W-CDMA
Wikipedia
| Matkapuhelin- ja data- standardeja |
0G
|
1G
|
| 2G |
3G
|
| 4G |
W-CDMA (engl. Wideband Code Division Multiple Access) on UMTS-verkoissa käytettävä radiorajapinta. Se määrittelee esimerkiksi, kuinka mobiililaitteet kommunikoivat tukiasemien kanssa ja miten signaalit moduloidaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ominaisuudet
W-CDMA:n ominaisuuksia, joita ei ole 2G-järjestelmissä:
- teoreettisesti jopa 2 Mbps tiedonsiirtonopeus, mutta käytännössä päästäneen enintään 384 kbps nopeuksiin
- joustava tiedonsiirtokapasiteetti
- parempi taajuuksien uudelleenkäyttö, koska kaikki saman operaattorin solut käyttävät samoja taajuuksia
W-CDMA tukee kahta perustekniikkaa: FDD:tä ja TDD:tä. FDD-tekniikka perustuu siihen, että myötäsuunnalle ja paluusuunnalle on annettu omat 5 MHz:n taajuusalueet, joita päätelaitteet ja tukiasemat voivat käyttää. Taajuudet 1920-1980 MHz on varattu paluusuunnan käyttöön ja taajuudet 2110-2170 MHz myötäsuunnalle. Tämä mahdollistaa noin 250 samanaikaisen puhekanavan käyttämisen.
TDD-tekniikassa puolestaan samaa taajuusaluetta käytetään tiedonsiirrossa molempiin suuntiin. Siirrossa toimitaan vuorosuuntaisesti samalla taajuusalueella ja tätä tekniikkaa varten on varattu taajuusalueet 1900-1920 MHz sekä 2020-2025 MHz. Tämä sallii vain noin 120 yhteyttä, mutta se myös vaatii vain puolet kaistanleveydestä.
[muokkaa] Käyttöönotto
Ensimmäinen kaupallinen W-CDMA:ta käyttävä verkko oli japanilaisen NTT DoCoMon FOMA, joka otettiin käyttöön vuonna 2001.
TeliaSonera avasi oman W-CDMA-palvelunsa Suomessa 13. lokakuuta 2004. Palvelu on saatavilla n. 20 paikkakunnalla.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- Kaj Granlund: Langaton tiedonsiirto. Docendo, 2001.
- Harri Holma and Antti Toskala (toim.): WCDMA For UMTS - Radio Access For Third Generation Mobile Communications. Wiley, 2002.
