Tekniikan historia
Wikipedia
Tieteen historia |
Tausta |
---|
Teoriat ja sosiologia |
Historiankirjoitus |
Näennäistiede |
Aikakausittain |
Varhaiset kulttuurit |
Antiikin tiede |
Keskiajan tiede |
Renessanssin tiede |
Tieteellinen vallankumous |
Aihealueittain |
Matematiikka |
Filosofia |
Luonnontieteet |
Tähtitiede |
Biologia |
Kemia |
Ekologia |
Maantiede |
Geologia |
Fysiikka |
Yhteiskuntatieteet |
Taloustiede |
Kielitiede |
Valtiotiede |
Psykologia |
Sosiologia |
Tekniikka |
Maataloustiede |
Tietojenkäsittelytiede |
Materiaalitiede |
Lääketiede |
Tekniikan historia alkaa varhaisimmista kulttuureista esihistorialliseslta ajalta ja jatkuu aina nykypäiviin ja avaruusaikaan asti.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Esihistoriallinen aika
Tiedot esihistoriallisen ajan keksinnöistä perustuvat arkeologiselle aineistolle, joten annetut vuosiluvut ovat arvioita. Arkeologisessa aineistossa säilyneet työkalut ovat tärkeitä myös muiden alojen kuin tekniikan ymmärtämisen kannalta, sillä käytetty teknologia kertoo paljon yhteiskunnasta yleensä.
Esihistoriallisella ajalla, mahdollisesti noin 1,5 miljoonaa vuotta sitten, kehitettiin tuli. Vaatetus ja kivityökalut kehitettiin noin 100 000 vuotta sitten.
[muokkaa] Varhaiset korkeakulttuurit
Muinaisessa Egyptissä kehitettiin monia yksinkertaisia koneita kuten ramppi ja vipu. Tekstiä opittiin kirjoittamaan papyrukselle ja keramiikkaa vietiin ympäri Välimerta. Pyörän synty liitetään yleensä 4000-luvun eaa. Mesopotamiaan, jossa sitä käytettiin savenvaluussa. Se saapui Egyptiin valloittajien mukana, kun nämä hyökkäsivät hevosvaljakoineen.
[muokkaa] Antiikki
[muokkaa] Kreikka
Antiikin kreikkalaiset kehittivät teknologiaa monilla saroilla. Teknologinen edistys oli nopeimmillaan hellenistisellä ajalla. Tätä aikaa on perinteisessä historiankirjoituksessa pidetty taantumuksellisena. Tieteiden ja tekniikan aloilla tilanne oli todellisuudessa päinvastainen. Heron Aleksandrialainen kehitti ensimmäisiä höyrykoneita. Arkhimedes rakensi useita koneita. Kreikkalaisille ainutlaatuista oli tieteellisen tutkimuksen yhdistäminen teknologian kehitykseen, jota ei tapahtunut muissa kulttuureissa. Kreikkalaiset kehittivät jatkuvan sotimisensa myötä myös monenlaista sotateknologiaa.
[muokkaa] Rooma
-
Pääartikkeli: Antiikin Rooman tekniikka
[muokkaa] Aasia
[muokkaa] Intia
Indus-joen laaksossa kehitettiin viemäröintijärjestelmiä ja viljasiiloja.
[muokkaa] Kiina
Kiinassa kehitettiin paperi, kompassi, mustaruuti, raketit, paperiraha ja irtokirjasinpaino. Myös laivanrakennustekniikkaa kehitettiin. Kiinalaisen kulttuurin sisäiset arvostukset ja puutteellinen rahoitus kuitenkin hidastivat tämän alan kehitystä.
[muokkaa] Etelä-Amerikka
Inkat käyttivät keinokastelujärjestelmiä.
[muokkaa] Keskiaika
Keskiajalla Euroopassa kehittyivät sekä ajanmittaus että laivanrakennustaito. Maanviljely kehittyi.
[muokkaa] Uusi aika
[muokkaa] 1700-luku
1700-luvulla alkoi teollinen vallankumous.
[muokkaa] 1800-luku
- Sähkömoottori ja generaattori
- hehkulamppu
- polttomoottori
- auto
- lennätin
- rautatiet
- valokuvaus
- puhelin
- radio