984 Wéifāngissa, Shāndōngissa, Kiinassa) on kiinalainen kestävyysjuoksija.
Ensimmäisessä aikuisten arvokisojen loppukilpailujuoksussaan, 2003 Pariisin MM-kisojen 10 000 metrillä, hän juoksi uuden juniorien maailmanennätysajan. Kilpailussa hänen sijoituksensa oli seitsemäs. Vuotta myöhemmin Ateenan olympialaisissa hän voitti 10 000 metrillä olympiakultaa ajalla 30.24,36. Hänen voittonsa oli suuri yllätys, ja hopealle sijoittunut Etiopian Ejegayehu Dibaba kuvitteli aluksi voittaneensa kilpailun, sillä hän luuli Xíngin olleen hänen edellään maaliin tullessa kierroksen jäljessä. 2005 MM-kisoissa Xíng oli kympillä neljäs.
Xíng Huìnà on 166 senttimetriä pitkä ja painaa 50 kilogrammaa. Hänen juoksutyylinsä on varsin omintakeinen, sillä hänen kätensä eivät tee silminnähtävää liikettä, vaan roikkuvat lähes velttoina sivuilla.
1988: Olga Bondarenko | 1992: Derartu Tulu | 1996: Fernanda Ribeiro | 2000: Derartu Tulu | 2004: Xing Huina |