Aavikko

Wikipedia

Tämä artikkeli käsittelee autiomaata. Aavikko on myös suomalainen yhtye.

Aavikko eli autiomaa on kuivuuden, kuumuuden tai kylmyyden takia lähes kasviton alue. Aavikot ovat elämälle vihamielisimpiä paikkoja maapallolla. Yleensä aavikolla tarkoitetaan kuivuusaavikkoa, aluetta, jolla sataa harvoin. Toisinaan aavikolla tarkoitetaan myös napa-aavikkoa, jäätiköiden lähellä olevaa kasvitonta aluetta.

Noin neljännes Maan pinta-alasta on aavikkoa. Tunnetuin ja suurin aavikko on Sahara Afrikan pohjoisosissa. Muita ovat esimerkiksi Arabian aavikot ja Gobi Keski-Aasiassa.

Aavikoiden maaperä on yleensä hiekkaa, soraa, kivikkoa, savea ja kalliota ja aavikoilla saattaa esiintyä hiekkadyynejä sekä vuoria ja muinaisten jokien uomia. Epäsuotuisista olosuhteista huolimatta aavikoilla elää joitain eläin- ja kasvilajeja, varsinkin ns. puoliaavikoilla. Aavikolla on joskus suolatasankoja, jotka ovat syntyneet suurten järvien haihtuessa. Tuuli on merkittävin tekijä aavikoiden maaston muokkaajana. Aavikoiden keskellä saattaa olla lähteiden ympärillä keitaita, alueita joilla on kasvillisuutta. Köppenin ilmastoluokituksessa aavikko on kuivin ilmasto ja sen tyyppi on BW. Aavikot ovat usein kuivia mannerten sisäosia ja pysyviä, sateettomia korkeapaineen alueita.

Maapallon manneralasta noin 1/3 on aavikkoa. Kallioperä murenee useasti aavikoilla lämpötilanvaihtelun takia.

[muokkaa] Suurimmat aavikot

8700000 km² - Sahara Pohjois-Afrikassa
1560000 km² - Australian aavikot
1300000 km² - Arabian aavikot
1040000 km² - Gobi Aasian sisäosissa
715000 km² - Kalahari Etelä-Afrikassa
330000 km² - Taklimakan Aasiassa
312000 km² - Sonoran aavikko (Pohjois-Amerikassa)
273000 km² - Karakum Aasiassa
273000 km² - Tharin aavikko ja Cholistan Aasiassa

[muokkaa] Kuivimmat aavikot

Aavikoita, joilla ainakin joillain alueilla sataa alle 25 mm vuodessa. Monilla hyvin kuivillakin aavikoilla näkee satunnaista ruohomaista tai pensasmaista kasvillisuutta.

Atacaman aavikko Chilen ja Perun rannikolla lienee maailman kuivin
Sahara, varsinkin Libyan aavikko
Arabian niemimaan Rub al Khali.
Arabian Jemenin aavikot
Taklimakan Tiibetin pohjoispuolella.
Kuolemanlaakso USA:ssa
Namibin aavikko

[muokkaa] Aavikon kasvillisuus

Aavikoiden kasvillisuus on niukkaa ja useasti kasvibiomassasta suuri osa on maan alla. Kasvillisuutta on enemmän puoliaavikolla. Aavikon kasvit sietävät hyvin kuivuutta ja/tai suolaisuutta. Joidenkin kasvien juuret ulottuvat syvälle veden äärelle. Monet kasvit pystyvät myös varastoimaan vettä varsiin, lehtiin tai juuriin.

Kasvillisuus on piikkistä, matalaa pensaikkoa tai kaktuksia, joissa on piikkejä suojaksi eläimiä vastaan ja jotka kykenevät varastoimaan suuria määriä vettä. Jos aavikoilla sattuu satamaan, monet kasvit alkavat kukkia. Näin aavikon kasvillisuus jakautuu kahteen tyyppiin. Toisaalta on kuivuutta sietäviä piikkipensaita pienilehtisiä heiniä, agaaveja ja kaktuksia. Eräät kasvit levittävät kuivaksi kaudeksi siemeniä ja satunnaisen sateen kasvaessa puhkeavat kukkaan.

