Trooppinen sademetsä
Wikipedia
Trooppinen sademetsä on ikivihreä ja tiheä sademetsä tropiikissa, jossa sataa vähintään 1 500 millimetriä vuodessa. Trooppiset sademetsät ovat maapallon monimuotoisin kasvillisuusvyöhyke, ja niissä esiintyy ainakin puolet maapallon eläinlajeista. Hakkuiden ja kaskeamisen seurauksena sademetsät ovat jatkuvasti vähenemässä ja niiden tulevaisuus on uhattuna. Puut voivat kasvaa 70 metrin korkuisiksi. Elämä trooppisessa sademetsässä on jakautunut useisiin eri kerroksiin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Levinneisyys
Trooppista sademetsää esiintyy aivan päiväntasaajan tuntumassa 25. pohjoisen ja eteläisen leveyspiirin välisellä alueella ja korkeintaan 3 000 metrin korkeudella merenpinnasta. Alueella vaikuttaa intertrooppinen rintama, jossa konvergenssin seurauksena lämmintä ja kosteaa ilmaa saapuu ulommilta leveysasteilta muodostaen sinne pysyvän matalapaineen vyöhykkeen, jolla sataa yli 200 päivänä vuodessa. Kaikkien kuukausien keskilämpötila ylittää 18 celsiusastetta ja kuukausittaisten keskilämpötilojen vaihtelu on alle 6 °C. Sademetsät ovat keskittyneet kolmelle alueelle: neotrooppiset sademetsät käsittävät Amazonin altaan ja Väli-Amerikan, afrikkalaiset Kongojoen altaan, Länsi-Afrikan ja erillisalueena Madagaskarin itärannikon sekä indo-malesialaiset Intian länsirannikon, Assamin, Kaakkois-Aasian, Uuden-Guinean ja Queenslandin osavaltion Australiassa. Alueet eroavat toisistaan selvästi lajistoltaan, ja usein jopa suvut ja heimot vaihtelevat. Lajimäärä on suurin neotrooppisissa sademetsissä ja vähäisin Afrikan sademetsissä.
[muokkaa] Kasvillisuus
Vaikka sademetsät kattavat vain kuusi prosenttia mantereiden pinta-alasta, arvioidaan niissä kasvavan ainakin 155 000 kasvilajia, mikä on noin puolet koko maapallon kasvilajeista. Monet niistä ovat endeemisiä eli kotoperäisiä omalle alueelleen, eikä niitä siten esiinny missään muualla: esimerkiksi Madagaskarin sademetsien lajeista 60 prosenttia on kotoperäisiä. Sademetsien puusto on hyvin monilajista, korkea- ja nopeakasvuista sekä tiheälatvuista. Puut kasvavat kymmeniä metrejä korkeiksi. Sademetsä tuottaa kaikista ekosysteemeistä eniten biomassaa pinta-alayksikköä kohti. Yhdellä sademetsähehtaarilla voi kasvaa jopa sata puulajia, usein vain muutama yksilö kutakin lajia kohti. Tämä on seurausta sademetsien poikkeuksellisen suuresta biodiversiteetistä ja siitä, että kun tietyn puulajin yksilöt sijaitsevat kaukana toisistaan, on niitä mahdollisesti tuhoavien hyönteisten hankala levitä laajalle alueelle.
[muokkaa] Latvuskerros
Latvuskerros muodostaa sademetsän tiheän katon, jonka läpi pääsee vain 10–15 % auringonvalosta. Latvukset pysäyttävät myös rankkasateet, jotka muutoin veisivät pian maaperän pintakerrokset mennessään. Latvuskerros ulottuu useimmilla alueilla 20–40 metrin korkeuteen, Kaakkois-Aasiassa ja Australiassa jopa 70 metrin korkeuteen. Eräät puulajit kasvavat suotuisissa olosuhteissa muihin latvuksen puihin nähden. Mitan korkeammiksi muodostaen ylimmän latvuskerroksen, joka saa erityisen runsaasti auringonvaloa. Tästä syystä näiden harvojen jättiläispuiden lehdet ovat pieniä ja kovapintaisia, jottei vesi pääsisi haihtumaan niistä liian helposti. Jotkut saattavat jopa pudottaa lehtensä lyhyen kuivakauden ajaksi. Latvuskerroksessa elää monia lintuja, apinoita, laiskiaisia, sammakoita, liskoja, käärmeitä ja hyönteisiä – osa niistä ei poistu juuri koskaan alempiin kerroksiin. Lisäksi latvusoksilla kasvaa lukuisia epifyyttisiä kasveja, kuten kauniskukkaisia kämmekkä- ja ananaskasveja.
