Tuol Sleng
Wikipedia
Koordinaatit:
Tuol Sleng on entinen koulu, joka Punakhmerien johtajan Pol Potin päätöksellä muutettiin vankilaksi nimeltä Security Prison 21 (S-21). Vankilaa johti pahamaineinen, teurastajaksi kutsuttu Kang Kek Ieu eli Duch. Nykyään paikalla toimii vankilamuseo.
Punakhmerien vallassaoloaikana huhtikuusta 1975 tammikuuhun 1979 vankilassa virui vähimmäisarvionkin mukaan yhteensä yli 12 000 vankia, yleensä puhutaan noin 17 000 vangista. Vangituista ainakin kaksituhatta oli lapsia. Eloonjääneitä oli vain seitsemän.
Osa vangeista kuoli kidutukseen, väkivaltaisiin kuulusteluihin, nälkään ja saastaisten olojen aiheuttamiin tauteihin jo vankilassa. Heidät on haudattu nimettömiin hautoihin vankilan pihamaalle. Valtaosa kuljetettiin teloitettavaksi Choeung Ekin kuolemankentille kaupungin ulkopuolelle.
Virallisesti vankilaan tuotiin kuulusteltavaksi vain keskushallinnon vihollisia. Mutta Pol Potin ja hänen kannattajiensa vainoharhaisen näkemyksen mukaan vihollisia oli kaikkialla. Pelkästään se, että osasi lukea ja kirjoittaa riitti tekemään henkilöstä epäilyttävän.
Vihollisiksi laskettiin myös vihollisten lapset. Vankilamuseon seinällä on sydäntä raastavia kuvia nuorista äideistä, jotka on vangitsemisensa jälkeen kuvattu lapsi sylissään. Myöhemmin lapset erotettiin äideistään ja vangittiin omiin koppeihinsa.