Sonoran autiomaa on kasvillisuudeltaan monipuolisin aavikko maailmassa. Siellä kasvava saguarokaktus elää 200-vuotiaaksi, jos sen kasvua ei keskeytä ulkoinen tekijä. 9-vuotiaana kaktus on vain 15 senttimetriä korkea, haaroittuu 75-vuotiaana ja on lopulta 15 metriä korkea ja painaa 10 tonnia.

Kreosoottipensaan epäillään myrkyttävän kilpailevat kasvit juurillaan. Aavikoilla kasvaa myös herneen ja auringonkukan tyyppisiä kasveja. Aavikon kasveja ovat kaktuksista pylväsmäinen jättiläissaguaro, litteä/pyöreälehtinen opuntia, kurkkumainen Cereus ja pyöreä Mammillaria. Myös jukkapensas (Yucca) on tavallinen Amerikassa.

[muokkaa] Aavikon eläimiä

Alla luetellut aavikon eläimet ovat sekalainen kokoelma eri puolilta maailmaa, eikä yhdelläkään aavikolla elä näistä kaikkia. Aavikoilla elää hyönteisiä, hämähäkkieläimiä, matelijoita ja lintuja sekä nisäkkäitä. Kullakin aavikolla on oma lajistonsa, mutta useasti eri aavikoiden lajistot muistuttavat toisiaan. Aavikkohyppyrotasta on monta eri versiota eri aavikoilla.

Aavikon eläimet voidaan jakaa päivä- ja yöeläimiin. Aavikon eläinten suurin ongelma on, miten saada ja säilyttää kosteutta kuumassa, kuivassa ja tuulisessa ilmastossa, jossa kosteus haihtuu helposti. Monet eläimet kaivautuvat kuumimmaksi ajaksi maan alle. Toisilla on haihtumista estävä panssari. Kolmannet saavat vettä ravintokasveistaan. Jotkut eläimet tekevät pitkiä vedenhakumatkoja.

Aavikon niveljalkaisia (hyönteiset, hämähäkkieläimet) ovat skorpionit, hyönteiset ja hämähäkit.

Hyönteiset ovat aavikon yleisin lajiryhmä. Aavikon muurahaisia ovat hunajamuurahainen, maanviljelijämuurahainen, kultapistiäinen, pimikkökuoriainen, dominokuoriainen, kulkusirkka ja yöperhonen. Hämähäkkieläimiä ovat skorpionit, arolukit, siimaskorpionit, hämähäkit ja punkit. Eräs hämähäkki on 10 cm pitkä. Skorpionin pisto koskee, mutta tappaa harvoin. Skorpioni piilottelee kuuman päivän maan sisässä tai kivenkolossa. Aavikkosirkka osaa lentää mutta myös kaivautua muutamassa sekunnissa piiloon hiekkaan. Monet siivettömät aavikon eläimet ovat nopeita juoksijoita tai hyppijöitä. Aavikon pieniä nisäkkäitä ovat hyppyrotta, kengururotta, hyppymyyrä, hamsteri, pikkuhamsteri, okahiiri, nokkasiili ja aavikkosiili. Suuria nisäkkäitä ovat kaksikyttyräinen kameli, punajättikenguru, aavikkokettu (hiekkakettu) ja hiekkakissa sekä aavikkoilves (karakali), hyeena, sakaali, nelisormimangusti ja kulaani (aasia muistuttava). Leijonan ja gepardin sekä hevosen tapaiset eläimet ovat aavikolla harvinaisia. Aavikon oloihin on sopeutunut hyvin valkobeisa ja savanniorava. Aavikon matelijoita ovat mm. käärmeet, kilpikonnat ja liskot. Käärmeitä ovat kalkkarokäärme, mosanbikinkobra, lännensiankärsäkäärme, kuningaskäärme ja lyyrakäärme. Aavikon liskoja ovat mm. varaani ja kaulusleguaani sekä piikkipiru, kauluslisko, piikkihäntälisko, tylppähäntäskinkki, partalisko, konnalisko, gilalisko, kameleontti ja ripsuvarvaslisko.