Kasvit kilpailevat jatkuvasti pääsystä latvuskerrokseen. Epifyytit eivät normaalisti vahingoita isäntäkasvejaan, jotka antavat niille kasvualustan, mutta on olemassa myös kasveja, jotka ovat valmiita tappamaan päästäkseen osalliseksi auringonpaisteesta. Kuristajaviikuna itää linnun tai tuulen kuljettamasta siemenestä puun oksalle, ja siitä kehittyy harmittomalta vaikuttava päällyskasvi, joka saa ravintonsa sen juurien ympärille kerääntyvästä karikkeesta. Hitaasti sen juuret kasvavat alaspäin, kunnes saavuttavat rungon ja peittävät sen. Saavuttaessaan lopulta maanpinnan juuret alkavat imeä maasta ravinteita ja viikunan kasvu alkaa kiihtyä. Juuristo kasvaa ja haarautuu isäntäpuun ympärille ja lopulta kuristaa sitä estäen sen luonnollisen kasvun. Kun kuristajaviikunan tuuheat latvahaarat varastavat suurimman osan valosta ja juuret ravinteista, isäntäpuu vähitellen kuolee, hajoaa ja jättää jälkeensä kuristajaviikunan onton verkkomaisen rungon, joka pysyy pystyssä ilman isäntäpuun tukeakin. Kuristajaviikuna on näin ottanut paikkansa latvuksessa.
[muokkaa] Keskikerros
Sademetsän keskikerroksen hämärässä kasvaa nuoria, ohutvartisia ja noin 20-metrisiä puita, jotka odottavat sopivan aukon syntymistä päästäkseen kasvamaan latvuskerroksen tasalle. Lisäksi siellä kasvaa melko harvakseltaan täysikasvuisia pensaita ja palmuja. Kerroksessa esiintyy useita lintuja, perhosia, sammakoita ja käärmeitä sekä vähäiseen valoon sopeutuneita epifyyttejä, kuten saniaisia ja sammalia. Ilma on kerroksessa seisovaa ja erittäin kosteaa.
[muokkaa] Kenttäkerros
Vain alle yksi prosentti ylimpien latvusten saamasta valosta päätyy kenttäkerrokseen asti. Kenttäkerros on sademetsän alin kerros, johon kuuluvat aluskasvillisuus, maaperä sekä puiden juuret. Täällä viihtyvät vain hämärään sopeutuneet kasvit, etupäässä lukuisat saniaislajit. Kukkivia kasveja on hyvin vähän, koska kukat ovat hyödyttömiä vähäisestä valosta johtuen. Siellä täällä kasvaa nuoria puiden taimia, jotka ovat hyvin hidaskasvuisia. Myös useita lehtivihreättömiä loiskasveja esiintyy, kuten Kaakkois-Aasian metsissä Rafflesia, joka kasvaa liaanien juuriloisena ja jonka kärpäsiä houkutteleva pahanhajuinen kukka on maailman suurin. Eräät kämmekkäkasvit puolestaan saavat ravintonsa ainoastaan mätänevistä kasvinjätteistä, kuten myös sienet, joita kerroksessa esiintyy runsaasti.
Silloin tällöin myrskyn tai vanhuuden seurauksena latvuskerroksen puu kaatuu. Tällöin latvukseen syntyy aukko, josta pääsee runsaasti valoa aina kenttäkerrokseen asti. Alkaa ankara kilpailu puuntaimien välillä siitä, mikä niistä lopulta päätyy täyttämään aukon.
[muokkaa] Muu eliöstö
Sademetsissä esiintyy yli puolet, joidenkin arvioiden mukaan jopa 70–90 % kaikista maapallon eliölajeista.
