The Daily Show
Wikipedia
The Daily Show (tällä hetkellä The Daily Show with Jon Stewart) on amerikkalaisen Comedy Central -kanavan tuottama, Jon Stewartin juontama puolen tunnin tv-ohjelma jossa useimmiten kritisoidaan Yhdysvaltojen medioiden sekä poliitikkojen heikkoa ja tekopyhää maailman- ja todellisuudentajua sekä maan yleistä kuntoa uutissatiirin muodossa.
Ohjelmaa lähetettiin ensimmäistä kertaa kesällä 1996, juontajana toimi silloin vuonna 1998 lopettanut Craig Kilborn. Ohjelma nousi suosituksi etenkin Yhdysvaltain vuosien 2000 ja 2004 vaalien aikana ja on suosittu etenkin nuorten aikuisten keskuudessa ja tutkimusten mukaan sen katsojat ovat keskimäärin paremmin perillä maailman tapahtumista kuin tiettyjä vakaviksi tarkoitettu yhdysvaltalaisia uutislähteitä seuraavat. Yhdysvalloissa onkin herännyt keskustelua ohjelman merkityksestä nuorten poliittisen osallistumiseen ja äänestysaktiivisuuteen. Joidenkin mukaan ohjelma edistää yhteiskunnallista osallistumista, kun taas toisten mukaan se aiheuttaa apatiaa nuorison keskuudessa. Sen esiintyjistä myös Stephen Colbert on saavuttanut kuuluisuutta ja hänellä on nykyisin oma ohjelmansa The Colbert Report, joka nähdään Yhdysvalloissa Daily Show'n jälkeen.
Canal+ esitti The Daily Show'ta vuoden 2007 tammikuuhun asti. CNN International esittää viikoittaista versiota nimeltä The Daily Show - Global Edition, joka koostuu viikon parhaista paloista.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Ohjelman virallinen kotisivu(englanniksi)