Kilpikonnia aavikkogofferikilpikonna. Aavikon lintuja ovat maantiekäki, keltapäähaukka, ritarihaukka, kaktuspöllö, kaktusraitatikka, kalifornianjuoksukäki, hietakyyhky ja strutsi.

[muokkaa] Aavikon maaperä

Aavikolla risteilee wadeja, kuivia joenuomia. Kallio murenee aavikolla nopeasti kemiallisen ja mekaanisen rapautumisen vuoksi. Joillakin paikoin on ohuita savikoita ja suolatasankoja. Ne ovat kuivuneita järviä. Ajoittain kuivia järviä kutsutaan nimellä chott. Voimakas haihtuminen pyrkii kapillaarisesti ihemään suolaa syvältä pinnalle varsinkin suolajärvien kohdalla. Kun vesi haihtuu pois, jää jäljelle suolatasanko. Jotkut suolajärvet vaihtelevat kokoaan vesitilanteen mukaan: suolaista vettä ympäröi suolatasanko. Aavikolta tunnetaan savinen caliche-maaperä. Savimaa halkeilee kuivuessaan sateen jälkeen.

Aavikolla on tuulen mukana kulkeneen hiekan kuluttamalla muokkaamia, erodoimia, kallioita, jotka ovat mielikuvituksellisen muotoisia, Tuulen kuljettama hiekkaa sattaa pitkän ajan kuluessa hioa kalliota matalalta ja jättää korkeamman vyöhykkeen rauhaan. Näin syntyy sienimäisiä muodostumia.

[muokkaa] Aavikon sadekausi ja järvet

Joissain autiomaissa ei ole satanut yli sataan vuoteen. Äkillinen sade aiheuttaa yhtäkkisiä, vaarallisia tulvia varsinkin kuiviin joenuomiin. Aavikon järvet ovat yleensä matalia, tilapäisiä ja suolaisia. Koska järvien pohjat ovat matalia, tuuli voi siirtää vettä puhaltamalla järven toiselle puolelle kilometrien verran. Tunnettu on esim. Utahin Salt Lake.

[muokkaa] Miksi on aavikoita?

Alueen kuivuus määritellään haihtumisen ja sademäärän suhteena. Kuivuusaavikoilla on korkea lämpötilasta johtuva veden haihtuminen ja matala sademäärä. Korkeapaineet ovat alueita, joilla ei sada. Korkeapaineessa ilma laskeutuu alas, pilvien muodostuminen ja sade vaativat yleensä nousevia ilman liikkeitä. Maapallolla on joitain alueita, jonne muodostuu melko pysyviä korkeapaineita.