[muokkaa] Maaperä
Sademetsien maaperä on pääosin köyhää ja vanhaa. Maannos on tiilenpunainen lateriitti eli latosoli, ja maan ravinnekerros on vain 10 cm paksu. Ravinteet ovat huuhtoutuneet sadeveden mukana pois, ja laterisaation seurauksena jäljelle on jäänyt rauta- ja alumiinioksidia, jotka värjäävät maaperän punaiseksi. Päällimmäisenä kerroksena on runsaasti kuolleita lehtiä ja muuta kariketta, joka kosteissa ja lämpimissä olosuhteissa hajoaa nopeasti. Matojen sijaan humuksen hajottavat runsaslukuiset bakteerit, sienet ja termiitit, jotka tuovat ravinteet nopeasti takaisin kasvien käyttöön. Lahoaminen tapahtuu muutamassa vuorokaudessa tai viikossa. Näin maaperässä ei pysy ravinteita, kun vesi huuhtoo niitä pois ja kasvit ottavat ne heti omaan käyttöönsä. Sademetsien rehevyys perustuukin ennen kaikkea lehvästöön, minkä takia ne ovat huonoa viljelysmaata. Tuliperäisillä, nuorilla seuduilla maaperä saattaa olla ravinteikastakin, mutta nykyään tällaiset alueet on useimmiten raivattu viljelyskäyttöön.
[muokkaa] Lääkkeiden lähde
25 prosenttia länsimaissa käytettävien lääkkeiden vaikuttavista ainesosista on peräisin sademetsän kasveista. Niitä ovat esimerkiksi ehkäisyhormonit, piristävät aineet ja rauhoittavat lääkkeet. Eräästä madagaskarilaisesta punatalviosta (Catharanthus roseus) saadaan tehokasta lääkettä leukemiaa ja Hodgkinin tautia vastaan. Dioscorea-liaanin juurakoista puolestaan saadaan muun muassa kortisonia ja diosgeniinia, joka on ehkäisypillereiden tärkeä osa. Lääketeollisuus voikin olla merkittävä taloudellinen syy sademetsien säilyttämiseen. Ongelmana on kuitenkin lääkkeistä saatavan rahan virtaaminen länsimaisille lääkeyhtiöille sen sijaan, että paikalliset asukkaat voisivat tulla toimeen lääkekasveilla ja näin lopettaa sademetsien hakkuut.
[muokkaa] Sademetsien tuhoaminen
Ihminen on toiminnallaan tuhonnut arviolta yli puolet maapallon alkuperäisistä sademetsistä. Pääsyynä tähän ovat olleet metsien hakkuu puuteollisuuden käyttöön sekä metsien kaskeaminen viljelys- ja karjankasvatuskäyttöön. Pahimmin ovat kärsineet Kaakkois-Aasian tiheään asutut alueet, ja monilta alueilta metsät ovat kadonneet jo kokonaan. Pelkästään Amazonin sademetsää tuhotaan noin 20 000 neliökilometriä vuosittain, ja nykyisellä vauhdilla 80–90 prosenttia sademetsien ekosysteemeistä on tuhoutunut vuoteen 2020 mennessä. Monet maat, kuten Brasilia, ovat asettaneet tiukkoja säädöksiä hakkuille, mutta laittomat hakkuut ovat varsin yleisiä.
Useimmiten metsien tuhoaminen tapahtuu vaiheittain: aluksi puutavaraa hankkivat metsäyhtiöt raivaavat metsäalueen läpi teitä, joita pitkin alueelle saapuu toimeentulon toivossa paikallisia talonpoikia perheineen. He kaskeavat metsää pelloiksi, mutta muutaman sadon jälkeen jo entuudestaan vähäravinteinen maaperä on käynyt viljelykelvottomaksi. Lisäksi tuholaiset ja nopeakasvuiset trooppiset rikkaruohot vaikeuttavat viljelyä. Niinpä ihmiset joutuvat kaskeamaan lisää metsää viljelyskäyttöön. Osa vanhoista pelloista jätetään ruohokentiksi, joilla aletaan kasvattaa lihakarjaa ainakin osittain vientiin tarkoitettavaksi. Puutavaran saanti on suurin syy sademetsien tuhoamiseen sekä suorasti että epäsuorasti. Monilla kaadettujen sademetsien tilalla kasvatetaan nykyään esimerkiksi tiikkiviljelmiä, joiden ekologinen arvo on vähäinen. Siten myös tällaisen puutavaran suosiminen tuhoaa sademetsää välillisesti.
