Toinen Kongon sota
Wikipedia
| Toinen Kongon sota | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Kongon sotaa | |||||||||
 |
|||||||||
|
|||||||||
| Taistelijat | |||||||||
 Kongon demokraattinen tasavalta, Namibia, Zimbabwe, Angola, Tsad,Mai-Mai, Hutut |
 Uganda, Ruanda, Burundi, Kongon vapautusliikeCRD Tutsit |
||||||||
| Komentajat | |||||||||
| Laurent-Désiré Kabila Joseph Kabila |
Paul Kagame (Ruanda), Yoweri Museveni (Uganda) |
||||||||
Toinen Kongon sota oli vuosina 1998–2003 Kongon demokraattisessa tasavallassa riehunut sota. Kongon sota on yksi eniten kuolonuhreja vaatineista sodista[1] Sodan laajan mittakaavan vuoksi sitä on nimitetty myös Afrikan maailmansodaksi.[2]
Toinen Kongon sota alkoi, kun ensimmäisessä Kongon sodassa valtaan nousseen Laurent-Désiré Kabilan ja häntä sodassa tukeneiden ulkovaltojen Ruandan ja Ugandan välit vuoden 1997 huononivat. Vahvistaakseen asemaansa Kabila määräsi heinäkuussa 1998 ruandalaiset ja ugandalaiset joukot pois maasta. Armeijoiden kieltäydyttyä noudattamasta käskyä, taistelut alkoivat uudelleen 2. elokuuta, kun ruandalaiset joukot nousivat vastarintaan ja uusia ruandalaisia ja ugandalaisia joukkoja saapui maahan. Ruandalaiset joukot pyrkivät valloittamaan Kinshahan ja korvaamaan Kabilan hallinnon ruandalaisten tukemalla Rassemblement Congolais pour la Democratie kapinallisryhmällä. Maassa oli myös burundilasia sotilaita, mutta Burundin mukaan he taistelivat vain Kongossa tukikohtaansa pitäneitä burundilaisia kapinallisryhmiä vastaan. Kapinan laajentuessa RDC jakaantui Gomasta toimineeseen Ruandan tukemaan Emile Ilungan johtamaan ryhmittymään ja Kisanganista toimineeseen Ugandan tukemaan Ernest Wamba-dia-Wamban ryhmään. Kolmanneksi merkittäväksi kapinallisryhmäksi nousi myös Ugandan kanssa liittoutunut Jean-Pierre Bemban Congolese Liberation Movement, joka hallitsi Kongon Päiväntasaajanalueen pohjoisosaa. [3]
Ruandalaisten suunnitelma epäonnistui, kun Angolan, Zimbabwen ja Namibian armeijat puuttuivat tilanteeseen tukemalla Kabilaa. Ruandalaiset ja uganadalaiset perääntyivät maan itäosaan ja jakoivat sen de facto hallintoalueisiin. Samalla taistelut kongolaisten ja heidän ulkomaalaisten tukijoidensa sekä ugandalaisten ja ruandalaisten joukkojen välillä jatkuivat.[4]
Vuonna 1999 Kongo oli jakautunut kolmeen eri alueeseen ja sotilaallinen tilanne oli ajautunut pattitilanteeseen. Elokuusa 1999 sodan kaikki kuusi osapuolta allekirjoittivat tulitaukosopimuksen, jonka tuli lopettaa taistelut, asettaa maahan YK:n rauhanturvaajia (MONUC) ja poistaa maasta vierasmaalaiset taistelijat. Maahan tuli myös asettaa siirtymäkauden hallinto, jonka tehtävänä oli vaalien järjestäminen. Sopimusta ei kuitenkaan saatu toimeenpantua ja Kabila joutui kasvavan kansainvälisen kritiikin kohteeksi rauhanturvajoukon estämisestä ja siirtymäkauden hallinnon toiminnan hankaloittamisesta.[4]
[muokkaa] Joseph Kabila
16. tammikuuta 2001 Laurent Kabila salamurhattiin. Presidentiksi nousi Laurentin poika Joseph Kabila. Lokakuussa 2001 Addis Ababassa aloitettiin rauhanneuvottelut, jotka eivät kuitenkaan johtaneet lopputulokseen. Uusi yritys järjestettiin helmikuussa 2002 Etelä-Afrikassa, jotka myös päättyivät tuloksettomina huhtikuussa. Lopulta lokakuussa 2002 alkaneiden neuvottelujen pohjalta päädyttiin kaikki ryhmittyvät mukaan ottaneeseen vallanjakomalliin ja rauhansopimus allekirjoitettiin 17. joulukuuta 2002 Pretoriassa. Vuoden 2002 loppuun mennessä Angolan, Namibian ja Zimbabwen joukot oli vedetty pois Kongosta. Pretorian sopimus vahvistettiin virallisesti 2. huhtikuuta 2003 ja ugandalaiset joukot poistuivat maasta toukokuussa 2003.[4] Kuitenkin väkivaltaisuudet jatkuivat etenkin maan itäosassa vielä vuonna 2006.[5] Allekirjoittaneiden osapuolien esitettyä omat ehdokkaansa siirtymäkauden hallitukseen, presidentti Kabila nimitti sen 30. kesäkuuta 2003 ja vaalit suunniteltiin alustavasti pidettäviksi joko vuonna 2005 tai 2006.[4]
[muokkaa] Rauhansopimuksen jälkeiset tapahtumat
Rauhansopimuksesta huolimatta itäisessä Kongossa verenvuodatus jatkui. Ruandalaiset hututaistelijat eivät halunneet palata Ruandaan peläten tutsien Ruandan kansanmurhan kostotoimenpiteitä. Nämä ryhmät jatkoivat piileskelyä alueen metsissä ja ryöstivät kylistä ruokaa ja rahaa. Myös Ruandan joukkojen sotaretket Kongon puolelle vahingoittivat haurasta hallitusta ja loivat epätasapainoa alueelle. Joulukuussa 2004 Kongon armeijan ryhmittymät ottivat yhteen maan itäosissa. Tuokokuussa 2005 tehdyn raportin mukaan ruandalaiset hutukapinalliset olivat vastuussa sadoista teloituksista, raiskauksista, pahoipitelyistä ja kaappauksista Etelä-Kivun maakunnassa.[4]
Kesäkuussa 2006 pidetyt presidentinvaalit, joissa oli 32 ehdokasta päättyi poliittiseen kriisiin. Kapinallisjohtaja Jean Pierre Bemba kieltäytyi hyväksymästä yli 16 % tappiotaan Kabilalle. Kriisi johti kuitenkin vain satunnaisiin aseellisiin yhteydenottoihin ja joulukuussa 2006 Kabila nimitettiin maan presidentiksi.[4]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Helsingin sanomien ylläpitämä sivusto kertoo sodan olleen toisen maailmansodan jälkeen tuhoisin sota lähes 4 miljoonalla kuolonuhrilla.
- ↑ Virgil Hawkins: Stealth Conflicts: Africa’s World War in the DRC and International Consciousness The Journal of Humanitarian Assistance. Viitattu 10.9. 2007. (englanniksi)
- ↑ Thomas Turner, University of Tunis: War in the Congo Foreign Policy In Focus. Viitattu 10.9. 2007. (englanniksi)
- ↑ 4,0 4,1 4,2 4,3 4,4 4,5 Congo Civil War GlobalSecurity.org. Viitattu 10.9. 2007. (englanniksi)
- ↑ Avustustyössä Kongossa Kirkon ulkomaanapu. Viitattu 27.7.2007.