Suurimmat aavikot, kuten Sahara ja Arabian autiomaa, sijaitsevat keskileveysasteilla korkeapainevyöhykkeellä 20 - 30 leveysasteilla. Näillä alueilla on puolipysyviä korkeapaineita. Joissain tapauksissa mereltä tuleva kostea ilma tiivistyy pilviksi vuorten rinteillä ja sataa siellä kovasti, mutta kuiva ilma laskeutuu mantereen sisäosiin. Yhdysvaltain keskiosien puolikuivat Suuret tasangot ovat Kalliovuorten varjostamia. Ilmaston mantereisuus selittää monia aavikoita, mantereen sisäosa on kaukana kosteasta meren rannasta, jolla sataa usein ja on kasvillisuutta. Toisissa tapauksissa meren syvyyksistä kumpuava kylmä merivirta aiheuttaa rannikolla alueen, jolla ilma laskeutuu alas eli on korkeapaine. Kylmä merivirta viilentää ilmaa ja viilenneillä alueilla on usein korkeapaine. Esim. Perunvirta (Atacama) , Kanarianvirta (Länsi-Sahara). Yleensä aavikoituminen johtuu monesta syystä, esim. Australiassa ja Saharassa mantereisuudesta ja korkeapaineesta. Aasian aavikot johtuvat mantereisuudesta ja siitä, että vuoria on esteenä. Perun rannikon aavikot johtuvat korkeapainevyöhykkeestä, vuorten aiheuttamasta sadepilvisuojasta ja kylmästä merivirrasta.

[muokkaa] Aavikoiden luokittelu

Aavikoiden levinneisyys.

Useasti aavikko vaihtuu arosta asteittain kasvillisuuden vähetessä aavikoksi, mutta on joitain alueita, joilla hiekkadyynit tunkevat ruohon ja puiden päälle. Aavikkoa ympäröi usein pensasaroksi tai puoliaavikoksi kutsuttu niukkakasvinen alue. Aavikoiden luokittelut perustuvat maisematyyppeihin ja ilmastotyyppeihin.

Maisemallisesti aavikot jaetaan karkeasti kolmeen ryhmään: hiekka-aavikot, sora- ja kivikkoaavikot ja kallioaavikot. Aavikoilla on myös vuoristoja ja laaksoja. Tuulen mukanaan kuljettama hiekka hioo aikojen saatossa kallioihin eriskummallisia muotoja. Monesti aavikoiden eri maisematyypeistä käytetään arabiankielisiä nimiä: erg tai tuaregin idehan on hiekka-aavikko, reg pienikivinen sora-aavikko, serir pienikivinen somerikko, hamada, hammada suurten lohkareiden peittämä aavikko. Wadi on yleensä kuiva, sadekaudella tulviva joenuoma. Djebel on matalahko vuoristo. Chott tai sabkha on kuiva savi- tai suolatasanko, joka on vettä täynnä sadekautena.

[muokkaa] Aavikoiden luokittelu syntysyyn mukaan

Aavikoita voi yrittää luokitella syntysyyn mukaan. Useasti moni tekijä vaikuttaa aavikoitumiseen.

Pasaatituulten aavikot eli subtrooppinen korkeapainevyöhyke, esim. Sahara
Keskileveysasteiden aavikot 30-50 lev, esim. Sonoran aavikko
Sadekatveet, jotka johtuvat vuoristoista, esim. Tian Shan Turpanin syvänteessä Kiinassa
Rannikkoaavikot, joissa kylmä merivirta luo korkeapaineen viilentämällä ilmaa

[muokkaa] Aavikkoilmasto

Aavikkoilmastolle on ominaista kuivuus, sataa alle 250 mm ja usein huomattavasti vähemmän, esim. Algerian Saharan Isolla läntisellä ergillä 25 mm. Aavikot ovat Köppenin tyyppiä BW. Monet aavikot ovat päivällä hyvin kuumia ja yöllä viileitä tai kylmiä. Korkein mitattu lämpötila on noin 57 °C Libyassa Azizin keitaalla Saharassa. Tyypillinen aavikkoilmasto on mantereinen ilmasto, jolla on ominaista suuret vuorokautiset ja korkeilla leveysasteille myös vuotuiset sateen vaihtelut. Vähäinen sademäärä vaihtelee rajusti vuodesta toiseen. Rannikon lähellä, missä aavikoitumisen aiheuttaa kylmän merivirran luoma korkeapaine, esiintyy usein sumua. Sumu on näillä aavikoilla merkittävä kosteuden tuoja. Kylmillä aavikoilla, esim. Kalliovuorten Great Basinissa USA:ssa esiintyy lunta talvisin. Jotkut alueet, ns. polaariaavikot, ovat aavikoita lähinnä arktisten olojen ja kuivuuden takia. Hiekka-aavikoilla esiintyy suuria hiekkamyrskyjä, jotka nostavat esim. Taklimakanin aavikolla hiekkaa 3 km:n korkeuteen. Hiekka tunkeutuu helposti tiivistettyynkin telttaan.