Koska monet sademetsien eliölajit elävät hyvin rajoittuneilla alueilla ja niiden määrä on tavattoman runsas, häviää sademetsien kadotessa monia lajeja, joita ei ole vielä edes ehditty löytää tai tutkia. Arvioiden mukaan vuosittain häviää sukupuuttoon jopa 50 000 lajia sademetsien tuhoamisen seurauksena.
[muokkaa] Suojelu
Sademetsien hakkuiden lopettamiseksi on tehtävä laajoja suojelutoimia. Yksi keino välttää hakkuita on saada paikalliset asukkaat hyödyntämään puutavaran ja viljelymaiden sijaan sademetsien uusiutuvia luonnonvaroja, kuten pähkinöitä, hedelmiä sekä öljyä ja lääkeaineita tuottavia kasvinosia. Tällä tavalla he saisivat pitkällä aikavälillä hakkuita huomattavasti suuremmat tulot omistamastaan alueesta. Amazonasissa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Uudessa-Guineassa on yhä runsaasti koskematonta sademetsää, jonka olemassaolo on tärkeää turvata. Osa tällaisista alueista on jo julistettu suojelualueiksi tai ne ovat sijainniltaan niin vaikeapääsyisiä tai kaupallisesti arvottomia, ettei niiden hyväksikäyttö ole kannattanut.
Samaan aikaan kun sademetsiä hakataan, on käynnissä myös laajoja puiden uudelleenistutusprojekteja. Tällaiset metsät ovat kuitenkin biodiversiteetiltään huomattavasti vähäisempiä verrattuna alkuperäisiin metsiin, jotka ovat saaneet kehittyä rauhassa miljoonia vuosia. Avohakkuiden sijaan sademetsissä on paikoin pyritty kestävään metsänhoitoon, jolloin esimerkiksi nuoret ja elinvoimaiset puut jätetään kasvamaan. Myös länsimaissa ihmiset voivat edistää sademetsien suojelua ostamalla vain kestävällä tavalla tuotettua puutavaraa. Sademetsäalueiden ostaminen suojelutarkoituksessa on tehokas tapa pelastaa ainakin osa maailman monimuotoisimmasta ekosysteemistä.
[muokkaa] Sademetsät ja ilmakehä
Sademetsiä on perinteisesti kutsuttu "maapallon keuhkoiksi", sillä niiden arveltiin aiemmin tuottavan jopa 40 prosenttia maapallon ilmakehän hapesta. Tosiasiassa näin ei kuitenkaan ole, sillä sademetsät kuluttavat suurimman osan tuottamastaan hapesta tai jopa tuotantoaan suuremman määrän ollen näin hapen nettokuluttajia. Maapallon todelliset keuhkot ovat valtamerten levät, jotka tuottavat suurimman osan hapesta.
Sademetsien tuhoamisella on kuitenkin suora yhteys kasvihuoneilmiön voimistumiseen. Sademetsien kaskeaminen ja kaatuneiden puunosien hajoaminen tuottaa ilmakehään vuosittain 2–3 miljardia tonnia hiiltä hiilidioksidin ja -monoksidin muodossa, mikä vastaa kolmannesta ilmakehään päätyvän ylimääräisen hiilidioksidin kokonaismäärästä. Lisäksi jos kaikkein eniten auringonvaloa saavan päiväntasaajan seudun pinta vaihtuu vihreästä metsästä paljaaksi, kasvaa maapallon pinnan saama säteilymäärä huomattavasti, ja albedovaikutukseksi kutsuttu ilmiö muuttaa ilmavirtojen ja sateiden kulkua laajoilla alueilla. Vaikka sademetsien vähentyminen ei todennäköisesti uhkaakaan maapallon happitasapainoa, on sillä hyvin merkittävä ilmastollinen vaikutus.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
- WWF:n Sademetsien Suojelu
- Sademetsän suojelua (englanniksi)
- Sademetsän suojelua (englanniksi)
| Kasvillisuusvyöhykkeet |
|---|
| Aavikko | Aro | Havumetsä | Kylmyysaavikko | Lehtimetsä | Monsuunimetsä | Nahkealehtinen kasvillisuus | Sademetsä | Savanni | Tundra | Vuoristokasvillisuus |