[muokkaa] Kuivuusrajat

Pääartikkeli: Kuivuusrajat

Aavikot voidaan luokitella kuivuusrajojen perusteella puolikuiviin, kuiviin ja erittäin kuiviin. Karkea raja aavikolle on alle 250 mm sadetta vuodessa, mutta tämä vaihtelee vuoden keskilämpötilan mukaan siten, että lämpötilan kasvaessa myös aavikon rajana oleva sademillimetrimäärä kasvaa. Usein mainitaan karkeasti 250 mm aavikolle ja 500 mm puolikuivalle alueelle, arolle. Erittäin kuiva aavikko, esim. Saharan sisäosat, saa sadetta alle 100 mm/v.

Jos sade vaihtelee epätasaisesti, ja sataa vähän varsinkin lämpimänä kautena, aavikoituminen on todennäköisempää. Tämä johtuu siitä, että lämpötilan nousu lisää aina haihtumista. Aavikko on aina niin kuiva, ettei se käytännössä pysty haihduttamaan vesimäärää, joka siihen sataa. Puhutaankin teoreettisesta eli potentiaalisesta haihtumisesta PET (potential eva-transportation).

P/PET tarkoittaa sademäärän ja haihtumisen suhdetta, joka on käytännöllinen kuivuusmittari.

Kuivahkot alueet (subhumidi) sademäärä 500-700? P/PET 0,65–0,50
Puolikuiva eli semiaridi sademäärä 250-500 P/PET 0,50–0,20
Kuiva eli aridi sademäärä 100-250 P/PET 0,20–0,05
Erittäin kuiva eli hyperaridi sademäärä 0-100 P/PET 0,00–0,05

[muokkaa] Polaariaavikko

Pääartikkeli: Polaariaavikko

Polaariaavikko tai arktinen aavikko on hyvin pohjoisessa tai etelässä kylmyyden takia melkein kasviton alue, joka on tundran pohjoispuolella pohjoisella pallonpuoliskolla. Polaariaavikkoa on esimerkiksi Sevarnaja Zemljalla 100 itäistä pituutta, 80 pohjoista leveyttä Keski-Siperiasta Taimyrin niemimaasta pohjoiseen.

[muokkaa] Aavikoiden leviäminen

Pääartikkeli: Aavikoituminen

Aavikoiden laajuus on ajan mukana vaihdellut muun muassa jääkausien tahdissa, kylmä ilmasto luo kuivuutta. Aavikoiden reunoilla ja muilla kuivilla alueilla on viljelyn aiheuttamaa pohjakasvillisuuden häviämistä. Normaalia kuivemmat kaudet ovat tuhoisia maaperälle. Pölymyrskyt irrottavat maan, jota kuivuuden tuhoama kasvillisuus ei kykene sitomaan. Hiekkadyynejä ilmestyy peltojen paikalle. Näin kävi USA:ssa 30-luvulla joillain preeriaseuduilla. Myös karjat aiheuttvat aavikoitumista.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Kartta napa-alueiden ulkopuolisista aavikoista

Kasvillisuusvyöhykkeet
Aavikko \| Aro \| Havumetsä \| Kylmyysaavikko \| Lehtimetsä \| Monsuunimetsä \| Nahkealehtinen kasvillisuus \| Sademetsä \| Savanni \| Tundra \| Vuoristokasvillisuus

Luokat: Kasvillisuusvyöhykkeet | Aavikot

See also ebooksgratis.com: no banners, no cookies, totally FREE.